Kissasi oli vielä sokea

Näit kyllä oikein:

se oli kissa

Vaan sellainen kissanäyttelyssä

ei tule kysymykseen 

 

 

Niin. Mietin että millä tavoin ovat suhteessa ensinnäkin ihmisten odotukset kohtaamisesta - - , itsen ja toisen ymmärretyksi tulemisesta kuuntelun ja jakamisen alueella, rauhanomaisesta väittelystä, yhteisestä oivaltamisesta tai oivallusten yhteisiksi tarjoamisesta -  - ja toisaalta heidän käytännön kykynsä ja tapansa toteuttaa - - tai olla toteuttamatta - -  noita odotuksia lähipiirinsä ja muiden ihmisten kanssa. Kysymys on tietenkin keskeinen ja tuntuu aina kun ihmisyhteisöjen merkityksen ja mahdollisuuksien ja ongelmallisuuden seikkoja pohtii. Leevi Lehto kai sanoi että "on vaikea tarkoittaa mitä sanoo ja sanoa mitä tarkoittaa" - samalla tavalla on vaikea kuunnella mitä tarkoitetaan ja tarkoittaa kuunnella mitä sanotaan, ja niin edelleen. Onko se sitten epätoivoista. "Sitting in Fire", hahmotteli Mindell. Jos on ihan helvetisti asiaa, ei ehkä ehdi kuulla mitään muuta. Enivei, parasta jatkoa.

Quo Vadis, Israel?

 

 

Olen jo aiemmin tässä blogissa viitannut lukuisiin Israelin ja Palestiinan konfliktia tutkineisiin tahoihin, jotka ovat todenneet Israelin toimien Gazassa täyttävän kansanmurhan määritelmän. Kun nyt Israelin armeijan tietokanta (Ylen uutinen aiheesta) ilmaisee, että 53 000sta tapetusta Palestinaalaisesta 17% on ollut taistelijoita ja 83% siviilejä, poistuu sekin yleisesti kuultu vasta-argumentti, että tilastot Israelin toimeenpanemasta kansanmurhasta tulevat Hamasilta tai muuta vastaavaa. Israel on tietoisesti, tahtoen toteuttanut poikkeuksellista siviiliväestöön kohdistuvaa joukkotuhontaa Gazassa. Sen on loputtava. Suomen valtion tulisi tehdä voitavansa konfliktin päättämiseksi ja mielekkään, rauhanomaisen ratkaisun edistämiseksi alueella.

 

Panu Tuomi kuollut

 

 

Teoksesta Tampereen kaupunkiluonto - Opas kaupunkiekologiaan, artikkelista "Kaupunki hyönteisten elinympäristönä, sivulta 204:

 

"Tuomi

 

Tuomet esiintyvät useina vuosina alkukesän ajan valkoiseen seittiin pukeutuneina. Seitin tekevät tuomenkehrääjäkoin toukat, jotka runsaina esiintyessään syövät seitin suojissa tuomet täysin lehdettömiksi. Keskikesällä toukat koteloituvat, ja parin viikon päästä koteloista kuoriutuu kauniita valkoisia ja mustapilkkuisia perhosia. Tuomi on onneksi hyvin sopeutunut lehtikatoon ja kasvattaa loppukesäksi uudet lehdet. Niin perhosen kuin seittiin peitetyn tuomipuunkin kauneus on toki katsojan silmässä. Tuomea jopa vältetään piha- tai puistopuuna, kun monet pitävät silloin tällöin ilmestyvää seittiä epäesteettisenä. Jos siis nykytaiteilija peittää rakennuksen harsoon, se on taidetta, mutta puun harsoon peittävä perhonen on inhottava tuhohyönteinen? Pitäisikö luonnon omille taiteilijoille suoda hieman enemmän ymmärtämystä?"

 

Pyhä Ristin Johannes, Pimeä yö, s. 174 (suom. Seppo A. Teinonen):

 "Nyt esillä olevaan säkeeseen sisältyy kolme sanaa, joiden avulla voidaan selittää kolme yön ominaisuutta. Niistä kaksi, nimittäin 'salainen' ja 'tikapuut', koskevat juuri nyt käsittelemäämme pimeää kontemplaation yötä, kun taas kolmas eli 'valepukuinen' viittaa sieluun ja sen käyttäytymiseen tässä yössä.

Mitä tulee molmepiin ensin mainittuihin sanoihin, on huomattava, että sielu kutsuu tässä säkeessä 'salaisiksi tikapuiksi' pimeää kontemplaatiota, jonka välityksellä se lähtee ulos rakkauden yhtymykseen. Nimitys aiheutuu kontemplaation kahdesta ominaisuudesta: se on salainen ja sen muodostavat tikapuut. Tarkastelemme kumpaakin erikseen." 

 ke 1.6.2016 'klo' 9.11
    
->

jos kuolisin nyt
toivoisin että olisin
kiittänyt
kaikkea ja kaikkia

ja tehnyt sovinnon
kaikkien ja kaiken kanssa

sallien etten ehkä osaisi ja pystyisi

 

kärpänen potki selällään betonilattialla

puhallan sen ilmaan

se lentää paperiin

joka peittää oven ikkunaa

 

 

 

Erilaisten pienten olemista tai ihmisyyttä jonkin menetelmän tai näkökulman lähtökohdasta vaalivien yhteisöjen suhde johtajuuteen on keskeinen ja usein määräävä tekijä niiden jatkuvuuden ja mahdollisen ylisukupolvisuuden kannalta.

Olen nähnyt ainakin kahdenlaista kompastumista tähän: on johtajuutta, jota ei luoteta ja uskalleta antaa eteenpäin, jolloin ylisukupolvisuuden mahdollisuus kuihtuu ja yhteisön jatkuvuus tukehtuu; on johtajuutta, jota jaetaan epämääräisesti eteenpäin, tuhlaillen tuotetaan yhteisön jäseniä joille vuodatetaan vastuuta, ja sitten valikoiden katkaistaan vastuun jatkuvuus ensimmäisen erimielisyyden ja konfliktin tullen, erotetaan jäseniä ja pilkotaan yhteisöitä.

On varmaan onnistumistakin, mutta yllättävän vähän olen tullut kohtaamaan sellaista, minkä vuoksi ajattelenkin nykyään ettei juuri ole olemassa väkeä, joka on psyykeltään tasapainoista, vastuuntuntoista ja yhteisönmuodostuksen ja -ylläpidon prosesseista rennosti tietoista; puuttuu tällaisten yhteisöjen - miksei koko yhteiskunnankin - vastuullisia ihmisiä, jotka kestävät konflikteja ja muiden vapaata kasvua kokonaisina ihmisinä. En sano, ettei kokonaisia ihmisiä ole olemassa, mutta he ovat paljon harvinaisempia kuin uskoin. En ehkä itse tunne ketään sellaista?

 Pidän tekoälyn merkitystä olemassaoloni kannalta häviävän pienenä. Samoin kuin konetuliaseidenkin. Tämä ei tarkoita, etteivätkö nämä ja muut vähämerkityksiset teknologiat voisi esimerkiksi tuhota olemassaoloani -- ainoastaan että niiden merkitys olemassaololleni on mitättömästä seuraava. Siksi en vaikkapa tekoälystä juuri keskustele tai kirjoittele - muut tekevät sen muutenkin paljon paremmin ja asiantuntevammin. Tekoäly kirjoittajan työkaluna saa minut kuitenkin lausumaan seuraavaa: käyttäkää vain tekoälyä kirjoittamistöidenne apuna, mutta eikö se jokseenkin poista kirjoittamisesta sen matkantekemisluonteen? Kirjoittaminen voi olla matkantekoa tiedostamattomaan, tajunnan sellaisiin muotoihin, vaiheisiin ja kohtiin, jotka eivät tietoiselle mielelle ole tuttuja, ennalta mahdollisia tai jotka muotoutuvat työn prosessissa. Jos jumikohdat tai tylsät tekstintuoton vaiheet korvaa tekoälyn tuottamalla materiaalilla, eikö matkanteko jumin uumeniin tai tylsyyden mehevään ja haperoon ytimeen jää tekemättä?

Kuulemma riskit kannattavat!

Ville Hytönen Helsingin Sanomissa (maksumuurin takana) tänään 6.1.2025 kirjoittaa Mirkka Rekolan elämäkertateokseni toisesta ja ensimmäisestäkin osasta tähän tapaan:

"

“Tätähän meille aina mainostetaan, että elä hetkessä, ja sit kun joku hullu menee ja elää hetkessä niin eihän siitä mitään tuu”, suomentaja Kersti Juva, tuttavallisemmin Ketti, sanoo Mirkka Rekolan (1931–2014) elämää, filosofiaa ja runoutta syväluotaavan elämäkertateoksen jälkimmäisessä osassa.

Tärkeä aihe, jolle esitystapa tekee kunniaa. Jonimatti Joutsijärven kirjoittama elämäkerran ensimmäinen osa oli poikkeuksellinen arvostelumenestys ja maaliskuussa 2024 se sai Vuoden tiedekirja -palkinnon. Eikä suotta.

Harvemmin näkee niin perehtynyttä ja syvälle kohteeseensa uppoutuvaa tulkintaa. “Kunniateko neljännen ulottuvuuden runoilijalle”, kirjoitin ensimmäisestä osasta Helsingin Sanomiin vuosi sitten.

"