perjantai 22. helmikuuta 2008

Kun ajatellaan suomalaista kirjallisuutta ja kustannusjärjestelmää ja niiden välistä suhdetta, voi väittää, että sellaisena kuin se on totuttu tuntemaan, sitä ei enää ole, eikä vielä sata vuotta sitten ollut. Tämä on linjassa kaiken muunkin kulttuurisen muutoksen kanssa. Taide ja teollisuus tai kaupankäynti eivät ole niistä riippumattomia.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kyllä, paitsi onko kustantaminen oikea sana. Siihen liittyvät mielikuvat ovat vanhaa aikaa, ehkä kirjoittaminen on siirtymässä julkaisemiseen ilman kustantamista.
On aika kiinnostavaa, että Atena kustantamon perustaja, filosofi, piti hienona asiana sitä, että nykyään julkaistaan niin paljon. Puoli vuotta aikaisemmin saman firman nuori pomo valitti, että nyt julkaistaan liikaa, pitäisi olla vähemmän ja suurempia painoksia.
Kustantaminen tarkoittaa vain tätä jälkimmäistä. Eli olet oikeassa kun sanoit, että kustantaminen on nuori ilmiö. Lisäksi voisi kysyä, että johtaako tuo sana harhaan, kustantaminen? millaisia muita nimityksiä sille on eri kielissä.

Tikkis kirjoitti...

Kustantaminen kai sinällään tukehtuu kirjakaupan kustannuksiin, tai niiden omistajien ylisuuriin osinkojen odotuksiin? Tekemättä varsinaisesti mitään kirjan alkutuotantoon kirjakauppa on nykyisin suurin menoerä kirjan hinnassa? Näin olen käsittänyt. (Kirjailija saanee kai kaikkein vähiten.)

Kirjan tekeminen perinteisesti hyvän kustannustoimittajan kanssa oli joskus toimiva juttu, nykyisin hyviä kustannustoimittajia ei liene varaa enää palkata. Mukaan tuli kuvio, että kustannustoimittajat alkoivat ilmaista halunsa olla oikeastaan toimittamansa kirjan oikeita tekijöitä. Kirjailijat olisivat heille vain ilmaista, tai halpaa orjatyövoimaa.

Liikaa tai kyllksi on jo pitkään ollut ongelma, vaikka luulisi sen olevan rikkaus. Kukaan arvioita kirjoittava ei mitenkään pysty seuraamaan kuin satunnaisotoksina ilmestyvää tuotantoa. Itse olen jo pitkään todennut, että suomeksi ilmestyy paljon runoutta mistä en normaalisti saa minkäänlaista vihjettä edes. En luota suurien kustantamoiden omistamiin kirjakauppoihin, ja divarit ovatkin olleet pitkään se kauppa mistä ostamani kirjat olen pystynyt enää hankkimaan. Uusi täsmäkustantaminen tuntuu häivyttävän uutuuksia divareista. Tosin vielä joitakin uutuuskirjoja ilmestyy melko nopeasti suoraan lehtien vapaakappaleista divareihin. Pientä vähenemistä olen ollut huomaavinani? Kirjastoissa en useinkaan ehdi käymään, ja sieltä lainaamaani kirjat tahtovat sekaantua omistamiini ja palautuspäivänä en välttämättä löytä lainaamaniani kirjoja. (Oma vikani.)

Internet on ilmeisesti tulevaisuudessa luonteva ratkaisu kaikkiin ongelmiin, jäljelle jää vain kirjailijan elätys. Millä kirjailijat elävät?

Pitäisi pystyä myymään, pitäisi pystyä myymään niin paljon että sillä eläisi. Pienellä kielialueella tämä ei toimi, kuin noin tusinalla kultapossukerholaisella.

Apurahojen varaan ei perheellinen voi jäädä. Olla koko elämänsä puolipoliittisin tarkoitusperin valittujen apurahalautakuntien armoilla. Pitäisi kuulua oikeaan puolueeseen. Ja auttaisiko edes sekään apurahalautakuntien suosikkilistoilla. Internetin muuttaminen maksulliseksi lienee tuskin toimiva. Yhtä sun toista entistä ilmaista internetti-palvelua ei enää saa jollei rekisteröidy ja luovuta muovikorttinsa salaisuuksia maailmanlaajuiseen turvattomaan urkkija-internettiin...

En jaksa uskoa internetin lopulliseen voittoon, kirja pitää olla paperilla, jota voi selata, ja jättää selaamatta, ja joka kiltisti odottaa kirjahyllyssä vaikka sata vuotta.

Mikä nettituote odottaa bittiavaruudessa seuraavat sata vuotta? Kenen järjestelmällä pääsee edes seuraavat kymmenen vuotta ongelmitta kotoaan nettiin? Millä linjoilla, kun langat leikataan poikki, jne.

Tuli kai pitkä juttu. Helpotti ainakin itseäni! Help

Antti Filppu kirjoitti...

internet on vain väliaikainen ratkaisu, kuten ydinvoima eräiden mielestä, hehee......

ei netti koskaan korvaa paperia, ei millään, ei mitenkään. mutta se voi nyt ehkä, ehkä, EHKÄ, toimia kampena ja akselina joka kääntää paskan kullaksi. miten, mitä, häh. mietitään sitä!

hyviä kommentteja molemmat, kiitoksia.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Hei kiitos kommenteista!
En ole ollut netin äärellä, mutta nyt tulee jotain ajatuksia tähän täältäkin...

Risto, kustantaminen on oikea sana kun puhutaan - kustantamisesta. Siis siitä, että on kustantaja, joka portinvartioitsee esteettisen näkemyksensä ja taloudellisten resurssiensa (ym) puitteissa, ja kustantaa. Julkaisu on tietenkin paljon laajempi käsite, ja sisältää monia vielä hyödyntämättömiä mahdollisuuksia "kustantamisesta" poikkeaville julkaisutavoille. Kustannusjärjestelmässä on ollut perinteisesti lähinnä noin kolme tai neljä tapaa julkaista: kustantaminen (ja pienkustantaminen), omakustantaminen (joka on jossakin 1990-luvun kirjallisuusinstituutiossa "naurettavaa" tai alhaista), ja käsikirjoituksen jakelu (joka ei ole "julkista"). Nykyään mahdollisuudet ovat moninkertaistuneet, mutta niitä ei ole vielä huomattu ehkä aivan tarpeeksi.

Tikkis ja A, internet ei minustakaan ole mikään lopullinen ratkaisu - se on lähinnä kompromissi suhteessa omiin ideaaleihini kiinnostavista kirjoista. Verkkomuotoinen ja digitaalinen kirjallisuus on tietenkin jotain, mitä täytyy tehdä, koska se on mahdollista, ja koska se ei ole muuten mahdollista. Se on kuitenkin luonteeltaan ja olemukseltaan varsin toisenlaista kuin kirjataide, jonka mahdollisuuksia "kustannusjärjestelmä" on rajoittanut tehokkuus- ja taloudellisuusvaatimuksin. Kirjallisuus, kuvataide, kirjansidonta ja taiteilijakirjat ovat potentiaalisesti paljon lähempänä toisiaan kuin yleensä ("kustannusjärjestelmässä") ajatellaan.

Tästä huolimatta, "kustannusjärjestelmällä" on tiettyjä etuja (volyymi ja "tuttuus"), joidenka vuoksi toivoisi senkin pysyvän jatkossakin yhtenä varteenotettavana olennaisen kirjallisuuden julkaisukanavana. Pienkustantajat ilmeisesti ovat tässä aika tärkeässä roolissa.

Kirjailijan toimeentulon kysymykset eivät minua henkilökohtaisesti kosketa juuri nyt tai ainakaan vielä, joten en ole myöskään tullut miettineeksi kysymystä. Pitäisikö miettiä?