torstai 19. kesäkuuta 2008

itsekeskeisiä verbejä

mättää
minättää
minutella
minuuttaa

7 kommenttia:

Santeri Satama kirjoitti...

Mikkeliksi (kun Nagar-juna män justiinsa): miätiskellä.

M:R kirjoitti...

Onko "minuutti" se aika, jonka yksi minuus kestää? Kokemukseni mukaan ne kuolevat joskus nopeammin.

Johannes Knektman kirjoitti...

Hmm... otetaan mukaan sinäkin: minuusinä...

m:r: "Onko "minuutti" se aika, jonka yksi minuus kestää?"

Riippuu minuuden seurasta, oikeassa seurassa minuus vaihtuu sekunneissa.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Hienoa että noinkin pöljät kielelliset kikkarakarvat kuin mitä kirjoitin ovat synnyttäneet näinkin tarkkoja oivalluksia.

Knektmanin ja MR:n käsitykset siitä, mikä on suotava minuuden ikä tai kesto ovat selvästi eriävät. Ja miten kuolema ja vaihtuminen suhteutuvat toisiinsa?

Santeri Satama kirjoitti...

"Minuutin" (tässä yhden minuuden syntymän ja kuoleman välisyys) kestoksi jotkut kvanttitajuntahypoteesia kannattavat fyysikot ovat laskeneet 0,1 sekuntia kellonaikaa ja väittävät laskutaitonsa saavan tukea myös itämaisten meditaatiomestareiden introspektiivisesta empiriasta.

Jotta kukaan ei olisi väärässä vaan kaikki voittaisivat, vetoan auktoriteettien sijasta omakohtaiseen introspektioon, jonka mukaan mukaan minuutit syntyvät ja kuolevat päällekkäin ja kerroksittain - tai hieman teoreettisemmin ajatellen sisäkkäin kuin maatuskanuket - monilla värähtelytaajuuksilla. Veikatenkin, että inhimillinen kokemus kattaa värähtelytaajuuksista vain pienen kirjokannen tulkintasuodattimen ja että minuuttien värähtelytaajuudet ulottuvat Planckin tason minuuttien kestosta (Planckin taso on fysiikan mukaan pienin pieni, jonka alla mitallisuus tyysten lakkaa) vähintään universumin kokoisiin minuutteihin.

Johannes Knektman kirjoitti...

Minuuteni on häilyväinen.

Pohjavire on aina sama, se jonka omaksuin jo lapsena, mutta sen päälle liimaantunut aikuinen minuuteni vaihtelee nopeassa tahdissa sen mukaan missä seurassa olen.

En siis näyttele, vaan sopeudun ympäröivään maisemaan.

Sillä haluan miellyttää ihmisiä, jatkuva itsetarkoituksellinen oletuksia vastaan kapinointinikaan ei kumpua itsestäni, vaan on sekin vain muiden miellyttämistä, tai oikeammin muiden huvittamista.

Tämä on ainoa asia minkä olen itsestäni keski-ikään mennessä oppinut.

Kuolema... Minuuden kuolema saattaa kuulostaa pahalta, mutta sitäkin tapahtuu, kun huomaa ettei loppuen lopuksi olekaan se miksi itseään kuvitteli. Eikä aina edes se mikä on.

On vain toivottava että vanhan kuollessa uuden minuuden verso nousee maasta.

Mutta ei mitään osaa itsestään kykene hautaamaan, sitä kantaa jumalatonta minuuden ruumiskasaa selässään.

Ja loppuun esitän kliseen kansallisesta itsetunnostani:

- Mutta minä en ole runoilija, en filosofi, olen vain insinööri ja tää kahvikin on laihaa ja kakkukin on likilaskuinen...

M:R kirjoitti...

"Minuutin" juuri on latinan "minutus", pieni. En tiedä mikä on "suotava ikä" minuudelle. On pitempi-ikäisiä minuuksia ja sellaisia jotka syttyvät hetkeksi ja sammuvat äkkiä, mutta tuntuvat silti todellisilta, vaikka ovat kaikkea muuta. Toki ne voivat syntyä uudestaan, siksi minuuksien kuolema ja vaihtuminen ovat sama asia eri kulmasta. Mikrokosminen samsara.