maanantai 4. kesäkuuta 2012

11.3.2005


Sen minä sanon, kyllä
sanon sen
ja tyhjyys lähtee liikkeelle
siis mitään ei tapahdu
rajat tuleva uhatuiksi
ei muuta
pelkkä uhka

Minussa on helvetillistä voimaa, se ei selitä olemassaoloa
Kuinka voisin kerskua sillä keskellä levennettyjä bulevardeja: salakuunnellun auton ajaessa ohitse
Olet kätkeytynyt korvaani kuin ääni, en löydä sinua, olet tullut niin ilmi
Voin puhua vain ruoka suussa, ontto voima, sanat kuin kupariputket
Jäätyneet, sulamisen voimasta romahtavat
Me seisomme pää alaspäin ja aamuauringon romahtaessa taas kohti kulhon pohjaa
hirveällä rastaansiipien kohinalla, niskamme kiertyvät sen perässä ja vetristyvät
kuin kerrostalon sisään sulavat kuumavesiputket

Pitelen muutamaa polaroidkuvaa
niihin jää kämmeneni harmaus
kehitysvammaiset
valo-
kuvat
Mustan kameran kapeasta suolesta
romahtaneet
toistot
jotka peitän iholla
sekin on pimeyttä
uurteet ja aine
ovat sitä

Sinä olet siinä kuvassa, en uskalla ottaa sitä kämmeneltäni ettei se repeä
Iho tai kuva – Ovatko ne liimaantuneet yhteen?
Niiden välillä liukuvat värit ovat pimeitä
Harmaaksi jäävän kuvapinnan ja kipsin pakottamien ihon uurteiden välillä aaltoileva tyhjyys odottaa
Menetän käsityksen painovoimasta, se alkaa välittömästi liukua otsaontelooni
Jalkapohjat hiertyvät kenkiin kiinni, ohi ajava auto, jota sinä ohjaat
tarttuu korvani rumpuun, se soi
Kirkkaus on asetettu akseleiden varaan ja tyhjyys kiertyy niihin
akselit katkeavat sillä tyhjyys on painotonta eikä voi jumittaa niitä niin kuin syövän lailla kasvava villalanka

Ei tyhjyys ensitöikseen hylkää sinua
Se tyhjenee hiiden lintuparvesta
se tyhjenee silmästä
kitkasiivet
Näet kuinka tyhjyys täyttyy
kuin laulaja: katsomattomat kuvat
pirskuvat siiven iskuja
pian mehiläisparvesta
irtautuu
tiedustelija

Suojelen tyhjyyttä pukemalla sen
Ihmishahmoon: syöminen on vaarallista, leuat tulevat tietoisiksi
jalat jatkavat horisonttiin
polkaisevat tyhjää
polkupyörällä
naamion ylitse

En yllä ajan läpi
luomisen tilaan
Piilottelen rajaa
itseltäni! musiikilla
Hieron muovinpalalla lasista juoma-astiaa
Kuinka kaunista on kun voiveitsi putoaa täysin varoittamatta voirasialta pöydälle ja yhä edelleen matolle, säikähdys on järkisielun menetys, itseydetön ei tunne nimeään, tuolla luomisen ajassa harhailee, kaupungin kadut tulevat häntä syleilemään
Montako paahtoleipää?

Juoksen pakoon luomisen aikaa
Muistelen aikaa pakoon

Psykokirurginen dokumentti


Dokumentaatiota transsubjektiivisen aberraation sektiosta Dark Side of the Multituden blogissa.


lauantai 2. kesäkuuta 2012



ampiaiset tunnistaa kasvoja
ampiaiskasvoja

peilei