Tenhi
Tenhi on orkesteri, jota olen salaa ihaillut jo vuosia, mutta kuunnellut yhteensä ehkä kymmenen kertaa, ja ehkä suunnilleen yhtä monta biisiä. Ovat julkaisseet juuri kokoelmalevyn, johonka tekee mieleni tutustua. Ihmeellistä tässä hyvinkin suomalaiskansalliseen mielikuvitukseen folkin ja hevin laitureilta sukeltavassa bändissä on, että se on suositumpi Keski-Euroopassa kuin Suomessa, eikä esimerkiksi tulevana syksynä tee yhtään keikkaa Suomessa, toisin kuin Saksassa. Ehkä Suomessa ollaan jotenkin huomattu, etteivät tällaiset kalevalaishenkiset mielentilat ole todellisuutta, ja siksi illuusiot haetaan amerikkalaisesta viihteestä. Luit oikein, jonkinlaisesta paradoksistahan suomalaisessa antisuomalaisuudessa on kyse kaikkine sinivalkoisine trikoineen. Ehkä Keski-Euroopassa Tenhin orastava banaalius jää täysin eksotiikan verhoon. Toisaalta Tenhin musiikki on sikäli hidasta ja sisäänpäinkääntynyttä, että ei ehkä löydy riittävästi suomalaisia, joille tuo rytmi yhdistettynä kansallisromanttisiin fiiliksiin olisi sulatettavissa. Ja ehkä siksi minäkin olen kuunnellut tätä vain noin kerran kolmessa vuodessa. (Eräs harvoista bändeistä, joita olen kuunnellut melkein pelkästään netistä.)
4 kommenttia:
Tenhin tunnettavuuteen Suomessa vaikuttaa myös se, että sitä markinoidaan ja on markkinoitu pelkästään metallimedioissa...eli marginaalisesta ryhmästä vain marginaalinen osa tuntee bändin, mistä tietysti leviää, mutta ei kovin nopeasti...Helppo tuosta on tykätä, ja helppoa kuunnella.
Hyvä kokoelma kyllä, ja hienosti pakattu. Erityisen lystiä on ensimmäisen demolla paistava heavy!
Myös on jotenkin hauska huomata noista uudemmista biiseistä, joita orkesterin myspace-sivulla on, että ovat aika railakkaasti ottaneet mukaan tuollaista minimalistisen klassisen vaikutusta.
Joten voi tavallaan pitää hassuna, jos bändiä on markkinoitu vain heviympyröissä. Se kun liikuu paljon laajemmalla musiikillisella alueella.
niin, taitaa olla aikasta akateeminen musiikkitausta noilla muutenkin.
Hevareille markkinointa voi pitää täysin typerän levy-yhtiön vikana. Toisaalta, on Tenhiä sen verran noteerattu muissakin ympyröissä, että Marja Mattlarin uusin levy on Tenhin "tuottama", eli kai säveltämä läpeensä. Hieno levy sekin, ja jos banaaliudesta puhutaan niin Mattlarin runot ne vasta sitä onkin!
Ei enpä tiennyt. Mä pidän joistain Mattlarinkin biiseistä myös kovasti, uutta levyänsä en oo kuullut.
Banaaliksi nimeäminen liittyy kyynisyyteen. Molemmat ovat jonkinlaisia suojavarustuksia. Tietysti jossain tilanteessa jokin todella on banaalia. Mutta onko kyynisyys muuta kuin laimennettua älyllistä pelkoa?
Lähetä kommentti