Tulevana aikana en kirjoita blogimerkintöjä kovin tiuhaan, enkä myöskään lue kovin tiiviisti muiden blogeja. Siirrän huomioni tuleen ja sydämeen joka ei palaessaan häviä.

Vaeltava valo! Itsevaloistava.

istun alasti huoneen lattialla ja luen että olet iloinen siitä että se on nyt ohi, alan nauraa, ensin itselleni, sitten kanssani

annat minulle jäljittimen

käännyn sillalle, unohdan askeleet

sitten muistikuvaan havahtuu sillalla

sitä ylittäessä kolme kertaa samaa 

kolmikulmaista rataa kävelevä

jokin, ehkä sama mikä alittaa 

sillan sen betonirakenteiden varassa

ja näkee ruostuneen polkupyörän matalikossa,

nousee esiin toiselta puolelta ja 

luovuttaa jäljittimen sinulle

(note to self)

Älä samaistu vaatteisiin

ne eivät ole sinun

ole niissä

älä samaistu eleihin

sinä et ole ne

vain niiden kautta

älä samaistu vetovoimaan

et ole se

se kulkee lävitsesi

älä samaistu ruumiiseen

sinä et ole se

voit tuntea sen

älä samaistu vatsakipuun

se ei ole sinussa

vaan vatsassa joka ei ole sinun

älä samaistu tähän runoon

et ole tässä

vaan siellä mistä luet

älä samaistu tarkkaavaisuuteen jolla luet

se ei ole sinun

etkä sinä tiedä mitä se haluaa

älä takerru vaikutukseen

joka eleilläsi on maailmaan

sinä et tunne niitä

Suosittelen ehdottomasti Tiina Lehikoisen Turvalliset veistokset -runokirjaa! 

Saatan siitä myöhemmin kirjoittaa jotakin enemmälti, tänään ei paukut riitä.

Hesarin runokritiikki menetti merkityksensä

Jukka Petäjän räkäisy tämän päivän Helsingin sanomissa yrittää osua viittää kirjaa yhtä aikaa, mutta vastatuuli on sikäli kova, että Petäjän jo omille touhuilleen kääntynyt selkä saa ikuisen tahran. Hs:n nettisivuilla on käyty keskustelua ja suosittelen osallistumaan siihen vilkkaasti.


Petäjä ei jaksanut paneutua seuraaviin kirjoihin:
Timo Harjun Kastelimme heitä runsaasti kahvilla
Teemu Hellen sorta vala
Tuukka Terhon Huulilla nolo tuuli
Kristian Blombergin Puhekuplia
ja V-S Luoma-ahon Ruumiita.
Ruumiita ja Puhekuplia ovat vapaassa pdf-jakelussa.



Petäjän kritiikin ongelma on, että se perustuu täysin kuvitteelliseen ja sentimentaaliseen, jostakin yksittäisen kirjan piirteestä nousseeseen vaikutelmaan, joka yleistetään koskemaan kaikkia viittä kritiikin kohdeteosta ja lisäksi vielä kokonaista "uutta runoutta".


Kritiikki on niin lyhyt, että siinä juuri ja juuri voitaisiin käsitellä ja perustella tämä yksittäinen vaikutelma, mutta sen sijaan Petäjä ryntää uskomaan, että hänen fiiliksensä määrittää kaiken "nuoren runon". Noloa.


Maaria Pääjärvi kirjoittaa Petäjän kritiikistä tarkasti. Keskeinen on Maarian huomio, että Petäjä pyörtää motokseen ottamansa periaatteen lukea kirjoja niiden itsensä ehdoilla. Lainaan Maarian analyysiä:


"Miltei jokaisessa lauseessaan Jukka Petäjä näyttää pettävän kriitikkoesittelyssään lainaamansa Barthesin mietelmän eläytyvästä kritiikistä, joka ainakin yrittää lukea kutakin teosta sen omilla ehdoilla, ja jos siinä epäonnistuukin, myöntää sitten vajavaisuutensa eikä suinkaan käytä “kirjaa oman maailmankatsomuksen pönkittämisen välinenä”."

En epäröi ajatella tässä alla olevaa viimeistä lausetta, en epäröi, koska koen sen voimakkaasti, mutta epäröin hetken sen kirjaamista ylös julkiseen muistiin, koska silloin siitä tulee - kaiken muun lisäksi -  "argumentti" tai "latteus". Mitään sellaista se ei kuitenkaan minulle ole.

Kirjoitan sen tähän:

Mikään ei ole tärkeämpää kuin ystävyys.

henki ja ruumis:

käsi kädessä

"Tulen olemaan siitä aina kiitollinen. " ei voi merkitä mitään muuta kuin jotakin paljon hatarampaa: "Aina kun muistan sen, tunnen kiitollisuutta, enkä usko, että mikään tilanne tai persoonani osa voisi saada minut kokemaan sitä toisin."

kerran hänen nimensä on kuolema-ratsastaa-ruskealla-tammalla-kahvilan-lasiovista-sisään-sydämeesi

olen kohdannut hänet kahdesti ja hänen nimensä muuttuu joka kerta

toisen kerran hänen nimensä on aurinko-pyöräilee-kaupungin-yltä-tuulen-poistyöntämien-sateesta-raskaiden-pilvien-alta-puusillan-yli-odotuksesi-saareen-rintakehäsi-ristiriitaan

ja sitten jäin odottamaan

hänen kolmas nimensä on poissaolossa: käytän-valtaa-sinuun-vain-koska-sinä-et-itse-vielä-osaa-rakastaa-itseäsi

Kaikki mitä kaipaan on jotakin mitä en tiedä.

Olen aiemminkin linkittänyt Olli-Pekka Tennilän blogissaan julkaisemaan Jean-Luc Nancyn Corpusta pohtivaan esseeseen, mutta teen sen vielä, koska teksti on taas, uudelleen ja uudella tavalla lukemistossani.

Melkomoinen temppu olisi tajuta, mitä todella tarvitsee lukea.

”Jokaisen etiikka käsittelevän esityksen täytyy lähteä siitä tosiasiasta, että ihminen ei ole eikä hänellä ole olemassa tai toteutettavanaan mitään olemusta, historiallista tai henkistä kutsumusta tai biologista kohtaloa.” 

Näin kirjoittaa Giorgio Agamben kirjassaan Tuleva yhteisö. Maksiimia on vastutettava, sillä ei voida lähteä siitä, että tietäisimme "tosiasiaksi", mitä on "ihminen" tai mitä "ihmisellä" "on" tai "ei ole".

kieltyä, kierrellistää

Tarvitsenko oikeasti tiibetinkielen välimerkkejä, jonkinlaisia virkettä laajempia kokonaisuuksia rajaavia merkkejä, tarvitsenko todella uusia välimerkkejä, välliyöntiä ja tavuviivaa pienempiä sanojen tai sanansisäisten osien välisiä eroja ilmaisevia merkkejä?

muistaa.maistaa / muistaa,maistaa / muistaa_maistaa / muistaa¨maistaa / muistaa^maistaa

Voisi siis olla myös välimerkkejä, jotka kerrostavat merkityksiä: juosten^olla. Ikään kuin juokseminen tai juokseva olisi korostetussa olemisen tilassa. Mitä kirjoitusta tämä olisi, mihin tarkoitukseen, huvitukseen?

EDIT: tässä alemmassa kappaleessa selvästikin toistietoinen runoilija yrittää keksiä jotain äänneoppia uudelleen - juuri niin kuin pitääkin...

muistaa-maistaa

(viite: Jaan Kaplinski, "Jos Heidegger olisi ollut mordvalainen")

Kaltaiseni työtä pelkäävä kirjoittaja ilmeisesti nopeuttaa toimeen tarttumista asettamalla jonkin kiehtovan ja keskeneräisen tekstin tympeän ja välttämättömän editointityön proseduuriksi jotakin, mikä vaatii ylimääräistä ponnistusta, esimerkiksi päättämällä, että samalla kun tekstiä muokataan, se myös luetaan ääneen nauhalle. Ylimääräinen ponnistus kenties vie energiaa, ja esimerkkitapauksessa ääneenlukeminen loppui neljännen sivun kohdalla, mutta kuitenkin se tässä tilanteessa taisi olla ainoa tapa saada välttämätön ja lopulta kiehtovakin tekstin lähiluku ja muokkaus käynnistymään ja jatkumaan myös seuraavana päivänä.