Keinotekoisia, luonnottomia ja luonnollisia hengityksiä 6

anatominen muistio

sydämesi hermosto

rotan aivojen verisuonisto

mitä tiedämme ruumiimme kyvyistä ajatella?

Keinotekoisia, luonnottomia ja luonnollisia hengityksiä 4

Yle Puhe, Päivä tunnissa, 23.10.2012

"Maitovalasuros on yrittänyt omatoimisesti imitoida ihmisten puhetta." Ohjelman loppupuolella, noin 25 minuutin kohdalta alkaen.

& tutkimus aiheesta.

"Sukupuu" Jyväskylän kirjailijatalolla ensi lauantaina 13.10.

Puhun kirjoittamiseeni vaikuttaneesta musiikista ja kuvataiteesta ensi lauantaina Jyväskylän kirjailijatalolla kello 16 alkaen. Tulehan!

Tai kuuntele Radio Hearista! Sivulle tullee infoa lähipäivinä tuon esityksen kuuntelusta. Siinä määrin kuin esitys on kuvallinen, radio ei toki suuremmin auta.

Lisäys 18.10. Tallenne kuunneltavissa.

11.3.2005

Sen minä sanon, kyllä

sanon sen

ja tyhjyys lähtee liikkeelle

siis mitään ei tapahdu

rajat tuleva uhatuiksi

ei muuta

pelkkä uhka

Minussa on helvetillistä voimaa, se ei selitä olemassaoloa

Kuinka voisin kerskua sillä keskellä levennettyjä bulevardeja: salakuunnellun auton ajaessa ohitse

Olet kätkeytynyt korvaani kuin ääni, en löydä sinua, olet tullut niin ilmi

Voin puhua vain ruoka suussa, ontto voima, sanat kuin kupariputket

Jäätyneet, sulamisen voimasta romahtavat

Me seisomme pää alaspäin ja aamuauringon romahtaessa taas kohti kulhon pohjaa

hirveällä rastaansiipien kohinalla, niskamme kiertyvät sen perässä ja vetristyvät

kuin kerrostalon sisään sulavat kuumavesiputket

Pitelen muutamaa polaroidkuvaa

niihin jää kämmeneni harmaus

kehitysvammaiset

valo-

kuvat

Mustan kameran kapeasta suolesta

romahtaneet

toistot

jotka peitän iholla

sekin on pimeyttä

uurteet ja aine

ovat sitä

Sinä olet siinä kuvassa, en uskalla ottaa sitä kämmeneltäni ettei se repeä

Iho tai kuva – Ovatko ne liimaantuneet yhteen?

Niiden välillä liukuvat värit ovat pimeitä

Harmaaksi jäävän kuvapinnan ja kipsin pakottamien ihon uurteiden välillä aaltoileva tyhjyys odottaa

Menetän käsityksen painovoimasta, se alkaa välittömästi liukua otsaontelooni

Jalkapohjat hiertyvät kenkiin kiinni, ohi ajava auto, jota sinä ohjaat

tarttuu korvani rumpuun, se soi

Kirkkaus on asetettu akseleiden varaan ja tyhjyys kiertyy niihin

akselit katkeavat sillä tyhjyys on painotonta eikä voi jumittaa niitä niin kuin syövän lailla kasvava villalanka

Ei tyhjyys ensitöikseen hylkää sinua

Se tyhjenee hiiden lintuparvesta

se tyhjenee silmästä

kitkasiivet

Näet kuinka tyhjyys täyttyy

kuin laulaja: katsomattomat kuvat

pirskuvat siiven iskuja

pian mehiläisparvesta

irtautuu

tiedustelija

Suojelen tyhjyyttä pukemalla sen

Ihmishahmoon: syöminen on vaarallista, leuat tulevat tietoisiksi

jalat jatkavat horisonttiin

polkaisevat tyhjää

polkupyörällä

naamion ylitse

En yllä ajan läpi

luomisen tilaan

Piilottelen rajaa

itseltäni! musiikilla

Hieron muovinpalalla lasista juoma-astiaa

Kuinka kaunista on kun voiveitsi putoaa täysin varoittamatta voirasialta pöydälle ja yhä edelleen matolle, säikähdys on järkisielun menetys, itseydetön ei tunne nimeään, tuolla luomisen ajassa harhailee, kaupungin kadut tulevat häntä syleilemään

Montako paahtoleipää?

Juoksen pakoon luomisen aikaa

Muistelen aikaa pakoon

Psykokirurginen dokumentti

Dokumentaatiota transsubjektiivisen aberraation sektiosta Dark Side of the Multituden blogissa.

ampiaiset tunnistaa kasvoja
ampiaiskasvoja

peilei

Yksinkeltainen on kaksinkeltaista

Tänään Olli-Pekan uusi kirja Yksinkeltainen on kaksinkeltaista saapui postilaatikkoon. Avasin satunnaisen kohdan: "Muoviasyövät mikrobit antavat odottaa." Tänään aiemmin lukaisin uutisotsikon: Muoviasyöviä sieniä kohdattu Amazonissa.

Riina Hannula & Jonimatti Joutsijärvi: Transsubjektiivisen aberraation sektio

Riina Hannula ja Jonimatti Joutsijärvi toteuttavat Turun Linnankadulla Breathing -pop up galleriassa ensi torstaina 10.5. kello 17-18 tapahtumaloopin/installaation nimeltä Transsubjektiivisen aberraation sektio. Sen jälkeen paikassa on mahtava runoilta: Maria West, Juha Kulmala ynnä muita.

---

transsubjektiivinen - subjektien välinen

Wikipedia:
"Aberraatio tarkoittaa seuraavia asioita:
aberraatio, tähtitieteessä tähden paikan näennäinen muutos
aberraatio, optiikassa linssin tai peilin ominaisuus, joka saa kohteen kuvautumaan väärään paikkaan
aberraatio, biologiassa lajin muunnos, jolla ei ole esimerkiksi alalajin statusta
aberraatio, lääketieteessä kudoksen, elimen tai henkisten toimintojen poikkeaminen normaalista."

sektio - leikkaus (kirurgia)

found poem

Ads by Google

Meditation For

Meditation

For Meditation

sattumalta

A. W. Yrjänän taiteessa keskeinen piirre tietylle osalle hänen yleisöään on, että voidakseen ottaa vastaan hänen kieltään ja musiikkiaan, on kyettävä antamaan hänelle anteeksi (mitä kukakin). Tämä asetelma on erityisen mielekäs ja hedelmällinen semminkin kuin Yrjänän taiteen ydin on gnostilaisen ymmärryksen ja sosiaalipsykologisen itsetuhoturhautuman kynnyksellä tasapainottelevan hahmo. Asetelma on pitkällisen prosessin tulos ja luultavimmin hedelmällisyydessäänkin täysin hallitsematon.

moninaisin menetelmin hedelmöittymisemme ja siittämisemme hetkestä aina fyysisen kuolemamme jälkeiseen / säädellään tapaamme ymmärtää itseämme ruumiillisina olentoina ja niiden toimintoja / ja niiden toimintoja, tapaamme ymmärtää itseämme ruumiillisina olentoina säädellään / moninaisin menetelmin hedelmöittymisemme ja siittämisemme hetkestä aina fyysisen kuolemamme jälkeiseen

runokritiikki on jäljessä

Suomalaisen runouden kritiikki on auttamatta jäljessä ja siihen on yksinkertainen syy: poetiikkojen ja kirjojen äkillinen paljous ja moneus. Ainoastaan laajat, pidempää aikaväliä jonkun tekijän tuotannossa tai vastaavassa melko suppeassa (ei koko kenttää koskevassa) kontekstissa kriittisesti ja näkemyksellisesti luotaavat artikkelit voivat vastata tähän haasteeseen, jota ennen kaikkea runous tarvitsee. Kriittinen ja näkemyksellinen tässä tarkoittaa, että kirjoittaja kykenee ymmärtämään runoja suhteessa julkilausuttuihin poetiikoihin, mutta sitoutumatta niihin kyky lukea runoutta myös ainakin jossain määrin tietoisen kirjallisuuskäsityksensä lävitse. Ei tarvitse olla kyse kirjallisuustieteestä. Tällaisia artikkeleita tarvittaisiin aika paljon, eri kirjoittajilta. Voi olla, että kirjoittajia puuttuu.

hellitysohjelma

(4-8 maaliskuuta)

I had a word on my tongue

heavy burden

but it wouldn't enter my mind

forgotten, frustration, fear of losing

dear language, it was something, close to, not really -ove

-tain -mory, not like that, transforming... -rkness -rrogance

missing, what ever I think

others experience

it's just imagination using imperfect perception

It has taken the place I thought belongs to me:

thoughts

are nothing else than this

the state of disorder you search for

is the very state of uncertainty you won't in any circumstances

let to define you. Every moment of your life you need

to define this other away and analyse it into something familiar

which is all false. Disorder is also

the state of social emotion

BODY REFUSES

that the leaders of men wish to arouse within the tension

of culturally weakened bodies, and then to dull them with

what ever indigestible mental shit. Disorder

is amoral. All that needs power needs disorder.

It is a tool, and as such as loving as any knife.

You don't know how to lock the toilet door

You cannot open the lock once you are in

removing a ring half of the finger comes off with it

now you are not going to take off your clothes

you begin to hate something you love

your parents paint your grave with purple

the original color of carrots

wombthing, leaking

capitalism is a mess - making more mess is no revolution

imagine your self as a compost

and then some alchemy: blackbirds hanging around to catch your worms

feathery neck reaching for living flesh, swallowing

disorder. a fool for all purposes

is as thoughtful as any lover

MIND CONFUSES

even the trees are smiling trough the capitalism we breath

the great oak next to crapper

birches in the border of the forest

birds on the birches, any time now

ravens are flying over

slowly moving to downtown

slowly transforming

like Iceland

VALOJÄLJENNÖS

Oppimaan oppiminen

Suuri osa siitä, mitä kutsutaan opiskeluksi on jo opittujen asioiden järjestelemistä uusiin järjestyksiin. Hyvin harvoin ihminen altistaa itsensä täysin vieraalle asialle, ajatukselle tai tunteelle, johon suhteessa olemista todella täytyy harjoitella. Oppiminen on pääasiassa virheistä oppimista ja kertausta, ellei sitten opiskele jotakin, minkä pystyy omaksumaan nähtyään sen yhdestä esimerkistä. Niinpä oppimaan oppiminen on paljolti mielekkään suhteen muodostamista epäonnistumiseen ja pettymykseen, niiden tunteellisen raskauden kantamista ja yli näkemistä. Lisäksi oppimaan oppiminen on havainnon ja muistin tarkkuuden ja laajuuden harjoittamista. Kolmanneksi oppimaan oppiminen on erilaisten aineellisten ja mentaalisten havaintoon vaikuttavien menetelmien hallitsemisen harjoittelua - tällä abstraktiolla, johon onkin hyvä päättää ytimestään yhä hauraampiin ääriin leviävä ajatuskulku, yritän tarkoittaa kaikkia taitoja siveltimenkäytöstä liikekieleen ja äänenkäytöstä matematiikkaan.

katson ympärilleni matkimalla

katsetta joka näyttää huomaavan sisäpuolen

sisäpuolen kuten mullat huonekasvien ympärillä

siinä silmien edessä heijaa keinu poikittain

siinä ikkunan edessä keinulauta kakkosnelosta

katson liikkeen sisään

mutta näen jotain tuttuja

cut!

Rekola in English

Here is a very rough, five minutes translation from a poem by Mirkka Rekola (from the book Syksy muttaa linnut, 1961).

"The land of my heaven has no name

for birds to fly by

no cloud for cover

the land of my heaven has not

one sign

no wild barrier

to open in all winds

to close

for me

the land of my heaven

has not one sign

when i stop

under the tree of flying insects

and sit and sit

with someone for something."

millon sä oot yllättynyt jostain?

kaukaa kaikuu

Helmikuun kymmenentenä vuonna 2009 ajattelin kirjoittamalla esseekokoelmaa, jossa tuossa hetkessä kirjoitettuja ajatuksia ei kuitenkaan ollut syytä julkaista. Miksi sitten laitan ne tähän? Koska tuossa on jotakin viehättävää, kaikesta huolimatta. Tässä kirjassa puhuu keskeneräinen, nuori runoilija, jolla on mielessään ja lihassaan paljon kysymyksiä ja monia jännitteitä, joiden varaan virittyy loputon sisäisen puheen virta, josta tämän kirjan esseet on kalastettu, perattu, maustettu ja paistettu. Sellaisena kuin olen, monet ajatuksistani ovat spekulaatiota, tietoa, jota en voi varmentaa, oletuksia ja harhaluuloja, jotka tulen havaitsemaan vääriksi, tai valheita, joilla ylläpidän harhoja maailmasta, itsestäni ja runoudesta. Tiedän varmasti, että jotkin ajatuksistani ovat kaikesta huolimatta oikeassa asennossa johdattaakseen minua todellisuuden kohtaamiseen. Elämäni todistaa sen minulle joka päivä, jos vain kuuntelen. Kuitenkaan en voi tietää, ovatko edes nämä ajatukset lukijani tilanteeseen tai olemisen tapaan sopivia. Kirjani kiinnostanee joitakin jotka ovat lukeneet runojani tai kirjallisuuskritiikkejäni. He haluavat kenties lukea jotakin, mikä on tullut heille tutuksi tai vahvistaa jotakin kielellisiä vaikutelmia, joita ovat teksteistäni löytäneet. Näin varmastikin voi käydä. Kirjani voi kiinnostaa myös ihmisiä, jotka etsivät tapoja lukea tai kirjoittaa runoutta. Heillekin kirja tarjonnee ehdotuksia, joita toivon lukijan koettelevan kriittisesti. Joku ehkä löytää teoksen sattumalta ja hänellekin toivon kaikesta sydämestäni avointa ja tarkkaavaista mieltä. Seuraavissa esseissä pyrin tietoisesti ylittämään tiettyjä sovinnaisuusrajoja, jotka löydän omasta mielestäni, ja joitakin, jotka olen tunnistanut sosiaalisessa todellisuudessa tai jossakin ihmisessä lähelläni. Ylitän näitä rajoja koetellakseni omaa sisäistä vapauttani ja ollakseni toisaalta älyllisesti rehellinen ja toisaalta haastaakseni lukijaa huomaamaan tahallisen harhaanjohtamisen. Milloin kirjoitukseen täytyy luottaa? Minun on luotettava siihen nyt. Minä kirjoitan.

Vuoden portilla

Minnie Louise Harkins (1875-1957), katkelman käännös J.J. 30.1.2008

Vuoden portilla

Sanoin miehelle vuoden portilla:
"Anna minulle valo, jotta turvallisesti kulkisin tuntemattomaan."

Hän vastasi:
"Mene pimeyteen kätesi Jumalan kädessä
Se on sinulle parempi kuin valo, turvallisempi tuttua tietä!"

Niin astuin pimeään yöhön löytäen käteeni Käden
joka johti minua kohti siintäviä vaaroja
ja päivän murtumista esiin etäällä idässä.

Sydämeni, älä järky!
Mitä tarvitsee ihmisen tietää
jos Jumala ymmärtää?

Korkeuksia ja pohjia kärkkyy
maailman riitaisa hämmennys,
johon Jumala aikeensa piilottaa.

Eräs näkökulma sampo-aiheeseen

Sammon olemus on pitkälti hämärän peitossa, arvailujen ja erilaisten tulkintojen kohde. Sampo kuitenkin muistutti runsaudensarvea. Olin ajatellut, että erilaisia sampoja voisi hyvin tehdä rakennusjätteistä, purkutyömaiden tai vaikkapa Vammaskosken siltatyömaan roskista ja ylijäämätavarasta. Sitten tajusin, että työmaat itse ovat sampoja, jotka synnyttävät valtavat määrät täysin käyttökelpoista hylkytavaraa. Työmaita on nykyisin etenkin kaupungeissa ja valtateillä hyvin paljon. Kaupungeissa siniset, punaiset tai keltaiset työmaakopit ovat itseasiassa muodostaneet oman siirtyvän ja väliaikaisen arkkitehtuurin kategoriansa kaupunkiympäristössä. Vammala ei tosin aivan siinä määrin ole kaupunki. Leikkimiseen rakennusjätesampo liittyy myös aivan suoraan - rakennustyömaat, autiot talot tai puretut rakennukset ovat valtavat kiehtovia leikkipaikkoja, ja usein kiellettyjä, mikä vain lisää niiden leikkikelpoisuutta. Leikkimiseen myös kuuluu rakentelu, ja usein lapsien on helpointa saada käsiinsä juuri hylättyä materiaalia majojensa tai härveleidensä rakennusmateriaaliksi.

Löysin nimen kirjalle.

Minulla on nyt siis tekeillä kaksi kirjaa joilla on jo nimikin, kolmas kirja, jolle ei ole nimeä, yksi työnimellinen gradu, nimetty esitystaideprojekti, vielä paljon muutakin ja jotain epäselvää sekä muutamia kokeiluita.

Mitään kiirettä ei ole.

kirjallinen kamppailu, kamppailevan tilan kuvaus, hämärä, kylmä, sumea, ponnisteleva hahmo, mentaalinen ponnistelu jolla ei ole käsitteellistä avaruutta, mutta kylmä ja epätarkka maisema ja sisäisen paineen päällä vääntyvät kasvot, yhden askeleen raskauden venyttäminen ajassa tekstuaaliseksi pinnaksi

ainoatakaan elämää en voi antaa

ensimmäisenä päivänä leivän juuri ei ole edes puuroa

paljoa en voi tehdä yksin

vasen käsi ei vielä osaa sytyttää tulitikkua, oikea oppi juuri kantamaan puita

ensin juuri ja juuri pystyn kuuntelemaan pianokappaleen toisen käden kulkua, kolmen vuoden päästä kaivauduttuani sen alle löydän toisen käden, ja sekin on kiinni ruumiissa vain solisluun ja rintalastan välisellä kapealla nivelellä

yhtään elämää en suostu ottamaan

yötä seuraavana aamuna nousen ja painan jalkapohjani mattoa vasten

sitä ei voi kukaan tehdä puolestani

Miksi itkin Finlandia-hymnin kuullessani?

Kämppis haluaa näyttää läppäriltään hienon videon. Jään katsomaan.

Flashmob, tuo ihastuttavien yllättävien sosiaalisen tilan muunnoksien kulttuurimuoto.

Finlandia-hymni Helsingin rautatieasemalla.

Yksi mies aloittaa. Talvella. Muita pysähtyy laulamaan hänen kanssaan. Ääni kasvaa, harmoninen, väkevä ääni. Kuoro johtajineen.

Finlandia-hymni.

Vanhentunut laulu.

Anakronismi.

Vale. Emävale.

Orjuus. Karkoitettu orjuus, joka joskus Suomen itsenäistyessä koski ehkä jotakin joukkoa suomalaisia, sitten 1970-80-luvuilla kenties melko suurtakin osaa suomalaisista, on sittemmin vakiintunut salakavalissa epävarman palkkatyön ja vaihtoehdottoman näköalattomuuden muodoissa kasvavien joukoksi yhtymättömien joukkojen huolenaiheeksi.

Puhumattakaan siitä, että suomalaisen hyvinvoinnin ja vapauden hintana on ollut sitoutuminen vieraaseen, eurooppalaiseen järjestelmään ja siirtää orjuus tuollepuolen maan rajojen, toisiin kulttuureihin, kulttuureihin alistetussa asemassa, niiden kulttuurien alipalkkaorjuuden riistämiin massoihin ja niiden alueiden ekosysteemeistä elämän jatkuvuuden mahdollisuuksista välittämättä haalittaviin luonnonvaroihin.

Maailmassa, jossa tällähetkellä on enemmän orjia kuin koskaan historian aikana, ja jonka käsittämättömän toimimaton ja hirvittävän julkea rahatalousjärjestelmä uhkaa koko planeetan ekosysteemien tulevaisuutta ja peittää näennäisten vapauksien alle tosiasian, että orjuuden muodot ovat käsitteellisistä tempuista huolimatta yhä moninaisemmat ja tarkemmin kontrolloidut.

Maailmassa, jonka valtakulttuuri hylkii alkuperäiskansojen perustavanlaatuisesti erilaisia elämänmuotoja kuin globaalin kapitalismin ja öljyriippuvuuden järjestelmän mukaiset kuluttajuuden muodot.

Mikä suru. Ja tuo oli vain äkkianalyysi laulun yhdestä ainoasta säkeestä.

Sitten yksityiskohtana kuoron laulajia kuvataan ylhäältä ja he muodostavat numeron 2. Tämä on vaalimainos. Ja siksi en liitä linkkiä videoon.

Eivätkä mainostoimisto tai johtajaehdokas, jota mainos promoaa, tule ajatelleeksi, millaisia valheita laulu kantaa.

Tarkkaavaisuus ja olemisen laatu, jota kuoro edustaa, on jotakin hyvin merkityksellistä, riippumatta siitä, missä määrin kuoro on siitä itse tietoinen. Tuollainen ammattilaiskuoro edustaa sivistystä. Sivistys pakenee vastuutaan maailmasta, joka on syöksykierteessä!

En tunne Suomea, en ole koskaan tuntenut, enkä tiedä, voinko oppia sitä tuntemaan. En tunne mitään muutakaan kulttuuria. Jotakin rakasta tässä tuntemattomassa kulttuurissa, jossa olen kasvanut, kuitenkin näemmä on, miksi muuten itkisin. Herää raivo ja suru siitä, että vaikuttaa siltä, että suomalaisen sivistyksen kollektiivisubjektit eivät edes halua nähdä tilannetta, jossa "Suomi" on, jossa olemme olimme suomalaisia tai emme.

"Hei, katso minne meet!" - Joose Keskitalo

koska me, lukijat ja kirjoittajat aistimme kirjoituksen intensiteetit suoraan kehon ja mielen kokonaisuudella, muokkaa kirjoitus suoraan somaattisen avaruutemme kokoa, suuntia, tiheyksiä, painoja ja liikkeitä siellä, mutta emme huomaa tätä muokkausta, koska emme huomaa somaattista avaruutta, eikä suuri osa kirjoituksesta, jota luemme tee mitään mainittavaa muutosta vakiintuneeseen, mutta epänormaaliin somaattiseen avaruuteen, jonka olemme tavanomaisia elämässä selviämisen, persoonan kasvattamisen ynnä muita sosiaalisen toiminnan tarpeita varten omaksuneet ja samalla unohtaneet sitä suppeammat ja sitä laajemmat somaattiset tilat sekä sen rytmejä radikaalisti hitaammat tai nopeammat sykkeen, paisumisen, romahduksen, hengityksen rytmit, niinpä meidän on myös varsin hankalaa löytää luettavaksemme tai luotavaksemme kirjoitusta, jossa havahdumme kirjoituksen somaattista avaruutta muokkaavaan luontoon

no tässä unessa ollaan jollain kentällä, tuskin pellolla, ehkä jopa muuannen hämäläisen tai savolaisen pikkukylän urheilukentällä. ihmisiä on ehkä parikymmentä, ja katsovat taivaalle, lienee yö kun tähdet näkyy, ja myös valoisa muoto, jota voisi luulla esimerkiksi galaksiksi tai joksikin symboliksi, en muista muotoa kovin tarkkaan. tämä muoto lähestyy, kasvaa taivaalla nopeasti, eikä ihmisillä ole muuta mahdollisuutta kuin katsoa. unennäkijä seisoo tässä väljässä ihmisrivissä (etäisyyttä ulommaisimmilla ihmisillä voi olla satakin metriä, eikä rivi ole suora tai säntillinen, vaan pitkä joukko vain). hänkin katsoo kun valoisa muoto, jollaista ei pitäisi olla olemassa, lähestyy kovaa vauhtia taivaalla kasvaen, kunnes se irtautuu taivaankappaleiden mittakaavasta, ja kiihtyen häkellyttävään, MIELETTÖMÄÄN vauhtiin, läpäisee hänen kasvonsa, havaintokenttänsä ja kallonpohjansa. lopulta valoisa muoto on lähempänä häntä kuin hän itse. siitä, kun valoisa muoto irtaantui tähtitaivaan mittakaavasta, siihen, kun se uppoaa syvemmälle unennäkijään kuin voisi kuvitella, menee paljon vähemmän aikaa kuin sekunti. unennäkijä herää. hän makaa sängyssä, huoneessa. on yö.

muuan proosakollaasi

Liikkumattomuus, liikahdus, liikutus, liike

On varmaa, että olet liikuttunut jostakin niin syvästi, että voit milloin tahansa palauttaa sen mieleen. On varmaa, että olet liikuttunut jostakin niin syvästi, että olet saman tien peittänyt sen muistinavaruutesi mattojen alle. On varmaa, että monesta asiasta et liikutu, koska olet peittänyt ja unohtanut menneitä liikutuksiasi.

Varmuus kokemuksesta on kaksiteräinen. Se paitsi leikkaa ihmisen irti epätodellisesta epävarmuudesta, helposti myös avoimuudelle välttämättömästä epävarmuudesta. Epävarmuuksien eroa on vaikea nähdä. Varmuus voi leikata palan todellisuudesta, joka sen lahjoitti, ikään kuin omistaisin kokemukseni. Todellisuutta pilkkoessaan varmuus on petosta, se rajaa ulkopuolelleen eläviä kokemuksen mahdollisuuksia. Kokemukset ovat yleensä rajallisia ja siksi niiden ympärille tai sisään varmistuva kokija on tunnustettava avoimeksi tai on vaarana, että kokija pysähtyy identiteetiksi. Ja niin käy, miltei aina. Ennen kokemattoman kokemisen tukkii mennyt kokemus.

Perimmäiseen impulssiin liittyy tietty aistimuksen suoruus identiteetin yli, ali, ohi tai läpi: alkusysäys on läsnä kaikissa ruumiissa paljaasti ja peitetysti, riippumatta identiteeteistä joita ruumiiseen on uutettu, ripustettu, lävistetty, tatuoitu, puhuttu, puettu, jne. Psykologia, sosiaalisuus, ajatukset, tunteet, aistimukset ovat jotakin perimmäisestä impulssista riippuvaista, mutta perimmäinen impulssi ei ole riippuvainen niistä. Tässä on tietenkin ristiriita ja paradoksi tai jokin sellainen, sillä perimmäinen impulssi on nimenomaan impulssi: se johtaa johonkin, se sysää, se käynnistää prosessin, tulemisen tilan. "Liikkumaton liikuttaja", ehkä niin, mutta en tunne siihen käsitteeseen liittyvää historiaa ja keskustelua riittävän syvälti... Ja pidän enemmän muotoilusta:

liikuttunut liikuttaja... haluan kuvitella tietoisen eläimen, jumalan joka välittää väliaikaisista kasvoistaan ja toisen kasvoista, jotka se luomistyössään kohtaa tasaveroisesti, mutta kuitenkin edeltäen niitä ja ollen niiden edellytys. Mutta ei ole ”eläintä”, olemassa. On vain monituisia karhuja, kyitä, lampaita, torakoita – siksi eläin voikin edustaa tyhjää, jossa alkusysäys lepää ja riehuu. Tämä hahmottomuuden ja (käsittämättömyyden) hahmojen ristiriita on minulle keskeinen esteettinen kysymys.

Ystäväni sanoo, ettei ole kuin yksi karhu.

Tao?

Absoluuttinen kaikenlävistävä itiö tai kaikensisältävä tyhjyys, jolla ei ole paikkaa, suuntaa tai määränpäätä. Se on erottamaton puhtaasta ja alkuperäisestä tosiluonnostamme ja se on pelkkä yksi mieli. Jos yrität löytää sen ulkopuoleltasi tiedosta tai tilanteista, peität sen vain etsimiselläsi. Jos käännyt sisäänpäin ja koetat löytää sen ruumiisi pimeydestä, peität sen vain valheellisella sisäisyydelläsi. Jos koetat löytää sen sisäisen ja ulkoisen välistä, heität sen vain ylenpalttisen itseanalyysisi hämmennykseen.

Poliisi on pyydystänyt mielenosoittajia oranssiin isoon muoviverkkoon. Sitten yksi poliiseista ruiskuttaa pippurisumutetta neljän verkkoon vangitun nuoren naisen kasvoille. ”Poliisi jahtasi meitä kuin karjaa ja laittoi käsirautoihin”. Pippurisumutetta käytettiin ”asianmukaisesti ja vain rajoitetusti”.

Kaikki mikä tapahtuu Isenheimin alttaritaulun toisessa osassa on ihmiskontrollin ulkopuolella: ihminen voi vain antaa periksi (alapaneelin ristiltä laskettu Kristuksen ruumis), olla alttiina (vasemmalla Maria joka kohtaa Gabrielin), ja pitää huolta (keskellä oikealle Maria joka pitelee Kristuslasta tai alapaneelissa he jotka pitävät huolta Kristuksen ruumiista). Kaikki muu on yli-inhimillisten olentojen ja voimien vallassa. Kristuksen ylösnoustessa ihminen romahtaa haarniskoineen (oikealla).

Kajaanin harrastajateatterin esityksessä Radix on kohtaus jossa poliisi kiduttamalla kuulustelee eläinoikeusaktivistia. Istun katsomossa ja ajattelen jotakin sellaista että tämä ei kosketa minua. Pohdin miksi niin on. Ei minulla ole vastausta, mutta havainnontavassani tapahtuu siirtymä.

Tunnen myötä. Ruumiini tai tunteeni, molemmat, ja miten erotan ne, ovat jollakin tavalla vaikuttuneet kohtauksesta. En enää muista tarkkaan, mitä koin. Nyt voin ajatella tälle kokemukselle monia merkityksiä, mutta ei sellainen liikuta.

Koskettaako väkivallan epäoikeudenmukaisuus ja hirveys tunteitani vai ruumistani?

Sekään ei liikuta, että istuu laiskasti liikahdellen, eikä kirjoita. Ei se mitään.

Kiinalaisessa kilpailussa kalsareilleen riisuuntuneet kilpailijat houkuttelevat mehiläisjoukot päälleen

mehiläiskuningattarella. Mehiläiset kerääntyvät kuningattaren luo, yhteisö muodostuu biologisen magnetismin varaan. Kenen yllä on massaltaan suurin mehiläisparvi voittaa. Kauttaaltaan mehiläisiin peittynyt ihminen seisoo kädet rintansa yli ristittyinä, levollisena, liikkumattomana. Mikä häntä liikuttaa nyt? Ehkä hän toivoo näkevänsä, millainen parvi vastustajan ruumiille kokoontuu.

Somaattinen avaruus. Liikutusten aistimisen ja liikahdusten tuottamisen kollektiivinen, yksilöistä riippuva järjestelmä. Kielen rooli siinä; kirjoitan. Mehiläiset suunnistavat toisten mehiläisten tanssin mukaan. Samalle rannalle munitut, kuoriutumattomat merikilpikonnan poikaset sopivat tuntemattomalla tavalla hetkestä, jolloin ne ryhtyvät kuoriutumaan. Ampiaiset tunnistavat toistensa kasvot. Miten ne katsovat peiliä?

Jos lapsi saa hyväksyntää vain olemalla kiltti ja kuuliainen, hänestä kasvaa jatkuvasti itseään ja omaa käytöstään tarkkaileva aikuinen. Hän on kuin tutka, joka aistii hetkessä uuden tilanteen tunnelman ja sanattomat viestit. Kyseessä voi olla vain sisäinen myrsky, jota toiset eivät edes huomaa. Heidän omissa silmissään näkyvä reaktio pahentaa tilannetta entisestään. Havaitessaan pienenkin viittauksen tai eleen mahdollisesta torjunnasta, hän tekee kaikkensa, jotta hänet hyväksyttäisiin. Laukaiseva tapahtuma.

Kyvyttömyys tuntea ihmisyksilöt erillisiksi yhteiskunnasta tai vastaavasta mentaalisesta rakenteesta. Kyvyttömyys kokea yhteys toisiin olentoihin. Yksilön on helppo voittaa sota yhteiskuntaa vastaan. Aseet ovat tehokkaita, varautumattomat ihmiset eivät puolustaudu, virkavalta ei ehdi pysäyttää iskun suunnittelua tai toteutusta, ja joukkotiedotus takaa tekojen symboliarvon turpoamisen, joukkosurma on pian kaikkien tietoisuudessa lukuisin mielikuvin ja kysymyksiin. Tietenkin yksilö on psykopaatti, jolloin murhilta voidaan evätä niiden poliittinen ja ideologinen tausta. Mutta psykopaattinenkin ideologia on yhtä kaikki ideologia, ideoiden järjestelmä.

Sukupolveni on kasvanut vinoon ja on jokseenkin varmaa, että joukkosurmat julkisissa tiloissa paitsi tulevat toistumaan, myös pahenemaan. En näe mitään rakenteellista valvontakoneistoa kykeneväksi estämään tai hillitsemään näitä tapahtumia. Mielettömät joukkosurmat? Mielivalta, johon nyky-yhteiskunta systemaattisesti nojaa, synnyttää lisää mielivaltaa. Joukkosurmat ovat sairaan mielen ja sairaan yhteiskunnan tuotteita. Poliittiset puolueet ja rahatalouden keskeisyys ovat sairaiden mielien ja sairaan yhteiskunnan tuotteita.

Mielivallan kumoaminen? Monet New Age -julkkikset hokevat, että maailma on heräämässä, että suuri joukko ihmisiä on nopeasti valaistumassa. Mutta yhtä hyvin voi nähdä inhimillisen ja hengellisen todellisuuden välisen kuilun syvenneen. Emme ehkä ole koskaan olleet näin väärällä tavalla hengellisesti köyhiä.

Pakenen tuskaa älylliseen ajatteluun. Älyllisellä ajattelullani tahdon osoittaa ettei ajattelu riitä. Tahdon älyllä löytää kokonaisvaltaisen suunnan ja tavan olla, oman merkitykseni tässä maailmassa.

Mikä on elämän mieli? En ole humanisti, sillä humanismi on minulle ihmismieleen sitoutumista. Ihmismieli on kykenemätön ratkaisemaan ihmiskunnan ja yksilöiden ongelmia. Kuvittelenko ymmärtäväni, mikä on elämän mieli?

Astuin sisään ja jäin odottamaan. Kuvittelin että he aikoivat keskustella myöhään yöhön suuresta muodosta, laivan kannella tuijottaen pysäytettyä merta, pysähtynyttä jäävuorta. Joku kaatoi punaviiniä kuraiselle kengälleni. Liian synkkää. Mutta heille esitettiin kysymyksiä, jotka oli laadittu leikkisällä ruumiinavauksella ja muovisella kaukoputkella. Koko huone ohjelmoitui teeskentelemään että emme ole haaksirikkoutuneet. Puin päälleni ylettömän hitaasti ja astuin viisi askelta ulko-ovelle. Poistuin, siinä hetkessä kahden paon yhtymäkohdassa. Kaikki tavat paeta tämän sekunnin kuurosta, jonka on yletyttävä pohjattomaan pelkoon, pohjattomaan rakkauteen.

Liikutuksen kannalta ei niinkään ole merkitystä, seuraako teoista vain teon tapahtuma vai jokin teos, esine tai rakennelma. Liikutuksen kannalta enemmän merkitsee se, onko tekijä itse liikuttunut, tullut jonkin koskettamaksi teossaan.

Ristiriidasta on löydyttävä jokin kokonaisuus, jännitteen mieletön voima. Eeva-Liisa Manner kirjoitti tärkeimmän runonsa Kromaattiset tasot oksennustaudissa. Jännitekin on vain osa kokonaisuudesta.

(Osa tekstistä on varastettu ja käännetty tuntemattomasta lähteestä, osa poimittu satunnaisesta nettilehdestä, osa sovittaen lainattu Ben Malisen Häpeän monet kasvot -teoksesta, Vapaasti tilkitty -blogista ja esseekokoelmastani Ei mikään itsessään, ja osa on kirjoitettu tätä tekstiä varten. Teksti on julkaistu Arte ry:n / Titanik-gallerian lehdessä.)

Jos äänestän presidentinvaaleissa, äänestän jatkuvan kasvun järjestelmän puolesta.

Jos en äänestä, Antti Nylén tulee uniini herjaamaan, että "annan ääneni keisarille".

Äänestäjällä on yksi satunnaisen hetken ääni, jolla hän voi vaikuttaa hitusen siihen, että kuka pääsee pitämään tulevien vuosien aikana lukuisien satunnaisten hetkien ääniä äänestäjän puolesta.

Edustuksellinen demokratia on sen kaltainen järjestelmä, että joistakin syistä jatkuvan kasvun ideologioille vaihtoehtoiset tavat hahmottaa ihmisyhteisön elämänmuotoa eivät lainkaan menesty sen puitteissa.

Miksi haluaisin ylläpitää sellaista järjestelmää palauttamalla sille äänen jonka se minulle antaa?