perjantai 10. syyskuuta 2021

 

 

linnunpoika untuvoi

untuvikko sulistuu

 

tiistai 31. elokuuta 2021

 

 

Jos sattuisinkin olemaan nainen, ehkä mun elämäni olisi jotenkin senmuotoista kuin Miiamaija Mäntylä kuvaa omaansa tässä podcastissa. No, tarkoitan kai lähinnä sitä, että viisaasta ja koskettavaa puhetta kautta linjan.


keskiviikko 25. elokuuta 2021

 

Edellisessä postauksessa, josta on näemmä aikaa, mainitun Mikko Levonin podcastin lisäksi Radio Fiskarsin podcasteissä on kiinnostavia runoilijahaastatteluja. Siellä, kun vähän selailee, voi löytää J. K. Ihalaisen haastatteluja joissa mm. Juha Kulmala ja Raisa Marjamäki. 


perjantai 29. tammikuuta 2021

 

 

Mikko Levon keskustelutti mua eilen ja nyt sitä voi kuunnella Levonille lasken luojani -podcastissä (#144).

 

https://levonillelaskenluojani.podbean.com/

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

 

 

"Entä kapinalliset, joiden sanottava on yhden tai useamman yleisen mielipiteen vastaista? Yleensä kapina on tervettä menestyksen alkuvaiheen aggressiota, kyynärpäätyöskentelyä kohti paikkaa julistuksen auringossa. Toisinaan kapina ennakoi uutta mielipiteenmuodostuksen vaihetta, idealismin dialektista käännettä. Kummankin lajin kapinan markkinoitavuus on taattu. Pienehköihin yleisöihin täytyy tyytyä vain niiden, jotka erikoistuvat paikallisiin pyrintöihin tai umpikuja-aatteisiin kuten pasifismiin, tosi kristillisyyteen, anarkismiin. Soisi, että umpikuja-aatteiden ajajia tyydyttäisi tietoisuus symbolisesta tehtävästään, joka on kapitalistisen idealismin keskeisiä: seistä pakkilaatikolla Hyde Parkin kulmauksessa, siellä missä lakisääteinen sananvapaus vallitsee."

 

    - Tuomas Anhava, Optimistinen tutkielma, teoksessa Todenkaltaisuudesta, s. 539, alunperin Lahden kirjailijakokouksessa 1963

tiistai 26. tammikuuta 2021

 

 

Ja ihan muuten vaan, kun nyt avasin suuni.

 

Tärkeimpiä uutisaiheita juuri nyt olisivat, väittääkseni, että mitä Jemenissä tapahtuu ja lopettaako Biden vaalilupaustensa mukaisesti Yhdysvaltain tuen Saudi-Arabian silmittömälle sodalle ja nälänhädän tuottavalle kauppasaarrolle Jemenin Houthi-kapinallisia vastaan, ja mitä Intiassa tapahtuu kymmenien  miljoonien viljelijöiden protestoidessa kenties maailmanhistorian suurimmassa massaliikkeessä Intian hallituksen uusia (syksy 2020) lakeja vastaan jotka tekevät maanviljelystä suurten korporaatioiden riistaa ja tuhoaa Intian maaseudun muutenkin hauraan raivinto-omavaraisuuden.


Mutta ei näistä suomalaisessa tiedotusvälineistössä pahemmin muuta kuin vaieta.

 



 

Minusta näyttää että maailma ei tahdo aikuisia.

Ihan pikku esimerkki:

Joku Sanna Marin voimallisesti vaatii Venäjän vapauttavan Navalnyn, ja ehkäpä niin olisi paras, mutta samalla tämä sama Marin vaikenee voimallisesti Julian Assangen tilanteesta. Assange viruu par'aikaa brittiläisessä vankilassa vaikka voitti oikeusjutun itseään vastaan.

Onko tästä outoudesta keskustelua jossain?

En jaksa etsiä.