kritiikkikartoitusta
Kirjastani Tule on minun nimeni on kirjoitettu juttuja, joihin linkit tässä:
Jouni Tossavainen Keskisuomalaisessa
Virpi Alanen Kiiltomadossa
Janna Kantola Helsingin Sanomissa
Juhani Tikkanen sivuillaan
Lisäksi Erkki Kiviniemi kirjoitti arvion Kirjoon (muistaakseni 1/2008) ja Kristian Blomberg Tuli&Savuun (1/2008). Näitä tekstejä ei netistä löydy, lue siis lehdistä.
Turun Sanomissa on lyhyt maininta, jossa hassusti teos yhdistetään language-runouteen ja lainaukseen on lipsahtanut ylimääräinen kieltosana.
Tulevassa Parnassossa ilmeisesti on katsaus ntamon runoteoksiin ja voi olettaa, että sielläkin on jotain kirjasta.
Edit: Unohdin vallan, että Itä-Hämeessä oli myös jokin aika sitten arvio. En tosin vieläkään muista päivämäärää tai kirjoittajan nimeä. Netistä tekstiä ei löydy.
5 kommenttia:
Eksyin Hesarin sivuille ja löysin Janna Kantolan jutun 3.6.08. Näin kretliiniä ja veivasin tämmöisen jatkojutun keskusteluun, jonka liitän tänne blogiisi siltä varalta että Hesari sensuroi sen:
---
Pitääkö mennä niin lähelle kuin oli Baudelaire teilatakseen Jonimatti Joutsijärven mielenkiintoisen kokoelman?
Samaan sarjaan voineisi lainata Abu Nuwas'in Sateenkaari-runon alkua:
"Vanhus riemuitsi ja lauloi, joi aamuryyppyä / eilisen jämistä: viini / telkesi hänet iloon!…"
(Suomennos I. L. 2008, ei julkaistu)
Samalla tapaa väärinkäsityksen kakofoniaa on eräs kanonisoitu suomalainen tuoreempi, lähes moderni, luontorunoilija joka kirjoitti "Ruislinnun laulu korvissani / tähkäpäiden yllä täysikuu " Olen koko sen ajan mitä olen runoja selaillut pitänyt tätä Suomalaisen runouden upeimpana maisemamaalauksena, kunnes eräänä kesänä lomaillessamme Koitereen lähellä pienen heinäpellon laitamalla: Hiljaisena kesäyönä pomppasin kauhun hiki kainaloissani pystyyn. säntäsin ilman yöpukuani pihalle ja kuulin sen taas: Ruisrääkän karmeaa karjuntaa! (Koska lukijoita ei ylipäätään muutenkaan arvosteta, eikä heihin luoteta, niin tämä luontorunoilija oli edesmennyt E. Leino.)
Leino on kuin onkin mainettaan parempi runoilija, koko kesäyön luonnonrauhan väkivalta aukeni kertakuulemalla.
Sellaista on joskus runous! Jonimatinkin, minun mielestäni.
Janna Kantola odotti kuulevansa hilpeän helppoa ruislinnun piiperrystä, kuulikin miehisen miehen pohdittuja sanoja joista muodostuu rivejä kuin rakentaisi Gizan pyramidia hiekkamyrskyn kulutusta vastaan. Varmaan kauhistui kuten minä ensi kertaa eläissäni kuullessani Ruisrääkän (tietämättä muuten että onko ruislintu ruisrääkkä).
Lukaisin muuten vasta jokin aika sitten Mätämunan muistelmat, en oikein lopultakaan vieläkään käsitä miksi hän (Heikinheimo siis) sai teilata rehellisiä soittajia sellaisella sadistisella sanaruoskalla kuin mitä teki. Kuka niistä nauttii, todella?
Pohtii
Juhani Tikkanen, runoilija Turusta
Okei, mutta että "miehisen miehen"? Kieltäydyn kunniasta.
Kiitos toki hyvästä meiningistä ja keskustelualttiudesta! mutten mitenkään näe itseäni "miehisenä miehenä" ja koko kysymys sukupuolesta on pukusuolesta.
Ah niinpä; etpä tietenkään tiedä sitä monisyistä taustaa minne tämänkin Hesarin jutun myös liitin, parempi olla julkistamatta tämän enempää täällä. Jos joskus sattumalta istuttaisiin teekuppien äärellä niin muistuta että kerron...
Mutta että termi miehinen mies loukkasi? Et sinä käsittääkseni ihan nainenkaan kyllä liene?
Tuo mitä vihjaan liittyy vahvasti siihen.
No saisihan tämän täältä poiskin.
Jos noin pahasti loukkasin. Poista pois, ja unohdetaan koko tapaus.
En loukkaantunut, mutta en tunnista itseäni "miehisenä miehenä". Mies - olen ilmeisesti sellainen, mutta tuskin "miehinen" (tätä pitäisi tietenkin kysyä joltakulta joka tuntee minut).
Ja sitä paitsi pyrin siihen, että näissä nettikeskusteluissa vältän loukkaantumasta. Ainakin omassa blogissani koetan sietää kaikkea. Ihmiset ottavat kaikki väittelyt netissä niin rankasti, toisaalta kirjoittaen mitä sylki suuhun tuo, toisaalta kärjistäen reaktioitaan. Se on tarpeetonta.
Lähetä kommentti