Esitys 6: äänirunouden seminaari oli Kuopiossa 8.9.

Kuopion äänirunousseminaari oli minulle avartava kokemus. Ensinnäkin se oli harvinainen tilaisuus kohdata kokeneita, laaja-alaisia, vapautuneesti työskenteleviä äänitaiteilijoita, nimittäin Juha Valkeapää ja Charlie Morrow. Toisaalta se oli myös itselleni koetus: olin seminaarissa jonkinlaisen kommentoijan roolissa, ja se tarkoitti välttämättä kuunteluun herkistäytymistä ja esiinnousevien kysymysten nopeaa (muttei liian nopeaa) ja täsmällistä ilmaisua.

Taustani performanssi- ja äänitaiteeseen on melko vakava, joten Juha Valkeapään rento ja leikkiin paneutuva ilmaisu oli hyvä esimerkki vastapainosta, jota jonkinverran kaipaan. Kiinnostavaa esimerkiksi on hänen tapansa tehdä muotokuvia ihmisistä äänen kautta. Seminaarin puhetta johti Leevi Lehto, josta Juha muotoili äänikuvan. Äänimuotokuva perustuu, sikäli kuin sitä ymmärsin, tietoisten ja tiedostamattomien havaintojen kääntämiseen hetkellisessä improvisaatiossa vapaaksi ääneksi, joka oudolla tavalla onnistuu kuvaamaan kohdettaan aika tarkastikin. Prosessia ei siis oikeastaan voi helposti analysoida (mikä olisi kiinnostavaa).

Jotain hauskaa on siinäkin, miten Valkeapää on lanseerannut 90-luvun alkupuolella termin "äännelmä" tarkoittamaan kutakuinkin (jos oikein muistan) teatterin ja musiikin väliin sijoittuvaa ääni-ilmaisua, joka kertoo tarinoita vailla sanoja ja jossa äänten käyttö on täysin vapaata (usein improvisoitua tai improvisaatiota hyödyntävää) (musiikin konventioista) - ja miten itse käytän termiä paljon väljemmässä merkityksessä. Nokturno.orgista löytyy eräs äännelmäni, jossa on keskeisessä roolissa sanat.

Charlie Morrow aloitti esityksensä lauluilla ja munniharpun soitolla, jotka toivat esiin hänen tekemisensä kytköksen alkuperäiskansojen musiikkiin. Kiehtova oli unilaulu, joita hän esitti ainakin kaksi, ensin selvittääkseen mistä on kyse, ja sitten jotta yleisö voisi osallistua siihen. Unilaulu kuullosti hieman rauhalliselta joikaamiselta tai vastaavalta sanattomalta laululta, ja sen aikana Morrow siirtyi unennäkötilaan, ja laulun loputtua kertoi mitä oli nähnyt. Toisen laulun jälkeen hän halusi kuulla yleisön mahdollisia unikuvia - joista kaikki liittyivät veteen, kalastamiseen, koukkuihin, veneisiin. Laulu siis avasi jonkin yhteisen kuvittelun tilan, mikä on aika häkellyttävää.

Morrowin taiteellinen työskentely on muodoiltaan hyvin laajaa, eikä rajoitu vain noihin äärimmäisen kiinnostaviin pienimuotoisiin lauluihin. Tarkastakaa vaikka hänen sivuiltaan.

Miten seminaari sitten liittyi (ääni)runouteen? Ääni kielenä on kielten välinen, ja osittain ne ylittävä, osittain kielten ulkopuolinen. Sen yhteys hengitykseen ja keholliseen olemiseen värähtelyjen kautta on tärkeää. Ihminen voi kuunnella myös suurilla luillaan, ja luuttomalla tilalla luiden ympärillä ja alla. Morrowin laulujen kuuntelemisella oli minuun maadoittava vaikutus: asetuin kehooni ja painovoimaan normaalitilaa täsmällisemmin. Luulen, ettei ilman tarkkaavaista kuuntelua tuollaista maadoittumista ehkä tapahdu, ainakaan yhtä helposti. En muistakaan enää, oliko minulla tämän kappaleen kysymystä kirjoittaessani jotain muutakin sanottavaa kuin tämä. Joka tapauksessa, äänellä on suora yhteys kuuntelijan olemiseen: se ehdottaa rentoutumista tai jäykistymistä, välittää informaatiota ja mielikuvia. Ääni läpäisee aineen. Kaiken taiteen olennainen kysymys on, millaista olemista se mahdollistaa tai ehdottaa.

Tässä nyt joitakin päällimmäisiä muistikuvia ja keskentekoisia ajatuksia viikontakaisesta Kuopiosta. Kenties lisää myöhemmin.