laivanrakennus

DBTL:n aikaan kävelin joenrannassa väkijoukossa yöllä ihmettelemässä, mistä on kyse, miksi nämä ihmiset ovat täällä, miksi minä olen tässä, enkä ymmärtänyt paljoakaan siitä, mitä oli tekeillä. Tietysti keksin joitain sosiaalisia syitä olla siellä, tai joitakin hahmoja, joilla on ihan omat syynsä olla sellaisessa paikassa, mutta noin tarkasti ottaen en ymmärtänyt, miksi ihmiset kerääntyvät levottomaan, hälyiseen, ahtaaseen, ankeaan paikaan, ja ilman näitä omien asenteitteni tuottamia adjektiivejakin, vaikka tilanteen olisi ajatellut mukavaksikin, en hahmottanut, mitä todella tapahtui, mistä todella oli kyse, mitä todella oli tekeillä. Menin kotiin, ja nukuin. Yöllä heräsin, en muista mihin, mutta muistan valveensyrjästä roikkuessani ajatelleeni: rakentavat psyykkistä laivaa. Ihmiset rakentavat psyykkistä laivaa kiertäen joukkona ja kulkueena joenrantoja ja niitä yhdistävää kahta siltaa. Laiva muotoutuu veden ylle ja ilmaan, valtava laiva, joka syntyy umpikujaan. Laiva, jonka kannella ei kukaan seiso, laiva jota tuuli ei saa liikkumaan.