luonnokset esiin

Terve, julkaisin tuossa alla juuri kaikki blogissani luonnoksiksi tallennetut tai tallentuneet tekstit, joissa oli yhtään potentiaalia tai mieltä tänä päivänä lukijoiden silmille asti. Tai senhän päätätte viimekädessä te. Muut luonnokset poistin, paitsi yhden, joka on edelleen kesken ja tavallaan ajankohtainen, kunhan saisin aikaiseksi. Pitää ilmeisesti koettaa muistaa tai tajuta, mikä sen tekstin intentio on ja sitten seurata sitä intentiota vääjäämättömiin seurauksiinsa.

jo ennen inhimillistä kieltä ei-inhimillisten kielten moneus

"En tiedä,"

Jungin Synchronisity on erinomainen kirja, jos pohtii tilanteita, joissa sisäisen ja ulkoisen todellisuuden ero hälvenee. Jotakin muodottoman tunnistamista ja tunnustamista Jungin näkemyksestä tuntuu puuttuvan - synkronisiteetin määritelmä kun korostaa merkitystä ja toisinaan synkronisiteetin kokemus tuntuu perustuvan ei-juuri-mihinkään. Ehkäpä tällaisia kokemuksia olisi päätöntä analysoida Jungin menetelmillä. En tiedä,

Hasan Shushudin Fakir Sozleri

Brent Hyderin ja Anthony Blaken englanninnoksesta suomeksi kääntänyt J. J. 2006.

Hasan Shushud

Sheikki Hasan Lufti Shushud (1901-1988) oli turkkilainen epäortodoksinen sufilaisuuden opettaja, eräs ensimmäisistä sufilaisuutta länsimaihin tuoneista. Tähän kulttuurien kohtaamiseen juontaa juurensa sekin, että 1200-luvulla elänyt Mewlana Rumi on nykyisin länsimaiden luetuimpia runoilijoita. Hasan Shushud julkaisi vuonna 1959 omaan opetukseensa liittyvien aforismien kokoelman Fakir Sozleri. Opetustaan hän kutsui nimellä Itlak Yolu – absoluuttinen vapautuminen. Sen harjoitukseen kuuluu voimakkaasti asketismi.

Fakir Sozlerin alkuteosta ei käytännössä ole saatavilla, eikä englanninnostakaan ole ymmärtääkseni julkaistu muuten kuin internetissä. Englanninkielinen käännös (katkelma teoksesta) juontaa juurensa Shushudin toimintaan Iso-Britanniassa 1960-luvulta eteenpäin. Shushud oli tekemisissä muun muassa matemaatikko ja filosofi J. G. Bennettin ja hänen oppilaittensa kanssa. Fakiiri Sozlerin lisäksi Shushudin kirjalliseen tuotantoon kuuluu Hacegan Hanedani (1958), 1200-1500-lukujen sufimestareista kertova teos, joka on käännetty englanniksi nimellä Masters of Wisdom of Central Asia (1983).

Hasan Shushud: Fakiiri Sozleri (katkelma teoksesta)

Jotka eivät ole löytäneet Todellisuutta, ovat tehneet seremonioista uskonnon.

Vapautuksen nautinto on sen, joka on uskonnon olemus, mutta ei uskonnon vallassa.

Monet puhuvat Jumalasta, yksikään ei Häntä tunne.

Mystiikka on tietoa ei-olemisesta.

Ihmisen pelastus on inhimillisen tilan tuolla puolen.

Kaikki on sinä, mutta sinä et ole sinä.

Siinä määrin kuin et ole, hallitset;

siinä määrin kuin olet, sinua hallitaan.

Maallisissa arvoissa on perustava virhe: ei-oleva on luultu olevaksi.

Ei ole Aatamin poikia, on vain Älyn poikia.

Älä pysy konkreettisena, saavuta abstrakti.

Luomisen arvoituksen ratkaisee ei-oleminen.

Onko sinulla takeita siitä, että ruumiisi on ruumiillinen?

Monet ovat hereillä, mutta yksikään ei herännyt inhimillisestä tilasta.

Kylläinen ruumis ponnistelee rajattuun, nälkäinen ruumis absoluuttiseen.

Jos olet tyytyväinen löytämääsi, kuinka upeaa! Jos et – ihanuuksien ihanuus!

Toteennäyttäminen ei ole tie ”olemisen ykseyteen”, vaan ”olemisen olemukseen”.

Ilman asketismia et voi muuttaa pelkkiä sanoja ilmestykseksi!

Sinä päivänä, kun vaellat kylläisenä, älä pidä itseäsi etsijänä.

Ihmiselle ei koskaan ole ollut rauhaa, paitsi sammumisessa.

Henkinen opas haluaa etsijän, jolla on röntgenkatse; jonka katse voi nähdä näkemättömän.

Etsi voimaa heikkoudesta

Etsi rikkauksia köyhyydestä

Etsi elämää kuolemasta

Etsi olemista ei-olemisesta

Asketismi laittaa etsijän kosketukseen Jumalallisen Olemuksen kanssa. Se tekee hänet riippumattomaksi oppaasta.

Nälkä on profeettojen leipä.

Profeettuus on halpaa, sammuminen on kallista.

Hän joka ei saavuta köyhyyttä on todellakin köyhä.

Hän joka vaeltaa valtamerellä – mitä tekemistä hänellä on joen kanssa?

Hän joka tavoittaa absoluutin – mitä tekemistä hänellä on viestinviejän kanssa?

Mitä juoppo tietää päihtymyksestä? Kysy viinalta mitä humala on.

Maailma on ilmaus, jonka luonne on ”ikään kuin se ei koskaan olisi ollut”.

Ikuisuus löydetään ei-olemisesta; siihen saakka kuin jokin ei ole, se on ikuinen.

Näkemätön on Anteliaisuutta ilman kiitoksenvelkaa.

Luovu maailmallisista juonista jotta voisit saada ikuista edeltävän tarkkaavaisuuden.

Tästä maailmasta häipyminen on suurin ihme.

Kaikki on ainetta, mutta aine ei ole ainetta.

Kerrassaan kaikki oleva on todellisuutta – mutta todellisuus ei ole todellinen.

Tieto on verho joka peittää Näkemätöntä.

Tunne surun arvo, rakasta koettelemuksia.

Kysymyksesi on täydellisyytesi.

Sen mitä menetät syntymässä, löydät kuolemassa.

”Maailma on keskentekoinen homma.”

Käännä olemisen sivu, ja kirja on lopussa.

Ruumis on puhdasta tarkoitusta, joka ilmenee aineena.

Mene niin pitkälle, että ”sinussa ei ole sinuutta jäljellä”, asioissa asiuutta, eikä Jumalassa Jumaluutta.

Tiellä sammumiseen sinulta kielletään sallittu, jotta mahdottomasta tulisi mahdollista täydellistymisessä.

Tulet löytämään todellisen elämän kuolemassa.

Toteennäyttämisen logiikassa vähäinen peruste on havainto, suuri peruste on näkemätön.

Huolettomat ovat syvässä koomassa joka on ”Luominen”.

Maailman ainoa nautinto on sen katoaminen.

Jumala on kuilu; ne jotka rakastavat putoamista etsivät.

Ole maailmassa muukalainen, Jumalallisella Olemuksella ole sellainen. Juhlissa ole malja.

Saavuta Realiteetit ja vaikeudet ovat ohi.

Mystiikassa ei ole kyse tietämisestä vaan loppuunsaattamisesta.

Mystiikka seuraa asketismia; mielikuvitus seuraa tarinankerrontaa.

Älä kulje ovelta ovelle; se mitä haluat on sinussa.

Katso oppilaisiin ja huomaat opettajan.

Älä etsi ulkomaailmassa: kun mitään ei jää ulos, olet tullut Olemaan.

Se ei tapahdu Jumalan Kauniiden Nimien kautta, se tapahtuu sammumisen kautta.

Laita syrjään lohdutuksen mystiikka ja siirry ilmaisun mystiikkaan.

Sammumisessa jokainen ajatus muuttuu toiseksi totuudeksi.

”Paganinin kaksikymmentä vuotta.”

Ruumis ilman asketismia on virittämätön soitin.

Sammumisessa totuus siitä mitä Jumala on, ottaa toisen laadun, toisen luonnon.

Hän joka saavuttaa varmuuden on pelastettu, tänään pimeydestä, huomenna orjuudesta.

”Kärsimys, kuin kuvanveistäjä, kaivertaa sinua järkäleestä.”

Mitä enemmän ihmisluontosi kuolee, sitä enemmän olennainen luontosi nousee esiin.

Rakkautesi ja kiintymyksesi ovat välinpitämättömyytesi.

Maailma on negatiivi, jota he kutsuvat ilmaisuksi.

”Ihminen on kompromissi Olevan ja Ei-Olevan välillä.”

Aatamin poikien totuus on laajennettu ymmärrys. Muhammedin poikien totuus on sammutettu ymmärrys.

Se joka on löytänyt Jumalan on löytänyt kaiken.

Silmä annettiin näkymättömän näkemiseen. Jalka annettiin saavuttamattoman saavuttamiseen.

Taipumus ja kaipaus ovat passiiviset yhteydet, Asketismi on aktiivinen yhteys. Muut yhteydet ovat illuusiota.

Maailma ja sen rauniot kestävät.

Ajan alku on pimeys, säteilevä. Ajan loppu on kirkkaus, peittävä.

Hän joka etsii uskon samuutta saavuttaa kaikkien uskontojen lähteen.

Etkö koskaan ole saavuttanut maailmaa ilman itseäsi?

Huku rukouksen hengitykseen kunnes etsijää tai etsittyä ei jää jäljelle.

Älä syö, älä syö; kunnes nälkä on kotisi ja kylläisyys pakolaisuutta. Rakasta koettelemusta; kunnes olet 

täysin pelastettu.

Putoa pohjattomaan kuiluun jotta voit olla vapaa putoamisessa, kuin planeetat.

Kerran he puhuvat alhaalta, toisen kerran ylhäältä… se näyttää meistä ristiriidalta.

Ole aamuun asti palava kynttilä, jotta löytäisit Pysyvyyden.

Sammuminen alkaa paikassa jossa olemassaolo loppuu.

Työ on käänne olemisesta ekstaasiin.

Henkinen opas on majakka; hän ei ole päämäärä, eikä hän liioin peitä valoaan.

Maailma on myrkyllinen ihme: palvonta on sen vastamyrkky.

Todellinen henkinen opas on olennainen tieto jumalallisesta.

Jumalan pakottama on kuin kultalehti: murskattu muttei särkynyt.

Oi Shemsi Tebriz! Mikä aurinko sinun on täytynyt olla kun yhdestä valosi säteestä tuli maailman Herra.

Laita syrjään uskonnolliset lait ja löydä Ylivoimainen Tuomari.

Toteennäytön polku kulkee joskus moskeijan rauhan läpi, joskus läpi kapakan viettelysten.

Sydämesi ei voi herätä eloon ennen kuin sinä kuolet.

Valot riistävät yhden mysteereistä.

Yksi aurinko laskee, tuhat aurinkoa nousee: näkyvien iltana, piilotettujen aamuna.

Hämmästyttävätkö ihmeet sinua, tai huumaako sinut rakkaus?

Ei ole lakia tiedolle olemattomasta.

Etsi Jumalaa jota ei ole rajoitettu Jumaluuteen.

Eläimellinen Henki on aineettoman tuolla puolen; suhteellinen Henki ruumiin tuolla puolen

Absoluuttinen Henki on kaiken olemassaolon tuolla puolen.

Mitä olet löytänyt on sen este mitä et vielä ole löytänyt.

Olevat asiat ovat ilman syytä tai tarkoitusta.

Henkinen opas on peili, jonka arvon rakastetut ymmärtävät.

Olemattoman Keksijä – mitä tämä tarkoittaa?

Pyhät asiat ovat olemattomia asioita.

Henkisen oppaan tehtävä on viedä sinut tuolle puolen sinua.

Nirvana on viinikuppi ilman kantajaa.

Nälkä elvyttää kuolleet, kylläisyys tappaa elävät.

Saatana on kätkenyt itsensä ”bismillahiin”.

Mitä olet etsinyt muttet löytänyt islamista?

Rakkaus on vertauskuvallista niin pitkään kuin se on persoonien tai Herran ja orjan välistä.

Ihmiskunnan nautinto löytyy lauseiden ”Hämmennä minut” ja ”Anna minulle anteeksi” välistä.

Havainto on yhteys välttämättömän ja mahdollisen välillä.

Mitä enemmän olet välinpitämätön Todellisista Todellisuuksista, sitä suurempaa on käsityskykysi epävarmuus.

Välinpitämättömät ravitaan olemassa olevalla, täydellistetyt sillä mitä ei ole.

Totuus on vihkimättömän herra, vihityn tosiolemus.

Mutta harvojakin harvemmille Totuus ei ole yhtä tai toista.

Absoluutti on lähtökohta ja vastaus joka kysymykseen.

Joka ei saavuta ei-olemista ei ole saavuttanut Totuutta.

Se ei ole ykseyttä eikä moneutta, se on merkitysten Totaliteetin tajuamista.

Olla koostuu ”olemuksen tiedosta”.

Sammuminen ratkaisee ”hiuksenhienojen erojen ristiriidat”.

Vanha viini on puhetta toteennäytön mestarilta.

Mitä etsitään on musiikki;

sanat ovat vain keino.

Mitä halutaan on huumaus;

lasi on vain tekosyy.

Mitä etsitään sammumisesta

Tiyhin erämaassa

on Siinain ilmaus.

Mitä luvataan

päämäärän Visiossa

on Näkemättömän Kanaani.

Jos olet tietoinen mysteeristä, et ponnistele muuttaaksesi Maailmaa.

Sammumisen ihmiset löytävät elämää tulesta kuten salamanteri.

Korkein rukous on tietää korkeinkin rukous välinpitämättömyydeksi.

Se jota ei ole heitetty Niiliin, ei voi määrätä Punaista merta.

Täydellinen ihminen on kahden maailman kohtaamispaikka.

Hän joka sanoo, että Jumala on Yksi, sanoo ”illa”,

Toteennäytön mestari sanoo ”la”.

Ruumiisi on olemassaolosi laajuus;

ymmärryksesi on löytösi laajuus;

Poissaolosi on olemassa olemattomasta saamasi nautinnon laajuus.

Luodut asiat palvelevat muistuttajina, niin kuin rahasummat absoluuttisessa kirjanpidossa.

”Mikä on tosi nimeni?” – Sinun kunniasi on olla nimetön.

Et voi selittää uskontoja; niiden lähde on Näkemättömän salaisuus.

Muinainen työ on pyhää: ”se oli silloin kun sinä et ollut”.

”Olen Totuus” ei ole mystiikkaa.

”Naittaa kaksi ihmistä on pakottaa kaksi maailmankaikkeutta kärsimään toisistaan.”

Jos se polttaa sinua, se on taideteos.

On niitä jotka testamenttaavat ja on niitä joille on lahjoitettu.

”Ihminen on rannikko loputtomasti olemassa olevan ja loputtomasti olemassa olemattoman välillä.”

Tapahtumat ovat tapahtumattomia, sattumat sattumattomia.

Uskonnot tulivat mystiikasta, ei päinvastoin.

Tuleeko se mikä ei ole sinua sinun tietoosi?

Hän joka ottaa sammumisesta on ottanut Profeetan lamppusyvennyksestä.

Toteennäytön mestari tulee todelliseksi realistiksi, sillä hänet on pelastettu harhoista.

Maailma on ihmeellinen valhe.

Olemattomuus on koti, olemassa olo maanpakoa, jollekin jolla on korkea henkinen luonteenlaatu.

Absoluutin polulla ei ole Allahin jumalointia.

Ole porsliinimalja jota kosket kerran ja kuule sitten tuhat huokausta omasta rinnastasi!

”Mitä on elämä? Pelkkää kamppailua.”

Ihmispaljouksista suurin on vain ylväs haamu; mahtavin valtaistuin on suurin vankila.

Hurskaus on onni, politiikka on katastrofi.

Luomisen tarkoitus on ymmärrys.

Moraalit ovat fyysisiä ilmenemiä; mikä tahansa ensimmäinen askeleesi on, niin on viimeisesikin.

Et voi tuntea maailmaa ennen kuin olet jättänyt sen.

Ei ole köyhyyden vertaista rikkautta, eikä nälän vertaista ruokaa.

Et ole voinut tietää suhteellista tavoittamatta absoluuttia.

Etsijän kehitysasteet ovat: peräänantamaton kaipaus, polttava anominen, omistukseen saaminen, ja vapaus tarpeesta.

------

Suom. huom.:

Olen pyrkinyt kääntämään Shushudin aforismit kokonaan suomeksi. Alkukielisiä termejä on jäljellä niissä lauseissa, joissa kääntäminen olisi johtanut jonkin merkityksen ylikorostumiseen. Sanojen translitteraatio on mitä on. Muutkin virheet ovat vastuullani. Anthony Blake antoi luvan julkaista käännöksen, mistä kiitos.

”Bismillah”, Jumalan nimeen, lausuvat muslimit perinteisesti ennen ruokailua tai muuta tärkeää toimitusta.

”Illa” ja ”la” viittavat islamilaiseen uskontunnustukseen, ”La ilaha illa Allah”, ei ole muuta Jumalaa kuin Allah. ”La” on lauseessa negaatio, ei, ”illa” merkitsee paitsi.

Eräässä lauseessa esiintyvä Paganini (1782-1840) oli italialainen virtuoosiviulisti. Romanttisen huhun mukaan hän oli istunut kaksikymmentä vuotta poliittisena vankina viulua soittaen, mikä ei pitänyt paikkaansa.

Shemsi Tebriz (myös Shamsi Tabriz tms.) oli dervissi, jonka kohtaaminen muutti sufirunoilija Mevlana Jalaluddin Rumin elämän.

vanha hahmotelma "toisesta maailmanjärjestyksestä"

Toisesta maailmanjärjestyksestä.

Kun on valmis, sen aistii: tapahtuu jotakin poikkeuksellista, joka on aina mahdollista, mutta aina epätodennäköistä, sillä se on toden ohjaamaa, ei sen jäljitelmää.

Kun näin tapahtuu, siihen kiinnittyy ja sitoutuu, mikä osoittaa tarkasti todennäköisen maailmanjärjestyksen ja toden ohjaaman maailmanjärjestyksen eron: toden ohjaamassa tapahtumisessa rakkaus on vapaa, ei johonkin kohteeseen sidottu. Voisi puhua subjektin ja objektin harhaisen eron kumoutumisesta myös mielen tilassa (tai mielen kumoutumisesta, sillä toinen maailmanjärjestys on nimenomaan mieletön, kun taas kuvittelemamme todennäköinen maailmanjärjestys on silkkaa mielivaltaa).

Kuitenkin poikkeuksellisen tapahtuminen on ainoa yhteys mielettömän ja mielivaltaisen välillä - ikuisuus kaipaa aikaa niinkuin ajalliset olennot kaipaavat ikuisuutta, joka ne on synnyttänyt.

radikaali into

[Kirjoitin tätä tekstiä varmaankin marraskuussa 2011, ja julkaisen sen nyt melko keskeneräisenä, koska en kuitenkaan sitä viimeistele:]

Olen nähnyt lyhyessä ajassa kaksi jokseenkin samankaltaista, toki hyvin erilaista näytelmää. Niitä yhdistää nuori innostunut ryhmä, pitkä kesto, tunteellisesti latautuneet aiheet ja aikeet, pyrkimys esitykselliseen radikaaliuteen. Nämä näytelmät ovat Kajaanin harrastajateatterin Radix ja Von Krahli Teaterin/Smeds Ensemblen 12 Karamazovia.

Intensiteetin tiheydessä 12 Karamazovia ylittää Radixin. Mutta mikä näissä esityksissä oli merkityksellistä ja voimakasta on lopun ilo: teatterinkontekstissa teatterista irtaantuva fyysinen ja yhteinen riemu.

Molemmissa näytelmissä on myös muita erityisiä kohtauksia. Varsinainen poliittinen radikaalius, juuriinmenevyys, Radixissa liittyy erityisesti tähän. Fasistit ja fasismit, joita Radixin ensimmäinen puoliaika pyrki esittämään näyttäytyi näyttelijänsuorituksien sijasta pikemmin siten, että ryhmä näytteli. Fasistit ja fasismit olivat jokseenkin stereotyyppisiä. Uskonnolliseen fasismiin, erityisesti kristilliseen, kajaanilaiset nuoret näyttelijät pääsivät sisälle paremmin. Samoin Breivikin kaltaiseen hahmoon, koska on niin ilmeistä, että ulkoisilta puitteilta ja sisäiseltä rakenteelta kenen tahansa nykymaailmassa kasvavan elämä muistuttaa paljon Breivikin elämää. Mutta fasistiset poliittiset ideologiat ja niihin liittyvät massaliikkeet näyttyivät ulkoaohjattuina ryhminä, joissa yksilön subjektiviteetti on pinnallinen ja siksi epäuskottava.

Kommentoin Radixin jälkeen eräällä tekijöistä, että näki ettette uskoneet fasismiin, esiintyjä myönsi, vaikka olivat kuulemma pyrkineet objektiivisuuteen. (Ei kenties pitäisi esityksen jälkeen kommentoida nopsasti jotain kriittistä esiintyjälle ja häipyä tilanteesta, mutta niin pääsi käymään.) Siksipä he eivät voineetkaan uskoa fasismiin - se vaatisi subjektiivista antautumista sille, minkä kokee arkirooleissaan vastustettavaksi, pelottavaksi, jos huokuttelevaksi niin ei ainakaan myönnettävästi, jne

Hippiasut vasemmistoradikalismin ilmaisuna saattoi nähdä esiintyjien melkein tavanomaiseksi olemisen ilmaisuksi. [Tässä olisi varmaankin pari kappaletta Radixin tavasta esittää vasemmistoradikalismi ja sen vertailua fasismin kuvaukseen, mutten enää muista esitystä riittävän hyvin niitä kirjoittaakseni.]

Tanssi. 12 Karamazovia päättyy tanssiin, johon yleisö kutsutaan. Esiintyjät fasilitoivat piirileikkiä sun muuta ja pysyvät siinä mielessä esiintyjinä. Radix päättyy tanssiin, johon yleisö spontaanisti osallistuu lähinnä taputtamalla, mutta koska esiintyjien esiintyjyys rakoilee, he pikemmin iloitsevat siitä mitä tapahtuu kuin suorittavat jotain sovittua, he ovat lähempänä yleisöä kuin Karamazovit, jotka säilyttävät esityksellä saavutetun ammattilaisuutensa.

[Tähän teksti jäi. 12:n Karamazovin suhteen olisin varmastikin muistellut kohtauksia, jossa Karamazoveista nuorin tyttö kivitetään muiden esiintyjien ja yleisön toimesta, koska hän himoitsee lihallista rakkautta, joka Karamazovien moraalin mukaan ei niin nuorelle vielä kuulu, ja koska hän ei suostu tähän nöyrtymään. En suostunut heittämään paperi-tai-teippi-myttyä. Tilanne oli järkyttävä. Toinen kohtaus, jota olisin kommentoinut, oli sellainen jossa suuri pahvihevonen hakataan pesismailoilla osiin, sitten näyttämö tyhjenee ja nuori nainen poimii yleisöstä jonkun, jolle tarjoaa pesäpallomailaa.

Mitä tekstin otsikkoon "radikaali into" tulee, voisin nyt sanoa, että yhteisöllinen tanssi, jolla esitysten tunteelliset, sosiaaliset ja fyysiset jännitykset purettiin, yhteinen musiikin ja liikkeen vapaa kudos, on oikeasti radikaali toiminnan muoto siinä mielessä, että väliaikaisenkin yhteisön jakama into on jotakin, minkä varaan voi muodostua yksilöllisiä kokemuksia, siemeniä ihmisenä ja yhdessä olemisen tavoille, jotka eivät perustu pelkoon, vihaan, pakottamiseen ja tukahtumiseen.]

muttei aina

Tekisi mieli kirjoittaa sinulle. Itkeä ja kirjoittaa, mutta se on maneeri; ne ovat maneereita. Kuuntelen toista musiikkia kuin sinä. Istun lattialla, tietokone jakkaralla. Kurotan päätä vähän ruutua ja näppäimiä kohden ikään kuin olisin siten lähempänä, mutta suoristan rintarankani ja päästän hartiat alas. Silloinkin voi alkaa itkettää; se ei ole maneeri. Silloin on lähempänä. Aamulla heräsin levänneenä. Milloin viimeksi niin on tapahtunut? Tänään tapahtui. Kiitos. Aurinko nousi. Ei liiemmin pilviä. Puhtaita vaatteita. Naisen ääni seinän takaa televisiosta.

yhteensattuma viululle ja kitaralle

Noin viikko sitten päädyin jonakin iltana Turun kaupunginkirjaston vanhan puolen eteisaulaan, ja kuulin ylhäältä musiikia, jonka tunnistin kokemuksellisesti, mutten heti osannut nimetä. Seurasin ääntä, nousin portaat musiikkiosastolle ja tulin levyosaston päätyyn, sinne missä länteen antava ikkuna näyttää Linnankadun liikenteen ja näin keväisin laskevan auringon. Siellä soi Arvo Pärtin Fratres viululle ja kitaralle. Mikä sydäntäravitseva hetki. Myös viulistin kamppailu huiluäänien soittamisessa oli yksinomaan koskettavaa siinä hetkessäni. Joku nätti tyttö yleisössä vilkuili, kuten minäkin, mutta emme kiinnostuneet toisistamme.

Arvo Pärtin Fratres kuuluu niihin hänen teoksiinsa, joita olen kuunnellut noin kahdentoista vuoden ajan. Pärtillä on parhaimmillaan kyky säveltää hengellisesti koskettavaa, älyllisesti rauhoittavaa ja tunteellisesti haastavaa musiikkia, joka paitsi luo oman äänellisen maailmansa - mikä ei ole ihan itsestäänselvää kun klassisen musiikin soundimaailma on kuitenkin suht vakiintunut meikäläisen ei-muusikon-korvissa - myös onnistuu kuulijan niin halutessa hetkittäin edustamaan toista maailmaa, joka on, mutta ei kuulu. Olen ollut iloinen aina kun on sattunut mahdollisuus kuulla näitä teoksia elävässä tilanteessa.

roskis

toseus on katkos samuudessa

katkos on viilto sameudessa

esikliininen hiirimalli

kaaos on muunnos tunnetussa

muunnos on laadullinen

kaikkein eniten virheitä

laadun muunnos muuttaa määrän

pisteen ja ison alkukirjaimen välissä

Vakava juttu: amalgaamipaikka

Amalgaamipaikka yhdistää paranoian eri kerroksia nykylänsimaisessa kokemusmaailmassa, voisi puhua kollektiivisesta alitajunnasta, jota jotkut ihmiset elävät arkenaan.

Amalgaamipaikka tuottaa lääketieteen kannalta tunnistamattomia ja diagnostisesti olemattomia sairaustiloja, allergioita ja hiivasyndroomaa, joita ei voida luonnontieteen välinein todeta, mutta jotka näistä vaivoista kärsiville ovat subjektiivisesti todellisia ja elämää monin tavoin, usein nimenomaan monioireisesti haittaavia.

Amalgaamipaikkaan liittyy tietenkin myös kertomuksia radiolähetysten kuulemisesta, jolloin amalgaamipaikka rinnastuu antenniin, lähettimeen tai vastaavaan. Amalgaamipaikka on siten sukua tai osa "targetted individual" -ilmiötä, jossa yksilö kokee että hänet on yleensä tuntemattomasta syystä johtuen alistettu valtion tai vastaavan ylivoimaisen toimijan taholta salaiseen mielenhallintakokeeseen tai muuhun psykososiaaliseen manipulaatioon, jossa häntä seurataan, vakoillaan, kuunnellaan, uhkaillaan, vahingoitetaan ja hänen elämäänsä eri tavoin pyritään muokkaamaan teknologisin välinein.

Otin tossa vajaa kuukaus sitten just amalgaamipaikan.

Marina Abramovicin maski murtuu, mutta rakentuu

Marina Abramovic ja Ulay tekivät eräitä innostavimpia peformansseja. Performanssitaide merkitsee minulle "katoavaa taidetta", johon kuuluu hetkellisyyden ja määrittelemättömyyden mahdollisuus. Sitähän se ei pelkästään ole, etenkään nykyään museo-, video- ja cv-konteksteissa. Toisaalta olen kiitollinen, että olen voinut nähdä vaikkapa sen kadonneen hetken, jossa Ulay ja Abramovic juoksivat kahtapuolta päin jonkin gallerian jykevää valkoista nelikulmaista pylvästä. Tai sen tuokion, kun he huutavat toistensa suihin.

Nykyisin Marina Abramovic ärsyttää minua, en ymmärrä miksi hetken taidetta pitää teettää uudestaan toisilla. Miksi performanssitaiteilija haluaa pönkittää asemaansa taiteen maailmassa, tehdä itsestään kaanonia toisintamalla vanhoja töitään. Enkä voi sanoa pitäväni erityisen kauniina, totuudellisena tai edes tajunnallisena hänen "The Artist is Present" -teostaan, jossa hän istuu museosalissa tuolissa pöydän ääressä vastapäätä tyhjää tuolia, jolla aikataulutetusti halukkaat tai ajan varanneet ihmiset tulevat istumaan ja jakamaan hänen kanssaan kohtaamisen hetken. Tässä hetkessä The Artist sitten on Present, ja tuoli-pöytä-tuoli-asetelman ympärillä vallitsee tärkeilevä ja tirkistelevä aura. Kuvailin tätä auraa, jonka jollain videolla näin, ystävälleni: "Vittu minuu ällöttää toi taideyleisö, omahyväiset lihavat runkkarieliitit kännykkäkameroineen. Hyi saatana. Ja tuolla ollaan "hiljaa" ja "läsnä" ja "takertumatta", haasteellinen ympäristö täytyy sanoa, ois mulle! sit nää kaikenmaailman wannabetaiteilijat (just like me!) jotka tulee "haastamaan" "mestaria" jota tietenkin eivät kutsuisi mestariksi vaikka mielessään toivoisivatkin että M. A. olisi... emmä tajuu tota koko skeneä ja teosta, höpsöä." Asioiden ollessa kuten ovat, Abramovic on performanssitaiteen diiva, pönöttäjä.

The Artist is Present -teoksessa Abramovic istuu vakaasti, yläselkä jännittyneenä ja pää siten hieman eteen kurottaen, silmät kiinni, kunnes kuulee tai muuten huomaa vastapäiseen tuoliin istuneen toisen ihmisen, jolloin hän avaa silmänsä ja ulkoisesti reagoimatta ottaa vastaan toisen ihmisen katseen. Ympärillä on yleisö ja lukuisia audiovisuaalisia tallennusvälineitä, valaistus, ilmastointi ja lämmitys.

Kaikki on äärimmäisen mekaanista ja toisteista, hallittua ja yhdentekevää. Kiinnostavaa on vain joidenkin Abramovicin ääreen - sillä hänhän on tilanteessa vain interaktiivinen veistos - istuvien henkilöiden reaktiot, ja miedosti kiinnostavaa on toki esityksen kesto. Se, että tällainen teos ja sen suuri huomio on yleensä mahdollinen (moni tuttuni, joka ns. ei tunne performanssitaidetta, on puhunut minulle siitä tai lähettänyt jotain linkkejä videoihin, joita pitkään pyrin olemaan katsomatta nihkeyttäni), niin teoksen ja sen huomioarvon mahdollistaa kulttuurimme henkinen keskenkasvuisuus. Jos jokin läsnäolon taito olisi suht tavallinen ja yleisesti arvokkaaksi huomattu muutenkin kuin naistenlehtien aiheena, kenelläkään ei olisi tarvetta tällaisen esityksen tällaiseen esillepanoon, eikä montaakaan ihmistä kiinnostaisi osallistua siihen etenkään tuolla tavoin. Performanssitaiteilijan päivätyö. 

Video, jonka lopulta kiinnostuin teoksesta katsomaan on se, missä Abramovic kohtaa Ulayn, ilmeisesti vuosien tauon jälkeen. Hehän olivat pariskunta ja työpari, joka suunnitteli menevänsä naimisiin keskellä Kiinan muuria, käveltyään ensin vastakkaisilta puolilta siihen paikkaan, mutta projektille luvan saaminen ja kaikki byrokratia vei niin kauan, että kun he lopulta pääsivät toteuttamaan muurillakävelyä, kohtaamisen intentioksi oli tullut ero. Ja sen jälkeen he ilmeisesti eivät tavanneet.

Kun maltoin katsoa siihen saakka että Ulay tulee istumaan Abramovicin esitykseen, tapahtuu ensimmäinen aito kohtaaminen tuon muutaman minuutin videon aikana (varmasti esityksessä sen ääliömäisistä puitteista huolimatta tapahtui jotain muutakin aitoa, sitä lienee turha epäillä). The Artist murtuu ja kehopanssarin ja maskin takaa paljastuu ihminen, kaipaus, ilo, elävä muisti, kyyneleet, tarve kokea yhteys: ihminen Abramovic ojentaa kätensä pöydän yli ja Ulay, joka ilmeisesti puhuu jotakin, ojentaa omansa. He pitävät toisiaan käsistä, Ulay sanoo jotain. Mutta Taitelija Abramovic ottaa vallan ja vetäytyy (aikataulu varmaan pukkaa päälle, täytyy vielä olla takertumatta moniin yhdentekeviin tyyppeihin joita on tulossa monta tunnissa). Surullista ja kaunista ja koskettavaa. Hyvä että katsoin. Olisivatpa he vain lähteneet saman tien kahville, jättäneet koko typerän museon ja naurettavan duunin.

Seuraavan ihmisen tyyni kohtaaminen ei ole aivan itsestäänselvää ja Abramovic aukaisee ja sulkee silmänsä muutaman kerran ennen kuin saa kytkettyä performanssin käsikirjoituksen päälle. Somaattinen ja emotionaalinen torjunta, jota hän itseään kohtaan tuossa hetkessä joutuu suorittamaan, on sietämättömän tarkka kuvaus liian monesta kaiken aikaa liian monessa ihmisessä tapahtuvasta sisäistetystä sosiaalisaatioprosessista. Täytyy olla toisenlaisten sosialisaatioiden mahdollisuuksia ja taiteen täytyy voida ehdottaa niitä, kysyä niitä, kokeilla niitä, tavoitella niitä. Abramovicin taiteen lähtökohta on minusta juuri tuollaisten toisenlaisten sosialisaatioiden suuntainen, mutta The Artist is Present ja kaikki kaanoninrakennus ("Minä olen performanssitaiteen isoäiti") on tuon lähtökohdan vastaista.

Ulayn ja Abramovicin kohtaaminen on aito ja koskettava ja surullinen sikäli kuin Abramovicin täytyy pukeutua "The Artist"-naamiosysteemiinsä välittömästi uudelleen. The Taiteilija ei ole vapaa ihminen.

(Omaani parempi humma -tägi tähän, koska Ulay.)

palleaamyöten valossa

Katselen valon vaihteluja ja kysyn kuka minä olen. Katson ikkunaan, katson ikkunasta, ja valo vaihtuu, ja kysyn. Tietokone hurisee, pölyistä puhdistettu tuuletin pyörii. Avasin koneen, purin osiin ja puhdistin. En silti ymmärtänyt, miten se toimii - minulle oli yksinkertaiset ohjeet purkamiseen, mihin en olisi omin neuvoin pystynyt. Kirkas valo on tummempaa kuin hailakka pilvien suodattama. Aamuvarhaisella idässä on turkoosia ja lännessä mustansinistä. Illalla osat vaihtuvat. Ystävä on kassajonossa kun astun kauppaan. Lopulta hänen reittinsä kulkee toisaalle kuin minun. Kirkas on tummaa, koska se luo varjot, niinkö? Metsämäellä on taas uusia kaatuneita puita, vanhoja kuusia. Jättiläistuija on pystyssä. Hämmentävällä tavalla ihmisillä on samoja nimiä. Peikonlehden lehdet päästävät valon läpi, kullakin on oma jänteensä - kuin soittimen kielillä. Ne seuraavat valoa, käännän ruukkua, ja kysyn. En halua lopettaa näin.

illalla

olen aina lähdössä, niinpä voin koko ajan alkaa

jos hukkaisi kiinnittyneimmät esineensä

ketä varten tämä ruumis on

kutistua ja sitten kasvaa

päivän aikana polku täyttyy uudella lumella

neulanterävä kaksimetrinen väkevä magneetti maanalaisen parkkihallin sisääntulorampin mutkassa

"Jonimatti, my Wing Man!" ... "My pleasure!"

kaupassa tulee mieleen sosiaalinen paranoia ja medikaalinen paranoia, luulosairaus ja targetted individual

käsittämättömyyksiä tapahtuu; tätäkin tekstiä lukee jokin uudistuva ruumis

kehä, josta keho, "teurastetun eläimen ruho, josta pää ja sisukset on poistettu" (suom. etym. sanak.)

keräilyä

kogniitiivinen siivous

vaikea armollisuus

jaettu salaisuus

vain havaintoja

itseltä itselle

puheakti joka muuttaa emotionaalisen tasapainon

ja kemiallisia iloja

rakastetun nimi mantrana

olla tarjolla

olla saalis

haukka lehahtaa pikkukuuseen mistä talitiaiset räpsähtelee

elämän yksinkertaisuus

1800-luvulla tuntematon

ihmistä ei biologisesti ole olemassa

kokemus jota on vaikea sanallistaa

yleishavaintona, ulkopuolelta kertoen

pitkä luu

halailut, haikut, intiaanit

spotify, sapfo, logo, logos; nielaiset

koukku

kuitin läpi punertuva kastunut tussinjälki

alakuu

kynnys josta nautin

enneadit, linnunpöntöt

peiliä rosopäisellä vasaralla

sekavia muistilappuja monista lähteistä

vakava kysymys

Jos saisit viikon lomaa elämästäsi ja sijaisen toteuttamaan sitä kaikkine yksityiskohtineen koko loman ajaksi, miten opastaisit sijaisen kaikkiin elämäsi toimiin, tapoihisi hoitaa asioita ja suhteita, esineitä ja käytäntöjä, asenteisiisi kodissasi, työssäsi, ystäviesi ja perheesi parissa?