särkymisen ja synkronisiteetin havaintoja
K heräsi joskus ennen kahdeksaa ja luuli että on jo yli yhdeksän. Hän puhui kanssani, ja sanoin, että nukun vielä, minulla on kymmeneltä herätys. En muista mitään tuosta keskustelusta. K nousi vähän kahdeksan jälkeen. Minun herätyskelloni soi 8.20, kuten olin illalla säätänyt. En jaksanut nousta. Laitoin sen soimaan puolen tunnin päästä, mutta en jaksanut nousta, ja nukuin vielä - kymmeneen.
Siis, ilmeisesti joku sellainen osa minussa, josta en juuri mitään tiedä, ja jota en muista lainkaan, oli päättänyt herätä kymmeneltä, ja se osa, jonka tunnen jotenkuten, turhaan yritti päättää nousta 8.20... koska sillä ei ollut tahdonvoimaa tuon päätöksen toteuttamiseen, sillä tämä tuntematon, voimakastahtoisempi osa oli päättänyt herätä kymmeneltä. Harvoin tulee tällaista suoraa todistusaineistoa minuuksien moneudesta.
Toinen yhtä älytön tapahtuma sattui juuri äsken. Luen Colin Wilsonin Sivullinen ihminen -teosta (Sanasato 2007). Termi sivullinen kyllästyttää minua tässä vaiheessa totaalisesti. Se on jonkin älykkömiesten yhteisön rakennelma, itsepetoksen menetelmä, jonka avulla nämä sivulliset ylläpitävät omaa sivullisuuttaan, vaikka todellisuudessa juuri tätä termiä käyttämällä liittyvät harhailevaan yhteisöönsä. Jauhoin jotain tälläistä, joten K totesi, katkaistakseen monologini ja muuttaakseen tilanteen turhautuneen sävyn, että luepa ääneen jokin Färdingin runo. Avasin Färdingin Valitut runot ja luin eteeni ilmestyneen runon, joka päättyy: "Niinä hetkinä enemmän kuin koskaan, kohtaan / täydellisen sivullisuuden."
En ilmeisesti ansaitse minkäänlaista armoa, sillä olen ajatuksin, sanoin ja teoin loukannut sivullisten yhteisöä, mutta nämä maagiset, vihjailevat syytökset eivät minua pelota, enkä kadu, enkä aio lopettaa sivullisuutta loukkaavaa käytöstäni, mutta en myöskään ryhdy kannattamaan ja kehittämään Eero Ojasen osallisuus-filosofiaa. Kerrassaan latteaa. Turhautumisen synnyttämä synkronisiteetti, jos tästä nyt siitä on kyse, ilmeisesti voi olla vain tympeää ja koomista.
6 kommenttia:
Tympeys ja koomisuus kuitenkin tuntuvat jotenkin toisensa poissulkevilta tunnetiloilta. Järjettömät mutta merkitykselliset yhteensattumat, varsinkin kun niille koittaa etsiä järjellistä merkitystä jossain järjestykseksi tulkitussa ja totutussa selityskokoelmassa, aiheuttavat kyllä kaikenlaisia tuntemuksia; tympeyden, pelon, koomisuuden, pakahduttavuuden jne. lisäksi helposti ja yleisesti myös sivullisuutta. Ja sivullisuushan tarkoittaa kirjan kansien sisään nidottua tai arvokkaammassa muodossaan sidottua kirjanlehtiyttä, jonka blogosfäärin kaksiulotteisessa ruutumaailmassa helposti unohtaa:
Mies yhä katseli, hiljaksensa sauhuja tupruttain,
miettien, että maailmoita voi olla alekkain
taikka päälletysten, niin kuin kirjanlehtiä vain.
Niitä voi joku lukea taikka lukematta olla
kuten on kunkin kutsumus - kuka tavata paukuttaa
ikänsä kaiken yhtä sivua, ja autuutensa saa,
kuka taas sanoja kuurnitsee, kuka kurkkaa niitten taa.
Toiselle alati aukeaa vai yksi näkymä: nolla;
tarinasilmät kenellä on, hän lävitse lehtien
tavottaa kenties siihenkin suuntaan kuvien yhteyden.
Kirja tuosta ei muutu, ei meistä piittaa paljoakaan.
Sitä kun jollain suuremmalla kouralla kirjoitetaan,
siihen on hankala päästä edes kirjaimeksi mukaan
jos on tärkeä itsestään. Ei, eihän itseys kukaan
pääse muuta kuin kärpäsenpilkuksi, tahraksi, jonka sois
kokonaisuudesta mieluumminkin pyyhittäväksi pois.
Vain tämä piippulepojen olo ja kaikki taivallettu
voi kokonaisen sisälle päästä ja päätyä vapauteen,
kaikessa mukana olemiseen ja sykähtämiseen
niinkuin olisi itsestänsä iäksi irroitettu.
Elämässänsä kuolemiseen kuka täysin kykenee,
hän on varjoton, askeleensa ei jälkeä hiekkaan tee.
(Aaro Hellaakoski, sarjasta Piippulevolla)
"Tympeys ja koomisuus kuitenkin tuntuvat jotenkin toisensa poissulkevilta tunnetiloilta." Eivät tuntuneet. Enkä toki kirjoita tähän blogiin tunteitani sellaisina kuin ne koin.
Sivullisuus sivulla oloa, miksei, mutta siitä ei Wilsonin kirjassa ole kyse. "Outsider", ulkopuolinen, joka sivulliseksi käännetään, on aivan liian helposti subjektiivisen rajallisuuden tuottamaa turhautumista, jonka kautta "yhteisö" tai vastaava tulkitaan (milloin minkäkinlaiseksi, mutta yleensä oman negatiivisen energian projisoinnin jälkeen - toki usein niin, että yhteisö ensin on tuottanut tuon negatiivista energiaa kohisevan subjektin). En usko, että ymmärrän ihmisyhteisöjen olemista ja merkitystä lainkaan tarpeeksi, ja epäilen ettei kovin moni muukaan. Epäilemättä moni myös ymmärtää paremmin kuin minä, mutta ei se juuri nyt minua auta.
Tuntemattoman kieltäminen ei ole nähdäkseni sellainen ratkaisu, johon luomistyöstä kiinnostunut ihminen voi päätyä. Ei sillä, että Wilsonin ja muitten "sivullisuudessa" välttämättä olisi siitä kyse. Onpa tämä kirjoittelu nyt suhteellista.
Tuo Hellaakosken pätkä on hyvä.
The Outsider on Colin Wilsonin termi, jolla hän niputtaa kirjailijoita, ajattelijoita ja taiteilijoita oman ongelmaansa pariin. Tämän hän on tehnyt 24-vuotiaana ja pyrkinyt etsimään vastapainoa eksistentialismille, johon oli innostunut mutta koki pessimistiseksi.
Sivullisten yhtenäistä joukkoa tuskin on, eivätkä kirjassa käsitellyt tyypit tunteneet toisiaan eivätkä ainakaan muodosta mitään sisäpiiriä.
Näkökulmasi on silti kiinnostava. Kaikilla lienee riippuvuutensa ja vapaa alueensa, mutta Wilsonin valikkoon päässet ovat kirjailijan mielestä tehneet rajun pesäeron sovinnaisia ratkaisuja ja selityksiä vastaan - vuonna 1957: kyse on siis klassikosta, johon Wilson itsekin heittää kommenttinsa uudessa painoksessa.
evok
"evok"?
Puheella "sivullisten yhteisöstä" on tokikaan tarkoita, että Wilsonin sivullisiksi nimittämät henkilöt ja fiktiiviset hahmot olisivat muodostaneet mitään konkreettista sosiaalista yhteisöä, vaan sitä, että Wilson hahmottellessaan sivullisen tyyppiä tulee myös luoneeksi tämän kuvitteellisen yhteisön, joka sulauttaa erilaiset sivullset yhteen hahmoon, jossa näiden alkuperäisten, hahmon aineksena toimineiden ihmisten väliiset erot katoavat. Tällöin menetetään jotain. Saavutetaan myös sivullisuuden kategoria, joka siis on minun näkökulmastani näin vuonna 2008 kuvittellinen yhteisö, joka ylläpitää omaa tilaansa. Wilsonhan teoksessaan pyrkii löytämään ulospääsyä tästä tilasta - mutta ei takaisin ns. normaaliin sosiaalisuuteen. Vankilakartastona The Outsider ei ole kuitenkaan riittävän kattava, että suosittelisin sitä varauksetta pakoyritystä hautoville.
Sivullisten yhteisö on siis, tässä hetkessä, ja ainakin minun kannaltani, mentaliteetti, jolla jonkin ulkopuolisuuden kokemuksen voi määritellä, samastua tähän määriteltyyn kokemukseen ja siten asettua yhteiseen ulkopuolisuuteen. Tämä on itsepetosta. Wilsonin kirjoittaessa teosta 50-luvulla tilanne saattoi olla (tämän käsitteen kannalta) varsin toisenlainen.
Tietenkin sivullinen terminä sisältää myös sen paljon konkreettisemman merkityksen, että joku henkilö on sivussa ympäröivästä sosiaalisuudesta. Mutta Wilsonin sivullisuus on paljon tarkemmin määritelty psykologisten ja luovien ym. probleemien kudelma, eikä pidä sisällään kaikkea ulkopuolisuutta, syrjäytyneisyyttä ja muuta. Tietyistä sivullisista emme ehkä tiedä tarpeeksi, että voisimme analysoida heidän psykologista tyyppiään. Wilsonin sivullinen on jossain suhteessa sankarityyppi tai jopa marttyyri (ei välttämättä), millaiset eivät ole hyviä roolimalleja. Kiinnostava rajaus on myös, että jokainen sivullinen Wilsonin teoksessa on mies.
Ehkä voi kysyä myös, miksi pohtia todellista itsetuntemusta ja -toteutusta etsivien hahmojen olemista siltä kannalta, että mitä heiltä puuttuu suhteessa perinnettä ja lakia ylläpitävään sosiaaliseen koneeseen (kansa, yhteisö, mikä lie) - eli osallisuus. Miksei pohtia sitä, mitä heillä jo on (tyhjyys, vieraudenkokemus, muuta, mitä lie)? Hahmottuisi jotain muuta. Ja näyttäytyisi myös se, kuinka erilaisia nämä hahmot ovat - kuinka erilaisiin suuntiin ja asentoihin ne muotoutuvat ja kulkevat suhteessa valmiiksi annettuun sosiaalisuuteen.
The Outsider-teoksen olennaisuus minulle on siinä, että se osoittaa tiettyjä olemiseen liittyviä ongelmia ja vähän joitakin mahdollisia suuntia, miten näitä ongelmia ratkaista. Ärsyttävää sen sijaan teoksessa on sen ongelmakeskeisyys. Tietenkin tunnistan monet "sivullisen ongelmista" omikseni. Mutta ei se ole uutta. The Outsider ei tarjonnut minulle henkilökohtaisesti hirveästi uutta tietoa itsestäni tai suunnista, joita päin käsikopelolla elämässä juosta.
En tiedä, kuinka paljon tämä nyt selvensi tai kuinka olennaista pohdintaa tämä ehkä oli tai ei ollut, mutta kiitoksia kommentista, joka antoi kipinän tähän vuotoon.
En kykene kuvittelemaan sivullisten yhteisöä. Minusta kirja kertoo ihan erilaisista tavoista etsiä jotain oleellista olemassaolosta enkä voi tajuta sen johtaneen minkäänlaiseen sulautumaan (en tiedä kenenkä aivoissa voisi?). Nietsche, Kierkegaard, Blake ja Gurdjieff ovat ihan totaalisesti erilaisia, mutta tietysti joku voi tehdä näistä jonkinlaisen sankari- tai nerojoukon (koomista!). Silti kiinnostaa tuo näkemys ja se, että käsität sivullisuuden mentaliteettina, "yhteisenä ulkopuolisuutena". Se on siis sinulle jonkinlainen filosofian suunta, kun minä näen siinä ihan erilaisia ajattelijoita. Minulle se on ollut innostava vinkkikokoelma lukea lisää. Tietenkään se ei kaikille merkitse suuria löytöjä. Riippuu paljon siitä, miten paljon on aiemmin lukenut näitä herroja (tosiaankin kaikki maskuliineja).
Ote ja ajattelun tempo on kyllä aika hehkuttava.
Olet varmaan lukenut Nylenin esseitä? Piditkö?
evok
Minun aivoissani! Mutta on hauskaa olla eri mieltä. (Eikä Wilsonin hahmottelema sivullisuus ole minulle filosofian suuntaus, vaan psykologinen tyyppi, joka on synteesi erilaisista hahmoista ja olemisen ongelmista, ja siksi se muodostaa imaginaarisen yhteisön. Mutten jaksa ajatella tätä nyt enempää. On jopa todennäköistä, että jos lukisin kirjan vielä kerran, olisin joko eri mieltä kuin nyt tai sitten voisin täsmentää tätä tulkintaa jotenkin mielekkäästi. En rupea siihen.)
Nyléniä olen lukenut hyvinkin innoissani Nuoresta Voimasta ainakin vuosina 2004 ja 5. Paljon puhuttua kirjaansa en ole lukenut, mutta siinä lienee monia jo aiemmin lukemiani tekstejä. Luultavasti jätän kirjan, kunnes se unohtuu, ja sitä voi lukea rauhassa.
Lähetä kommentti