Luin Islamic patterns -teoksen alkusanoja ja oivalsin jotain. Referoin tähän sotkien mukaan omaa ajatteluani:
Alkuperä ei löydy palaamalla ajassa taakse, vaan kulkemalla tässä sisään päin. Kaksiulotteinen ideoiden ja arkkityyppisten muotojen maailma on paratiisillinen, lähempänä todellisuuden ykseyttä kuin kolmiulotteinen maailma jossa elämme. Alkuperän etsintä länsimaisittain menneestä, neljännestä ulottuvuudesta, on siis alkuperästä etääntymistä.
Ruumiillistumisen, tähän ruumiiseen henkenä syntymisen ajatus taas pyrkii tuomaan alkuperän kolmanteen ulottuvuuteen. Joten, jos epäperspektiivinen kirkkotaide on muodollilta perusteiltaan lähempänä todellisuuden ykseyttä kuin renessasnssin realismi, voi silti kuvitella taiteen, joka etenee uusiin ulottuvuuksiin, tilaan ja aikaan, muttei hukkaa yhteyttään alkuperään, sisäiseen todellisuuteen, vaan on sen ruumiillistuma.
Näin voin ymmärtää jotain lisää 'anhavalaisesta kuvarunoudesta', ja siitä että korkeamman ulottuvuuden, ikuisuuden tai ideamaailman olennot ovat liikkumattomia ja kuolleita
- ilman ihmistä joka idean tuo aikaan ja tilaan työssään. 'Kuvaruno' koskettaa ideoita - on miltei vain ideoita, juuri ja juuri maailmaan tulleita.
Haluan taidetta, jossa suurimmat ja sisäisimmät iedat elävöittyvät kaikille aisteille, kaikkiin ulottuvuuksiin, joille se saa ihmisen herkistymään ja joiden kautta ihminen havaitsee oman paikkansa ja suuntansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti