(psuedo-)tosiasana, Cat-Shit-Ananda!

vitivalkea silkkiäistoukan kotelo haisee venäläiseltä suklaalta
sen sisällä kolisee kuollut toukka

eräs runo David Kherdianin kirjasta Letters to My Father

Sattumalta ja Armenian kansanmurhaan liittyvän tutkailun myötä päädyin kääntämään seuraavan runon, joka ei liity sattumaan eikä kansanmurhaankaan mitenkään suoraan.



David Kherdian
Teoksesta Letters to My Father (Kirjeitä isälleni)


Sen täytyi olla vuosi 1950. Racine, Wisconsinissa.
Olinko yhdeksäntoista? Oliko isäni kuusikymmentä
vai kuusikymmentäyksi - kuten minä olen nyt?
Sen täytyi olla ensimmäinen autoni, Plymouth.
Isäni ei koskaan ajanut, eikä äitini.
Vain yksi armenialaisperhe,
niin muistan, omisti silloin auton.

On ilta ja ajan häntä
Veteraanien talolle johonkin tapahtumaan
tai tapaamiseen jonne hän on menossa.
Olemme keskikaupungilla ennen kuin tajuan,
hän on epävarma osoitteesta.
Hän on tottunut kävelemään kaikkialle,
ja on menettänyt suuntavaistonsa autossani
(mutta en tajua sitä lainkaan
silloin). Hän tekee minut kärsimättömäksi.
En halua olla hänen kuskinsa,
haluan eteenpäin omassa elämässäni, en
olla apuri hänen elämässään.

Aja tiensivuun, hän sanoo, lukien ajatukseni.
Teen niin, vaivaantuen,
omatuntoni kamppailee
kärsimättömyyteni kanssa. Mutta
ajan sivuun. Hän nousee autosta ja nopeasti
aloittaa kiirehtivän kävelynsä -
kävelyn josta tulen aina tuntemaan
hänet, ja jonka tulen aina muistamaan
kun ajattelen häntä ja ajattelen itseäni.

Hän nousee autosta Woolworthin edessä.
Ulkona on pimeää, mutta katuvalot
eivät pala, ja olen täällä, yksin
puolipimeässä,
jähmettyneenä, autoni pysäköitynä kadunvarteen

Ja olen siellä yhä, katsomassa,
tuijottamassa hänen selkäänsä kun hän liikkuu pois,
tietäen että Veteraanien talo
on vain kolmen korttelin päässä.
Kutsuisin häntä jos hän voisi kuulla minua
mutta hän on omillaan ja yksin
kuten minä
tämän kanssa mitä minä sitten olenkin.

Websterin suomi-englanti-sanakirjassa on jotain hämärää, joka paljastui, kun tarkastin, puhutaanko netissä mitään sanaa "ainous" käyttäen. Ei juuri muuta löytynyt.

särkymisen ja synkronisiteetin havaintoja

K heräsi joskus ennen kahdeksaa ja luuli että on jo yli yhdeksän. Hän puhui kanssani, ja sanoin, että nukun vielä, minulla on kymmeneltä herätys. En muista mitään tuosta keskustelusta. K nousi vähän kahdeksan jälkeen. Minun herätyskelloni soi 8.20, kuten olin illalla säätänyt. En jaksanut nousta. Laitoin sen soimaan puolen tunnin päästä, mutta en jaksanut nousta, ja nukuin vielä - kymmeneen.

Siis, ilmeisesti joku sellainen osa minussa, josta en juuri mitään tiedä, ja jota en muista lainkaan, oli päättänyt herätä kymmeneltä, ja se osa, jonka tunnen jotenkuten, turhaan yritti päättää nousta 8.20... koska sillä ei ollut tahdonvoimaa tuon päätöksen toteuttamiseen, sillä tämä tuntematon, voimakastahtoisempi osa oli päättänyt herätä kymmeneltä. Harvoin tulee tällaista suoraa todistusaineistoa minuuksien moneudesta.

Toinen yhtä älytön tapahtuma sattui juuri äsken. Luen Colin Wilsonin Sivullinen ihminen -teosta (Sanasato 2007). Termi sivullinen kyllästyttää minua tässä vaiheessa totaalisesti. Se on jonkin älykkömiesten yhteisön rakennelma, itsepetoksen menetelmä, jonka avulla nämä sivulliset ylläpitävät omaa sivullisuuttaan, vaikka todellisuudessa juuri tätä termiä käyttämällä liittyvät harhailevaan yhteisöönsä. Jauhoin jotain tälläistä, joten K totesi, katkaistakseen monologini ja muuttaakseen tilanteen turhautuneen sävyn, että luepa ääneen jokin Färdingin runo. Avasin Färdingin Valitut runot ja luin eteeni ilmestyneen runon, joka päättyy: "Niinä hetkinä enemmän kuin koskaan, kohtaan / täydellisen sivullisuuden."

En ilmeisesti ansaitse minkäänlaista armoa, sillä olen ajatuksin, sanoin ja teoin loukannut sivullisten yhteisöä, mutta nämä maagiset, vihjailevat syytökset eivät minua pelota, enkä kadu, enkä aio lopettaa sivullisuutta loukkaavaa käytöstäni, mutta en myöskään ryhdy kannattamaan ja kehittämään Eero Ojasen osallisuus-filosofiaa. Kerrassaan latteaa. Turhautumisen synnyttämä synkronisiteetti, jos tästä nyt siitä on kyse, ilmeisesti voi olla vain tympeää ja koomista.

sinulle on sanottu "sinä pelkäät kohdata itseäsi"

ehkä tämä planeetta on jonkin toisen maailman taivas

ihminen menee tyhjyyteen muuttuakseen

itsemuistanta: "puolet ainetta, puolet armoa"

helvettiplaneetta

syy
ksi
kse
ksi

Kukkia-ryhmän esityksiä Helsingissä 7.3.-30.3.2008

Karolina Kucian ja Tero Nauhan KUKKIA-ryhmän esityksiä MUU-galleriassa Helsingissä 7.-30.3. Menkää sinne vaikka joka päivä, jos pääsette. Itse menen ehkä vasta kuun loppupuolella.

"No city should be so large that a man cannot walk out of it in a morning" - Cyril Connolly -

Turussahan tuo onnistuu hyvin helposti, olen kerran kävellytkin täältä ulos mantereen suuntaan. Merta päin temppu on vielä helpompi. Kaupunkeja ympäröivät vallihaudan tavoin moottoritiet silmukoineen ja ramppeineen, ja ne ovat aivan päteviä kävelijän lannistajia.

Näin muuton jälkeen kävin läpi vanhoja kuvia.