äitini muistiinpanoista

"Jonimatin runo sunnuntaina 3.5.1992 klo 21.30:

Uni

Uni maistuu mansikalta,

paremmalta kuin persikalta.

Persikka maistuu hyvältä,

uni myös maistuu hyvältä."

"farewell my black balloon"

Kaaosmandala Killssien biisiin.

lauluiksi kirjoitettua 2004

polaarisointu, kukon silmämuna pyörähtää

kuivaa metsää roikkuu patoaltaassa

vangittua hiivaa, vangittua ääntä

lepakko painaa kyntensä yhteen

valoruumis, ahdas rakennus

hätääntynyt ravistelee matkalaukkua



*  *  *

jos tahdot suojella jumalaa

ota käsiisi nyrkkiraudat

jos tahdot suojella kuningasta

ota kynä ja kirjoita

jos tahdot suojella itseäsi

alahan pukeutua

jos tahdot suojella pakkasta

revi jalkasi tanssiin

jos tahdot suojella jumalaa

ota otsaluuhusi silmä

jos tahdot suojella kuningasta

älä teroita älysi miekkaa

jos tahdot suojella itseäsi

piirrä harhasi tarkkaan

jos tahdot suojella kuolemaa

tartu käteeni

      ja kosketa ihosi ristiriitaa

      kosketa omaa äärimmäistä kipuasi

kosketa viimeisen liikkeesi

auki jäävää haavaa

  *   *   *

kello soi

pimeästä läpi pimeään

unen pohjan läpi

nukuin hetken ja hän ripustautui harteilleni

puhu hiljaa puhu

lumen läpi uuuh...

kello soi, käy raskaaksi kantaa

ruuhi uupuu lahovirtaan

kuun silmät ympäri taivasta

nukuin kellossa, oli pakko tarttua kuparikieleen

pimeästä läpi pimeään

istu hiljaa

unen pohjan läpi

puhu, kello soi

noin vuoden 2004 kannettomasta muistikirjasta

 "SF", eli
 muovinen harakka
jonka varjo on
  täsmälleen saman-
   lainen kuin
      oikean harakan

11.3.2005

Sen minä sanon, kyllä

sanon sen

ja tyhjyys lähtee liikkeelle

siis mitään ei tapahdu

rajat tuleva uhatuiksi

ei muuta

pelkkä uhka

Minussa on helvetillistä voimaa, se ei selitä olemassaoloa

Kuinka voisin kerskua sillä keskellä levennettyjä bulevardeja: salakuunnellun auton ajaessa ohitse

Olet kätkeytynyt korvaani kuin ääni, en löydä sinua, olet tullut niin ilmi

Voin puhua vain ruoka suussa, ontto voima, sanat kuin kupariputket

Jäätyneet, sulamisen voimasta romahtavat

Me seisomme pää alaspäin ja aamuauringon romahtaessa taas kohti kulhon pohjaa

hirveällä rastaansiipien kohinalla, niskamme kiertyvät sen perässä ja vetristyvät

kuin kerrostalon sisään sulavat kuumavesiputket

Pitelen muutamaa polaroidkuvaa

niihin jää kämmeneni harmaus

kehitysvammaiset

valo-

kuvat

Mustan kameran kapeasta suolesta

romahtaneet

toistot

jotka peitän iholla

sekin on pimeyttä

uurteet ja aine

ovat sitä

Sinä olet siinä kuvassa, en uskalla ottaa sitä kämmeneltäni ettei se repeä

Iho tai kuva – Ovatko ne liimaantuneet yhteen?

Niiden välillä liukuvat värit ovat pimeitä

Harmaaksi jäävän kuvapinnan ja kipsin pakottamien ihon uurteiden välillä aaltoileva tyhjyys odottaa

Menetän käsityksen painovoimasta, se alkaa välittömästi liukua otsaontelooni

Jalkapohjat hiertyvät kenkiin kiinni, ohi ajava auto, jota sinä ohjaat

tarttuu korvani rumpuun, se soi

Kirkkaus on asetettu akseleiden varaan ja tyhjyys kiertyy niihin

akselit katkeavat sillä tyhjyys on painotonta eikä voi jumittaa niitä niin kuin syövän lailla kasvava villalanka

Ei tyhjyys ensitöikseen hylkää sinua

Se tyhjenee hiiden lintuparvesta

se tyhjenee silmästä

kitkasiivet

Näet kuinka tyhjyys täyttyy

kuin laulaja: katsomattomat kuvat

pirskuvat siiven iskuja

pian mehiläisparvesta

irtautuu

tiedustelija

Suojelen tyhjyyttä pukemalla sen

Ihmishahmoon: syöminen on vaarallista, leuat tulevat tietoisiksi

jalat jatkavat horisonttiin

polkaisevat tyhjää

polkupyörällä

naamion ylitse

En yllä ajan läpi

luomisen tilaan

Piilottelen rajaa

itseltäni! musiikilla

Hieron muovinpalalla lasista juoma-astiaa

Kuinka kaunista on kun voiveitsi putoaa täysin varoittamatta voirasialta pöydälle ja yhä edelleen matolle, säikähdys on järkisielun menetys, itseydetön ei tunne nimeään, tuolla luomisen ajassa harhailee, kaupungin kadut tulevat häntä syleilemään

Montako paahtoleipää?

Juoksen pakoon luomisen aikaa

Muistelen aikaa pakoon

kaukaa kaikuu

Helmikuun kymmenentenä vuonna 2009 ajattelin kirjoittamalla esseekokoelmaa, jossa tuossa hetkessä kirjoitettuja ajatuksia ei kuitenkaan ollut syytä julkaista. Miksi sitten laitan ne tähän? Koska tuossa on jotakin viehättävää, kaikesta huolimatta. Tässä kirjassa puhuu keskeneräinen, nuori runoilija, jolla on mielessään ja lihassaan paljon kysymyksiä ja monia jännitteitä, joiden varaan virittyy loputon sisäisen puheen virta, josta tämän kirjan esseet on kalastettu, perattu, maustettu ja paistettu. Sellaisena kuin olen, monet ajatuksistani ovat spekulaatiota, tietoa, jota en voi varmentaa, oletuksia ja harhaluuloja, jotka tulen havaitsemaan vääriksi, tai valheita, joilla ylläpidän harhoja maailmasta, itsestäni ja runoudesta. Tiedän varmasti, että jotkin ajatuksistani ovat kaikesta huolimatta oikeassa asennossa johdattaakseen minua todellisuuden kohtaamiseen. Elämäni todistaa sen minulle joka päivä, jos vain kuuntelen. Kuitenkaan en voi tietää, ovatko edes nämä ajatukset lukijani tilanteeseen tai olemisen tapaan sopivia. Kirjani kiinnostanee joitakin jotka ovat lukeneet runojani tai kirjallisuuskritiikkejäni. He haluavat kenties lukea jotakin, mikä on tullut heille tutuksi tai vahvistaa jotakin kielellisiä vaikutelmia, joita ovat teksteistäni löytäneet. Näin varmastikin voi käydä. Kirjani voi kiinnostaa myös ihmisiä, jotka etsivät tapoja lukea tai kirjoittaa runoutta. Heillekin kirja tarjonnee ehdotuksia, joita toivon lukijan koettelevan kriittisesti. Joku ehkä löytää teoksen sattumalta ja hänellekin toivon kaikesta sydämestäni avointa ja tarkkaavaista mieltä. Seuraavissa esseissä pyrin tietoisesti ylittämään tiettyjä sovinnaisuusrajoja, jotka löydän omasta mielestäni, ja joitakin, jotka olen tunnistanut sosiaalisessa todellisuudessa tai jossakin ihmisessä lähelläni. Ylitän näitä rajoja koetellakseni omaa sisäistä vapauttani ja ollakseni toisaalta älyllisesti rehellinen ja toisaalta haastaakseni lukijaa huomaamaan tahallisen harhaanjohtamisen. Milloin kirjoitukseen täytyy luottaa? Minun on luotettava siihen nyt. Minä kirjoitan.

Vuoden portilla

Minnie Louise Harkins (1875-1957), katkelman käännös J.J. 30.1.2008

Vuoden portilla

Sanoin miehelle vuoden portilla:
"Anna minulle valo, jotta turvallisesti kulkisin tuntemattomaan."

Hän vastasi:
"Mene pimeyteen kätesi Jumalan kädessä
Se on sinulle parempi kuin valo, turvallisempi tuttua tietä!"

Niin astuin pimeään yöhön löytäen käteeni Käden
joka johti minua kohti siintäviä vaaroja
ja päivän murtumista esiin etäällä idässä.

Sydämeni, älä järky!
Mitä tarvitsee ihmisen tietää
jos Jumala ymmärtää?

Korkeuksia ja pohjia kärkkyy
maailman riitaisa hämmennys,
johon Jumala aikeensa piilottaa.

Eräs näkökulma sampo-aiheeseen

Sammon olemus on pitkälti hämärän peitossa, arvailujen ja erilaisten tulkintojen kohde. Sampo kuitenkin muistutti runsaudensarvea. Olin ajatellut, että erilaisia sampoja voisi hyvin tehdä rakennusjätteistä, purkutyömaiden tai vaikkapa Vammaskosken siltatyömaan roskista ja ylijäämätavarasta. Sitten tajusin, että työmaat itse ovat sampoja, jotka synnyttävät valtavat määrät täysin käyttökelpoista hylkytavaraa. Työmaita on nykyisin etenkin kaupungeissa ja valtateillä hyvin paljon. Kaupungeissa siniset, punaiset tai keltaiset työmaakopit ovat itseasiassa muodostaneet oman siirtyvän ja väliaikaisen arkkitehtuurin kategoriansa kaupunkiympäristössä. Vammala ei tosin aivan siinä määrin ole kaupunki. Leikkimiseen rakennusjätesampo liittyy myös aivan suoraan - rakennustyömaat, autiot talot tai puretut rakennukset ovat valtavat kiehtovia leikkipaikkoja, ja usein kiellettyjä, mikä vain lisää niiden leikkikelpoisuutta. Leikkimiseen myös kuuluu rakentelu, ja usein lapsien on helpointa saada käsiinsä juuri hylättyä materiaalia majojensa tai härveleidensä rakennusmateriaaliksi.

21.4.2005

21.4.2005 - päivä jona olin kirjoittanut runoja 7 vuotta.

Seitsemässä vuodessa ruumiin kaikki solut paitsi aivojen uusiutuvat.

---

Kastelen lohikäärmepuuta. Sinä jolle kirjoitan

Et ole nähnyt kaikkia sen haaroja. Kirjan sivu imee vettä

Kuivalla mullalla valkoinen, rakeinen sieni. Sanat nousevat veden ääreen

Arkin läpi laihtuvat säkeet. Kirjava pallo kädessäni

Kirjava pallo repussani. Kirjava pallo jättömaalla

Heitän palloa seinää vasten. Heitän palloa vasten muovia

Heitän palloa valoa vasten. Valo heitetään

Aurinko valuu sieneksi taivaanrantaan

Ja alkaa versoa veneen pohjan läpi

Nyökkään sinulle, suljettujen huulien takana hampaat lyövät yhteen, hiljaa, hiljaa,

nyökkään kahdesti

tietääkseni miltä se tuntuu

Vanhan rautalangan pätkä katkesi ruosteen kohdalta kun vääntelin

Olen hiljaa, rastaat laulavat paljon kauniimmin

En liiku, muurahaiset tanssivat, kiihtyneet puutikut

Siirtelen tyynyjä kuin pasianssikortteja

Valaat ja pääskyset ovat lähellä

vaeltaa sinisessä syvyydessä

suu auki

näkymättömien parvien sisällä

kävelin katuja ennen kuin pysähdyin

---

ketosis – betonimyrkytys

[...] istuimme lammen vedessä ja hän heitti noppia, ne upposivat veteen [.]

nimeni meni minuun

Noista muutamasta tekstistä, joita tässä alla juuri julkaisin vuodelta 2006, voi jo helposti päätellä, että esikoiskirjani olisi voinut olla joiltain osin hyvin toisenlainen kuin se on. En tietenkään vuoda julkisuuteen kaikkea sitä materiaalia, joka julkaisematta jäi & jääköön, mutta tiettyä tekstiä (jota en ainakaan tähän blogiin laita) etsiessäni löysin paljon muutakin hedelmällistä ja ainakin itseäni innostavaa säkeistä materiaalia.

Keskeistä tässä on kai juuri nyt se, että kirjoittamaan oppiminen, joka pitää aina aloittaa alusta, on joskus myös muistamista eikä aina uuden löytämistä. Ja se, että metsään jää aina piiloon kaikenlaista syötävää.

14.10.2006 Munien suhteen on kolmenlaisia lintuja

Munien suhteen on kolmenlaisia lintuja. Esimerkiksi otan

lokin, pöllön ja tiaisen.

Lokki on näistä ainoa jolla on suhteita maan sisäpuolisiin tundriin.

Se hakee munankuoren pääaineen, snaan,

maapallomme napa-alueilta, laajojen, onttoon maahan johtavien

sisäänkäyntien sisäreunamien snaakerrostumista.

Pöllön ei tarvitse tällaisia vaarallisia snaanhakuretkiä tehdä, sillä

pöllöt ovat lintujen keskuudessa aivan poikkeuksellisia.

Ne erittävät snaata kallokopassaan. Tutkijat eivät ole yksimielisiä

siitä, kehittyykö snaa jossakin pöllön aivojen elimessä alusta asti,

vai onko pöllöillä jokin sukupolvelta toiselle periytyvä ainesosa,

jonka emo poikaselleen aivoihin asettaa ja jonka alkuperä siten on

kaukaisessa menneisyydessä, ajassa ennen

pöllöjen ja kissaeläinten eriytymistä.

Tunnetustihan kissaeläimet kehräävät snaata, mutta

tätä linnut eivät tietenkään voi juuri milloinkaan hyödyntää,

sillä useimmat kissaeläimet saalistavat lintuja,

ja lisäksi herkuttelevat kaiken snaan sitä mukaa kun sitä erittyy –

eikä senkään syntymekanismi ole tutkijoille täysin selvä.

Joka tapauksessa kallonsa avulla pöllöt voivat varistaa

snaajauhetta poikasen syntymän aikana avonaisesta nokastaan

ja leipoa tästä lämpimästä, sylkeen sekoitetusta tahnasta

tiiviin kuoren. Tiaisilla ei ole mahdollisuutta lentää jatkuvasti pitkiä matkoja

maan uumeniin ja takaisin. Ne eivät myöskään elä riittävän syvällä

napa-alueiden rannikoilla. Tiaisten munat koostuvatkin pääasiassa

hämähäkinseitistä irtijauhetusta snaasta.

Hämähäkit sen sijaan saavat snaansa ilmakehän yläkerroksista, joissa sitä

valtavina pilvinä leijailee – lumi koostuu tämän snaan herkimmistä,

tulettomista ainesosista. Hämähäkithän tunnetusti viettävät

nuoruusjaksonsa lentäen ja snaata etsien jopa

kymmenen kilometrin korkeudessa. Tiaiset ryöstävät armotta snaan

hämähäkin seiteistä lastensa suojaksi. Joskus tiaisilla ja esimerkiksi

ristilukeilla on niin hyvät suhteet, että tiaiset ostavat snaan muutamilla kärpäsillä.

Tällaiset ovat lintujen erot päällisin puolin tarkasteltuna munankuorenleipomisen kannalta.

28.11.2006

kuun pintaa kiertävä tomupalo

kuun pintaa hiertävä pölypalo

ja jos kuu onkin pimeä pyöreä linssi, linssipallo

jota kaukaa valoilla etsitään

niin kaukaa ettei mikään siitä hohda

mutta se yksi valo joka minut aamulla sängystä siirtää

karmaisevassa tien terävyydessä kainalostani hikeä hiertää

hohtaa kuun pinnalla, sen pölyyntyneen lasin sytyttää, pesee tulella ja lasin mustuttaa

puolikuun aikaan tajuan että kuu on kuin silmämunani

aina kokonaan olemassa, kuten kuu on nytkin kokonaan näkyvissä

puoliksi musta, puoliksi valon kuorruttama

pimeässä metsässä tajuan että se on kuin ruumiini

yhtä lailla niissä kuljen tuttua polkua, kukaan ei lähtisi tälle matkalle

jos ei tietäisi minne on menossa, eikä tiedolla ole kuin aavistuksen säie

yhdistämässä sitä todelliseen päämäärään

asumme tähden alla, kauhanvarrenpään alla

14.1.2006

laskeudutaan, varpaat eivät asetu portaalle kaikki samanaikaisesti

kylmyys ihoa vasten on valoa

ja portaiden alla käytävä, kudottu raidallinen matto ja oven metalliset osat

lukitsemista ja aukaisemista varten taottu

sulatettu, muottiin laskettu

kädet ohjaavat sinut

oven läpi, oviaukosta

huoneeseen, valoon

suojelet rintakehää ja palleaa liialta kirkkaudelta

huonetta sydämesi iskuilta

luut

Jostain syystä seuraava oivallus oli pitkään minulle keskeinen, ellei keskeisin kielikäsityksen ja siten poetiikan lähtökohta:

"Helen Kellerin epävarmuus siitä, ovatko hänen pimeyden aikansa muistot ajatuksia, on suurin todistus siitä, että ajattelu ei ole kielellistä ja kieli ei rajoitu sanoihin. Se, mitä toisella puolella opetataan, ei kelpaa ohjenuoraksi ensimmäiselle puolelle."

En kykene kirjoittamaan valmiita tekstejä. En usko, että valmista tekstiä on olemassa: on vain tekstejä, joiden kirjoittaminen on keskeytetty. Tekstin valmiiksi saaminen on siis tekstistä luopumista. Otsikko on kutsumanimi.

itara toinen saita minä

Tässä on vanha kirjoitus Derridan Allekirjoitus tapahtuma konteksti –esseestä - olkoon tässä merkkinä kaikkiallisten kirjallisten pyrintöjeni keskenolemisesta.

Derridan kirjoitus on esitys, jossa ”varsinaisen merkityksen mieli on ongelmallisempi kuin koskaan”. Derrida kirjoittaa kielen armoilla, kielentajun varassa, tietoisena kielen tapahtumisesta kirjoituksessa, ja hänen kirjoittajuutensa poissaolon ja läsnäolon kyseenalaisuudesta suhteessa kirjoitukseen. Enemmän kuin hänen käsitteelliset vääntönsä tai argumentaationsa, minua kiinnostaa kysyä, mitä voi oppia Derridan tekstin reflektiivisestä esityksellisyydestä, hänen retoriikastaan ja poetiikastaan, jopa käsitteellis-toiminnallisesta draamastaan. Kirjoituksen suhde ”kommunikaatioon” on uhattuna, ja Derrida pyrkii tekemään tätä uhkaa läpinäkyväksi ja päällekäyväksi sekä argumentein, että kirjoituksen tavoillaan: Allekirjoitus tapahtuma konteksti on välihuutojen, painotusten, pilkkomisten, paluiden, osoittamisten, kyllästymisen ja painostamisen esseistiikkaa. Derridan pääväittämä nähdäkseni on poissaolo kielen luonteena. Myös hänen käyttämänsä kieli, tai kieli johon hän antautuu, tai joka kirjoittuu hänen kauttaan, tai joka hahmottuu häntä lukiessa, painottaa läsnä olevan merkityksen hataruutta, ristivalotusta, liukkautta ja pakenevuutta. Luin esseetä sellaisessa tilanteessa, jossa minua suuresti ärsytti se, ettei Derrida tunnu pääsevän mihinkään, mutta on täysin oletettavaa, ettei hän mihinkään sellaiseen pyrkinytkään, mitä ehkä muka odotin. Odotinko jotakin havainto-idea-merkitys –tyyppistä, selkeää johdonmukaista ilmaisua, jota Derrida kutsuu ”ideologiseksi analyysiksi”, tarkoittaen ideologisella ideoihin kiinnittyvää tai sellaisia olettavaa kielikäsitystä, joka on (ainakin ollut) vallalla (länsimaisessa) ajattelussa ja kielisuhteessa.

Minulle Derridan lukeminen on esitys, johon väistämättä osallistuvat eräät ystäväni, jotka ovat puhuneet minulle Derridasta monet kerrat. Itse en ole Derridaan tullut perehtyneeksi. Ei ole Derridaa (Derrida sanoo, ettei ole käsitteitä), vaan on vain työskentelyä käsitteellisen henkilön, sen tekstuaalisten esiintymisten, ja siihen liittyvien muistinvaraisten muiden ihmisten kohtaamisten muodostamien kielellis-muistillisten hahmojen kanssa (Derrida sanoo, että on vain työtä käsitejärjestelmillä). Konteksia ei voi täysin määritellä – ja se johtuu siitä, ettei ole olemassa mitään paikkaa, joka täyttäisi laboratoriotyhjiö-vaatimuksen, vaan jokainen paikka (käsitteellinen tai lihallinen) on toisiaan vastustavien tai voimistavien energioiden yhteisvaikutusta. Ei ole seinää eikä käsitettä, mutta on työtä, joka muodostaa seinän ja käsitejärjestelmän, on energiaa joka muodostaa betonin ja on tarkkaavaisuus joka tuottaa lukutilanteen (ja keskittymiskyvyn puutteen muodostaa tarkkaavaisuuden poissaolo).

Allekirjoitus on akti, josta Derrida sanoo, että koska allekirjoituksien välillä vallitsee samuus, täytyy allekirjoittamisen tapahtuman olla irti hetken intentiosta, ja siten se on ikään kuin suhteessa johonkin ideaaliseen ”allekirjoitukseen”, joka tekee siitä legitiimin, vallansiirron (tässä olen jo poistunut ainakin osittain Derridan ajattelusta) välitysmenetelmän, jossa yksilö identifioituu jäljenjättämiseen, ja siten tuhoaa itsensä, pois-oleutuu. Oma kokemukseni allekirjoittamisesta on, että se on täysin vastenmielistä ja vaikeaa, oikeastaan ainoa tapa allekirjoittaa on joko esittää mieluista itseä, mikä vaatii hieman harjoittelua ja itserakkautta, tai sitten söhertää, joka esityksenä on oikeastaan anti-allekirjoituksellinen, joskin niin piilevällä tavalla, ettei kaupan kassa jää epäilemään visa-electron lappuseen jättämäni jäljen virallisuutta. Kuitenkaan se ei mielestäni ole todellinen allekirjoitukseni. Kysyin uutta passia hakiessani, onko väliä, vaikka allekirjoitukset eivät olisi aina samanlaisia, vaan erilaisia joka päivä. Virkailijaa ajatus huvitti. Ilmeisesti minulla on jotenkin vammautunut tai keskenkasvuinen suhde allekirjoitukseen. En mielelläni katoa triviaaliin kielijälkeen, en mielellään katoa toistuvasti keskenään identtisiin kielijälkiin, en mielelläni muodosta identiteettiäni toistuvasti keskenään identtisiin kielijälkiin katoamisista. En mielelläni muutu koodiksi. Toisto tulee Derridan mukaan sanskriitin sanasta itara, toinen, joka suomenkielessä merkitsee saitaa, siis sellaista, joka on takertunut johonkin omistamaansa, jota ei itse luultavasti välttämättä tarvitse, eikä halua siitä luopua edes tilanteessa, jossa joku toinen voisi siitä hyötyä häntä enemmän. Olen saita luopumaan itsestäni yhteisön hyväksi.

Tietoinen luonto
kaltaiseton
luonnostaan tietoinen
kuin yhtä kuin vain

Nämä tapahtuvat täällä
kallonvääristymä
jänis haistaa ilman
kaulaantunkeutuvaa
haistaa kohdun
pellon ilman

Taivaalla kaksi harppia: suuri hyökkäävä lintuvalkea, lohikäärme jonka keho katoaa

Shekhinah armollinen

jumalista (2003)

Auenneen puunrungon sisään valettu betoni


Jumalallinen paikka


Aukio, jonka vaeltajat juuri jättivät


Jumalallinen paikka

myrkkykaappi (2006)

erillinen myrkkykaappi erittäin myrkyllisille, myrkyllisille
ja syöpää aiheuttaville aineille
tuuletettu, lukollinen kamikaalikaappi
Hetkellinen imu 90...100 l/s. 77067 Jatkuva imu 5...10 l/s Vaasan kaupunginkirjastossa
on esillä "myrkkykaappi", missä on sodan jälkeen lainattavasta aineistosta poistettua

sosiaalitiloihin alakertaan
rakennetaan myrkkykaappi kemikaaleja varten
sisältö tyhjennetään tarpeen mukaan.
Myrkkykaappi tyhjennettiin edellisen kerran
remontin yhteydessä Vaasan kaupunginkirjastossa
kunkin laboratorion kemikaalikortistoon. Myrkkykaappi
sijaitsee liuotinvarastossa (C2108) olevassa lukitussa kaapissa
huoneessa C1093. Myrkkykaappi sijaitsee laboratorio C1131:ssa olevassa
lukittavassa vetokaapin

MAOL ry, Kemian toimikunta 2002. Turvallinen.
työskentely koululaboratoriossa. Osat 4-6. 4. Kemikaalien pakkaaminen ja merkinnät.
4.1 Kemikaalien pakkausmerkinnät. 4.2 Kemikaaliryhmät... Puutelistaan
kuitenkin saatiin merkittyä lukittava myrkkykaappi, jossa kuulemma
säilytetään pesuaineita ...
erillinen myrkkykaappi erittäin myrkyllisille,
myrkyllisille ja syöpää aiheuttaville aineille. -jääkaappi. -kaapin hyllymateriaali,
syöpymätön, palamaton, Turvallinen työskentely koululaboratoriossa
Jos koulussa säilytetään myrkyllisiä (T) ja erittäin myrkyllisiä (T+),
niin niillä tulee olla erillinen lukittu ja tuuletettu myrkkykaappi
Myrkkykaappi tyhjennettiin edellisen kerran remontin yhteydessä vuonna

2001. Ongelmajätteet viedään lähellä olevaan Nekalan hyötyjätekeskukseen.
KOULULABORATORION LVI-VARUSTEET IS-VET
Myrkkykaappi. Jatkuva imu 5...10 l/s.
Uusimpien turvamääräysten mukainen. Neljä erillistä lukittavaa osastoa.
Kaatoaltaat, porrashyllyt ja ilmastointi, Suomen kirjastomuseoyhdistys -

poytakirjat
Vaasan kaupunginkirjastosta pitkä lasivitriini, ns. myrkkykaappi,
kirjavaunuja ja kustavilainen kalusto, - Teknisen koreakoulun kirjastosta
poistettuja Lisäksi museotilaan on saatu kalusteita
(mm. myrkkykaappi). Kustavilainen kirjahylly
täydentäisi jo saatua kustavilaista kalustusta.

LABORATORIOTYÖSKENTELY
Myrkkykaappi sijaitsee liuotinvarastossa (C2108) olevassa lukitussa
kaapissa. Avaimen säilytyksestä vastaa Anne Roivainen/Kaarina Pitkänen, kuten myös
Myrkkykaappi sijaitsee laboratorio C1131:ssa olevassa lukittavassa vetokaapin.
alakaapissa. Avaimen säilytyksestä vastaa Leena Oksanen

Kirkkoneuvoston pöytäkirja
sosiaalitiloihin alakertaan rakennetaan myrkkykaappi kemikaaleja varten.
· kirkon seinät ja torni kaipaavat pesua ja mahdollisesti paikkamaalausta

Kemijärven lukion uusi ops
Fysiikan ja laboratorion välissä välinevarasto, josta ovi
myrkkyhuoneeseen,
jossa myrkkykaappi. Kerroksiin kulku kahdesta erillisestä rappukäytävästä,
Energiankäyttölaskelma lämmönläpäisykertoimineen on esitettävä
rakennusvalvonnalle. - Siivouskomero ja "myrkkykaappi" tehtävä.
... kokoelmahuoneeseen. Fysiikan ja laboratorion välissä
välinevarasto, josta ovi myrkkyhuoneeseen, jossa myrkkykaappi. Kerroksiin

... LAVILAT.COM - Kai, Sanna ja Sakke Lavila rakentavat talon
Puutelistaan kuitenkin saatiin merkittyä lukittava myrkkykaappi, jossa
kuulemma säilytetään pesuaineita. Koskaan en tuollaisesta ollut aiemmin
kuullut tai
... muuttoliikenne muuttolintu myllykosken myöhäisteini myöskaikista

myötätuuli
myrkkyasia myrkkyhammas myrkkyjauhe myrkkykaappi myrkkykäärme myrkkykaasu
... Pitkärannan radiot ja muut

Vaasan kaupunginkirjastossa on esillä "myrkkykaappi", missä on
sodan jälkeen lainattavasta aineistosta poistettua kirjallisuutta.
myrkkykaappi = poisonlocker.
Yliopiston Apteekki palvelee ympäri Suomen Yliopiston Apteekki
Myrkkykaappi, johon ainoas-. taan apteekkarilla oli avai-. met,
sisältää mm. klassisella. ornamentilla koristetun suu-. rikokoisen

arsenikkipurkin,