En millään keksi

miksi - sanotaan nyt vaikka kobra - kutsuisi 

puun oksaa kääpiöksi

 

 

nuput kukkien yllä

 

 

Coming to a theatre near you

 

Pidän kohtuullisen ennakoimattoman yllättävänä, että olen kirjoittanut yhden vuoden odotetuimmista kirjoista.

 

 

 

(

 

Syvä rauha olisi sellaista joka sitkeydellä ehkäisisi konfliktien syntyä ja niiden syntyessä niiden jatkumista ja leviämistä. Sitkeys vaatii sosiaalista, tiedollista ja psykologista vaivaa. Kuten taikinaa vaivataan ja syntyy sitkoa. Sosiaalinen, tiedollinen ja psykologinen vaiva on raskasta työtä, yksilöiden sisäistä työtä, tiedonvälityksen, tiedontuotannon, analyysin ja synteesin hidasta työtä, työlästä ja haastavaa sosiaalisten erojen ja jännitteiden välittämisen ja säätämisen työtä. Kaikkea sellaista, mitä ei pelkällä rahalla saa. Rahalla saa esimerkiksi aseita. Ne voivat tuoda korkeintaan ohutta rauhaa. Syvää rauhaa on työstettävä konflikteista ja ohuesta rauhasta riippumatta, niistä huolehtien.

 

)

 

 

on myös mittakaavaltaan suuria, vaikutuksiltaan järisyttäviä asioita

joille ei voi mitään ja jotka painostavat

mutta joilla ei todella ole merkitystä

joiden todellinen merkitys on mitätön

 

sen jos saa ilmi

on yhä vaikea muistaa 

Anandassa

Anne Lehtisen haastattelussa Ananda-lehdessä.

1. Jotain kärsimystä mistä ei pääse eroon alkaa sitten helliä, silittää ja kaulailla kuin hevosta vaikka se on lantakasa, jonka voisi lapioida tunkiolle, sanoin yöllä.

2. Mullei ole enää skeneä - huomaan, ja se on helpottavaa, ja siinä orastaa jokin muu, kuten kirjoittaminen jollaista en ole vielä nähnyt - kenties, kenties orgaanisesti ilmaantuva, yhteinen.

Maan pimeä yö, B galleria, Turku, 8.-21. elokuuta 2016

Maan pimeä yö 
on sarja piirroksia ja tussimaalauksia,
joka on esillä B gallerian projektitilassa Turussa elokuun 9.-21. päivinä 2016.


Kuvat ovat siveltimällä ajattelua, yrityksiä ymmärtää rakkauden kaksoiskäskyä,
hetkiä, joissa sotku leviää ja hahmojen yhteinen hahmo tarkentuu.

Avajaiset tiistaina 9.8. klo 17-19, tervetuloa.
Kuva Petri Laakso.

inventaario kala suussa?

sinä päivänä kun itseään ei-uskonnollisiksi kutsuvat selkeästi uskonnolliset ryhmät lakkaavat tiedostamattaan tai tietoisesti soveltamansa perhedynamiikan ja perheroolien ymppäämisen oppimistilanteisiin

nätti sää, oravat liikkeellä, saukko ui kaupunkijoen kivipengerten viertä

niin kuin tänään

kirskulinnut taivaalla

mustat valkovillavuorelliset nahkarukkaset käsissään juoksee olkapäitään eteenpäin rintakehän suojaksi ja niskaa etukaarelle hätäännyksen tukokseksi jännittävä radanvarsipolkua

viedessään lasta harrastuksiin nauhoittaa salaa toiminnan analysoidakseen sisimpänsä esilletuloa

myöhemmin mokkula tippuu usb-liittimestä lattialle ja säilyy

aikataulut peittyvät suunnitelmiin, ajat peittyvät suuntiin, nukkumapaikka pakkasenpuolella

Kirjoitukseni elämästä maailmojen välissä on uudessa Kaltiossa
.

Erottelu / yhdistävät tekijät ovat perustavampia kuin erottavat tekijät

Ilmeisesti ei sellaista valtakulttuuria olekaan, joka ei näkisi omiaan ylempinä kuin vieraita. Ja jos puheissa ihmisoikeuksista ja ihmisten tasa-arvoisuudesta mainitaankin, käytännöissä erottelut toteutetaan ja koetaan. Harvassa lienevät myös ne alistetut kulttuurit, joissa ihmisten yhdistäviä tekijöitä korostettaisiin erottavien tekijöiden yli. Erottelut ryhmien - olivat ne etnisiä, sukupuolisia, uskonnollisia, taloudellisia tai muita - perusteella ovat aina liian karkeita erotteluja. Meidät tulee erotella paljon tarkemmin, itsessämme: kunkin on nähtävä sisäiset ominaisuutensa, toimintonsa, jäsennyksensä, virtauksensa ja assosiaationsa. Erottelu voi tapahtua vain meissä itsessämme ja se on vietävä paljon pidemmälle, syvemmälle kuin olemme tottuneet tai kuin meille on opetettu tai kuin olemme oppineet. Ahneus on erotettava toivosta, viha näkökyvystä, inho myötätunnosta, häpeä itsetunnosta, ylimielisyys rohkeudesta... Kun erottelu viedään loogiseen johtopäätökseensä, ovat yhdistävät tekijät, samuuden muodot ja liikkeet, tulleet näkyviin. Ylemmät ja alemmat ovat meissä sisäisesti, ja niiden tunnistamattomuus projisoi ne ulkopuolellemme. Valheelliset ja totuudelliset ovat meissä. Ne jotka yrittävät ja ne jotka luovuttavat, kaikki meissä, ja vielä enemmän. Mikä ne meissä synnyttää? Siinä ei välillämme liene suurta eroa. Mikä niistä meitä hallitsee? Vai kenties jokin muu?

Mutta tätä erottelua ei ole vielä tehty minussa eikä sinussa (vaikkenhän minä sinua tunne). Kuolemaan liitetään tarinoita, joiden perusteella kuolemassa tuo erottelu tapahtuu kullekin, vastoin omia aikeita. Entä jos aion erotella jo nyt, tänään kun vielä elän?

Pesää ja kyrpää - Dualismeja tässä ajassa

Turussa B Galleriassa avautuu nyt perjantaina Parrunveistäjä -näyttely, jossa on edesmenneen Jouni Isotalon  puisia falloksia mutta paljon muutakin - - sekä lauantaina Skitsoanalyysipesä-lukupiirin muuntuvainen käyttötila ja installaatio, jossa lukupiirissä olen osallisena D&G:n vihertävää kapitalismipsykoanalyysin analyysiä Antioidipusta hieroaksemme. Jokin voimakenttä tuo yhteen ykkösen ja nollan, puukyrvän ja virtuaalisen pesän. Soldiers of Odin ja Kyllikin siskot Joensuussa partioitsevat kaduilla; ihmisten alitajunnoista, netin sutinasta ja kaveri- ja harrastuspiirien angstista tahi huumorista materialisoituu parveutuvien ruumiiden tutussa kadunkulmassa partioiva salaa epäröivä hyle, aineellisten jatkumoiden virtaus, halun ja sen tukahduttamisen jännitteet pursuten toppavaatteiden saumoista.

Jännitteet. Kun yhdelle puolelle nojaa, toiselta puolen kaatuu jotain päälle - kun sitä väistää, se kaataa tuen, jolloin väistäjän on rempaistava painopisteensä äkisti vastakkaiseen suuntaan ja hän horjuu tilaan, josta kaatuvaa hän äsken väisti.

Ihmiset jakaantuvat, ja niin tulee näkyviin inhimillisten haluvirtojen kokonaisuus. Vastakkaisuudet näyttävät täyteyden. Hän on täällä - mies jolla on lapsi silmissään. Epätoivoinen raivo tai ujo rakkaus silmissään hän pyyhkii katseellaan symboleja jotka valjastetaan fasismille, vaikka niiden juuret ovat tavallisessa perenniaalisessa viisaudessa, tai jotka vapautetaan fasismilta, vaikka niiden lähihistoria on viekoitellut ne penetroimaan lähimmäisen ensimmäistä, toista ja kolmatta ihoa. Kiduttajasotilaat heittävät helikopterista ulos Afganistanin Pakistanin suurlähettilään, potkivat häneltä ilmat pihalle ja istuvat tyhjentyneiden keuhkojen ja pakottavan pallean päälle kolmipäisenä joukkona. Tämä on sinun traumasi, anoo pahoinpidelty keho pahoinpitelijäänsä tajuamaan - ja jos tajuamisen hetki raottaa viiltävästi sotilaan mielessä, hänen on oltava tarkkana: raivostuako ja siirtää traumaansa yhä syvemmälle toisen kehoon ja sen tajuamisen hetkeä yhä etäämmälle oman elämänpiirinsä rajoille. Intiassa tiikerireservaatit, joilta adivasiheimot on ajettu pois, ovat tiikereille heikompia elinympäristöjä kuin adivasien asuttamat, modernisaatiokehityksen rauhaan jättämätä alueet. Mutta jokainen metsä ja vuori, jolla ihminen vielä elää ilman moottorien pärinää, on alati uhattuna kaivosteollisuuden ja metsäteollisuuden katseessa.

Kapitalismin uskonto pilkkaa islamia joka tuhosi buddhapatsaat saatuaan hallintaan maan jota hetkeä ennen kommunismin uskonto alisti samaan tapaan kuin se toisaalla saman maan eri maassa alistaa buddhalaista uskontoa joka syrjäytti ja sulautti paikallisen samanismin. Saranan varassa ovi aukeaa sisään ja ulos; käsite ja merkki taipuu vastakkaisuudeksi tai myötäiseksi, halun mukaan. Yhtä lailla nainen on liha ja aine kuin sielu ja syvyys; yhtä lailla syvyys on pesä kuin vieraus; vieraus on uhka yhtä hyvin kuin tavoiteltava; tavoiteltava on erektio yhtä hyvin kuin huonekaiun avaruus.

Varjoavajaisissa kumitetaan seinää. Varsinaisissa avajaisissa puretaan sukkaa. So simple.And beyond.

Tulkaahan, tänään ja huomenna ja tästä eteenpäin hetken ajan, B Galleria, Turku, Aninkaistenkatu.

partituuri vapaaseen käyttöön 6.12.2015 helsingissä

Y

ison Y-muotoisesta katajasta ja polkupyörän sisäkumista kyhätyn ritsan jäteöljyllä valellut kärjet palavat haisevaa tummaa savua kun keppiin ylävartaloaan nojaa ajokaistan reunaan ylirasituksesta luhistunut ympärillään asvalttiin ja kiveykselle auenneesta repusta levinneitä talipalloja jotka houkuttelevat variksia, naakkoja, puluja ja ehkä myöhäisen lokin jotka soihtukulkueista ja vastamielenosoituksista huolimatta rohkenevat iskeä nokkansa räntäsateessa vielä pehmeään rasvaan

Y

Mitä on etsintä?

Turun Sanomien myötämielisessä kritiikissä kirjastani Ohjattua kerhotoimintaa niille joiden sydämessä läikkyy Jaakko Mikkola kirjoittaa: "Tekijän aiemmassa tuotannossa läsnäolleet henkisyyden teemat pilkahtelevat paikoitellen esiin myös uutuusteoksen riveiltä. Puhujan etsintä ei ole luonteeltaan hengellistä. Subjekti pyrkii havahtumaan vastavuoroiseen sinä-minä-suhteeseen kaiken olevaisen kanssa ja kehittämään läsnäoloaan äärimmilleen."

En yleensä kommentoi kritiikkejä, mutta tämä kohta herättää monia kysymyksiä, joita mieluusti pohdin näin julkisestikin (vai onko harvasti luettu blogi "julkinen" teksti?). Mikkolan luennassa siis tuotannossani on läsnä "henkisyyden teemoja", joita hän lukee myös kerhotoiminnasta, jonka "puhujan etsintä ei ole - - hengellistä". Usein hämmentävä erottelu tai samuus käsitteiden henkisyys ja hengellisyys välillä tuottaa kuvauksessa semanttista hälyä, jota en aivan käsitä. Ehkä ainakin sen verran käsitän, että kerhotoimintaa onnistuu avoimuudellaan jättämään tilaa tekijänsä kannalta kenties yllättävälle luennalle, eli kriitikko kertoo luentaa kuvaillessaan yhtä lailla itsestään kuin lukemastaan

(sillä voisin hyvin sanoa kerhotoiminnan toteuttavan sitä, mitä esitän esseessäni "Runous hengellisenä harjoituksena" vuoden 2010 teoksessani Ei mikään itsessään, ja käytännöllisyydellään mahdollisesti ylittävän sen. Mutta kriitikon eriävä näkemys on tietenkin eräs lukukokemus, jonka sallin, vaikken ehkä ymmärräkään sen sisältöä tai syitä eli tulkintaan johtaneita havaintoja kirjani teksteistä).

Jos luetaan Martin Buberia, "havahtuminen vastavuoroiseen sinä-minä-suhteeseen" on nimenomaisesti hengellistä. Mutta jos hengellistä on "kristillisyys", kuten hengellisyys toisinaan kapeasti suomen kielessä määritellään, ei kirjani kenties sitä ole (ainoa nimeltämainittu henkiolento teoksessa lienee jänisten emuu). Mutta jos "kristillisyys" on rakkauden kaksoiskäskyn mukaista elämää, on se määriteltävissä juuri sanoilla "vastavuoroinen minä-sinä-suhde kaiken - - kanssa".

Vaan mitä on kristillisyys tai hengellisyys, uskoakseni sitä me emme tiedä.

Henkisyyshän käsitteenä on avaran sekava ja voi tarkoittaa mitä tahansa kulttuuritoimnnasta, runoista ja humanismista new age egonpurkupossessioleikkeihin tai Rainbow-heimoiluun tai mindfulness-kliinisyyteen, joten henkisten teemojen käsittely voi periaatteessa tarkoittaa mitä vain tekstiä, jossa ei pitäydytä biomekanistissosiaalisessa taloudessa.

Myös mietin, mitä kaikkea merkitsee Mikkolan kerhotoiminnasta lukema puhujan pyrkimys "kehittää läsnäoloaan äärimmilleen", mutta tämän luennan lähteet tekstistäni voin helpommin arvata. Puhujani saattaisi kurtistaa kulmiaan, ja toivoa, että kehittämistä assosioidaan filmikuvaan enemmän kuin kehonrakennukseen, mutta jättäisi vastuun mielleyhtymistä kuitenkin lukijalle.
 

sotka

et ole yksin voinut unohtaa juuriasi
sinähän olet vain verso
kulje vasten painetta
syvemmälle kasvusuuntaasi
ja kohtaat unohtaneet
ja kohtaat juurakon

rakkauden vuoksi minä kaipaan

uusi runo blogitekstiksi

joukko puolituttuja, joku tuntematonkin - ja kukapa ei olisi -
kääntyy kohti uuden julkaisun välähdystä unohtaakseen sen sitten

jonain päivänä on työtä vain elää, sietää aikaa jota ei ole
mitään ei tapahdu, koska myöhemmin tapahtuu
voimia ei ole, koska ne menivät aiemmin
suunta puuttuu, koska mahdollisuudet kuljettiin loppuun

miten sellaista vapautta sietää, joka vapauttaa itsestään
ilman kärsivällisyyttä jossa kasvaa vapaus itseen
pilkun puute korostaa kärsivällisyydenkin puutetta

tässä kirjoittaessa pulputan suodattimen läpi
niin kirjoituksen intensiteetti on keskinkertainen
ja sisältö analyyttisen koskettamaton;
vietän aikaa säkeiden parissa

jos en pulputtaisi suodattimen läpi
et voisi lukea tätä tästä

salaisuus painaa
enemmän kuin näppäimistö kestää


- tämän kutistuvan jupinan loppunasautukseksi:
kynä ja lehtiö sen sijaan kestävät mitä vain painoa
ja pimeän joulukuun nurmella kukkii leinikki

m e t o d i

Metodi

kun saan impulssin laulaa

laulan improvisoiden ja äänittäen
lause tai säe tai säkeistö kerrallaan

ja niiden välissä miettien juuri niin kauan kuin tarvitsee
aloittaakseni uuden lauseen tai säkeen

tavallaan kirjoittaen laulua
ja säveltäen melodiaa

hetkellisten havaintojen, muistojen ja päähänpälkähdysten saattelemana

välillä voi vetästä jonkun soolon jotain muuta
tai vaikka kommentoida jotain
jatkaa tai lakata

Tällaisen metodin huomaan luoneeni taskussa kulkevan äänittimen kanssa
Niin olen kai aina laulanut, mutta nyt olen tunnistanut sen ja ehkä ottanut tietoisempaan käyttöön, sekä saanut talteen

herkkyys ja sen yli (looking forward to my life)

kuten moni, george martin ihmettelee että seksin näyttäminen televisiossa tai siitä kirjoittaminen
saa ihmiset reagoimaan
mutta samantasoinen kuvaus väkivallasta ei räpäytä kenenkään silmiä

katoin joskus yhden tai kaksi jaksoa game of thronesia
enempää en pystynyt
ei niinkään seksi tai väkivalta sinänsä vaan asenteet joilla henkilöhahmot oli kirjoitettu niitä viljelemään
olivat liikaa

ahne naiminen, kirkkaan laskelmoitu väkivalta
en mä tarvi niiden näkemistä televisiossa
kun voin katella omaa ahneuttani ja laskelmointiani kaiket päivät


kahta sileää kiveä
hierretään vastakkain
kuuntelevassa huoneessa


sit kun on jotenkin tarpeekseen katellut kaikenlaisia päiviään
yöllä herää
hankalaan tunteeseen, vatsa puhuu, mutta niin hitaasti ja hiljaa ettei siitä saa selvää kuukausiin

sit kun selvää tulee
ei jää epäselvää

kahvia jää aina kuppiin
jokin kuun vaihe
tai ilmakuva räjähdyksestä, harakanpesä


radiohaastattelijan ääni pehmenee tunnin aikana
jonka hän viettää kaiken menettäneen, jotain löytäneen kanssa
lapsen äänellä vanhuuden kynnystä lähestyvä nainen kertoo miten kohdata itsensä

salliva käännös
vasempaan rakennusten ympäri, pensaiden kukkia ja siemenkotia kohti ojentuva
vastaanottava kosketus

vastaanpanematta odotan kärsivällisesti selkäni takana
sisuksissani
ja katselen ja kuuntelen, miten aivot ja sydän, pallea ja raajat tappelevat itseään vastaan

kannoin sinua kädessäni
ja tietä ylittäessämme kerroin että nyt etenen vakavasti, seriously
"seriously and desireously", kikatit, ja joku vastaantuleva puolituttu virnuili meille

... deserious, desireous, desirous
jäin pohtimaan sanan mahdollisuutta. olen valmis tulevaan;
aasinnahkahanskat käsissä karsin ruusuja, nätisti, vaikka näyttääkin massamurhalta

Taiteiden oppimisesta

Monialla sanotaan, että oppiakseen jonkin taiteen täytyy tuntea sen traditio, sen tavat, ennen kuin niitä voi mielekkäästi rikkoa.

Huomaan, että oma tapani oppia taiteet on ollut vähän toisenlainen.

Mulla ei ollut juurikaan runouden tuntemusta, kun aloin kirjoittaa runoja. Opin kirjoittamalla. Valtavia massoja tuotettuani, alkoi näkyä, mikä on olennaista, missä voi kehittyä, mikä kiinnostaa ja innostaa, millainen työskentely on mahdollista.

Samoin opin tussimaalausta niin, että alan vaan sotkea ja vähitellen tajuan, millainen jälki kiinnostaa ja missä tilassa minun täytyy olla, että sellaista syntyy.

Myös esitystaiteen suhteen prosessi on ollut hyvin tämänkaltainen: luopua esityksen rakenteista, jotta paljastuu, mitä esiintyminen on, mikä siinä voi tuottaa kiehtovia ja eläviä hetkiä.

Paljon on vielä opittavaa. Tradition ja poetiikkojen ja tekniikkojen oppiminen on eräs tuki kaikelle taiteen opiskelulle, mutta ei kovin keskeisen tuntuinen omalla kohdallani.