jotakin kerrostumisesta

Lumisade hangelle tai maakerrosten järjestyminen toistensa lomaan tai metsän kerrostumat aluskasvillisuuksineen, pensaineen, nuorine ja vanhoine puineen ovat kaikki hyviä esimerkkejä kerrostumisen prosesseista, jotka runoudessa ovat tärkeä reitti ilmaisun täydentämiseen, joka voi johtaa siihen, että runolla on useampia kosketusyhteyksiä itsensä ulkopuolelle. Runon kerrostaminen käytännössä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jonkin säkeen ilmaisurajat havaitaan, jolloin voidaan tätä rajaa vasten kirjoittaa toinen säe, joka laajentaa ilmaisua. Kerrostuva puhe voi olla sisäisesti jännitteistä niin, että säkeiden liikemäärät ja suunnat vaihtuvat ja ne törmäilevät, sulavat toisiinsa tai taivuttavat toisiaan. Mitä pidemmälle kerrostumista viedään, sitä vapaammaksi runo tulee - tietyllä tavalla, sillä myöskin yksittäinen, hyvinkin lyhyt säe tai runo voi sisältää kerroksia ja paradoksaalisia suunnanvaihdoksia. Kirjoitus voi kerrostua siis paitsi tilassa (säe säkeeltä), myös ajassa (yhden säkeen erilaisissa luennoissa tai monimerkityksisyydessä). Lisäksi tilassa ja ajassa kerrostumisen prosessit kiihdyttävät toinen toistaan.