"Mitä on todellisuus?"
, kysyi Todellisuuden tutkimuskeskuksen Esitys-lehti, ja nimiseni runoilija vastasi näin:En tietenkään voi vastata, mitä on todellisuus. Ehkä tahtoisin, mutta mitä oikeastaan silloin tahtoisin, esimerkiksi lukijalle? Kirjoitan kysymystä vasten, sillä se koskettaa sitä, miksi ylipäätään ja erityisesti tahdon kirjoittaa. Jos onkin niin, ettei todellisuudesta voi kirjoittaa, voiko todellisuudessa kirjoittaa? Onko kysymyksessä todellisuutta haikailevan kirjoittajan ainoa mahdollisuus? Kysymys on pienoinen muutos kielellisen rangan asennossa. Muutos, kuten: hylätä suoraan viittaavat ilmaukset ja etsiä ilmauksia, jotka kehkeytyvät kirjoittaessa ja luettaessa kokemuksellisesti. Tai vain kompastua. Juon jäähtynyttä teetä, keväällä.
1 kommentti:
Suoraa viittaavia, loogisia ilmauksia ei minusta tarvitse hylätä, mutta ne perustuvat aina kirjoittajan ja lukijan väliseen sopimukseen siitä, että tunnetaan ja jaetaan jotenkin suurinpiirtein se maasto, jota kartta haluaa jotenkin kuvata.
Kartta on tietenkin hyödytön, ellei sovitulla alueella liikuta, tai ellei suostuta tai kiinnostuta näkemään sovittujen karttamerkkien viittaussuhteita.
Lähetä kommentti