Nyt minä luettelen ne paikat ja kuka minä olen eläessäni ollut

"Nyt minä luettelen ne paikat ja kuka minä olen eläessäni ollut
Ei-kuka!

Minä olen syntynyt sairaalaan jossa en ole ollut
näin huoneen - helvetin kirkkaat valot – joita en ole nähnyt
mitä näkemistä se sellainen on

Minulla on ollut rakastavat vanhemmat en tiedä millaisia asentoja heillä on ollut
minun ruumiini tietää en vain saa sitä kertomaan minulle

Minä en muista pohjoisesta juuri mitään, muistan
levittäneeni verta television ruutuun
kylmä rauta oli halunnut huulestani osansa
musta puuviilulla paketoitu lasi halusi myös osansa
Kukaan muu ei tiedä mitään siitä että minä olin siellä ja pyyhin verta television ruutuun
Kukaan ei tiedä edes että se on tapahtunut, edes minä en tiedä mitään, muistan vain

Nyt minä luettelen
Salla, Heinola, Hartola, vaikka siinä välissä on tullut viivyttyä Jyväskylässäkin
ja siellä muistan kyllä jonkin muurahaiskeon ja pahvisia miekkoja
ja juoksevat pojat ja missä mielessä samat pojat Keravalla
erilaisissa kerrostaloissa
Heinola Hartola Orivesi, vaikka välissä ehdin jo muistaa erään ihastukseni
en tiedä oliko hän käytävän toisella puolella
matkalla Heinolaan vai kohtasinko hänet oikeassa paikassa oikeaan aikaan
enkä uskaltanut suudella joten suutelin jotain viatonta ohikulkijaa enkä sitten suostunut ottamaan häntä harteilleni
Oriveden kirjastossa – mutta tätä ennen täytyy kertoa että hävettää kuinka typerästi en uskaltanut olla sinuun ja sinuun ja sinuun ja sinuun – ja sitten kun kerroin rakkaudesta, sinä et uskonut, et edes ymmärtänyt mistä oli kyse
et kai kun tunne kohdistui sisälleni, muistoon – joka kyllä jo samana päivänä sai voimakasta läsnäolon elävöitystä – eikä sinuun siinä edessäni, silloin, mutta en ole myöskään saanut sinulta kirjeitä enää jälkeenpäin, joulukortteihin minä en vastaa
Orivesi ei ole mikään paikka siinä missä mikään muukaan paikka ei ole mikään paikka
Jos kerron tarkan sijainnin ja paikan tarkan nimen, ehkä löydät
Ei se ole enää siellä

Buber ei varmaankaan tajunnut ruumiintunnon merkitystä läsnäolossa kun väitti ettei eläimiä voi kohdata – ettäkö silmiinkatsominen olisi ainoa kohtaamisen muoto – ja tuo vieressäni kurahteleva uninen kissa on kyllä eräs harvoista, joka on itse katsonut minua tietoisesti silmiin – tämän minä sekä tiedän että muistan

Sallasta muistan aika vähän sen television lisäksi, eikä sekään ollut päällä
Myöhemmin olin siellä kun vuosituhat vaihtui ja vähän aiemminkin mutta ne muistot ovat karvaita, aivan kuin minulla olisi ollut liian pieni paita päällä, tai vaatteet kuin viiden sentin lastulevyä, ei vaan muovia
En minä halunnut ripittäytyä
Mutta ajattelin vain kertoa että se mitä minusta muistat
on minulta salattu – se mitä itsestäni muistan on minulta salattu
Luin kirjan Pahuus ja minua nauratti. Miksi? Joskus minusta tuntuu että olen
hihittelevä ihminen
Mutta minun vanhempani eivät enää tunne minua
Maailmassa alkaa tapahtua
ja te vain keskustelette
Varokaa vain!
Te! Te ette minua synnyttäneet, te vain kirjoittelette ja olette ajan hermolla
Vittuun siitä tukkimasta väsyneitä kaivoja!

Olen kohdannut ihmisiä
Älä enää koskaan pelkää mitään
Se on käsky, ei kielto
Opetit että se pitää kääntää sallimiseksi
Vaikka puhuimmekin vierasta kieltä
Se ei koskettanut meistä kumpaakaan
Silti olimme niin arkoja:
Kärsimys täytyy uhrata, hän on taatusti sanonut sen sieraimet levällään
tai hymyilleen
Minä näin jotain unia
Olin sinun kanssasi ennen kuin nukahdin
Huoneessa ei ollut ketään, sinäkin taatusti rakastit minua
Annetaan sen olla
Minä pidän sormusta jossa ei ole sinun nimesi vaan sen nimi joka on minut kutsunut
syvemmältä kuin tajusi syvemmälle
Sinun nimesi jonka sosiaalinen olemus onnistuu vain yleensä peittämään sisäänsä
sen sanojenvalon joka on minut kastanut tähän hätään ja rakkauteen
Hädän lääke on hätä, mitään ei voi pelätä ja rakkaus voittaa"