maanantai 12. syyskuuta 2011

Haluaisin kirjoittaa analyysin siitä, ovatko pitkälliset runouskeskustelut Luutii-blogissa (lähinnä Aksun ja Maarian kulmilla - muut Luutiin blogit ovat keskimäärin vähäkommenttisia) menettäneet tolkkunsa ja mielenkiintonsa. Mutta analyysi olisi tähän hetkeen vähän liian raskas homma. Niinpä tyydyn vain toteamaan tämän epäilykseni ääneen. (Esimerkki kitkaenergian tuottamisesta - mutta mihin sen hyödynnän/hyödynnämme.)

24 kommenttia:

Erkka Mykkänen kirjoitti...

olen miettinyt samaa, mutta heti perään torpannut ajatuksen tajuttuani, ettei asia itse asiassa olisi käynyt mielessäkään ilman sitä yhtä ainutta äskeistä totaaliöveryyksiin mennyttä kommenttiketjua. muutenhan siellä on hyvä meininki, mitä nyt jotkut, minä ainakin, päihtyvät välillä siitä että joku oikeasti lukee niitä kommentteja.

maaria kirjoitti...

joo. huh. sitä minäkin arvelen, että olisivat menettäneet. enkä jaksa välttämättä miettiä minkä tolkun ne olisivat säilyttäneet. mutta sanon, kuten pitää, että onhan siellä puheenvuoroja, joissa on itua. menetykset kohdistuvat keskeisesti niihin, ne hukkuvat ja hyväkään pyrkimys kuunnella niitä tuossa hälyssä ei riitä.

tällä hetkellä pelkään eniten sitä, että luutiiseen kirjoittaminen määrittyy minulle liian vahvasti eleenä. ympäröivä reaktioherkkyys näemmä miltei kaikkeen tällä hetkellä altistaa ainakin minut ajattelemaan "siirtoja", kirjoituksen "rauhallisuutta" tai "terävyyttä", ja kaipaan sitä aikaa, kun tällainen ajattelu ei hiipinyt mieleen.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Mun vaakani on herkempi kuin Erkalla.

Maaria, erinomaista, että pohdit tuota jo itse. Reaktioherkkyys, joka on eräs surskorpasta asti näkyneitä kirjoittamisesi piirteitä, vetää puoleensa reaktioherkkyyttä. Nyt, kun yleisösi on laajempi, kirjoituksesi paikoitellen hukkuvat yleisön reaktioherkkyyteen. Ongelma syntyy siitä, että reaktioherkkyys ei aina ole yhteydessä ajatuksen tarkkuuteen tai puheen punnintaan. Silloin kommenttiloota täyttyy yhä yleisemmistä ja yhä kivemmista puuroista. Tietysti on myös ihailtavaa, että blogi voi kerätä aktiivisen ja jatkuvan keskustelun ympärilleen. Voiko ja jos niin miten keskustelu voi myös syventyä?

maaria kirjoitti...

mahdollisuus keskustelun syventymiseen blogissa, tai etenkään tietyissä kalutuissa ketjuissa on varmaan olematon tai korkeintaan satunnainen. en muista sellaisia montakaan. mutta uskon joka tapauksessa, että monet hiljaisetkin voivat parhaassa tapauksessa ottaa jotain mukaansa noista nettipuheista. on siellä kuitenkin monta aidosti puhuvaakin kommenttia. ehkä olen turhankin optimistinen. liikenne minua ei sinänsä kiinnosta mutta en vastustakaan sitä. yritän olla ihan mielettömän zen.

minulla on vähän sellainen temperamentti, että reagoin. enkä pidä sitä vääränä, joskus se on tarpeellista. mutta se on huono isäntä. vain minä tiedän montako kertaa olen jättänyt reagoimatta, mutta sitähän ei lasketa. mutta en toisaalta halua olla sellainenkaan provokaattori, joka tölväisee ja häipyy paikalta kuuntelemasta muita ihmisiä. joten puheet paisuvat minunkin osaltani.

välillä minua häiritsee se, että ihmiset antavat minulle vahvaa leimaa muutaman voimakkaan ja iskevän kirjoituksen perusteella, koska tiedän ihan hyvin että niitä on vähemmän kuin yksi kymmentä kohti. mutta en välitä ajatella mitä ihmiset ajattelevat tai vakuuttaa että en ole ollenkaan sellainen kuin kuvittelette, koska tottakai olen sellainenkin.

en tiedä mitä oikeastaan tapahtuu tällä hetkellä, olen vähän uteliaskin sen suhteen. näen tämänhetkisen ennen kaikkea muotoutumisena, asiat sätkivät.

ei se keskustelu oikein missään käsissä ole. eikä se pahakaan ole, kai, jos katsotaan vähän kauemmas suuntaan tai toiseen, ja se vaikuttaa minustakin voimien haaskaukselta, koska fokusoituminen tuntuu aina paremmalta ja selvemmältä voimankäytöltä. sanojensa tarkoittaminen jne. mutta en tiedä olenko oikeassa, ymmärrän hyvin huonosti kollektiivisen toiminnan luonnetta - siihen kuuluu paljon sellaista tietymätöntä ja mieletöntä jota yksilöllinen voimatalous ei kestäisi.

Teemu H kirjoitti...

Voisi myös samalla analysoida, kuinka paljon netissä on tolkullista runouskeskustelua noin niinkuin ylipäätään? Ja samalla voisi myös analysoida, minkälaista "keskustelua" netissä edes voi parhaimmillaan olla.

Mä pelkään, että netissä (vaikkapa sitten luutiissa) käytäville runous"keskusteluille" asetetaan liikaa "paineita", odotusarvoja.
Luulen, että usein kommenttiketju ja keskustelu sekoitetaan toisiinsa, mikä tuntuu jopa kummalliselle. Keskustelu on (ainakin, voi olla) paljon kunniakkaampaa, syvempää. Kommentti on yleensä pinnallinen, yhden näkökulma puutteellisella vuorovaikutuksella.

Laittaisin painetta mielummin entisestään blogeille ja niissä ilmestyville kirjoituksille, ja ottaisin hyvät kommentit vain bonuksina.

Teemu Manninen kirjoitti...

Ei niillä koskaan mitään tolkkua ollutkaan! Vai oliko joku tarpeeksi hupsu niin luullakseen? :)

Teemu H kirjoitti...

Mannisen Teemun esittämä kysymys on hyvä, joskin jatkokysymys sille silloin on: onko tolkkua edes kirjoittaa blogia?

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Mieluusti olen edelleenkin hupsu ja kuvittelen, että tällä touhulla voisi olla tolkku. Miksi kirjoittaa? Miksi blogiympäristö olisi erityisen paljon huonompi kirjoitukseen syventymiseen kuin joku muistivihko? Voi olla, että on. Mikä siis on blogin mieli?

Jos vaihtoehdot ovat punninta tai lörpöttely, on vain hyvä, jos keskustelulle/kommentoinnille/blogeille asetetaan odotuksia. Odotuksia merkityksessä päämäärät tai laatu.

Tietysti päämäärät ovat aina tapaus- tai tekijäkohtaisia.

Maaria kirjoitti: "ymmärrän hyvin huonosti kollektiivisen toiminnan luonnetta - siihen kuuluu paljon sellaista tietymätöntä ja mieletöntä jota yksilöllinen voimatalous ei kestäisi."

Kollektiivinen toiminta aika huonosti asettuu päämääräiseksi, niinpä kollektiivinen toiminta laimenee helposti haaleuttaan ylläpitäväksi seisovaksi vedeksi.

Mutta jonkin muunkin on oltava mahdollista.

Teemu H kirjoitti...

Niinpä, blogin mieli on oiva pohdinnan paikka. Muistivihkoa huonompi paikka blogi ei ole, mutta hyvin erilainen kylläkin. Ja siihen liittyy blogin mielikin; se on usein julkisempi, kollektiivisempi. Näin ollen mikäli kommentointimahdollisuuksia (ja vielä syvemmin: julkista näkyvyyttä, jottei kommentointi vain siirry paikasta toiseen) ei sensuroida voi odotuksia toki asettaa, mutta on realistista myös todeta, että ne tuolloin hyvin todennäköisesti eivät toteudu, varsinkaan jos niitä ei tuoda julkisesti esiin sopivalla tarkkuudella. Näin ollen allekirjoittautuu itsestäänselvyytenä se, että päämäärät ovat aina tapaus- ja tekijäkohtaisia. Lopputuloksena on silloin, että tavoitellakseen blogin ideaalia ilmentymää on ensin kiinnitettävä huomiota omiin blogikirjoittamisen motiiveihin, jonka jälkeen blogia voi järkiperusteisemmin yksilöidä omiin tarkoituksiinsa sopiviksi. On melko iisiä huomata, että tätä ei juurikaan käsitetä, saati hyödynnetä. Ts. blogia kirjoittavan omat motiivit eivät ole oikeassa suhteessa odotuksiin, joita blogia kirjoittava on itse blogilleen asettanut. Saati, jos kyseessä on jonkun muun blogi.

Näin ollen, tässä nimenomaisessa asiassa, miksi kirjoittaa on erehtyvä kysymys. Oikeampi olisi: miksi kirjoittaa blogia/blogiin? Ja syvemmin: miksi kirjoittaa sellaiseen blogiin johon kirjoittaa?

Kollektiivisen toiminnan positiivisia yllätyksellisiä puolia on mahdollisuus siihen, että päämäärä määrittäytyy prosessin mukaan, toisin sanoen päämäärää ei erikseen välttämättä kukaan aseta. Tämä valitettavasti tapahtuu hyvin harvoin, mikä tarkoittaa sitä, että vastakohtaisesti kollektiivinen toiminta saattaa olla osaltaan jopa täysin turhaa, jopa hajoittavaa.

Teemu Manninen kirjoitti...

Miksei kirjoittamisella voisi olla muitakin mieliä kuin tolkku? Vrt. lat. "exagium".

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Ei vaan voisi.

Ei, kun: mun moralismini tässä yhteydessä ei ole muotoa "pitäisi olla tolkku", vaan pyrkii kysymään, ovatko reaktiivisiin runsaudensarviin äityvät runoudesta etääntyvät kommentaarisarjat - jollaisia Luutiissa olen tottunut näkemään viime aikoina - hedelmällisiä. Tuhlaako niihin vain lukijoina tai myös osallistujina aikaansa laittava runoilija/kriitikko-joukko (minä mukaanlukien) voimiaan? Voisiko noita voimia käyttää muuhun tai samassa yhteydessä toisin?

Mitä se kellekään kuuluu? No kuuluu, jos päättää kuunnella.

Toiseksi tämä edelleen vain vaikutelmiin, ei analyysiin perustuva kritiikkini on kitkaenergian kokeilua.

Tolkku-käsitettä en ole tässä yhteydessä miettinyt ollenkaan. Se on ehkä huono tässä ja harhaanjohtava monellakin tapaa.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Teemu H:n peräänkuuluttama päämäärätön kollektiivinen toiminta vaatisi paradoksaalisesti pitkällistä harjoittamista ollakseen intensiivistä.

Tai sattumaa, mutta niitä ei voi mistään hankkia.

Mutta toi on mun kohdalla ainakin totta, että blogin kirjoittamisen motiivia on jatkuvasti arvioitava ja korjattava suhteessa siihen, miten paljon ja millaista on valmis tai kykenevä kirjoittamaan. Mun motiivi katoaa toisinaan, koska en usko, että nää blogi jää pitkäksikään aikaa kenenkään luettavaksi, ja kirjallisesti mielekäs tai mieletön taas useimmin jää nimenomaan pitkiksi ajoiksi syntymään.

Maarian leimaantumishuoleen voi sanoa kai, että siitä ei tarvitse välittää, koska sille ei voi mitään. Sille voi tietenkin paljonkin, voi koettaa olla askeleen edellä leimoja, ja ehkä itseäänkin. Mutta lienee niin, että huomiota saa vain huomiotaherättävä materiaali, ja muu unohtuu. Leima perustuu huomion kasautumiseen.

Teemu Manninen kirjoitti...

Onko taloudellisuuden metafora sen parempi? Mitä korkoa luulet talletustesi kasvavan?

Teemu Manninen kirjoitti...

Tai sijoitustesi.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Ei sitä tarvitse luulla, kunhan havainnoi.

Se, mitä en sano, jää minulle. Jos se on jokin mikä elää ja pidän siitä huolta, se ehkä kasvaa.

Se, mitä sanon, synnyttää erisorttisia vastauksia, joista monet jäävät minulta näkemättä, mutta tässä tapauksessa on ilmaantynyt esimerkiksi kysymyksiä.

Jne.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Mutta en koe näitä "sijoituksina" ja "talletuksina", vaikka metafora näyttääkin käyttökelpoiselta.

Teemu H kirjoitti...

En mielestäni peräänkuuluttanut mitään päämäärätöntä kollektiivista toimintaa, vaan peräänkuulutin sitä, että päämäärä voi olla (ja usein onkin) erilainen kuin mikä on normaalisti aiottu. (Päämäärää ei tunnisteta, koska ei tunnisteta omia blogikirjoittamisen motiiveja). Tätä perustelen esimerkiksi sillä, että kukin määrittäköön päämääränsä, mutta jos jokainen yhden blogin äärellä (sekä kirjoittajat, että kommentoijat) määrittää oman päämääräänsä, jotka keskenään saattavat olla hyvinkin eriäväisiä, paradoksaalisuuden sijaan jää jäljelle vain yksi ainut ja oletettu mahdollisuus: että kollektiivinen toiminta ja sen hedelmänä syntyvä mahdollinen tulos on juuri päämäärä. Esim. vanhaa sanontaa: tarkoitus pyhittää keinot, eli pyrkiminen päämäärään on se päämäärä; kaikki muu on plussaa, sitä ei sovi unohtaa kun määritellään blogien luonteita. Ei ennen kuin määritellään kirjoittavien motiiveja. Luutiin kohdalla se työ on raskaampi, koska kirjoittajia on enempi, toisaalta jo sen pohjalta voi päätellä ainakin osan motiiveista. Tämän nyt tietysti voi käsittää usein eri tavoin, mutta mä käsitän sen siltä pohjalta, että ensin täytyy määrittää jokaiselle blogille sen oletettu arvo ja funktio: luutiilla se on selvä, sen voi havaita juuri niistä jättiläismäisistä kommenteista: olla olemassa kirjoituksen, lukemisen, ja interaktiivisuuden vuoksi (selvemmin nämä kaikki kolme yhdessä kuin jokainen vuoronperään tai erikseen, teemaa jota aiemmassa kommentissasi jo lähestyitkin). Blogilla on olemassa monta funktiota, se on tietynlainen kirjallisuusportaali kirjoituksiin ja kommentteihin.

Blogiympäristössä, kun puhutaan tekstistä ja kommentoinnista, on ilman muuta sattumalla osansa; se on itsestäänselvää, mikäli ollaan asetettu jokin päämäärä ja sen halutaan toteutuvan. Helpoiten se toteutuu esimerkiksi sillä, että kytkee pois kommentointimahdollisuuden jolloin blogista tulee automaattisesti muistikirjamaisempi. Tosin kommentointia se ei edelleenkään estä; kirjoituksia saatetaan kommentoida jossakin muussa blogissa. Tällöin blogin julkinen luonne pitäisi muuttaa salaiseksi, jolloin se jo vastaisikin muistikirjaa. Kirjoittaminen (ja sitä kautta lopputulema) olisi edelleen päämäärätietoisempaa. Interaktiivisuuden se kuitenkin poistaisi kokonaan. Minkä voi nähdä myös hyveenä (kun määrittelee blogin luonnetta ja versus blogin kirjoittajan motiiveja).

Luutiissa kollektiivinen toiminta on alleviivatumpaa kuin esimerkiksi tässä blogissa. Se tarkoittaa sitä, että blogin funktiot ovat erilaisia, myös lukijalähtöisesti. Motiivit painottuvat eri tavalla. Minusta se on aika yksinkertaista. Siksi peräänkuulutankin laadukkaampaa (tai ainakin kiinnostavampaa) tekstiä blogilta, missä esiin tulevalla interaktiivisuudella eli kommentoinnilla ei ole niin suurta painoarvoa.Tai missä ainoastaan lukemisella on suurempi jalansija. Kiinnostavuus tai sen suuntainen motiivi toisaalta toimii motiivina taas kommentoinnille.

Joten vielä kerran voisi vetää analyysin, että mammuttimaista kommenttiketjua perässään vetävän kirjoituksen funktio (eli osittainen päämäärä) on olla olemassa, koska sille on selvä tarve (joka on tärkeää, kun on kyse tietynlaisesta ympäristöstä).

Sami Liuhto kirjoitti...

Luutiiseen on kiva kommentoida.

Teemu Manninen kirjoitti...

Kommentointi on kivaa.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Sosiaalinen tarve on sellainen kiero juttu, että se tulee täytetyksi massalla - laadun suhteen se ei ole kovin valikoiva. Mutta en mä edelleenkään pysty siihen analyysiin, jota tää koko ruikutukseni ylipäänsä olisi vaatinut. Nythän tää koko yritykseni on vain paisunut ja paennut sivuhaara, joka oikeastaan kai olisi alunperinkin kuulunut johonkin Luutiin kommenttiboksiin.

Joku tarkka lukija ehkä jo huomasi, että en ole tägännyt tämän kommenttilootan postausta "nautinnoksi".

Teemu Manninen kirjoitti...

Kommentointi ei oo sun mielestä kivaa.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Niin, ei suorastaan. Joskus on, mutta kyllä se käy enemmän jonkinsortin duunista.

Teemu H kirjoitti...

Mun mielestä sosiaalinen tarve ei ihan ole se juttu, vaan se että kommenttien kasaantuminen johtuu siitä, että Luutii on profiililtaan sellainen blogi, jossa on monipuolista tekstiä ja paljon lukijoita (luulisin). Enemmänkin määrittelisin niin, että Luutiille se "sosiaalinen tarve" on syntynyt pitkälti kirjallisuudesta käsin (Luutiin kaltaista ympäristöä ei toisaalla ole), toisin sanoen kenellekään ei ole erityistä tarvetta sinne kommentoida, mutta kenties sinne kirjoittautuu tekstejä juuri niistä asioista ja sellaisellta, että niitä edes jollakin tasolla koetaan järkeväksi ja mielekkääksi kommentoida. Versus vaikkapa runoblogeihin; ne jaksavat kiinnostaa aika kapeaa lukijasektoria, Luutii on monipuolisempi. Blogistanian suurin ongelma on se, varsinkin blogeilla runouden ja kirjallisuuden ympärillä, että ne eivät ole kovin lukija- ja kommentointiystävällisiä. Ne eivät kysy mitään, vaan ovat pitkälti kallellaan blogin kirjoittajan omiin motiiveihin. Tästä esimerkiksi Luutii eroaa siten, ettei se käsittääkseni pyrikään olemaan (voisiko pyrkiäkään) mikään yksittäisen kirjoittajan yksityinen kammio.

Mutta niin kuin totesin: mielestäni ennen Luutiin, tai minkään muunkaan blogi, kommenttianalyysia kannattaisi ehkä ensin analysoida se blogi. Luulen, että tulos olisi kommenttianalyysin jälkeen rikkaampi, täydempi ja hyödyllisempi.

Teemu H kirjoitti...

Sami Liuhto muuten kiteyttää hyvin vastauksen lyhyeen analyysiin, joka kysyy: miksi?

Luulen, että tuollaiseen tunteeseen voi osaltaan liittyä se, ettei kukaan lähtökohtaisestikaan tunnetta painetta siihen, että jokaisen kommentin pitäisi jollakin tavoin olla ajatuksia mullistava, eikä kommentoinnille ole asetettu minkäänlaisia, jopa naiiveja odotuksia (naiivilla tarkoitan tässä yhteydessä sellaisia päämääriä, joiden ei ole edes mahdollista toteutua yksinkertaisesti ympäristöstä johtuen, viittaan yleisesti esim. hyvään "keskusteluun" blogiympäristössä) päämäärää silmälläpitäen. On vain olemassa kirjallisuuden ja kulttuurin ympärillä pyörivä blogi, jonne on kiva kommentoida, jos siltä tuntuu.