tiistai 24. toukokuuta 2011



vastapäätä istuva mies kertoo meille että tulee rankkasade
eivätkä nuoret enää makoile rannoilla
mutta veden pitäisi tulla ensin vähän ja vielä vähän
että maa voisi imeä suuren sateen

laihan kehityvammaisen miehen ulosjännittynyt kieli
hänen suunnistaessaan bussin 39 käytävää istumapaikalle
kieli on voimakas, eteenpäinkompassin neula
ei suorina kurottuvien käsien tuki pyöreistä metallitangoista

marja mattlarin kieli, kun se liikkuu alahampailta kitalaen etualaan
alahampailta kitalaen taka-alaan ja uudelleen alas ja ylös taipuen
kun hän laulaa: en kadu ketään niistä jotka syliini suljin
heitä sentään rakastin

sinun on vaikea kuunnella
sillä ette ole tulleet samalta pysäkiltä
hän jää pois pian ja myönnät, että hänellä on hyvät silmät

sade tulee ja metsä on kostea kun menemme katsomaan kalliolle
auringonlaskua

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

"Mitä on todellisuus?"

, kysyi Todellisuuden tutkimuskeskuksen Esitys-lehti, ja nimiseni runoilija vastasi näin:


En tietenkään voi vastata, mitä on todellisuus. Ehkä tahtoisin, mutta mitä oikeastaan silloin tahtoisin, esimerkiksi lukijalle? Kirjoitan kysymystä vasten, sillä se koskettaa sitä, miksi ylipäätään ja erityisesti tahdon kirjoittaa. Jos onkin niin, ettei todellisuudesta voi kirjoittaa, voiko todellisuudessa kirjoittaa? Onko kysymyksessä todellisuutta haikailevan kirjoittajan ainoa mahdollisuus? Kysymys on pienoinen muutos kielellisen rangan asennossa. Muutos, kuten: hylätä suoraan viittaavat ilmaukset ja etsiä ilmauksia, jotka kehkeytyvät kirjoittaessa ja luettaessa kokemuksellisesti. Tai vain kompastua. Juon jäähtynyttä teetä, keväällä.

tiistai 3. toukokuuta 2011

aamusatu kirjoitetaan levottomilla sormilla


olen matkalla
olen kulkenut jo hyvän matkaa
ja vastaan tulee ihmisiä
joille voin kertoa missä oli lähde
ja miltä mäeltä näkee kauemmas


eräässä paikassa vähän polulta sivussa
kasvaa kalliolla, rinteen alla vahva mänty
kuitenkin niin lähellä polkua että sen voi huomata
rinnankorkeudella männyssä on kaarnaton kohta
johon on kirjoitettu:
"laskeudu sieluusi sinä alaskatseinen poika
älä anna hepeneitteni liikuttaa sinua
onko sielussasi kärpän mentävä aukko?
minulla on ainakin viisi kärppää"
jos löydät männyn, sinulle on siihen kirjoitettu jotakin muuta

toisaalla keskellä polkua erään laakean ja leveän kiven päällä
on toinen, hieman pienempi laakea kivi
siihen tullessani nostin pienempää kiveä
ja luin kiven pohjasta:
"matkusta hiljaa, tunteetta
minä olen sinun tunteesi"
ja samassa ymmärsin että koko polku on tuon yhden kiven varassa:
kuljen ylösalaisin
männynoksan alapinnalla enkä ollut huomannut mitään

tiedän, ettei mäntyyn ja kiveen ole kirjoittanut sama olento
kumpikaan tuskin ihminen

on erikoinen, kuukausien mittainen hidas tunne
kun kärppä hyppää sielun läpi:
kärppä on hyvin suuri
olen itseasiassa mitättömän kokoinen siihen verrattuna
ja se etenee sisälläni kävellessäni tätä ylösalaista maailmaa
en olisi arvannut että männyn kainalokuopassa kasvaa tällainen metsä!



rakkaudella,
aina hämmentynyt jonimatti