keskiviikko 26. marraskuuta 2008

kettu on saapunut huoneeseen

Täällä on tyhjää.


Ajattelin, että ajassa kaikki on yhtä: ajan kussakin hetkessä kaikki on yhteydessä keskenään, olennaisesti yhtä. Ajattelin, että ehkä kollektiivista tietoisuutta voi ajatella myös siten, että se on yksilöiden tietoisuutta ajassa olemisesta. Tämän ajatuksen mukaan, kun olemme tietoisia vain itsestämme (emmekä usein ole tietoisia edes itsestämme!), emme ole ajassa, vaan suhteessa aikaan. Ajassa oleminen taas on olemista suhteessa ikuisuuteen. Mutta tämä on vain ajatus. Kokemukset, jotka tähän ajatukseen johtivat, eivät ole tässä hetkessä. Tai ehkäpä sittenkin tämä hetki on auki niille.

Voi myös olla, että tietoisuus omasta olemisesta, joka minulta yleensä puuttuu, on ainoa tapa ylittää kynnys, joka eristää ajasta. Tämä ei ole vain ajatus, tämä on eräs keskittymisen arvoinen, olemisen käytäntöä koskeva kysymys.

vai ei ristiriita mihinkään yhdy

ahimsa, a-ahimsa, ahimsa, a-ahimsa



Ei ristiriita mihinkään murru
ristiriita ei ikänä halkea
En pelkää ikuisuutta
en sitä edes sinun kanssa


Kun runoilija ei usko tai on kyllästynyt tai pettynyt tai epäileväinen suhteessa runouteen, mihin hän silloin ei usko, on kyllästynyt, pettynyt tai mitä hän epäilee? Kuinka laaja (ajallisesti, metodisesti, sosiaalisesti, psyykkisesti, mitä näitä nyt on) näkökulma runouteen voi olla runoilijalle, yhdelle ihmiselle, mielekäs ja hedelmällinen lukemisen ja kirjoittamisen kannalta? Mitä lukeminen ja kirjoittaminen käyttävät polttoaineenaan? Mikä muu tuhlaa tuota polttoainetta? Voiko sitä mielekkäästi käyttää johonkin muuhun? Pitäisikö?

tiistai 18. marraskuuta 2008

Turun kauppatorin alle ei tule rakentaa parkkihallia.

Toriparkki-blogissa aiheesta lisää.

lauantai 8. marraskuuta 2008

"Lähde" - mistä - "Lähteestä"

lähdin näyttelystä
pian huomasin kännykkäni
muuttuneen: näytön vasemassa reunassa oli tullut pimeä
kuvittelen sen olleen valoisa
torilla, ennen taidemuseoon astumista
ennen rakennuksen sisäistä kuuta
ennen huutavien kasvojen jäykkiä ylähuulia, liikkumattomia
ne eivät liikahdakaan edes tuulettimen voimasta
toisin kuin valkea turkki
ihmiskonttaeläimen vartalossa
mitä huudat mitä tuijotat
miltä silmäsi peittoaa
varmuuden, mitä
suojaa kivinahka
ihosta
vuosituhansien saatossa kasvanut
vai manipuloiden esiinpujoteltu
haarniska, kivi-iho
suljettu tila
ja epäihmisen liikkumaton päällekäynti
tahdonko ottaa sen vastaan
tahdotko sinä juuri sen antaa
sen, minkä muun
annoit kulkea käden läpi
tuhansia liikkeitä
jotka muovailivat lihasmuistiasi
kohensivat takkatulta kylkiluiden alla
tai ehkä työnsivät pellit kiinni tai raottivat
kallon luita
näkivät
nahan
alle


Päivi Häkkinen: Lähde

tiistai 4. marraskuuta 2008

Tällä viikolla Runoviikko Varsinais-Suomessa & Kuvarunouden näyttely Bar Kukassa marraskuun ajan

Meneillään on Varsinais-Suomen Runoviikko. Itse esiinnyn mm. keskiviikkona Klubilla, mutta suurin ilonaihe itselleni on eilettäin avattu kuvarunouden näyttely. Näyttely on marraskuun ajan esillä Kuka -baarissa, ja siinä on mukana keskeisiä suomalaisia visuaalisen runouden tekijöitä Aronpurosta Kokkoon, Koskesta Rinteeseen, Heikkisestä Lehikoiseen, ja muita. Käykää ja katsokaa pitkään!

Muutakin ohjelmaa kannattaa seurata.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Deleuze, äidinmaito ja banaali arki

(Tämän kirjoituksen laadin jo joskus aiemmin, jätin kesken ja julkaisen tässä nopeasti kokoonkursittuna:)


Olli Sinivaara Nuoren voiman Deleuze-teemanumeron pääkirjoituksessa sanoo, että hän on äidinmaidossaan imenyt jälkistrukturalistisen teorian. Minun äidinmaidossani tuli lähinnä helluntailais-luterilainen kristinusko ja jo menetetyt elämäntavan juuret pohjoisissa peräkylissä. Deleuze ja kumppanit olivat sitten myöhäismurrosiän vaarallisia leluja. En ole lukenut pitkään aikaan Deleuzea ja melko vähän myös mitään, missä häntä kommentoidaan, joskin jälkistrukturalistinen ynnä muu lingvistisen käänteen teoria on tullut tutuksi koulukirjoista. Kiinnostavaa onkin, että juuri tänään (kuukausia sitten) luin kirjastossa Nuorta voimaa, jossa Deleuzesta puhutaan, sekä erästä uskontoteoreettista artikkelia, joka viittailee Deleuzeen. Tähän täytyy siis palata. (En enää muista, mihin tarkkaanottaen pitäisi palata, enkä ole tuota paluuta myöskään tietääkseni tehnyt.)


"Banaalin arkisen maailmamme käytännön ongelmista Anti-Oidipuksella, kuten ei muillakaan Pyhillä Teksteillä, voi olla mitään kauaskantoista sanottavaa.", kirjoittaa Tommi Melender blogissaan. Mitähän tuo tarkoittaa? Jos pyhät tekstit mieltää niinkin perinteisesti kuin uskontojen perusteoksiksi, Bhagavad Gitasta Raamattuun ja Tao Te Chingistä Koraaniin, on kysyttävä, mitkä teokset, jos eivät juuri ne, sanovat jotakin kauaskantoista elämän käytännön ongelmista?

Anti-Oidipuksen tapauksessa rihmastolliset ja muut rakenteeltaan ja kokonaisuudeltaan epäarkisilta vaikuttavat tavat muodostaa ja prosessoida yhteisöjä, käsitteitä tai subjektiivisia toimintatapoja, ovat käytäntöä, eivät abstraktioita. Paitsi monet eläinyhteisöt ja käsitteelliset kokonaisuudet, myös ultramodernit armeijat järjestäytyvät senkaltaisten rakenteiden mukaan. Se selkeän lauseen estetiikka, jota Melender edustaa ja jossa hän on pätevä, ei kata kaikkiea inhimillisten ja epäinhimmillisten olemassaolojen muotoja. Tarkkarajaisia hahmoja ylläpitävä lause ei voi tehdä kaoottiselle laumalle juuri muuta kuin redusoida sen, jolloin koko ilmiö on menetetty. Lauma ja sen mahdollisuus ei kuitenkaan katoa todellisuudesta, joten on selvää, että tarvitaan muitakin ajattelun muotoja kuin tämä riittävän määrittelemätön, selvä ja ehkä arkinen lause. Arkinen myöskään ei rajoitu siihen, minkä tunnistamme arkiseksi tai tavanomaiseksi. Kulttuurissamme kaikella arkisella, kuten näillä tietokoneen näppäimillä, on kaootiinen määrä yhteyksiä erilaisiin tuotannon, riiston, ajattelun, vapautumisen ynnä muun prosesseihin. Mitä on banaali arki? Minä en tiedä.


Sinivaaralle jälkistrukturalismi on ajattelun itsestäänselvä lähtökohta, jotakin perittyä (mitä en täysin usko, koska en näe, miten se voisi olla mahdollista) ja Melenderille jotakin keinotekoista, joskin "pyhää" ajattelua, teoriaa joka jää etäiseksi banaalista arjesta. Näitä suhtautumistapoja en osaa jakaa. Ja tietenkin Sinivaaran ja Melenderin jälkistrukturalismi-suhteet ovat monipuolisemmat kuin tässä blogimerkinnässä annan ymmärtää. Minulle Deleuze ym. näyttäytyy yhtenä mielikuvitusta ruokkivana konepiirrustuksena ja epäonnistuneena, mutta silti ja juuri siksi hyödyllisenä vankilakartastonlaatimisperiaattena, jossa umpikujitetaan vertikaalinen olemassaolo ja paljastetaan sen horisontaaliset prosessit.

Tässä on taas kohta, johon hiljennyn löytääkseni tarkemman kysymyksen, johon en koskaan palaa.

lähtöaskelia; neljääntoista suuntaan; jalkainen käärme

^

nascire

anekānta

tajuoloilo

fibula, tibia, femur ja

polvi: vastakohta-ajattelun nielevä

saranakäsite

lihallistunut paine

\/