Katastrofialue

Suomalaiset tytöt ovat maailman itsemurhatilastossa toisena ja pojat viidentenä. Paremmin sijoittuvat lähinnä katastrofialueilla elävät nuoret, josta voidaan vetää yksinkertainen johtopäätös: Suomi on katastrofialue.

Katastrofi, joka Suomen on kohdannut, on kestänyt tavalla tai toisella jo satakunta vuotta, mutta kiihtyvänä prosessina se alkoi toisen maailmansodan muodossa. Sen jälkeinen kehitys on vienyt suomalaisen kulttuurin täyteen sotaan perinteitään ja ympäröivää luontoa vastaan. Sodan maata vastaan voi huomata konkreettisimmin toisaalta vaikkapa Helsingin Ruoholahdessa, toisaalta millä tahansa moottoritietyömaalla. Sota perinteitä vastaan ilmenee selkeimmin niissä käsityömarkkinoiden kojuissa, joissa myydään sinivalkoisia Suomi-tuotteita, ikään kuin teollisesti tuotetut, täysin merkityksettömät rituaaliasut olisivat edes tulleet ihmiskäsin kosketuiksi tuotantoprosessinsa kulussa.

Nämä esimerkit ovat vain symboleita varsin monisyisille, hienovaraisille ja kammottaville katastrofin muodoille, joita en halua tässä eritellä. Erittelyä eräästä subjektiivisesta näkökulmasta on, paljon tehokkaammin kuin haluan edes yrittää, harjoittanut Sven Laakso Käymälässään.