21.4.2005

21.4.2005 - päivä jona olin kirjoittanut runoja 7 vuotta.

Seitsemässä vuodessa ruumiin kaikki solut paitsi aivojen uusiutuvat.

---

Kastelen lohikäärmepuuta. Sinä jolle kirjoitan

Et ole nähnyt kaikkia sen haaroja. Kirjan sivu imee vettä

Kuivalla mullalla valkoinen, rakeinen sieni. Sanat nousevat veden ääreen

Arkin läpi laihtuvat säkeet. Kirjava pallo kädessäni

Kirjava pallo repussani. Kirjava pallo jättömaalla

Heitän palloa seinää vasten. Heitän palloa vasten muovia

Heitän palloa valoa vasten. Valo heitetään

Aurinko valuu sieneksi taivaanrantaan

Ja alkaa versoa veneen pohjan läpi

Nyökkään sinulle, suljettujen huulien takana hampaat lyövät yhteen, hiljaa, hiljaa,

nyökkään kahdesti

tietääkseni miltä se tuntuu

Vanhan rautalangan pätkä katkesi ruosteen kohdalta kun vääntelin

Olen hiljaa, rastaat laulavat paljon kauniimmin

En liiku, muurahaiset tanssivat, kiihtyneet puutikut

Siirtelen tyynyjä kuin pasianssikortteja

Valaat ja pääskyset ovat lähellä

vaeltaa sinisessä syvyydessä

suu auki

näkymättömien parvien sisällä

kävelin katuja ennen kuin pysähdyin

---

ketosis – betonimyrkytys