Meni hyvin kauan
Kun päivä painoi kasvojaan alas
Ahtaudessa, vasten hikirauhasia, kauan
Opin tunkeutumaan sieraimesta sisään
Tuuhean metsän läpi, siellä minut haistettiin läpikotaisin
Ja nousin rinnettä metsän ylle, eikä siellä ollut enää mitään
Päivän yllä, läpikodan yllä
Ajalta paennutta savua
Ja sitäkin ohuempaa kirjepaperia
Tähdenläpien ulkopuolella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti