Jostain syystä seuraava oivallus oli pitkään minulle keskeinen, ellei keskeisin kielikäsityksen ja siten poetiikan lähtökohta:
"Helen Kellerin epävarmuus siitä, ovatko hänen pimeyden aikansa muistot ajatuksia, on suurin todistus siitä, että ajattelu ei ole kielellistä ja kieli ei rajoitu sanoihin. Se, mitä toisella puolella opetataan, ei kelpaa ohjenuoraksi ensimmäiselle puolelle."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti