maanantai 30. syyskuuta 2019

Repost 2.4.2009: "prosessissa - ajatus, kirjoitus, kokemus"

Pitäen ajatusta avoinna, seuraten kokemishetkellä ajatuksen ja tunteen taipumista jonkin vielä tuntemattoman puoleensavetäjän suuntaan, voin kirjoittaa kysyen, ehdottaen ja muodostaen tietynlaista olemista ruumiini ja tekstin kudokseen. Tämä prosessi on avoin kuin suoni verenkierrossa: veren hiutaleita harhautuu määrätietoisesti ulos suonen seinämistä, mutta valtauomassa pysyy niin paljon verta, että voidaan puhua suonen seinämistä. Taipumus johdattaa harhaan, mutta siitä luopumalla on vailla johdatusta, vailla jännitettä, joka muuntaisi kieltä ja olemista suhteessa toisiinsa ja kohti jotakin muuta. Taipumus määrää ainakin siitä, mitä luulen tämän muun olevan, samalla taipumus määrää kaaoksensietoni: kuinka laajasti voin myöntää ja sallia tämän muun olevan todellakin jotakin muuta kuin luulen. Kykenenkö seuraamaan sitä, mikä vetää puoleensa ja pidättäytymään sen valtaamisesta, siihen tarketumiseta omistusvimmassa, joka välttämättä estää tarkan havainnon ja minkään tuoreen vaikutelman vastaanoton? Näitä yhtäaikaisia avautumia kielessä ja olemisessa on vaalittava. Ne ovat perin herkkiä - tai pikemmin, en tiedä kuinka kestäviä ne ovat.  Siksi niiden avoimuus on valikoivaa ja siksi niiden salassapito on tiettyyn rajaan välttämätöntä. Salassapitoa on monenlaista. Myös tämä kirjoitus on salassa, vaikka saat lukea tätä. Kielen ja olemisen avautuminen toisiinsa seuraa kenties sisäisessä kokemuksessa tapahtuvasta kaksitahoisesta myöntämisestä tai innostuksesta: ensinnä, kieli on totta, ja toisena, minussa kohtaavat maailmat, jotka kitkaisesti sytyttävät minut tuleen. Kielen totuus on tuntematonta, siihen ei siis ole mitään syytä ankkuroida vääriä toiveita ja luulovarmuuksia. Tuli minussa on elämää, olemisen mahdollistava jännite, siihen on siis hyvä luottaa ja ottaa pelko vain yhtenä liekin sävynä, jonka ympärillä kirkkaammat ja tummemmat sävyt vapauttavat pelkoon sidotun voiman.

Ei kommentteja: