sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

rationaalinen ajattelu ja sentimentaalinen tiedeusko

Monesti oletetaan, että tieteellisen maailmankuvan yleistyminen on tehnyt ihmisistä rationaalisempia ja vähemmän sentimentaalisia arvioissaan maailmasta. Kuitenkin kaikenlaiset tiedeuskovaisten "humanisti hiljaa!" -huudahdukset, kun joku ei-asiantuntija julkisesti pohtii vaikkapa teoreettista fysiikkaa, sekä erilaisten virallisten skeptikkojen ponnistelut avoimen keskustelun tukahduttamiseksi kertovat selvästi, ettei ole mitenkään harvinaista, että tieteelliseen maailmankuvaan sitoudutaan aivan yhtä sentimentaalisesti kuin herätysliikkeisiin. Tiede tullessaan tiedeuskoksi kerää ympärilleen papiston ja seurakunnan, jotka yhdessä hallinnoivat vahtikoirina dogman ja konsensuksen rakenteita. Eikä siinä mitään, järjestelmä vain toistaa isiensä virheitä aina kolmanteen ja neljänteen polveen.

2 kommenttia:

Noora Koi kirjoitti...

Oon huomannut samaa. Tosi moni ateisti käyttäytyy kuin häntä olisi lyöty naamalle jos mainitsee itse uskovansa johonkin muuhun. Kiihkoateisteilla on myös inhottava taipumus kutsua ihmisiä idiooteiksi puutteellisin perustein :D ja pyrkiä käännyttämään ja nöyryyttämään niitä, jotka eivät jaa heidän uskontoaan.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Joo, kai kiihkoilu on aina väistämätöntä, kun oma identiteetti kytketään johonkin ajatusmaailmaan tai teesiin, tyyliin tai tapaan olla, eikä havaita ja hyväksytä eroa oman elämäntavan ja toisten ihmisten välillä. Epäilemättä sorrun itse kiihkoiluun, mutta en ehkä huomaa itse, missä ja milloin. Tai kenties tämä avoimuuden vaatimus voi olla eräs mahdollinen kiihkoilua tuottava ajatusrakennelma... ainakin kiihkoilen sisälläni siitä joka päivä.