Näyttää vähän siltä, että suomalaiset "kirjallisuusblogit" ovat muuttamassa muotoaan. Ainakin Leevi Lehto ja Sven Laakso ovat ryhtyneet julkaisemaan paljon videota, ja Laakso Käymälässään myös musiikkia. Samoin kuvallisuus on muuttunut, esimerkiksi käy tämä blogi, tai Tomi Sonsterin Venuksen sääsket.
Teemu Manninen uudistuneessa blogissaan näyttää julkaisevan vain kuvia.
Erityisen kiinnostava on Teemun merkintä syyskuun kuudennelta päivältä. Siinä hän on rinnastanut kaksi kuvaa. Vasen kuva on itseasiassa kuvatiedostoksi muutettua tekstiä, jossa melko tuntematon kirjailija Mariaana Jäntti puhuu englanniksi julkisuudesta poistumisesta, ilmaksi tulemisesta, kuolleiden kielen opiskelusta. Oikeassa kuvassa nuoren miehen profiili katsoo tiiviisti pimeän yli vasempaan. Jäntin tekstiä klikkaamalla saa suurennoksen kuvasta, miehen profiilia klikkaamalla löytyy linkki Ylen elävään arkistoon, kirjalija Hans Selon haastatteluun vuodelta 1971. "Mistä kannattaa kirjoittaa, kysytään "Diivan" tekijältä Hans Selolta. "Rahasta", kuuluu vastaus."
En ole kuunnellut Selon haasttatelua, enkä lukenut Jäntin tai Selon kirjoja, joita ilmeisesti pidetään kokeellisina ja haastavina romaaneina.
Nämä kaksi kuvaaja hahmoa rinnastamalla syntyy olennainen jännite, jossa taiteilijan hiljaisuuden, lähtökohtien ilmaisun, julkisuuden ja karnevalismin ilmapiirit lomittuvat siten, että esiin nousee olennaisia kysymyksiä. Kuten: Missä määrin julkisuus hallitsee taiteilijaa, missä määrin julkisuutta voi hyväksikäyttää? Mikä on taiteellisen työn ja julkisen esiintymisen suhde? Voiko julkisuudessa vitsailu pilata taiteilijan hahmon siten, että se vaikuttaa teoksiinkin? Voiko julkisuudesta pidättäytyminen estää teoksen ja yleisön kohtaamista?
Erittäin kiinnostavaksi tämän kuvan tekee lisäksi se, että se on toinen merkintä Teemun uudessa , ymmärtäkseeni ainakin noin kolmannessa Kesken kaiken -nimisessä blogissa. Teemuhan on poistanut blogimerkintöjään julkisuudesta pariinkin otteeseen - ymmärtääkseni, ainakin kahdesta syystä: 1) koska keskustelu on johtanut turhiin ristiriitoihin tai huonoon ilmapiiriin, ja 2) koska jokin prosessi on tullut valmiiksi, ja on ollut syytä aloittaa puhtaalta pöydältä (Kesken kaiken muuttui viimeksi kun Teemun uusi kirja ilmestyi). Varmaankin näiden lisäksi voi olla muita syitä ja nuohan lomittuvat myös.
Jäntin ja Selon rinnastuksella tällaiset (blogi)julkisuuden mutkat ja esteet saavat ilmaisunsa tavallaan vihjauksien kautta, mutta myös suoraan. Tietysti tämä on omaa tulkintaani - voi olla että vähän etäistä.
(blogimaailman) keskustelun aggressiivisuus näyttää olevan haitallista kirjalliselle keskustelulle - Arto Virtasen ja Teemu Mannisen aktiivisten, osallistuvien blogien katoaminen tai muuttuminen ovat minusta riittäviä osoituksia tästä.
Yleisesti ottaen, keskustelujen ongelmat kärjistyvät, kun keskustelusta tulee henkilökohtaista - ristiriitaisten näkemysten välisien jännitteiden ei pitäisi sinänsä estää mitään. Henkilökohtaiseksi keskustelu voi mennä joko silloin kun kommentoija puuttuu henkilökohtaisuuksiin tai kirjoittaa sävyllä, joka loukkaa, tai jos kommenttien kohde ottaa kommentit henkilökohtaisesti. Nämä ovat monimutkaisia kysymyksiä - mikä on milloinkin henkilökohtaista ja missä määrin ongelmat ovat vain väärinkäsityksiä? jne., millaisia ristiriitoja ja jänniteitä ihmiset sietävät ja mitkä ovat todella tarpeellisia tai hedelmällisiä? Nämä ovat kysymyksiä joita täytyy pitää mielessä. Tiedän kokemuksesta, kuinka helppoa on loukkaantua turhaan, tai typeryyttään esittää asiat väärällä tavalla kärjistetysti. Ilman jännitteitä mitään ei tapahdu tai kasva, mutta jännite on kestettävä ennen kuin kasvua voi tapahtua, ja tarpeettomat jännitteet on sulatettava ennen kuin olennaiset jännitteet voivat ohjata oikeaan suuntaan.