torstai 24. marraskuuta 2011


kaikki mikä tapahtuu isenheimin alttaritaulun toisessa osassa
on ihmiskontrollin ulkopuolella
ihminen voi vain antaa periksi (alapaneelin ristiltä laskettu kristuksen ruumis)
olla alttiina (vasemmalla maria joka kohtaa gabrielin)
ja pitää huolta (keskellä oikealle maria joka pitelee kristuslasta tai alapaneelissa he jotka pitävät huolta kristuksen ruumiista)
kaikki muu on yli-inhimillisten olentojen ja voimien vallassa
kristuksen ylösnoustessa ihminen romahtaa haarniskoineen (oikealla)

hulluudentorjuntahulluus

(Alla oleva kirjoitus ei yritä väittää, että kaikki mitä erilaisissa konteksteissa tehdään ihmisten mielenterveyden eteen, olisi turhaa ja väärin, vaan ainoastaan kuvaa joitakin henkilökohtaisia tunteitani liittyen näiden kontekstien onnistumisista riippumattomiin ilmeisiin ongelmiin.)

Tulen surulliseksi, kun ajattelen millaisessa epätietoisuudessa mielenterveystyö on. Toisaalta tiedän lähipiirini kokemuksesta, ettei hyvää mielenterveyshoitoa ole juurikaan saatavilla resurssipulan, ammattilaisten ammattitaidottomuuden ja vallitsevia hoitokäytäntöjä ohjaavien arvojen kestämättömyyden vuoksi. Toisaalta tiedän, että monet viralliselle mielenterveystyölle vaihtoehtoiset menetelmät hoitaa psyykeä ovat mielikuvituksellisuudessaan surkuhupaisia – ja vaikka ihmeellisimmätkin väitteet voivat perustua kokemukseen (ja vähintään yhtä usein itsepetokseen – ja, onneksi harvemmin, tahalliseen harhaan johtamiseen), on hyvin kyseenalaista, että tietäisimme juuri mitään siitä, mitä todella tapahtuu, kun jokin henkinen energia vaikuttaa ihmisessä tai ihmisryhmässä.

Koen myös (piirun verran ylimielistä) myötätuntoa kaikenlaista henkistä puuhailua kohtaan – ihmisten tarve löytää vastauksia on hellyttävä ja tunnistan paitsi muissa myös itsessäni erilaisten ylilyöntien ja harhakuvitelmien houkuttelevuuden. Jostain syystä virallista terveydenhuollon kenttää taas Suomessa leimaa jokin pelonsekainen varmuuden, lukkoon lyödyn hoitokulttuurin ja mahdollisten vielä tuntemattomien (tai jopa tunnettujen, mutta omaksuttujen käsitysten vastaisten tai ne ylittävien) inhimillisen olemisen ja toiminnan alueiden kieltämisen mentaliteetti. Se herättää minussa kiivasta herättelyntarvetta, turhautumista herättelyn ilmiselvään vaikeuteen ellei mahdottomuuteen (minun elämänrytmini mittakaavassa ja kykyjeni puitteissa). Niin kuin usein vihan taustalta nousee tässäkin kohtaa surua.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011


Sekin jätkä joka auttoi mua melko tasan vuos sitten Pasilan asemalla oli jäänyt johonkin kynnykselle. Siitä näkee kahteen suuntaan, mutta kahta suuntaa peittää ovenkarmit, seinänpaksuus. Älä sä jää tähän, älä pysähdy vielä. Sillä oli muovikassissa joku pikkuvihkonen ja kynä, jotain sarjakuvia, jostain syystä tuli mieleen mummoloiden vintit, ja iso harmaa takki ja hesburgerin safkat. Vasemmalla kädellä se kätteli kun näytti hyvältä ja kun vitutti, oikealla.