maanantai, 30. tammikuuta 2012

Miksi itkin Finlandia-hymnin kuullessani?


Kämppis haluaa näyttää läppäriltään hienon videon. Jään katsomaan.
Flashmob, tuo ihastuttavien yllättävien sosiaalisen tilan muunnoksien kulttuurimuoto.
Finlandia-hymni Helsingin rautatieasemalla.
Yksi mies aloittaa. Talvella. Muita pysähtyy laulamaan hänen kanssaan. Ääni kasvaa, harmoninen, väkevä ääni. Kuoro johtajineen.
Finlandia-hymni.

Vanhentunut laulu.

Anakronismi.

Vale. Emävale.

Orjuus. Karkoitettu orjuus, joka joskus Suomen itsenäistyessä koski ehkä jotakin joukkoa suomalaisia, sitten 1970-80-luvuilla kenties melko suurtakin osaa suomalaisista, on sittemmin vakiintunut salakavalissa epävarman palkkatyön ja vaihtoehdottoman näköalattomuuden muodoissa kasvavien joukoksi yhtymättömien joukkojen huolenaiheeksi.

Puhumattakaan siitä, että suomalaisen hyvinvoinnin ja vapauden hintana on ollut sitoutuminen vieraaseen, eurooppalaiseen järjestelmään ja siirtää orjuus tuollepuolen maan rajojen, toisiin kulttuureihin, kulttuureihin alistetussa asemassa, niiden kulttuurien alipalkkaorjuuden riistämiin massoihin ja niiden alueiden ekosysteemeistä elämän jatkuvuuden mahdollisuuksista välittämättä haalittaviin luonnonvaroihin.

Maailmassa, jossa tällähetkellä on enemmän orjia kuin koskaan historian aikana, ja jonka käsittämättömän toimimaton ja hirvittävän julkea rahatalousjärjestelmä uhkaa koko planeetan ekosysteemien tulevaisuutta ja peittää näennäisten vapauksien alle tosiasian, että orjuuden muodot ovat käsitteellisistä tempuista huolimatta yhä moninaisemmat ja tarkemmin kontrolloidut.
Maailmassa, jonka valtakulttuuri hylkii alkuperäiskansojen perustavanlaatuisesti erilaisia elämänmuotoja kuin globaalin kapitalismin ja öljyriippuvuuden järjestelmän mukaiset kuluttajuuden muodot.

Mikä suru. Ja tuo oli vain äkkianalyysi laulun yhdestä ainoasta säkeestä.

Sitten yksityiskohtana kuoron laulajia kuvataan ylhäältä ja he muodostavat numeron 2. Tämä on vaalimainos. Ja siksi en liitä linkkiä videoon.

Eivätkä mainostoimisto tai johtajaehdokas, jota mainos promoaa, tule ajatelleeksi, millaisia valheita laulu kantaa.

Tarkkaavaisuus ja olemisen laatu, jota kuoro edustaa, on jotakin hyvin merkityksellistä, riippumatta siitä, missä määrin kuoro on siitä itse tietoinen. Tuollainen ammattilaiskuoro edustaa sivistystä. Sivistys pakenee vastuutaan maailmasta, joka on syöksykierteessä!

En tunne Suomea, en ole koskaan tuntenut, enkä tiedä, voinko oppia sitä tuntemaan. En tunne mitään muutakaan kulttuuria. Jotakin rakasta tässä tuntemattomassa kulttuurissa, jossa olen kasvanut, kuitenkin näemmä on, miksi muuten itkisin. Herää raivo ja suru siitä, että vaikuttaa siltä, että suomalaisen sivistyksen kollektiivisubjektit eivät edes halua nähdä tilannetta, jossa "Suomi" on, jossa olemme olimme suomalaisia tai emme.

"Hei, katso minne meet!" - Joose Keskitalo

sunnuntai, 22. tammikuuta 2012

koska me, lukijat ja kirjoittajat aistimme kirjoituksen intensiteetit suoraan kehon ja mielen kokonaisuudella, muokkaa kirjoitus suoraan somaattisen avaruutemme kokoa, suuntia, tiheyksiä, painoja ja liikkeitä siellä, mutta emme huomaa tätä muokkausta, koska emme huomaa somaattista avaruutta, eikä suuri osa kirjoituksesta, jota luemme tee mitään mainittavaa muutosta vakiintuneeseen, mutta epänormaaliin somaattiseen avaruuteen, jonka olemme tavanomaisia elämässä selviämisen, persoonan kasvattamisen ynnä muita sosiaalisen toiminnan tarpeita varten omaksuneet ja samalla unohtaneet sitä suppeammat ja sitä laajemmat somaattiset tilat sekä sen rytmejä radikaalisti hitaammat tai nopeammat sykkeen, paisumisen, romahduksen, hengityksen rytmit, niinpä meidän on myös varsin hankalaa löytää luettavaksemme tai luotavaksemme kirjoitusta, jossa havahdumme kirjoituksen somaattista avaruutta muokkaavaan luontoon

perjantai, 20. tammikuuta 2012

no tässä unessa ollaan jollain kentällä, tuskin pellolla, ehkä jopa muuannen hämäläisen tai savolaisen pikkukylän urheilukentällä. ihmisiä on ehkä parikymmentä, ja katsovat taivaalle, lienee yö kun tähdet näkyy, ja myös valoisa muoto, jota voisi luulla esimerkiksi galaksiksi tai joksikin symboliksi, en muista muotoa kovin tarkkaan. tämä muoto lähestyy, kasvaa taivaalla nopeasti, eikä ihmisillä ole muuta mahdollisuutta kuin katsoa. unennäkijä seisoo tässä väljässä ihmisrivissä (etäisyyttä ulommaisimmilla ihmisillä voi olla satakin metriä, eikä rivi ole suora tai säntillinen, vaan pitkä joukko vain). hänkin katsoo kun valoisa muoto, jollaista ei pitäisi olla olemassa, lähestyy kovaa vauhtia taivaalla kasvaen, kunnes se irtautuu taivaankappaleiden mittakaavasta, ja kiihtyen häkellyttävään, MIELETTÖMÄÄN vauhtiin, läpäisee hänen kasvonsa, havaintokenttänsä ja kallonpohjansa. lopulta valoisa muoto on lähempänä häntä kuin hän itse. siitä, kun valoisa muoto irtaantui tähtitaivaan mittakaavasta, siihen, kun se uppoaa syvemmälle unennäkijään kuin voisi kuvitella, menee paljon vähemmän aikaa kuin sekunti. unennäkijä herää. hän makaa sängyssä, huoneessa. on yö.

tiistai, 17. tammikuuta 2012

muuan proosakollaasi


Liikkumattomuus, liikahdus, liikutus, liike


On varmaa, että olet liikuttunut jostakin niin syvästi, että voit milloin tahansa palauttaa sen mieleen. On varmaa, että olet liikuttunut jostakin niin syvästi, että olet saman tien peittänyt sen muistinavaruutesi mattojen alle. On varmaa, että monesta asiasta et liikutu, koska olet peittänyt ja unohtanut menneitä liikutuksiasi.

Varmuus kokemuksesta on kaksiteräinen. Se paitsi leikkaa ihmisen irti epätodellisesta epävarmuudesta, helposti myös avoimuudelle välttämättömästä epävarmuudesta. Epävarmuuksien eroa on vaikea nähdä. Varmuus voi leikata palan todellisuudesta, joka sen lahjoitti, ikään kuin omistaisin kokemukseni. Todellisuutta pilkkoessaan varmuus on petosta, se rajaa ulkopuolelleen eläviä kokemuksen mahdollisuuksia. Kokemukset ovat yleensä rajallisia ja siksi niiden ympärille tai sisään varmistuva kokija on tunnustettava avoimeksi tai on vaarana, että kokija pysähtyy identiteetiksi. Ja niin käy, miltei aina. Ennen kokemattoman kokemisen tukkii mennyt kokemus.

Perimmäiseen impulssiin liittyy tietty aistimuksen suoruus identiteetin yli, ali, ohi tai läpi: alkusysäys on läsnä kaikissa ruumiissa paljaasti ja peitetysti, riippumatta identiteeteistä joita ruumiiseen on uutettu, ripustettu, lävistetty, tatuoitu, puhuttu, puettu, jne. Psykologia, sosiaalisuus, ajatukset, tunteet, aistimukset ovat jotakin perimmäisestä impulssista riippuvaista, mutta perimmäinen impulssi ei ole riippuvainen niistä. Tässä on tietenkin ristiriita ja paradoksi tai jokin sellainen, sillä perimmäinen impulssi on nimenomaan impulssi: se johtaa johonkin, se sysää, se käynnistää prosessin, tulemisen tilan. "Liikkumaton liikuttaja", ehkä niin, mutta en tunne siihen käsitteeseen liittyvää historiaa ja keskustelua riittävän syvälti... Ja pidän enemmän muotoilusta:
liikuttunut liikuttaja... haluan kuvitella tietoisen eläimen, jumalan joka välittää väliaikaisista kasvoistaan ja toisen kasvoista, jotka se luomistyössään kohtaa tasaveroisesti, mutta kuitenkin edeltäen niitä ja ollen niiden edellytys. Mutta ei ole ”eläintä”, olemassa. On vain monituisia karhuja, kyitä, lampaita, torakoita – siksi eläin voikin edustaa tyhjää, jossa alkusysäys lepää ja riehuu. Tämä hahmottomuuden ja (käsittämättömyyden) hahmojen ristiriita on minulle keskeinen esteettinen kysymys.

Ystäväni sanoo, ettei ole kuin yksi karhu.

Tao?

Absoluuttinen kaikenlävistävä itiö tai kaikensisältävä tyhjyys, jolla ei ole paikkaa, suuntaa tai määränpäätä. Se on erottamaton puhtaasta ja alkuperäisestä tosiluonnostamme ja se on pelkkä yksi mieli. Jos yrität löytää sen ulkopuoleltasi tiedosta tai tilanteista, peität sen vain etsimiselläsi. Jos käännyt sisäänpäin ja koetat löytää sen ruumiisi pimeydestä, peität sen vain valheellisella sisäisyydelläsi. Jos koetat löytää sen sisäisen ja ulkoisen välistä, heität sen vain ylenpalttisen itseanalyysisi hämmennykseen.

Poliisi on pyydystänyt mielenosoittajia oranssiin isoon muoviverkkoon. Sitten yksi poliiseista ruiskuttaa pippurisumutetta neljän verkkoon vangitun nuoren naisen kasvoille. ”Poliisi jahtasi meitä kuin karjaa ja laittoi käsirautoihin”. Pippurisumutetta käytettiin ”asianmukaisesti ja vain rajoitetusti”.

Kaikki mikä tapahtuu Isenheimin alttaritaulun toisessa osassa on ihmiskontrollin ulkopuolella: ihminen voi vain antaa periksi (alapaneelin ristiltä laskettu Kristuksen ruumis), olla alttiina (vasemmalla Maria joka kohtaa Gabrielin), ja pitää huolta (keskellä oikealle Maria joka pitelee Kristuslasta tai alapaneelissa he jotka pitävät huolta Kristuksen ruumiista). Kaikki muu on yli-inhimillisten olentojen ja voimien vallassa. Kristuksen ylösnoustessa ihminen romahtaa haarniskoineen (oikealla).

Kajaanin harrastajateatterin esityksessä Radix on kohtaus jossa poliisi kiduttamalla kuulustelee eläinoikeusaktivistia. Istun katsomossa ja ajattelen jotakin sellaista että tämä ei kosketa minua. Pohdin miksi niin on. Ei minulla ole vastausta, mutta havainnontavassani tapahtuu siirtymä.
Tunnen myötä. Ruumiini tai tunteeni, molemmat, ja miten erotan ne, ovat jollakin tavalla vaikuttuneet kohtauksesta. En enää muista tarkkaan, mitä koin. Nyt voin ajatella tälle kokemukselle monia merkityksiä, mutta ei sellainen liikuta.

Koskettaako väkivallan epäoikeudenmukaisuus ja hirveys tunteitani vai ruumistani?

Sekään ei liikuta, että istuu laiskasti liikahdellen, eikä kirjoita. Ei se mitään.

Kiinalaisessa kilpailussa kalsareilleen riisuuntuneet kilpailijat houkuttelevat mehiläisjoukot päälleen
mehiläiskuningattarella. Mehiläiset kerääntyvät kuningattaren luo, yhteisö muodostuu biologisen magnetismin varaan. Kenen yllä on massaltaan suurin mehiläisparvi voittaa. Kauttaaltaan mehiläisiin peittynyt ihminen seisoo kädet rintansa yli ristittyinä, levollisena, liikkumattomana. Mikä häntä liikuttaa nyt? Ehkä hän toivoo näkevänsä, millainen parvi vastustajan ruumiille kokoontuu.

Somaattinen avaruus. Liikutusten aistimisen ja liikahdusten tuottamisen kollektiivinen, yksilöistä riippuva järjestelmä. Kielen rooli siinä; kirjoitan. Mehiläiset suunnistavat toisten mehiläisten tanssin mukaan. Samalle rannalle munitut, kuoriutumattomat merikilpikonnan poikaset sopivat tuntemattomalla tavalla hetkestä, jolloin ne ryhtyvät kuoriutumaan. Ampiaiset tunnistavat toistensa kasvot. Miten ne katsovat peiliä?

Jos lapsi saa hyväksyntää vain olemalla kiltti ja kuuliainen, hänestä kasvaa jatkuvasti itseään ja omaa käytöstään tarkkaileva aikuinen. Hän on kuin tutka, joka aistii hetkessä uuden tilanteen tunnelman ja sanattomat viestit. Kyseessä voi olla vain sisäinen myrsky, jota toiset eivät edes huomaa. Heidän omissa silmissään näkyvä reaktio pahentaa tilannetta entisestään. Havaitessaan pienenkin viittauksen tai eleen mahdollisesta torjunnasta, hän tekee kaikkensa, jotta hänet hyväksyttäisiin. Laukaiseva tapahtuma.

Kyvyttömyys tuntea ihmisyksilöt erillisiksi yhteiskunnasta tai vastaavasta mentaalisesta rakenteesta. Kyvyttömyys kokea yhteys toisiin olentoihin. Yksilön on helppo voittaa sota yhteiskuntaa vastaan. Aseet ovat tehokkaita, varautumattomat ihmiset eivät puolustaudu, virkavalta ei ehdi pysäyttää iskun suunnittelua tai toteutusta, ja joukkotiedotus takaa tekojen symboliarvon turpoamisen, joukkosurma on pian kaikkien tietoisuudessa lukuisin mielikuvin ja kysymyksiin. Tietenkin yksilö on psykopaatti, jolloin murhilta voidaan evätä niiden poliittinen ja ideologinen tausta. Mutta psykopaattinenkin ideologia on yhtä kaikki ideologia, ideoiden järjestelmä.

Sukupolveni on kasvanut vinoon ja on jokseenkin varmaa, että joukkosurmat julkisissa tiloissa paitsi tulevat toistumaan, myös pahenemaan. En näe mitään rakenteellista valvontakoneistoa kykeneväksi estämään tai hillitsemään näitä tapahtumia. Mielettömät joukkosurmat? Mielivalta, johon nyky-yhteiskunta systemaattisesti nojaa, synnyttää lisää mielivaltaa. Joukkosurmat ovat sairaan mielen ja sairaan yhteiskunnan tuotteita. Poliittiset puolueet ja rahatalouden keskeisyys ovat sairaiden mielien ja sairaan yhteiskunnan tuotteita.

Mielivallan kumoaminen? Monet New Age -julkkikset hokevat, että maailma on heräämässä, että suuri joukko ihmisiä on nopeasti valaistumassa. Mutta yhtä hyvin voi nähdä inhimillisen ja hengellisen todellisuuden välisen kuilun syvenneen. Emme ehkä ole koskaan olleet näin väärällä tavalla hengellisesti köyhiä.

Pakenen tuskaa älylliseen ajatteluun. Älyllisellä ajattelullani tahdon osoittaa ettei ajattelu riitä. Tahdon älyllä löytää kokonaisvaltaisen suunnan ja tavan olla, oman merkitykseni tässä maailmassa.
Mikä on elämän mieli? En ole humanisti, sillä humanismi on minulle ihmismieleen sitoutumista. Ihmismieli on kykenemätön ratkaisemaan ihmiskunnan ja yksilöiden ongelmia. Kuvittelenko ymmärtäväni, mikä on elämän mieli?

Astuin sisään ja jäin odottamaan. Kuvittelin että he aikoivat keskustella myöhään yöhön suuresta muodosta, laivan kannella tuijottaen pysäytettyä merta, pysähtynyttä jäävuorta. Joku kaatoi punaviiniä kuraiselle kengälleni. Liian synkkää. Mutta heille esitettiin kysymyksiä, jotka oli laadittu leikkisällä ruumiinavauksella ja muovisella kaukoputkella. Koko huone ohjelmoitui teeskentelemään että emme ole haaksirikkoutuneet. Puin päälleni ylettömän hitaasti ja astuin viisi askelta ulko-ovelle. Poistuin, siinä hetkessä kahden paon yhtymäkohdassa. Kaikki tavat paeta tämän sekunnin kuurosta, jonka on yletyttävä pohjattomaan pelkoon, pohjattomaan rakkauteen.

Liikutuksen kannalta ei niinkään ole merkitystä, seuraako teoista vain teon tapahtuma vai jokin teos, esine tai rakennelma. Liikutuksen kannalta enemmän merkitsee se, onko tekijä itse liikuttunut, tullut jonkin koskettamaksi teossaan.

Ristiriidasta on löydyttävä jokin kokonaisuus, jännitteen mieletön voima. Eeva-Liisa Manner kirjoitti tärkeimmän runonsa Kromaattiset tasot oksennustaudissa. Jännitekin on vain osa kokonaisuudesta.


(Osa tekstistä on varastettu ja käännetty tuntemattomasta lähteestä, osa poimittu satunnaisesta nettilehdestä, osa sovittaen lainattu Ben Malisen Häpeän monet kasvot -teoksesta, Vapaasti tilkitty -blogista ja esseekokoelmastani Ei mikään itsessään, ja osa on kirjoitettu tätä tekstiä varten. Teksti on julkaistu Arte ry:n / Titanik-gallerian lehdessä.)

keskiviikko, 11. tammikuuta 2012



Jos äänestän presidentinvaaleissa, äänestän jatkuvan kasvun järjestelmän puolesta.

Jos en äänestä, Antti Nylén tulee uniini herjaamaan, että "annan ääneni keisarille".


Äänestäjällä on yksi satunnaisen hetken ääni, jolla hän voi vaikuttaa hitusen siihen, että kuka pääsee pitämään tulevien vuosien aikana lukuisien satunnaisten hetkien ääniä äänestäjän puolesta.

Edustuksellinen demokratia on sen kaltainen järjestelmä, että joistakin syistä jatkuvan kasvun ideologioille vaihtoehtoiset tavat hahmottaa ihmisyhteisön elämänmuotoa eivät lainkaan menesty sen puitteissa.

Miksi haluaisin ylläpitää sellaista järjestelmää palauttamalla sille äänen jonka se minulle antaa?


keskiviikko, 28. joulukuuta 2011


saukoton koski
ei ole jäätä, vesi korkealla
tasapainoiset hypyt sen ylitse
koskikara virtauksen partaalla

pitkin yötä äitini seuraa pegasuksen laukkaa pitkin yötä

niin suuri järvi että moottoritietäkin ajaessa on oltava tietoinen sen koosta ja muodosta

on oltava suuri järvi että moottoritiellä tajutaan koko ja muoto

valjastettu koski nuolee ja nuolee betoniseinää

muistin vuoksi
istun alas, myönnyn asentoon
tasapainottavat henkäykset sen lävitse
kokoomapisteen partaalla

taivaan halki isäni katse tavoittaa kuun saturnuksen yllä

katse joka halkaisee valon kahdeksi valoksi

on oltava suuri muki että kahvi muuttaa hengityksen

varmastikin rukous tapahtui muulloin kuin rukoiltaessa, niin sen täytyy olla

vuosikymmenten muodonmuutos
jota toisissamme seuraamme
kertoo moottoriteiden rakentamisesta, murtumisesta
suuren järven muovautumisesta ja tyhjenemisestä

hetkellinen laulu
pysäyttää veden
sisuksissasi
missä et ennen kääntynyt vasemmalle, käytävässä jonka koskemattomat ovet
olet kaikki itse nostanut saranoilleen

(

alan kuvitella seinättömiä käytäviä
lihaa joka on männnynrunko ajassa
ajassa koettuna tiheänä aineena, virtaava valo jokin toukka kaivautumassa syihin
koteloituakseen muodonmuutoksen hetkeen, talven yli
kuin maanpakolainen

aika tihentymässä lihaksiin
kuolleisiin ja eläviin, eroa tekemättä
... päivät verenkiertoja myöten

tai muita liian tiheitä ja siksi umpeutuvia lauseita

tai sanoja joihin katselen pitkään ja merkitykset jakautuvat muodostamatta yhtään uutta merkkiä

kirjoitustaidon menettäminen lukemisen partaalla

vastaanottaa, työntyä sisään päin niin kaikki tulee mukaan

on oltava suuri vesi
että umpeenrakennettu
kokee maan koon
on oltava valtava taivas
että tuoleille työstetty
kokee kätensä muodon, sormenmitan, nyrkinmitan, levitetyn kämmenen mitan

(

sähkökatkon aikaan huoltoasemalla on hämärää
vara-akulla piippaava kassakone
asvalttipihalla on kirkasta ja päällekäyvät ilmamassat
pidättelevät ihmisiä, miehiä ja naisia, tuulilasien alla
pysähtyneiden bensapumppujen äärellä

minulla on jonkun vanha vihreä villakangastakki joka hylkii vettä
ja kävelen edestakaisin hymyilemässä

männyn suuri oksa roikkuu vuodenkin päästä yhä puussaan
irrallaan toisten suurten oksien varassa
käpytikka tulee etsimään sen repeämästä toukkaa
(valoa nopeampi olento; kieleni superlatiivit osoittavat vain rajan josta alkaa ääretön)

))



meidän kielemme eivät ole kovin erilaiset
siksi ne voivat kohdata


oih! kuolleen kissan asennot ja liikkeet
tulevat vastaan talossa, nojatuolilla musta villapaita, ovea avatessa vilahdus jota ei ollut


...


tuhlata, laulaa
sulattaa, vaivautua (taikina, korpus)
antaa hengityksen lahja verenkierrolleen
antaa aivoilleen humaltumisen lahja


terveisin j.


ps. vietiin kynttilä lemmetyn haudalle; mikä pitääkin mielessäni sen, että huomiota saa kaiken aikaa, ja ajan päätyttyäkin, käsittämättömistä suunnista, syytä on siis pitää käsittämätön tarkassa syynissä, ethän sinäkään odottanut saavasi tätä kirjettä!

maanantai, 19. joulukuuta 2011

ilmeisesti tää taloususkonto perustuu erehdykseen, että talous=rahatalous, ja tiedeuskovaisuus näyttää perustuvan siihen, että se mitä tiedetään = se mitä on

keskiviikko, 14. joulukuuta 2011


makasin katolla katselin ilmakehässä palavia kiviä

mistä tiesin? valoviivoja ilmestyi ja katosi
tuntemattomuuteen ylläni

torstai, 8. joulukuuta 2011


kirjallisuus on vain hidasta ainevälitteistä telepatiaa


vain harvoin on vain vain


Kaikenlaisilla fundamentalisteille, jotka kiireestä kantapäähän, pelon ja vihan raskaudella vastustavat jotakin aatetta tai toimintaa, on kadehdittavan helppoa päästä tilanteisiin, joissa heidän psyko-fyysinen kokonaisuutensa joutuu kosketuksiin tuntemattomuuden pelon kanssa. Tuntemattomuuden pelko on varmasti eräs hyödyllisimmistä tunteista kokea niin kauan kuin ei ole siitä vapaa, ja varmaankaan kukaan ei ole siitä täysin vapaa. Kiihkeä jyrkkyys jonkin asian suhteen stimuloi tuota tunnetta herkeämättä jokapäiväisessä elämässä, koska identiteetti on kytketty tuohon perustavaan kieltämiseen. Tietenkin juuri siksi voi olla erityisen vaikeaa ottaa vastaan tuntemattomuuden pelon kokemusta, mutta ainakin räikeitä tilaisuuksia siihen tulee vastaan kaiken aikaa. Ehkä niitä tulee muutenkin kaiken aikaa. (Älä nyt vesitä tätä!) Mutta selvää on, että jokin olemisen tilaan tyytymätön, äkillisistä reaktioista irtipysyvä tyyneys auttaa tuntemattomuuden pelon kohtaamisessa.

torstai, 24. marraskuuta 2011


kaikki mikä tapahtuu isenheimin alttaritaulun toisessa osassa
on ihmiskontrollin ulkopuolella
ihminen voi vain antaa periksi (alapaneelin ristiltä laskettu kristuksen ruumis)
olla alttiina (vasemmalla maria joka kohtaa gabrielin)
ja pitää huolta (keskellä oikealle maria joka pitelee kristuslasta tai alapaneelissa he jotka pitävät huolta kristuksen ruumiista)
kaikki muu on yli-inhimillisten olentojen ja voimien vallassa
kristuksen ylösnoustessa ihminen romahtaa haarniskoineen (oikealla)

hulluudentorjuntahulluus

(Alla oleva kirjoitus ei yritä väittää, että kaikki mitä erilaisissa konteksteissa tehdään ihmisten mielenterveyden eteen, olisi turhaa ja väärin, vaan ainoastaan kuvaa joitakin henkilökohtaisia tunteitani liittyen näiden kontekstien onnistumisista riippumattomiin ilmeisiin ongelmiin.)

Tulen surulliseksi, kun ajattelen millaisessa epätietoisuudessa mielenterveystyö on. Toisaalta tiedän lähipiirini kokemuksesta, ettei hyvää mielenterveyshoitoa ole juurikaan saatavilla resurssipulan, ammattilaisten ammattitaidottomuuden ja vallitsevia hoitokäytäntöjä ohjaavien arvojen kestämättömyyden vuoksi. Toisaalta tiedän, että monet viralliselle mielenterveystyölle vaihtoehtoiset menetelmät hoitaa psyykeä ovat mielikuvituksellisuudessaan surkuhupaisia – ja vaikka ihmeellisimmätkin väitteet voivat perustua kokemukseen (ja vähintään yhtä usein itsepetokseen – ja, onneksi harvemmin, tahalliseen harhaan johtamiseen), on hyvin kyseenalaista, että tietäisimme juuri mitään siitä, mitä todella tapahtuu, kun jokin henkinen energia vaikuttaa ihmisessä tai ihmisryhmässä.

Koen myös (piirun verran ylimielistä) myötätuntoa kaikenlaista henkistä puuhailua kohtaan – ihmisten tarve löytää vastauksia on hellyttävä ja tunnistan paitsi muissa myös itsessäni erilaisten ylilyöntien ja harhakuvitelmien houkuttelevuuden. Jostain syystä virallista terveydenhuollon kenttää taas Suomessa leimaa jokin pelonsekainen varmuuden, lukkoon lyödyn hoitokulttuurin ja mahdollisten vielä tuntemattomien (tai jopa tunnettujen, mutta omaksuttujen käsitysten vastaisten tai ne ylittävien) inhimillisen olemisen ja toiminnan alueiden kieltämisen mentaliteetti. Se herättää minussa kiivasta herättelyntarvetta, turhautumista herättelyn ilmiselvään vaikeuteen ellei mahdottomuuteen (minun elämänrytmini mittakaavassa ja kykyjeni puitteissa). Niin kuin usein vihan taustalta nousee tässäkin kohtaa surua.

keskiviikko, 2. marraskuuta 2011


Sekin jätkä joka auttoi mua melko tasan vuos sitten Pasilan asemalla oli jäänyt johonkin kynnykselle. Siitä näkee kahteen suuntaan, mutta kahta suuntaa peittää ovenkarmit, seinänpaksuus. Älä sä jää tähän, älä pysähdy vielä. Sillä oli muovikassissa joku pikkuvihkonen ja kynä, jotain sarjakuvia, jostain syystä tuli mieleen mummoloiden vintit, ja iso harmaa takki ja hesburgerin safkat. Vasemmalla kädellä se kätteli kun näytti hyvältä ja kun vitutti, oikealla.

perjantai, 14. lokakuuta 2011


Hittavainen Kuippana Kuihkamo Kuittola Kuituri Kuikuli Kulkia Kuittia Kuihtana Huuhkana

keskiviikko, 12. lokakuuta 2011


Miten ylimielinen vanha laiska kissa
oppii uutta? Sen täytyy ryhtyä metsästämään
ilveksiä. Ivallisen raskaat silmäluomet
avautuvat selälleen, tunteeton tutka
ohjaa anturoita ja kynsiä.

maanantai, 10. lokakuuta 2011

21.4.2005


21.4.2005 - päivä jona olin kirjoittanut runoja 7 vuotta.
Seitsemässä vuodessa ruumiin kaikki solut paitsi aivojen uusiutuvat.

---

Kastelen lohikäärmepuuta. Sinä jolle kirjoitan
Et ole nähnyt kaikkia sen haaroja. Kirjan sivu imee vettä
Kuivalla mullalla valkoinen, rakeinen sieni. Sanat nousevat veden ääreen
Arkin läpi laihtuvat säkeet. Kirjava pallo kädessäni
Kirjava pallo repussani. Kirjava pallo jättömaalla
Heitän palloa seinää vasten. Heitän palloa vasten muovia
Heitän palloa valoa vasten. Valo heitetään
Aurinko valuu sieneksi taivaanrantaan
Ja alkaa versoa veneen pohjan läpi
Nyökkään sinulle, suljettujen huulien takana hampaat lyövät yhteen, hiljaa, hiljaa,
nyökkään kahdesti
tietääkseni miltä se tuntuu

Vanhan rautalangan pätkä katkesi ruosteen kohdalta kun vääntelin

Olen hiljaa, rastaat laulavat paljon kauniimmin
En liiku, muurahaiset tanssivat, kiihtyneet puutikut

Siirtelen tyynyjä kuin pasianssikortteja

Valaat ja pääskyset ovat lähellä
vaeltaa sinisessä syvyydessä
suu auki
näkymättömien parvien sisällä

kävelin katuja ennen kuin pysähdyin

---

ketosis – betonimyrkytys

perjantai, 7. lokakuuta 2011


[...] istuimme lammen vedessä ja hän heitti noppia, ne upposivat veteen [.]

nimeni meni minuun


Noista muutamasta tekstistä, joita tässä alla juuri julkaisin vuodelta 2006, voi jo helposti päätellä, että esikoiskirjani olisi voinut olla joiltain osin hyvin toisenlainen kuin se on. En tietenkään vuoda julkisuuteen kaikkea sitä materiaalia, joka julkaisematta jäi & jääköön, mutta tiettyä tekstiä (jota en ainakaan tähän blogiin laita) etsiessäni löysin paljon muutakin hedelmällistä ja ainakin itseäni innostavaa säkeistä materiaalia.

Keskeistä tässä on kai juuri nyt se, että kirjoittamaan oppiminen, joka pitää aina aloittaa alusta, on joskus myös muistamista eikä aina uuden löytämistä. Ja se, että metsään jää aina piiloon kaikenlaista syötävää.

14.10.2006 Munien suhteen on kolmenlaisia lintuja


Munien suhteen on kolmenlaisia lintuja. Esimerkiksi otan
lokin, pöllön ja tiaisen.
Lokki on näistä ainoa jolla on suhteita maan sisäpuolisiin tundriin.
Se hakee munankuoren pääaineen, snaan,
maapallomme napa-alueilta, laajojen, onttoon maahan johtavien
sisäänkäyntien sisäreunamien snaakerrostumista.
Pöllön ei tarvitse tällaisia vaarallisia snaanhakuretkiä tehdä, sillä
pöllöt ovat lintujen keskuudessa aivan poikkeuksellisia.
Ne erittävät snaata kallokopassaan. Tutkijat eivät ole yksimielisiä
siitä, kehittyykö snaa jossakin pöllön aivojen elimessä alusta asti,
vai onko pöllöillä jokin sukupolvelta toiselle periytyvä ainesosa,
jonka emo poikaselleen aivoihin asettaa ja jonka alkuperä siten on
kaukaisessa menneisyydessä, ajassa ennen
pöllöjen ja kissaeläinten eriytymistä.
Tunnetustihan kissaeläimet kehräävät snaata, mutta
tätä linnut eivät tietenkään voi juuri milloinkaan hyödyntää,
sillä useimmat kissaeläimet saalistavat lintuja,
ja lisäksi herkuttelevat kaiken snaan sitä mukaa kun sitä erittyy –
eikä senkään syntymekanismi ole tutkijoille täysin selvä.
Joka tapauksessa kallonsa avulla pöllöt voivat varistaa
snaajauhetta poikasen syntymän aikana avonaisesta nokastaan
ja leipoa tästä lämpimästä, sylkeen sekoitetusta tahnasta
tiiviin kuoren. Tiaisilla ei ole mahdollisuutta lentää jatkuvasti pitkiä matkoja
maan uumeniin ja takaisin. Ne eivät myöskään elä riittävän syvällä
napa-alueiden rannikoilla. Tiaisten munat koostuvatkin pääasiassa
hämähäkinseitistä irtijauhetusta snaasta.
Hämähäkit sen sijaan saavat snaansa ilmakehän yläkerroksista, joissa sitä
valtavina pilvinä leijailee – lumi koostuu tämän snaan herkimmistä,
tulettomista ainesosista. Hämähäkithän tunnetusti viettävät
nuoruusjaksonsa lentäen ja snaata etsien jopa
kymmenen kilometrin korkeudessa. Tiaiset ryöstävät armotta snaan
hämähäkin seiteistä lastensa suojaksi. Joskus tiaisilla ja esimerkiksi
ristilukeilla on niin hyvät suhteet, että tiaiset ostavat snaan muutamilla kärpäsillä.
Tällaiset ovat lintujen erot päällisin puolin tarkasteltuna munankuorenleipomisen kannalta.