Kaksi Majken Johanssonin runoa Mirkka Rekolan käännöksinä

Majken Johansson

Kaksi runoa



Lokakuun elegia

Kysymystemme virhe on että hylkäämme ne.

Nyt metsä kallistuu väärään suuntaan,
pian se kaatuu viimeiseen puuhun,
eikä mikään tuuli tue kättä
kirjoittamaan kyllä tai ei.

Rakas, metsässä
tuuli puhalsi tuoreet lehteni
ja sanani menivät auringontietä.
Nyt palaa kaikki, mutta kuin typestä.
Kesien tavoin joita emme enää muista
kuljemme yhdessä syksyn läpi.

Kysymystemme virhe oli että hylkäsivät meidät
oikeasta sanasta: kyllä, ei.
Kohta ei poltekaan kestä savunsa likeisyyttä.
Ei enää metsää, vain mykkää ikävyyttä.




René Descartes

Ja minä näin sielun ja ruumiin väliin
niin syvään että sinne kasvoi yksinäisyys. Niin syvään
että sieltä kasvoi yksinäisyyttään väkevimmin.

Sielu, ja ruumis,
ja Minä puristuksissa
välissä.

Mutta väliin piti nauraa tikahtuakseen,
kun Descartes tulla sipsutti glandula pinealis hyppysissään.
Ja kaikki muu oli hullua
ja kaikkea muuta kuin hyvää.

Kunniallinen ihminen opetti minulle
taivaan ja helvetin nimen. (Sellainen oli
Sokrateenkin syntiinlankemus.)

Ja siksi
en koe olla ovela
vaikka kieleni koko ajan käy kahtaanne

ja näytän iloisemmalta mitä enemmän kauhistun.




Suomentanut Mirkka Rekola

(Parnasso 1/1962, 24-25)

Kaikki peruuntuu, rupikonna nielee maailmasi

Corona-viruksen myötä kaikenlaiset tapahtumat tästä keväästä tietenkin peruuntuvat.

Kesäkuun alussa, 6.6., paljastetaan Tampereella Mirkka Rekola -runomuraali lähellä

 Annikin puutalokorttelia ja runofestaria. Jos tapahtuma sujuu aikeen mukaan, olen

 paljastustilaisuudessa esittämässä joitakin Mirkan runoja lukien ja laulaen.

Seuraavan Ananda-lehteen tulee Anne Lehtisen haastattelu minusta. Kuinka outoa,

 miksi joogalehteen haastatellaan runoilijaa, joka ei ole koskaan harjoittanut joogaa?

Sammakon laulu (noin vuodelta 2012)


Minä heitän sinut kuiluun
ja annan sinun kiivetä sieltä
Minä heitän teidät kuiluun
ja työnnän siirtolohkareen perään

Minä heitän teidät kuiluun
ja joudutte kapuamaan
pimeästä luolasta
suuakkoa näkemättä

On yö, pimeää
kallio haljennut kauan sitten
ja nyt, se pitää
teitä sisällään

Minä heitän sinut kuiluun
ja annan sinun kiivetä sieltä
Minä heitän teidät kuiluun
rankkasateen aikaan

Ravinnotta ja valotta
hengität kosteaa kylmää
Menee vuosia,
mutta kasvat

Minä heitän teidät kuiluun
sinun muodossasi
ja sinun tehtäväsi
on nousta sieltä minua vahvempana

Silloin te kaikki
voitte tulla eläviksi
silloin te kaikki
tulette ihmiseksi

BVARB
BRUUARB
Minä heitän teidät kuiluun
ja laitan kivet satamaan perään
BRR BROAB

Minä näen vain liikkeen
minä haluan että putoat
ja sitten
vain kun pääset jaloillesi
ja vain kun kiipeät kalliota
voin minä sinut nähdä
muuten et ole minulle
sinun on kiivettävä
jos haluat kohdata minut
sinun on kiivettävä
ja vahvistuttava
kun pääset huipulle
tulet olemaan vahvempi kuin minä

Minä heitän sinut kuiluun
että tulisit nähdyksi kokonaan
Ja kun tulet nähdyksi
synnyt omaksi itseksesi
Ja sinun itsesi on
teidän kaikkien siemen
sinun kokonaisuutesi
maan kokonaisuuden peili

BRUUAB
BRUUAB

Minä odotan kauan
Minulla on kaikki aika