Romahtavan järjestelmän sisällä asetun kehon rytmiin. Unen keskelle iskeytyy vieraan läsnäolon paine. Enää kuvitelma ei riitä runoksi, eivätkä sanat kieleksi.
Kun ihminen kysyy olemisen mieltä, sinut välttämättä on havaittu ja kaikkea sinussa, hiljaisuuttakin, kuunnellaan: sitä mistä ei voi puhua, mikä silti on kielessä.
Kun ryhtyy kirjoittamaan kaaoksesta on pian myönnettävä että vaikka runo voi tulla ikään kuin tyhjästä ja ohjata kaivattuun tuntemattomaan, se itse ilmaisuna on aina rajanvetoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti