Kirjoitan sinulle. Olemme nyt tässä.
Miten me olemme? Miten se on
mahdollista, ja millä tavalla?
Olen ponnistellut ymmätääkseni,
tehdäkseni ymmärryksestä osan
minua, sitä miten olen. Oletko jo
lukenut tämän kaiken, toisista jäljistä?
Sattui vain olemaan avoin haava,
istuin siihen ja en palellut. Siinä
kaikki. Huomasinko edes
kun haava umpeutui? Joskus istun kauan,
tarpeettomasti, ja toisaalla en kestä
tuoleja, kuinka ne romauttavat nikamia
kohti vaikeaa ja ärtynyttä unta.
2 kommenttia:
Kutittaa se kun haava paranee,
menee umpeen :-)
joo, totta
toi teksti kyllä meni mulle jo umpeen muistan enää missä ja milloin, missä mielentilassa ja mistä aiheesta kirjoitin, mutta enpä paljon muuta tajua
Lähetä kommentti