Huomiosi arvoista

 

 

Aaron Hiltusen maalauksia Turussa Taiteen talon Kriittisessä galleriassa nyt ja 17. marraskuuta asti. Kuten linkistä avautuva gallerian teksti toteaa, Aaronin ekspressiivistä taidetta sietäisi isommankin yleisön tuntea. Hän saattaa olla vanhin aktiivinen kuvantekijä Suomessa nyt. Kun asuin Turussa, tapasin häntä toisinaan, ja mieleen on jäänyt hänen ehdoton sodanvastaisuutensa ja toteamuksensa, jonka vapaamuotoisesti muistan niin, että me olemme kaikki vastuussa maailmasta, sen sodasta ja rauhasta, koska sisäinen maailmamme luo ne.

Toinen yleisönarvoinen tekijä on Tomas Vapaataival, joka on julkaissut uusia runoäänitteitä, jotka seuraavaksi ajattelinkin kuunnella.

Muutoin tulee yritettyä seurata maailmaa huonosti. Tiina Poutasen Eläinpeli oli eka uusi suomalainen romaani pitkään aikaan, josta kykenin innostumaan. Sitten kyllä innostuin myös Riikka Palanderin Elefanttien ajasta. Mutta suoraan sanoen elän vielä Mirkka-elämäkerran jälkeisessä vaihtelevan tiheässä sumussa.

Lisään vielä Essi Leppänen Systeemin uuden, herkän ja korvaa väistävän levyn Zverynasin talo tähän joukkoon!

Mirkka Rekola II - Elämä koko ajan käy ilmi salasta

 Mirkka Rekola II ilmestyi tuossa hetki sitten ja on saanut jo lämmintä vastaanottoakin. Kuvassa kutsu huomisiin julkkareihin Tampereella.

 

Outi Hytönen Suomen Kuvalehdessä:

 "Syväluotaus Mirkka Rekolan elämään - -    Joutsijärvellä on ihailtava taito kuvata kaikkia ihmisluonnon puolia ymmärtäen ja arvottamatta. - - Mirkka Rekolan elämäkerran toinen osa on aivan yhtä tunnollisesti ja kaikin puolin loistavasti kirjoitettu kuin ensimmäinenkin osa. Joutsijärvi kuuluu elämäkertureiden parhaimmistoon.

 

Jouko Grönholm Turun Sanomissa:
"Jonimatti Joutsijärvi biografia runoilija ja aforistikko Mirkka Rekolasta kohoaa oitis suomalaisen elämäkertakirjallisuuden eturiviin. - - kunnianosoitus Rekolan poikkeukselliselle elämäntyölle, mutta ulkokultaiseen suitsutukseen se ei sorru kummassakaan osassa. - - Kaksiostainen biografia kuuluu syvällisyytensä ja moniulotteisuutensa ansiosta kotimaisen elämäkertakirjallisuuden ehdottomaan kärkeen. - -tarkastelutapa ulottuu laajasti koko kirjallisuuden kentän käsittelyyn." 

 

Vietetään nyt vielä pieni hetki pohtien Rekolan runoista elämäkerran kahden osan nimiin poimittujen ilmaisujen kaltaisuutta:

Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin

Elämä koko ajan käy ilmi salasta 

 https://forensic-architecture.org/investigation/a-cartography-of-genocide

 

Amerikan Yhdyvaltojen presidentti Carterin mielestä viimeistään 2015 kyseinen valtio oli harvainvalta, oligarkia.

https://theintercept.com/2015/07/30/jimmy-carter-u-s-oligarchy-unlimited-political-bribery/ 

Aurinkokunnan syntyvaiheen lopussa toisiinsa törmäilevät jättiplaneetat, oligarkit, murskaavat meidät vielä alleen. Syntyy aurinkokunta, kuitenkin. Oligarkeista ei jää kuin hämärä jälki, ja ehkäpä yksi sodanjumalan mukaan nimetty punainen pallero.

"kun juoksu loppuu"

 https://www.youtube.com/watch?v=NcIpNRR1rQo

"mikä vaeltaa kun et sinä enkä minä"

 https://www.youtube.com/watch?v=xGr9XzfD0WM

  

Olet niin puhdas, että maailma ei voi kuin liata sinut.

Niin kirkas, että ei sinuun pysty katsomaan.

Pelkkä, niin että kaaoksen moninaisuudesta erotut räikeästi, piirtettömänä, tunnistamattomana.

Uskot niin hyvään, että suljet kaiken ulkopuolelle, ettet joutuisi alati pelkästään epäilemään.

Niin viisas todellisuuden luonteen äärellä, että se tyhmistää sinut ihmisten maailman teeskentelyjen ja sumutuksen suhteen naiiviksi hölmöksi.

Olet niin terävä, että maailma pelkää sinua, puhjeta sinuun.

Jakautunut kananmuna ja Mirkka Rekolan täsmällinen analyysi meidänkin aikamme pettävyydestä

Johannes Setälä, taiteilija-shamaani, on lausunut: "Mikään ei ole ulkopuolella kaiken."

 

                                         *    *    *

 

Hesari haastatteli kansanedustajaksi Li Anderssonin tilalle nousevaa Johannes Yrttiahoa.

Haastattelussa on kiintoisa kohta:

" Eurovaalien alla esimerkiksi viestipalvelu X:ssä kokoomusaktiivit
ovat väittäneet Yrttiahon olevan putinisti ja venäjämielinen. Myös
vasemmistoliiton puoluelehti Kansan Uutisten kolumnissa Yrttiahon on
syytetty puhuvan kuin "aito putinisti".
Yrttiaho huomauttaa, ettei yksikään näistä tahoista ole koskaan
perustellut kunnolla sitä, mitä he venäjämielisyydellä tai
putinismilla tarkoittavat tai sitä, millä perustein nämä termit
yhdistetään häneen.
”Nämä ovat täysin häikäilemättömiä ja törkeitä väitteitä. Putinin
puolue on militaristinen ja oikeistolainen, minä olen rauhanihminen
ja vasemmistolainen. Nähdäkseni ei ole pienintäkään mahdollisuutta

tehdä tällaista kytkentää.”"

Yrttiahon kuvaava leimaaminen ja hänen puolustautumisensa kuvastavat sitä miltei maailmankuvallista jakautuneisuutta, joka ihmisten välillä näyttää tällä hetkellä vallitsevan mitä tulee turvallisuuspolitiikan tai Suomen globaalin roolin suhteen. Ainakin julkisessa keskustelussa tällainen jakautuminen näyttäytyy selvänä - aitojen ihmisten tavanomaiset näkemykset voivat olla toisenlaisia, miksei ja toivottavasti. Kysymykseni on: millä keinoin Yrttiahon kriitikot ja hän itse voisivat ymmärtää yhteisesti maailman tilaa?

Seurauksena tästä jakautumisesta on vaikkapa tällaista: jos argumentoi DCA:ta (Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyösopimusta) kannattavalle kansanedustajalle sopimuksen heikkouksista ja huonosta asemasta, jonka se antaa Suomelle valvoa lain toteutumista Yhdysvaltain armeijan toimissa, vasta-argumenttina todetaan: 1) väitteet perustuvat vanhoihin valheellisiin näkemyksiin (siis suomettumiseen ja neuvostoriippuvaiseen taistolaisuuteen tai johonkin tällaiseen? en tiedä), 2) osoitetut ongelmat sopimuksessa ovat vain sanahelinää, todellisuudessa Yhdysvallat tulee noudattamaan Suomen lakeja kiltisti. Keskustelua ei helposti voi jatkaa.

Seurauksena jakautumisesta on myös se, että "jälkisuomettumista" puidaan nyt innokkaasti ja analyyttisesti ( hyvä niin),  mutta ei nähdä suomettuminen 2.0:n toteutumista Suomen ja USAn/lännen väleissä tässä hetkessä. Ei nähdä Venäjän ja Israelin kansainvälisen/läntisen kohtelun räikeää erilaisuutta. Yms.

On vaikea nähdä, miten keskustelukulttuuria, jota HS:n haastattelussa Yrttiaho mainitsee miltei epäterveeksi, voisi kovinkaan helposti moninaistaa. Mistä tuoda suhteellisuudentajua, täysin erilaisten katsantokantojen liennyttävää kohtaamista, julkiseen keskusteluun? Kuka, missä ja miten sen saisi aikaan? Aika tässä tietenkin on eräs tekijä - ajassa kaikki muuttuu. Mutta suhteellisuudentajun puute ehkä säilyy.

 

 

Alla Mirkka Rekolan Pettymyksen aika -runo, myöskin Hesarista, joskin alkuvuodelta 1991, jolloin Kylmä sota oli hiipumassa, Persianlahden sotaa eli pikkudiktaattorien demokratialla murskaamisen sotia aloiteltiin ja Neuvostoliitto vielä tukahdutti Baltian itsenäistymisprosessia aseellisesti, kunnes luovutti. Runossa mainittu Mirkan -- poliittisesti sitoutumattoman "empiirisen mystikon" (E-L Manner) -- isä oli Viron vapaussodassa taistellut oikeistomielinen aktivisti.

Helsingin Sanomat, Kulttuuri 2.2.1991


Mirkka Rekola: Pettymyksen aika


Aina on eniten niitä jotka pitävät

“tuosta” eivätkä pidä “tästä”,

heillä on siihen oikeus.

Mutta kun he pitävät sitä ajatteluna

he eivät tiedä että

heidät on ajateltu jo, heidät ja heidän

mielipiteensä

kaikin tavoin käyttökelpoisiksi.

Eivät he sodasta pidä, tietenkään,

mutta mielellään he tappavat.

Niin että ne jotka ajattelevat

puolesta ja vastaan

ovat tässä sodassa, puolesta ja vastaan

me olemme tässä kahtiajaossa.

Heti kun vanha kahtiajako

oli mennä, täytyi saada uusi tilalle.

Sillä ihminen on neuvoton olento,

ihminen on neuvoton heti

kun häneltä viedään tämä ajatusmalli.

Niin huono ilmakehän asukas

että on muuttanut asuinsijansa

räjähtäväksi palloksi.

Mikä pystysuora yritys

olla vastaan

sitä mikä on puolesta ja vastaan.

Siinä sinä olet hiljainen tähystäjä.

Ja minkä puolesta sitten puhut.

Ellet ihmisen mahdollisuuden.

Se on linnun kysymys sinun silmissäsi

veden avunhuuto ja maan, niillä ei ole

sinun käsityksiäsi, koskaan

ne eivät olisi tehneet tätä sinulle.


*


Mutta ei ilman kahta siipeä lennä.

Mutta ei lennä jos ne lyövät vastatusten-.

Perhosen kuva kun se on nostanut siipensä ylös,

purje, mutta ei se silloin lennä.

Meri on kapea täällä, maa pitkä, maa kapea,

jokaiselle se on yhtä syvä, hauta.

Älä nyt puhu noin. Isäsi on näissä riveissä,

hän ei mene Baltiaan enää

mutta ääni häneltä jäi sinne, Marienburgin tienoille,

tänne vain kuiskaus. Eikä nyt sitäkään enää.

Vaikeneminen. Meri niin kapea. Kaikki me vaikenemme.


*


Tammikuun keltainen valo ja pakkashuuto.

Yötaivas jota sinä pidät silmällä.

Mihin sinä nyt ojentaudut

siinä on sinun kotisi, tänään täällä,

huomenna muualla. Et tiedä milloin

muutut pakolaiseksi, ellet jo ole.

Vähän sinä muutenkin tiedät. Ettet halunnut

uskoa julmuutta, ei sydämesi koskaan.

Ettet halunnut, se on ehkä ainoa todistus

siitä että sinulla oli oikeus pettyä.


26.1.1991

 

"

Jodie Ginsberg, chief executive of the Committee to Protect Journalists, told Al Jazeera she was “delighted” at the news of Assange’s expected release.

“If Julian had been extradited to the US and prosecuted under the Espionage Act … it would have had serious implications for journalists globally who seek information in the public interest, classified documents, and who then publish them in the public interest,” she said from New York.

“Remember, of course, that Julian is not a US citizen. He is an Australian citizen and if he had been brought to the US and had he been prosecuted, that could have meant that journalist anywhere seeking to publish information about human rights abuses, as WikiLeaks did, could have found themselves pursued and prosecuted as the US had done with Julian.”

"

 Ihminen helposti luulee että hänen ajatuksensa ovat hänen omiaan.

Mutta eivät ne tule hänestä, eivätkä ne hänelle jää.

Vaikka hän istuisi hiljaa huoneessaan, ovet ja ikkunat säpissä, älylaitteet ja verkot sumpussa, hän vuotaa, hän vuotaa kahteen suuntaan tuota järveä, jossa niin luullaan olevan järkeä.

Ei se mitään, ihminen, ei se mitään. Et enää pelota sitä, joka sinua saa kokea. Kokea kuin verkkoja siinä järvessäsi.

 Raija-Leena Punamäki kirjoittaa täsmällisesti blogitekstissä ”Aseistautumisen lupaama turvallisuus” Suomen ja USAn puolustusyhteistyösopimuksen kontekstista: ”

Sotilaallistumisen uuskielen kursseilla olemme sisäistäneet sen, että Amerikan Yhdysvaltojen maanpuolustus on nyt myös meidän tehtävämme. Kukaan ei halua olla häirikköoppilas ja kysyä, miten on maantiedon laita: puolustettavammehan on toisella mantereella. USA:n turvallisuutta on puolustamassa 700 sotilastukikohtaa Lähi-idän, Kaakkois-Asian, Afrikan, Euroopan ja Amerikan 80 maassa (Vine, 2020) ja nyt myös Suomenlahdella ja Arktisten alueiden läheisyydessä. Ymmärrämme, ettei suinkaan ole kysymys Yhdysvaltojen maa-, ilma- ja merirajojen konkreettisesta puolustamisesta, vaan meidän länsimaisten arvojen, demokratian, ylivertaisuuden, tasa-arvon, turvallisuuden, itsemääräämisoikeuden, kilpailukyvyn, lähimmäisenrakkauden ja osallisuuden vientiponnisteluista. Tärkeää on myös se, että USA:n sotilastukikohdat sijaitsevat strategisesti lähellä luonnonrikkauksia, jotka takaavat meidän elämäntapamme.”

Kaksi puolikasta saunakaljaa

 Nyt kun olen hörpännyt illan mittaan pari puolikasta saunakaljaa, voinen todeta vielä sen että nämä varmasti kahta lukijaani kovasti ärsyttävät ulostulot Suomen ulkopoliittisen selkärangan hapertumisesta kuin kuminauha helteisellä sorapihalla rakentuvat erittäin pitkään pohdintaan sodasta ja rauhasta maailmassamme. Minä vihaan, suren ja inhoan sotaa, kävi sitä kuka tahansa. En vain sellaista sotaa jota käy niinsanotut viholllismaat. Vihollinen on vihollisensa luomus. Mahdollisuus rauhaan on kapea ja nykyisiä järjestelmiä kammottava syöveri. Hyvää yötä!

Saunaillan ratoksi

 Katselen Voima-lehden sisäsivun kuvaa Remu Aaltosesta enkä tunnista häntä. Lähinnä hän viiksineen ja tiukkoine ilmeineen näyttää vanhalta CGMannerheimilta, ei Remu Aaltoselta josta olen nähnyt vuosikymmeniä lukuisia kuvia. Kun katson tarkkaan, tunnistan kuitenkin Remun valokuvassa niitä piirteitä joita on Mauri Kunnaksen piirtämässä Remu Aaltosessa. Hän siis näyttää silmissäni klassiselta itsestään tehdyltä karikatyyriltä enemmän kuin itseltään. Samalla tavalla Suomen ulkopolitiikka nykyisessä hysteerisen vapautuneen kypsässä muodossaan on vaikea tunnistaa itsekseen mutta muistuttaa kyllä karikatyyriään, ehkäpä hieman tosiaan Mannerheimia. 

Ei kiitos sotilasliittoa Yhdysvaltojen kanssa

 

Eduskunta tulee lähiaikoina keskustelemaan ja äänestämään hallituksen esityksestä Suomen ja Yhdysvaltain välisen puolustusyhteistyösopimuksen hyväksymisestä (DCA, Defence Cooperation Agreement). Sopimus antaa Yhdysvalloille kymmeneksi vuodeksi erittäin vapaat kädet Suomen laeista välittämättä järjestellä aseita ja sotilaita tietyille, määritellyille sotilasalueille. Näillä alueilla Suomen viranomaisilla ei olisi valtuuksia valvoa toimintaa ja varastoja. Yhdysvaltain sotilaita täällä toimiessaan eivät olennaisesti koskisi Suomen lait. On selvää että kaltaiseni ihminen ei voi suositella eduskunnalle sopimuksen hyväksyntää varsinkaan noin antavassa ja Suomen lain marginaaleja murskaavassa muodossa. 

Nyt ja lähimenneisyydessä Yhdysvallat on yksi suurimmista sotarikosten tekijöistä maailmassa. Rikoksiksi voi katsoa monet Yhdysvaltain hyökkäyssodat ja sotilaalliset toimet Korean sodasta ja Latinalaisen Amerikan maiden terrorisoinnista Afganistanin ja Irakin sotiin tai nykyisen sota-Israelin räikeään tukemiseen. Sotilaallinen liittoutuminen tällaisen maan kanssa on moraalitonta.

Olli Tammilehdon mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa ja Mikael Böökin kirjoitus Kansan Uutisissa esittävät olennaiset ongelmat ja kysymykset DCA-sopimuksesta tiiviisti.

Mirkka II ilmestyy 8.8.2024

 

Muutama on kysynyt, niin josko tämä saavuttaisi vielä jonkun ihmettelevän: Elikäs Mirkka Rekolan elämäkerran osa II (alaotsikoltaan Elämä tulee koko ajan ilmi salasta) ilmestyy jo menneen huhtikuun sijasta 8.8.2024.

EDIT: Nykyään en muista mitään, edes oman kirjani nimeä, joka siis on lainaus kohdehenkilöltä ja muotoa: Elämä koko ajan käy ilmi salasta.

Avoin kirje presidentti Stubbille

 

Arvoisa presidentti Stubb,

Suomen ulkopoliittisen johdon edustajana sinun on nyt toivottavaa ryhtyä tarpeellisiin toimiin, että Suomi tunnustaa Espanjan, Irlannin ja Norjan tavoin Palestiinan valtion mahdollisimman pian. 

Muista ettet itsekään olisi ilman voimakkaiden tukijoiden tunnustusta ja kannustusta päässyt poliittisella urallasi edes alkuun. Mielekäs järjestys on aina vuorovaikutusten aikaansaamaa, niin myös rauha levottomassa maailmassa.

Ystävällisesti,

Jonimatti Joutsijärvi

 

Muoto hallussa: hautuu mullassa. 

Mirkka Rekola I on Vuoden tiedekirja 2023

Kirjoittamani Mirkka Rekolan elämäkerran osa I Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin on saanut Vuoden tiedekirja 2023 -palkinnon. Perustelut lämmittävät kirjoittajan mieltä ja sydäntä!

"Raadin perustelut

Mirkka Rekola on yksi sotienjälkeisen Suomen huomattavimmista modernismia edustaneista runoilijoista. Hän halusi tulla muistetuksi ennen muuta runoudestaan. Jonimatti Joutsijärven Mirkka Rekola I – Elämä joka ei tule koskaan kokonaan esiin on kunnianosoitus Rekolan runoudelle, mutta se ei sorru ulkokultaiseen suitsutukseen. Myös Rekolan henkilöhistoria saa teoksessa ansaitsemansa monisävyisen valotuksen. Tämän poikkeuksellinen teos on syvällinen ja moniulotteinen elämäkerta. Korkeatasoisen elämäkerran tapaan se kertoo paitsi Mirkka Rekolasta ja hänen elämästään ja taiteestaan, myös kuvaa suomalaista yhteiskuntaa, kirjallisuuden ja kirjailijoiden roolia julkisessa keskustelussa sekä Suomen paikoitellen hyvinkin ahtaita taidepiirejä sotienjälkeisenä aikana.

Lukija pääsee eläytymään Rekolan kehittymiseen tinkimättömäksi kirjoittajaksi – runoilijaksi, joka väistää määrittelyjä ja lokerointia. Tähän kehitykseen vaikuttivat syvästi lapsuuden ja nuoruuden hauras terveydentila ja isän kohtalo, homoseksuaalisuuteen kohdistunut vaino sekä siihen liittynyt pelko, häpeä ja ulkopuolisuus. Naisten välistä ystävyyttä ja rakkautta sekä näiden suhteiden merkitystä Rekolan elämälle ja vaikutusta hänen kirjailijuuteensa Joutsijärvi kuvaa tarkasti ja analyyttisesti. Hän kirjoittaa antaumuksella tuoden tekstiin herkkää ymmärrystä ihmisyydestä.

Kirja perustuu korkeatasoiselta henkilöhistorialta vaadittavaan vankkaan ja monipuoliseen lähdeaineistoon. Joutsijärvi on perehtynyt runsaaseen arkistomateriaaliin ja media-aineistoon sekä tehnyt lukuisia haastatteluja. Hän analysoi aineistojaan oivaltavasti ja asettaa ne asiayhteyksiinsä huolellisesti. Kuvaus kahtiajakautuneen Tampereen ilmapiiristä jatkosodan jälkeen on rikasta ja uskottavaa. Tieteellisen työskentelyn kriteerit täyttyvät teoksessa tinkimättömästi, mutta Joutsijärvi uskaltaa enemmän. Rekolan runouden hienosyisen tulkinnan myötä teos on tieteen ja taiteen rajankäyntiä parhaimmillaan.

Rekolan runoutta voidaan pitää vaikeasti lähestyttävänä, ja se saattanut jäädä monelle vieraaksi. Joutsijärven eläytyvä kerronta kuitenkin saattelee lukijat avartavalle matkalle Rekolan elämän vaiheisiin ja hänen teksteihinsä. Joutsijärvi on sanankäytön taitaja: ”Tunteet ja kokemukset, joille ei ollut yhteisesti ymmärrettävää kieltä ja kuuntelijaa, mykistivät. Ne kiertyivät kirjoitusta kohti ja musiikiksi, viulunkielille. Pitkiksi kävelyiksi ympäri kaupungin, souteluiksi järven aalloille” (s. 110). Lukija tuskin malttaa odottaa, että pääsee lukemaan Rekolan elämäkerran toisen osan – ja ennen kaikkea, että saa käsiinsä Rekolan runokirjoja."

 

Teoksen 99 kirjan joukosta voittajaksi valitsivat Tuomas Kilpeläinen, Tiina Kinnunen, Helena Leino.

Mirkka Rekola I Vuoden tiedekirja -ehdokkaana!

Tiedekustantajien Vuoden tiedekirja 2023 -palkinnon seitsemään finalistiin lukeutuu kirjoittamani Mirkka Rekola I - Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin.

 

 Kilpailuraadin perustelut lämmittävät:

 "Jonimatti Joutsijärven antoisa, intohimolla kirjoitettu elämäkerta vie lukijansa syvälliselle matkalle runoilija Mirkka Rekolan elämään ja taiteeseen. Kirjoittaja on tehnyt vaikuttavan taustatyön runsaan arkistomateriaalin ja haastattelujen parissa, ja yhdistää analyysiinsä taidokkaan ja herkän tulkinnan Rekolan runoudesta. Yhteiskunnallista ajankuvaa tarkastellaan mielenkiintoisesti Rekolan sukupuoli-identiteettiin peilaten. Teos onnistuu olemaan samaan aikaan tieteellisesti jykevä ja taiteellisesti runollisen kaunis."

 

Palkinto jaetaan 20.3.2024. 

Muut finalistit ovat:

Heta Hurskainen & Teuvo Laitila: Ukraina on meidän! Kirkot ja politiikka Ukrainan ja Venäjän suhteissa (Gaudeamus)
Erkki Korpimäki: Helmipöllö. Metsän ja hyvinvoinnin vartija (Tammi)
Ilkka Ruostetsaari: Huippujohtajat kriisien Suomessa. Eliitit ja vallan verkostot 1990-luvulta 2020-luvulle (Gaudeamus)
Sakari Siltala: Korkea peli. Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä  (Siltala)
Jaakko Suominen: Pajatsosta pöytätennikseen. Sotienvälisen Suomen pelit ja pelikulttuuri (Gaudeamus)
Susanna Välimäki & Nuppu Koivisto-Kaasik: Sävelten tyttäret. Säveltävät naiset Suomessa 1800-luvulta 1900-luvulle (SKS)