keskiviikko 28. joulukuuta 2011


saukoton koski
ei ole jäätä, vesi korkealla
tasapainoiset hypyt sen ylitse
koskikara virtauksen partaalla

pitkin yötä äitini seuraa pegasuksen laukkaa pitkin yötä

niin suuri järvi että moottoritietäkin ajaessa on oltava tietoinen sen koosta ja muodosta

on oltava suuri järvi että moottoritiellä tajutaan koko ja muoto

valjastettu koski nuolee ja nuolee betoniseinää

muistin vuoksi
istun alas, myönnyn asentoon
tasapainottavat henkäykset sen lävitse
kokoomapisteen partaalla

taivaan halki isäni katse tavoittaa kuun saturnuksen yllä

katse joka halkaisee valon kahdeksi valoksi

on oltava suuri muki että kahvi muuttaa hengityksen

varmastikin rukous tapahtui muulloin kuin rukoiltaessa, niin sen täytyy olla

vuosikymmenten muodonmuutos
jota toisissamme seuraamme
kertoo moottoriteiden rakentamisesta, murtumisesta
suuren järven muovautumisesta ja tyhjenemisestä

hetkellinen laulu
pysäyttää veden
sisuksissasi
missä et ennen kääntynyt vasemmalle, käytävässä jonka koskemattomat ovet
olet kaikki itse nostanut saranoilleen

(

alan kuvitella seinättömiä käytäviä
lihaa joka on männnynrunko ajassa
ajassa koettuna tiheänä aineena, virtaava valo jokin toukka kaivautumassa syihin
koteloituakseen muodonmuutoksen hetkeen, talven yli
kuin maanpakolainen

aika tihentymässä lihaksiin
kuolleisiin ja eläviin, eroa tekemättä
... päivät verenkiertoja myöten

tai muita liian tiheitä ja siksi umpeutuvia lauseita

tai sanoja joihin katselen pitkään ja merkitykset jakautuvat muodostamatta yhtään uutta merkkiä

kirjoitustaidon menettäminen lukemisen partaalla

vastaanottaa, työntyä sisään päin niin kaikki tulee mukaan

on oltava suuri vesi
että umpeenrakennettu
kokee maan koon
on oltava valtava taivas
että tuoleille työstetty
kokee kätensä muodon, sormenmitan, nyrkinmitan, levitetyn kämmenen mitan

(

sähkökatkon aikaan huoltoasemalla on hämärää
vara-akulla piippaava kassakone
asvalttipihalla on kirkasta ja päällekäyvät ilmamassat
pidättelevät ihmisiä, miehiä ja naisia, tuulilasien alla
pysähtyneiden bensapumppujen äärellä

minulla on jonkun vanha vihreä villakangastakki joka hylkii vettä
ja kävelen edestakaisin hymyilemässä

männyn suuri oksa roikkuu vuodenkin päästä yhä puussaan
irrallaan toisten suurten oksien varassa
käpytikka tulee etsimään sen repeämästä toukkaa
(valoa nopeampi olento; kieleni superlatiivit osoittavat vain rajan josta alkaa ääretön)

))



meidän kielemme eivät ole kovin erilaiset
siksi ne voivat kohdata


oih! kuolleen kissan asennot ja liikkeet
tulevat vastaan talossa, nojatuolilla musta villapaita, ovea avatessa vilahdus jota ei ollut


...


tuhlata, laulaa
sulattaa, vaivautua (taikina, korpus)
antaa hengityksen lahja verenkierrolleen
antaa aivoilleen humaltumisen lahja


terveisin j.


ps. vietiin kynttilä lemmetyn haudalle; mikä pitääkin mielessäni sen, että huomiota saa kaiken aikaa, ja ajan päätyttyäkin, käsittämättömistä suunnista, syytä on siis pitää käsittämätön tarkassa syynissä, ethän sinäkään odottanut saavasi tätä kirjettä!

maanantai 19. joulukuuta 2011

ilmeisesti tää taloususkonto perustuu erehdykseen, että talous=rahatalous, ja tiedeuskovaisuus näyttää perustuvan siihen, että se mitä tiedetään = se mitä on

keskiviikko 14. joulukuuta 2011


makasin katolla katselin ilmakehässä palavia kiviä

mistä tiesin? valoviivoja ilmestyi ja katosi
tuntemattomuuteen ylläni

torstai 8. joulukuuta 2011


kirjallisuus on vain hidasta ainevälitteistä telepatiaa


vain harvoin on vain vain


Kaikenlaisilla fundamentalisteille, jotka kiireestä kantapäähän, pelon ja vihan raskaudella vastustavat jotakin aatetta tai toimintaa, on kadehdittavan helppoa päästä tilanteisiin, joissa heidän psyko-fyysinen kokonaisuutensa joutuu kosketuksiin tuntemattomuuden pelon kanssa. Tuntemattomuuden pelko on varmasti eräs hyödyllisimmistä tunteista kokea niin kauan kuin ei ole siitä vapaa, ja varmaankaan kukaan ei ole siitä täysin vapaa. Kiihkeä jyrkkyys jonkin asian suhteen stimuloi tuota tunnetta herkeämättä jokapäiväisessä elämässä, koska identiteetti on kytketty tuohon perustavaan kieltämiseen. Tietenkin juuri siksi voi olla erityisen vaikeaa ottaa vastaan tuntemattomuuden pelon kokemusta, mutta ainakin räikeitä tilaisuuksia siihen tulee vastaan kaiken aikaa. Ehkä niitä tulee muutenkin kaiken aikaa. (Älä nyt vesitä tätä!) Mutta selvää on, että jokin olemisen tilaan tyytymätön, äkillisistä reaktioista irtipysyvä tyyneys auttaa tuntemattomuuden pelon kohtaamisessa.

torstai 24. marraskuuta 2011


kaikki mikä tapahtuu isenheimin alttaritaulun toisessa osassa
on ihmiskontrollin ulkopuolella
ihminen voi vain antaa periksi (alapaneelin ristiltä laskettu kristuksen ruumis)
olla alttiina (vasemmalla maria joka kohtaa gabrielin)
ja pitää huolta (keskellä oikealle maria joka pitelee kristuslasta tai alapaneelissa he jotka pitävät huolta kristuksen ruumiista)
kaikki muu on yli-inhimillisten olentojen ja voimien vallassa
kristuksen ylösnoustessa ihminen romahtaa haarniskoineen (oikealla)

hulluudentorjuntahulluus

(Alla oleva kirjoitus ei yritä väittää, että kaikki mitä erilaisissa konteksteissa tehdään ihmisten mielenterveyden eteen, olisi turhaa ja väärin, vaan ainoastaan kuvaa joitakin henkilökohtaisia tunteitani liittyen näiden kontekstien onnistumisista riippumattomiin ilmeisiin ongelmiin.)

Tulen surulliseksi, kun ajattelen millaisessa epätietoisuudessa mielenterveystyö on. Toisaalta tiedän lähipiirini kokemuksesta, ettei hyvää mielenterveyshoitoa ole juurikaan saatavilla resurssipulan, ammattilaisten ammattitaidottomuuden ja vallitsevia hoitokäytäntöjä ohjaavien arvojen kestämättömyyden vuoksi. Toisaalta tiedän, että monet viralliselle mielenterveystyölle vaihtoehtoiset menetelmät hoitaa psyykeä ovat mielikuvituksellisuudessaan surkuhupaisia – ja vaikka ihmeellisimmätkin väitteet voivat perustua kokemukseen (ja vähintään yhtä usein itsepetokseen – ja, onneksi harvemmin, tahalliseen harhaan johtamiseen), on hyvin kyseenalaista, että tietäisimme juuri mitään siitä, mitä todella tapahtuu, kun jokin henkinen energia vaikuttaa ihmisessä tai ihmisryhmässä.

Koen myös (piirun verran ylimielistä) myötätuntoa kaikenlaista henkistä puuhailua kohtaan – ihmisten tarve löytää vastauksia on hellyttävä ja tunnistan paitsi muissa myös itsessäni erilaisten ylilyöntien ja harhakuvitelmien houkuttelevuuden. Jostain syystä virallista terveydenhuollon kenttää taas Suomessa leimaa jokin pelonsekainen varmuuden, lukkoon lyödyn hoitokulttuurin ja mahdollisten vielä tuntemattomien (tai jopa tunnettujen, mutta omaksuttujen käsitysten vastaisten tai ne ylittävien) inhimillisen olemisen ja toiminnan alueiden kieltämisen mentaliteetti. Se herättää minussa kiivasta herättelyntarvetta, turhautumista herättelyn ilmiselvään vaikeuteen ellei mahdottomuuteen (minun elämänrytmini mittakaavassa ja kykyjeni puitteissa). Niin kuin usein vihan taustalta nousee tässäkin kohtaa surua.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011


Sekin jätkä joka auttoi mua melko tasan vuos sitten Pasilan asemalla oli jäänyt johonkin kynnykselle. Siitä näkee kahteen suuntaan, mutta kahta suuntaa peittää ovenkarmit, seinänpaksuus. Älä sä jää tähän, älä pysähdy vielä. Sillä oli muovikassissa joku pikkuvihkonen ja kynä, jotain sarjakuvia, jostain syystä tuli mieleen mummoloiden vintit, ja iso harmaa takki ja hesburgerin safkat. Vasemmalla kädellä se kätteli kun näytti hyvältä ja kun vitutti, oikealla.

perjantai 14. lokakuuta 2011


Hittavainen Kuippana Kuihkamo Kuittola Kuituri Kuikuli Kulkia Kuittia Kuihtana Huuhkana

keskiviikko 12. lokakuuta 2011


Miten ylimielinen vanha laiska kissa
oppii uutta? Sen täytyy ryhtyä metsästämään
ilveksiä. Ivallisen raskaat silmäluomet
avautuvat selälleen, tunteeton tutka
ohjaa anturoita ja kynsiä.

maanantai 10. lokakuuta 2011

21.4.2005


21.4.2005 - päivä jona olin kirjoittanut runoja 7 vuotta.
Seitsemässä vuodessa ruumiin kaikki solut paitsi aivojen uusiutuvat.

---

Kastelen lohikäärmepuuta. Sinä jolle kirjoitan
Et ole nähnyt kaikkia sen haaroja. Kirjan sivu imee vettä
Kuivalla mullalla valkoinen, rakeinen sieni. Sanat nousevat veden ääreen
Arkin läpi laihtuvat säkeet. Kirjava pallo kädessäni
Kirjava pallo repussani. Kirjava pallo jättömaalla
Heitän palloa seinää vasten. Heitän palloa vasten muovia
Heitän palloa valoa vasten. Valo heitetään
Aurinko valuu sieneksi taivaanrantaan
Ja alkaa versoa veneen pohjan läpi
Nyökkään sinulle, suljettujen huulien takana hampaat lyövät yhteen, hiljaa, hiljaa,
nyökkään kahdesti
tietääkseni miltä se tuntuu

Vanhan rautalangan pätkä katkesi ruosteen kohdalta kun vääntelin

Olen hiljaa, rastaat laulavat paljon kauniimmin
En liiku, muurahaiset tanssivat, kiihtyneet puutikut

Siirtelen tyynyjä kuin pasianssikortteja

Valaat ja pääskyset ovat lähellä
vaeltaa sinisessä syvyydessä
suu auki
näkymättömien parvien sisällä

kävelin katuja ennen kuin pysähdyin

---

ketosis – betonimyrkytys

perjantai 7. lokakuuta 2011


[...] istuimme lammen vedessä ja hän heitti noppia, ne upposivat veteen [.]

nimeni meni minuun


Noista muutamasta tekstistä, joita tässä alla juuri julkaisin vuodelta 2006, voi jo helposti päätellä, että esikoiskirjani olisi voinut olla joiltain osin hyvin toisenlainen kuin se on. En tietenkään vuoda julkisuuteen kaikkea sitä materiaalia, joka julkaisematta jäi & jääköön, mutta tiettyä tekstiä (jota en ainakaan tähän blogiin laita) etsiessäni löysin paljon muutakin hedelmällistä ja ainakin itseäni innostavaa säkeistä materiaalia.

Keskeistä tässä on kai juuri nyt se, että kirjoittamaan oppiminen, joka pitää aina aloittaa alusta, on joskus myös muistamista eikä aina uuden löytämistä. Ja se, että metsään jää aina piiloon kaikenlaista syötävää.

14.10.2006 Munien suhteen on kolmenlaisia lintuja


Munien suhteen on kolmenlaisia lintuja. Esimerkiksi otan
lokin, pöllön ja tiaisen.
Lokki on näistä ainoa jolla on suhteita maan sisäpuolisiin tundriin.
Se hakee munankuoren pääaineen, snaan,
maapallomme napa-alueilta, laajojen, onttoon maahan johtavien
sisäänkäyntien sisäreunamien snaakerrostumista.
Pöllön ei tarvitse tällaisia vaarallisia snaanhakuretkiä tehdä, sillä
pöllöt ovat lintujen keskuudessa aivan poikkeuksellisia.
Ne erittävät snaata kallokopassaan. Tutkijat eivät ole yksimielisiä
siitä, kehittyykö snaa jossakin pöllön aivojen elimessä alusta asti,
vai onko pöllöillä jokin sukupolvelta toiselle periytyvä ainesosa,
jonka emo poikaselleen aivoihin asettaa ja jonka alkuperä siten on
kaukaisessa menneisyydessä, ajassa ennen
pöllöjen ja kissaeläinten eriytymistä.
Tunnetustihan kissaeläimet kehräävät snaata, mutta
tätä linnut eivät tietenkään voi juuri milloinkaan hyödyntää,
sillä useimmat kissaeläimet saalistavat lintuja,
ja lisäksi herkuttelevat kaiken snaan sitä mukaa kun sitä erittyy –
eikä senkään syntymekanismi ole tutkijoille täysin selvä.
Joka tapauksessa kallonsa avulla pöllöt voivat varistaa
snaajauhetta poikasen syntymän aikana avonaisesta nokastaan
ja leipoa tästä lämpimästä, sylkeen sekoitetusta tahnasta
tiiviin kuoren. Tiaisilla ei ole mahdollisuutta lentää jatkuvasti pitkiä matkoja
maan uumeniin ja takaisin. Ne eivät myöskään elä riittävän syvällä
napa-alueiden rannikoilla. Tiaisten munat koostuvatkin pääasiassa
hämähäkinseitistä irtijauhetusta snaasta.
Hämähäkit sen sijaan saavat snaansa ilmakehän yläkerroksista, joissa sitä
valtavina pilvinä leijailee – lumi koostuu tämän snaan herkimmistä,
tulettomista ainesosista. Hämähäkithän tunnetusti viettävät
nuoruusjaksonsa lentäen ja snaata etsien jopa
kymmenen kilometrin korkeudessa. Tiaiset ryöstävät armotta snaan
hämähäkin seiteistä lastensa suojaksi. Joskus tiaisilla ja esimerkiksi
ristilukeilla on niin hyvät suhteet, että tiaiset ostavat snaan muutamilla kärpäsillä.
Tällaiset ovat lintujen erot päällisin puolin tarkasteltuna munankuorenleipomisen kannalta.

28.11.2006



kuun pintaa kiertävä tomupalo
kuun pintaa hiertävä pölypalo

ja jos kuu onkin pimeä pyöreä linssi, linssipallo
jota kaukaa valoilla etsitään
niin kaukaa ettei mikään siitä hohda
mutta se yksi valo joka minut aamulla sängystä siirtää
karmaisevassa tien terävyydessä kainalostani hikeä hiertää
hohtaa kuun pinnalla, sen pölyyntyneen lasin sytyttää, pesee tulella ja lasin mustuttaa

puolikuun aikaan tajuan että kuu on kuin silmämunani
aina kokonaan olemassa, kuten kuu on nytkin kokonaan näkyvissä
puoliksi musta, puoliksi valon kuorruttama

pimeässä metsässä tajuan että se on kuin ruumiini
yhtä lailla niissä kuljen tuttua polkua, kukaan ei lähtisi tälle matkalle
jos ei tietäisi minne on menossa, eikä tiedolla ole kuin aavistuksen säie
yhdistämässä sitä todelliseen päämäärään

asumme tähden alla, kauhanvarrenpään alla

14.1.2006


laskeudutaan, varpaat eivät asetu portaalle kaikki samanaikaisesti
kylmyys ihoa vasten on valoa
ja portaiden alla käytävä, kudottu raidallinen matto ja oven metalliset osat
lukitsemista ja aukaisemista varten taottu
sulatettu, muottiin laskettu
kädet ohjaavat sinut
oven läpi, oviaukosta
huoneeseen, valoon
suojelet rintakehää ja palleaa liialta kirkkaudelta
huonetta sydämesi iskuilta
luut

torstai 6. lokakuuta 2011


k
okager
ige

läpikulku nivelletty

tiistai 4. lokakuuta 2011


kävelyllä laulaa

tuuli tarttuu ääniin ja kuohuttaa
tuuli tarttuu mustarastaan lauluun ja taittaa



Jan pelkää kuolemaa
hän pelkää että hän lähtee
hän pelkää mäkeen juuttuneen peräkärryn lähtevän liikkeelle
ja vyöryvän rikki kaikkien kyytiin nostettujen hauraitten huonekalujen kanssa


vanhastaan tahdon kuolla
mitä ympärillä on aina katoamattomana
vetoaa minuun ja verkkopankin avainluvut sopivat yhteen
en jaksa sitä, varis jona näin sinut ei pysty kaivamaan maata



myllättyään sisuskaluni viima käy
lepäämään itse ylitsepääsemättömään

lähtemättömän ylittämättömässä

torstai 29. syyskuuta 2011

mikrofasismi


typerien huolien addiktiivisen tuttuuden tuottama elämänsyyntuntu peittää kuolemankirkkauden värittömän samaistumattoman avaruuden
miten onkin että koen eläväni vain kun menetän sen ainoan tyhjän tilan jota kokemalla voisin elää
jostain syystä on äärimmäisen vaikeaa pitää se tila avoinna jollekin arvokkaalle ja todelliselle ja erityisen helppoa päästää se täyteen marinaa ja märiseviä persoonanriekaleita
tilan avoinna pitämistä helpompaa on myös sen sulkeutumisen turhauttavuudesta johtuva itseanalyysi ja syytökset
yhä paremmin naamioituvat tarpeettomat voimaa tuhlaavat tunteilut
usein ajattelu ei ole ajattelua vaan ainoastaan jonkin tunteen yliaktiivista ja väärään paikkaan vuotavaa käsitteellistä vettä
en tarvitse täydellistä hetkeä avautuakseni sille mikä hetkessä on olemassa
olenko jo kärsiskellyt tarpeeksi?
tänä päivänä löydän itseni ylittämästä huonetta
päästäkseni lepoon
ehkä jokin minussa muistaa minkä unen tarvitsen

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

A smile that encircles - ymmärtävä hymy.

pirun kirjamessut!

Pyöräilen perjantaina Turun kirjamessuille ja joskus kello yhentoista maissa tai sopivasti jälkeen esitän runojani Runohuone nimisessä loukossa B88 taisi olla osoitteensa, ja sitten kahdesta eteenpäin istun paneelissa pohtimassa ääneen esseistiikkaa ja ääneti varmaan jotain tyttöjä, ja sitten lauantaina Olli-Pekan kanssa pidetään ääntä muistaakseni joskus ennen kahta jossain, mut ehdimme selvittää ajan ja paikan vielä ennen kuin on myöhäistä.



kuolemankirkkaus
ei minkään värinen
ensin kuoppa johon putoaa; yön yli avartava korkeus

haarukkain kilkkaus
syödä, tehdä kuolemaa riisinjyvistä
ne romahtelevat lautasella, rinteet vajoavat; höyry nousee

kohotan haarukallisen
otsani ylle

Kukkia-dokumentti: kaapeli-sandö


tiistai 27. syyskuuta 2011


kielen haavat paranee nopeasti
vältä silti isoja suonia

Kukkia-dokumentti: kuopio & turku atrium

"söit minut ja nyt kannat minua"

sydämeni opasti minut särkemään sydämeni

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

tuntuva säe


Ei ole niin, että Charles Olsonin teesien "projektiivisesta säkeestä" "tulisi olla melkein kaiken nykyaikaisen säettä pohtivan poetiikan lähtökohta", mutta hyvä, kun Teemu Manninen nosti nuo teesit esille Olli-Pekka Tennilän blogikirjoituksen yhteydessä. Poetiikan pohdinta voi lähteä mistä tahansa ja päätyä mihin tahansa. Jotakin melko yleisesti merkityksellistä Olsonilla kuitenkin on teesissään 1:

" - - kineettisyys. Runo on energiaa, joka siirretään sieltä mistä runoilija sen sai (lähteitä on oleva useampia) runon välityksellä aina lukijalle asti. Ok. Tällöin runon itsensä on oltava kaikilta osin korkeaenerginen konstruktio ja kaikilta osin energian purkausta. Eli: kuinka runoilija saavuttaa saman energialatauksen, kuinka hän, mikä on se tapa, jolla hän syöttää säkeeseen yhtä paljon energiaa kuin häntä itseään alun perin ajoi, ja kuitenkin ainoastaan säkeelle tyypillistä energiaa, joka ilmiselvästi on toisenlaista kuin energia, jonka lukija, yhtälön kolmas muuttuja, ottaa vastaan."

Jos olisin Kaikki kulkee ruumiin läpi -esseetäni kirjoittaessa ollut tietoinen Olsonin esseestä, olisin kirjoittanut siitä tähän tapaan: Kineettisyyden lähtökohta on täsmällinen, hyvin lähellä Jean-Luc Nancyn Corpuksen teoretisointia ja käytännöllinen huomio ruumiin ja kirjoituksen suhdetta luodattaessa. Toisen teesin maksiimi, että muoto on sisällön toteutuma, tuntuu itsestäänselvyydeltä, eikä herätä minussa juuri mitään. Kolmas teesi kuitenkin on jo hyvin etäällä ensimmäisen teesin käytännöllisyydestä. Miksi havainnon pitäisi välittömästi johtaa toiseen havaintoon? Mitä mieltä tuollaisessa tempon määrittelyssä on? Beat-runouden ja sen johdannaisten poetiikalle tuollainen maksiimi varmasti on mitä käytännöllisin ja epäilyt ylittävä, mutta minkä tahansa muun poetiikan kannalta voi olla äärimmäisen välttämätöntä, että havainto systemaattisesti pysäytetään, tai että havainto johtaa takaisin itseensä, tai että havaintoa pyritään välttämään kaikin tavoin, tai että havaintoa pitkitetään ja että se vaivihkaa muuntuu toisenlaiseksi niin, että ehkä ollaan siirrytty jo toiseen havaintoon, tai mitä tahansa muuta.

Se, mitä Olson kutsuu kineettisyydeksi mahdollistaa juurikin tällaisten havainnon ja tempon muunnosten tunnustelun, käytännöllisen kielellis-ruumiillisten pulssien ja virtauksien, siirtymien ja taantumien aistimisen. Kineettisyyden samaistaminen nopeatempoiseen muka uusien havaintojen sarjatuleen on vain volyymiharha: intensiteetti voi muodostua niin monesta muustakin asiasta kuin reaktiivisesta varioinnista tai mitä se havainnoista havaintoihin siirtyileminen sitten onkin (sehän voi olla montaa). Kineettisyyden samaistaminen nopeatempoiseen sarjatuleen on sama harha kuin se, mikä tuottaa loputtomasti geneeristä punkkia, rokkia tai poppia, joka muodoltaan muistuttaa monia nerokkaita taideteoksia (Patti Smith: Land/Horses), mutta tuntumaltaan, energialtaan tai kokonaisvaikutelmaltaa on jotakin täysin muuta.

Olsonin kolmannen teesin harha tuottaa kulttuuria, säkeenmuodostuksen mekaniikkaa, joka sumentaa ensimmäisen teesin ehdottamaa avointa havainnointia ja säkeenmuodostuksen orgaanisuutta korostavan työskentelyn mahdollisuutta.

maanantai 19. syyskuuta 2011


ja kissanpoikasen parantuva jalka särkyi uudestaan
musta kissa tummalla matolla puolivalossa
ja otsa edellä kävelet
sen päälle

jostain syystä se oli ainoa tapa katkaista päämääräsi
keskellä huonetta



kuulen aina kun tulet portaita alas
tähän monien oviaukkojen tilaan
kuu katselee huoneeseesi silloinkin

lohikäärmepuun ruska


sunnuntai 18. syyskuuta 2011


irtaantua metsään
kalibroitua suppilovahverotaajuudelle
eikä paluumatka meinaa millään taittua

jostain syystä pihassa on viisi kissaa
vaikka ei niitä kaikkia kerralla voi nähdä
yhdellä vasen takajalka poikki

kuvassa sormet harottaa kuin vahveronalut

lauantai 17. syyskuuta 2011

=== POLICE LINE DO NOT CROSS === POLICE LINE DO NOT CROSS ===


bäng bäng

perjantai 16. syyskuuta 2011

Jostain syystä seuraava oivallus oli pitkään minulle keskeinen, ellei keskeisin kielikäsityksen ja siten poetiikan lähtökohta:


"Helen Kellerin epävarmuus siitä, ovatko hänen pimeyden aikansa muistot ajatuksia, on suurin todistus siitä, että ajattelu ei ole kielellistä ja kieli ei rajoitu sanoihin. Se, mitä toisella puolella opetataan, ei kelpaa ohjenuoraksi ensimmäiselle puolelle."

torstai 15. syyskuuta 2011


pyydän että suljet silmäsi

jostain syystä seinät ovat nyt paperinohuet
ja kuulet naapurisi äänet
kun hän valmistautuu tai pukee
kynttilän sydämen tuleen

rasia jossa on pieniä metalliesineitä
ei pelkkiä nauloja tai haarukoita
kaatuu

keskiviikko 14. syyskuuta 2011


ojensit muistikirjani toiselle ihmiselle.

luen tietämättäsi kirjaa, josta osan olet kirjoittanut - mutta en tiedä minkä osan. niinpä kohtaamisemme jää myös minulta huomaamatta.

akku loppuu tai puhelin suljetaan.

hevonen raatelee ihmisen; tieltä löydetään pääksi tunnistettava kasvoton möykky.

yöllä katselen unessani kuinka ystäväni iloitsee, päivällä unessani itken kurittomasti. herääminen muistuttaa kirjavien piirrustusten pesemistä pois niin että tummanvihreä liitutaulu paljastuu.

tunnustus johtaa tunnistamisvaikeuksiin.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Haluaisin kirjoittaa analyysin siitä, ovatko pitkälliset runouskeskustelut Luutii-blogissa (lähinnä Aksun ja Maarian kulmilla - muut Luutiin blogit ovat keskimäärin vähäkommenttisia) menettäneet tolkkunsa ja mielenkiintonsa. Mutta analyysi olisi tähän hetkeen vähän liian raskas homma. Niinpä tyydyn vain toteamaan tämän epäilykseni ääneen. (Esimerkki kitkaenergian tuottamisesta - mutta mihin sen hyödynnän/hyödynnämme.)

"turun tauti"

Ilahduin ja hiljenin eilen illalla tullessani Turkuun, kun Eerikinkadulla aivan lähellä toria löysin eri puolilta katua kaksi valokuvaa. Ne esittivät paikoilla ennen sijainneita rakennuksia, jotka oli purettu uusien tieltä. Molempien kuvien edessä oli ulkotuli.


En tiedä, kenen tuomia kuvat olivat, mutta tänään niitä ei enää näkynyt.

Toin ystävänikin katsomaan niitä. Ja päädyin näyttelyoppaan rooliin, kun joku nuoripari ihmetteli, mitä kuvat olivat ja koetin selittää.

Kuvat tietenkin muistuttivat niitä, joita joskus jätetään vaikkapa kolarien uhrien muistoa kunnioittamaan. Tekona dokumentaaristen valokuvien asettaminen julkiseen tilaan muistuttamaan tuon saman tilan menneisyydestä on kaunis. Julkisen tilan tuhoaminen ja uuden rakentaminen toisien ideologisten ja taloudellisten periaatteiden nimissä on jatkuva oire yhteiskunnan rationalisoinnista. Koneille rakennettu ympäristö. Urbaanienkin elinympäristöjen katoaminen tuottaa muistin rappeutumista ja siten paikallisidentiteettien hapertumista.

Esitys, jonka teen 5.10 Lemminkäisenkadun ja Itäisen pitkäkadun kulman sisäpihalla, voi liittyä jotenkin näihinkin pohdintoihin.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

et ehkä huomannut että pelkäs-


tään katuja muistelemalla pääs-
in samoille kulkureiteille

jotain heitettiin ilmaan
sen läpi kuljettiin ja annettiin
lisää sen laskeutuessa
lattioille joilta astuttiin kynnyksille ja yli

et ehkä huomannut että pelkäsin
mutta sen voimalla
pelkästään katuja muistelemalla pääsimme samoihin askeleisiin

torstai 1. syyskuuta 2011

rakas lukija?


Tiedän, että minulla on lukijoita. Blogi on nopea väline. Tapani tehdä blogia on huitova, pyrähtävä ja unohtava. Käsitykseni lukijoistani on, että he saattavat olla pidemmässä ajassa kuin kirjoittamiseni. Jääkö blogi elämään tarpeeksi kauaksi aikaa? Onko sillä riittävä paino, että vaikkei se katoaisi ajassa, se vetäisi puoleensa toisen ajan lukijaa? Kirjamuoto on minulle ja lukijoilleni ilmiselvästi tässä mielessä hedelmällisempi. Mutta en tiedä, miten ja kuka lukee blogiani. En jaksa seurata kävijätilastoja, joista tiedän kyllä että ne heilahtavat yläkanttiin "ajankohtaiseen" aiheeseen puuttuessani. Lukijani ei ole kiinnostunut ajankohtaisuudesta, ja jos onkin, hän ei lue minua saadakseen tietää ajankohtaisuuksia, mutta ehkä ymmärtääkseen ajankohtaisuutta. Ajankohtaisuuden ymmärtäminen ei voi perustua ajankohtaisuuteen - on oltava ulkopuolinen paikka, josta ajankohtaista tarkastella. En väitä, että pystyisin ajankohtaisuuden ymmärtämiseen suoraan (en toistaiseksi edes yritä), mutta ehkä kirjoituksiani voi käyttää sen tarkkailupaikan rakentamiseen. ... vapaasti tilkitty? : Rajankohtaisuus. Vuosikymmeniä odotettu, sitten äkisti löydetty. Ja kaikki on toisin - ryhdytään odottamaan jotakin muuta. Sauna lämpiää useita kertoja ennen kuin se tapahtuu.

tiistai 19. heinäkuuta 2011


Missä yleensä on kenenkään puhetta? Ei missään ole.

Ei kenenkään puhetta tarvita.


Sitoutua voi vain tulevaan (kieleen)

siihen mitä ei ole


En tarvitse runoja jotka voin kuvitella

siksi kirjoittaminen on epävarmaa

On vaikeaa kirjoittaa mieletöntä

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011


jokin ei käsitä mitä olen, mitä olemme
se jäljittää, selaa hetkiä joissa olen, joissa olemme
käy läpi, käy ympäri
ja silloin lakkaan, lakkaamme

tiistai 24. toukokuuta 2011



vastapäätä istuva mies kertoo meille että tulee rankkasade
eivätkä nuoret enää makoile rannoilla
mutta veden pitäisi tulla ensin vähän ja vielä vähän
että maa voisi imeä suuren sateen

laihan kehityvammaisen miehen ulosjännittynyt kieli
hänen suunnistaessaan bussin 39 käytävää istumapaikalle
kieli on voimakas, eteenpäinkompassin neula
ei suorina kurottuvien käsien tuki pyöreistä metallitangoista

marja mattlarin kieli, kun se liikkuu alahampailta kitalaen etualaan
alahampailta kitalaen taka-alaan ja uudelleen alas ja ylös taipuen
kun hän laulaa: en kadu ketään niistä jotka syliini suljin
heitä sentään rakastin

sinun on vaikea kuunnella
sillä ette ole tulleet samalta pysäkiltä
hän jää pois pian ja myönnät, että hänellä on hyvät silmät

sade tulee ja metsä on kostea kun menemme katsomaan kalliolle
auringonlaskua

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

"Mitä on todellisuus?"

, kysyi Todellisuuden tutkimuskeskuksen Esitys-lehti, ja nimiseni runoilija vastasi näin:


En tietenkään voi vastata, mitä on todellisuus. Ehkä tahtoisin, mutta mitä oikeastaan silloin tahtoisin, esimerkiksi lukijalle? Kirjoitan kysymystä vasten, sillä se koskettaa sitä, miksi ylipäätään ja erityisesti tahdon kirjoittaa. Jos onkin niin, ettei todellisuudesta voi kirjoittaa, voiko todellisuudessa kirjoittaa? Onko kysymyksessä todellisuutta haikailevan kirjoittajan ainoa mahdollisuus? Kysymys on pienoinen muutos kielellisen rangan asennossa. Muutos, kuten: hylätä suoraan viittaavat ilmaukset ja etsiä ilmauksia, jotka kehkeytyvät kirjoittaessa ja luettaessa kokemuksellisesti. Tai vain kompastua. Juon jäähtynyttä teetä, keväällä.

tiistai 3. toukokuuta 2011

aamusatu kirjoitetaan levottomilla sormilla


olen matkalla
olen kulkenut jo hyvän matkaa
ja vastaan tulee ihmisiä
joille voin kertoa missä oli lähde
ja miltä mäeltä näkee kauemmas


eräässä paikassa vähän polulta sivussa
kasvaa kalliolla, rinteen alla vahva mänty
kuitenkin niin lähellä polkua että sen voi huomata
rinnankorkeudella männyssä on kaarnaton kohta
johon on kirjoitettu:
"laskeudu sieluusi sinä alaskatseinen poika
älä anna hepeneitteni liikuttaa sinua
onko sielussasi kärpän mentävä aukko?
minulla on ainakin viisi kärppää"
jos löydät männyn, sinulle on siihen kirjoitettu jotakin muuta

toisaalla keskellä polkua erään laakean ja leveän kiven päällä
on toinen, hieman pienempi laakea kivi
siihen tullessani nostin pienempää kiveä
ja luin kiven pohjasta:
"matkusta hiljaa, tunteetta
minä olen sinun tunteesi"
ja samassa ymmärsin että koko polku on tuon yhden kiven varassa:
kuljen ylösalaisin
männynoksan alapinnalla enkä ollut huomannut mitään

tiedän, ettei mäntyyn ja kiveen ole kirjoittanut sama olento
kumpikaan tuskin ihminen

on erikoinen, kuukausien mittainen hidas tunne
kun kärppä hyppää sielun läpi:
kärppä on hyvin suuri
olen itseasiassa mitättömän kokoinen siihen verrattuna
ja se etenee sisälläni kävellessäni tätä ylösalaista maailmaa
en olisi arvannut että männyn kainalokuopassa kasvaa tällainen metsä!



rakkaudella,
aina hämmentynyt jonimatti

torstai 28. huhtikuuta 2011

"Taloni on talomi."


Ishmael Falke sanoi, että pitäisi keksiä genetiivi, jonka merkitys olisi "kaikkien"
Ehdotin, että suomessa se olisi pääte -mi
Se olisi lähellä monikon ensimmäisen persoonan muotoa -mme, mutta muistuttaisi myös yksiköiden genetiivipäätteestä
"Taloni on talomi.", sanoi Ishmael
Nyt tulin ajatelleeksi, että tarvittaisiin myös genetiivi merkityksellä "kaikkien, myös niiden, jotka sen haluavat omia"
Sen pääte suomessa voisi olla -aöi
Muoto kuvaisi käsitteen monimutkaisuutta (hankala käytettävyys) ja kattavuutta (aasta ööhön)
Lopun i kuvaisi tietenkin omimishalua
Kuka sanoisi: "Taloni on taloaöi."?
Keskusteluun kaikkien omistusmuodosta päädyttiin kiertoteitse Ishmaelin kysyttyä aiemmin, mitä olinkaan kehitellyt suomen verbien duaalimuodoksi

maanantai 21. maaliskuuta 2011


pitää hengittää tää kieli ulos

sen on sit pakko palata sisään muodostuneeseen tyhjään hengityksen myötä

ehkä se on tosi hidasta

ensin ulos

sitten...

keitä me edes ollaan?

sulatella jotain mikä ei kuulu sulle ja sit siitä tulee jotain minkä kuulet

tiistai 22. helmikuuta 2011

keuhkot


Vähän yli vuosi sitten istuin Kirjakahvilassa editoimassa Kaikki kulkee ruumiin läpi -esseetä (ks. tää), kun kahvilan myyjä pisti soimaan jonkin englanninkielisen, kirkkaan pop-levyn. Musiikki läpäisi kirkkaan keväisen päivän ja lukuhetkeni, mutta myyjä ehti vaihtua levyn puolessa välissä, enkä ehtinyt kysyä, mistä musiikista oli kyse. Toinen myyjä ei tiennyt, mutta levyssä luki "lungs". Nimi sopi tilaani täsmällisesti, mutta meni jonkin aikaa, ennen kuin onnistuin selvittämään, että oli kysymys Florence + The Machinen levystä, ja että sen oli laittanut soimaan Maikkoo Kaikko.

Tänään on ehkä samantapaista iloa ilmassa.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Balladi vuorelle rakennetusta kaupungista


Vuori, mustaa kiveä, ja sen laella tuuheat lehtimetsät, pitelee korkeutensa varassa valaistua kaupunkia. Matka kaupunkiin on suora ja vaativa. Jyrkänteet ovat lähes kiellekkeettömät, sileäksi kuluneet kuin jokin jättiläinen olisi silittänyt vuorta vuosisatojen ajan ja sitten lähtenyt tiehensä. Musta kivi ei halkea helposti. Kovalla työllä vuoren rinteille on hakattu ja koverrettu polkuja ja portaikkoja siellä, missä luonnonmuodostelmat eivät päästä kulkijaa etenemään. Nämä reitit ovat kaupunkilaisille elinehto, ainoa tapa kohdata vuoren alla levittäytyvien laaksojen hedelmällinen toinen maailma. Kesällä mustat rinteet ovat hyvin kuumia, talvella jää tekee niistä arvaamattomia ja liukkaita, lumivyöryjen mahdollisuus tekee kiipeilijöistä valppaita. Mutta kaupunki on kaunis ja metsä, joka sitä ympäröi salaperäinen ja pyhä. Vuoren korkein kohta on metsän hallussa ja kaupunkilaisten tärkein rukouksen paikka. Yöllä laaksossa kulkija voi kuvitella kultaisen kaupungin, kun tulet loistavat ikkunoista ja vyöttävät vuoren laen elävillä valopisteillään. Kaupunki kiertää koko vuoren. Kaupungissa puhutaan kieltä, jota laaksossa osaavat vain harvat, lähinnä ne, jotka kaupankäynnin tai ajatusten vaihdon ajamana vierailevat vuorella säännöllisesti. Mutta heitä ei ole montaa. Kaupunkilaisista suuri osa jää asumaan synnyinpaikkaansa. Asukkaita ei ole järin paljon ja sankka metsä antaa heille mahdollisuuksia metsästykseen ja onpa siellä eräitä puroja, joista kalastaa, ja tietysti sieniä, marjoja ja yrttejä kerättäväksi.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Kissa, jolta opin paljon. Kuvan otti Sirpa Kortet; toivottavasti et pahastu, kun julkaisen sen tässä.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Edellisessä muistiinpanossa mainittu Maaria Pääjärven kritiikki esseistäni löytyy nyt Parnasso Kritiikki-sivustolta.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Olen tänne flunssalepooni kuullut huhuja muuannelta Parnasson lukijalta, että kyseisen lehden uusimmassa numerossa olisi Maaria Pääjärven kritiikki esseekokoelmastani Ei mikään itsessään. Asia vaatii tarkempaa tutkimusta, joten jätetään se tähän muistimerkiksi.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Epäaktiivisuuteni vuoksi suosittelen Tiina Lehikoisen blogia Six Kingdoms.