palleaamyöten valossa

Katselen valon vaihteluja ja kysyn kuka minä olen. Katson ikkunaan, katson ikkunasta, ja valo vaihtuu, ja kysyn. Tietokone hurisee, pölyistä puhdistettu tuuletin pyörii. Avasin koneen, purin osiin ja puhdistin. En silti ymmärtänyt, miten se toimii - minulle oli yksinkertaiset ohjeet purkamiseen, mihin en olisi omin neuvoin pystynyt. Kirkas valo on tummempaa kuin hailakka pilvien suodattama. Aamuvarhaisella idässä on turkoosia ja lännessä mustansinistä. Illalla osat vaihtuvat. Ystävä on kassajonossa kun astun kauppaan. Lopulta hänen reittinsä kulkee toisaalle kuin minun. Kirkas on tummaa, koska se luo varjot, niinkö? Metsämäellä on taas uusia kaatuneita puita, vanhoja kuusia. Jättiläistuija on pystyssä. Hämmentävällä tavalla ihmisillä on samoja nimiä. Peikonlehden lehdet päästävät valon läpi, kullakin on oma jänteensä - kuin soittimen kielillä. Ne seuraavat valoa, käännän ruukkua, ja kysyn. En halua lopettaa näin.