Runopiiri Kaarinan kirjastossa

Vedän tänä keväänä Kaarinan kirjastossa runolukupiiriä. Vietin syksyllä tuntikausia tuossa kirjastossa lukien ja kirjoittaen, ja tulin huomaaman että runous ei ole erityisen hyvin esillä. Esimerkiksi Vaski-kirjastojen yhdistyttyä, tai jostain muusta yhtä omituisesta syystä, kirjaston poistohyllyssä oli sellaisiakin kirjoja kuin Harry Salmenniemen Texas, sakset tai Janne Kortteisen esikoinen. Huomasin julisteen lukupiireistä, eikä sielläkään ollut runous edustettuna - niinpä spontaanisti tarjouduin pitämään sellaista. Ensimmäisen tapaamisen vaikutelma on aivan innostava, itselleni yllättävä ja oman runojen lukemiseni kannalta hedelmällinen.

Pyrin lukupiirissä ilmapiiriin, jossa voi vapaasti ihmetellä ja kertoa lukukokemuksistaan. Se vaatii jonkin verran ihmisten houkuttelua, mutta onnistuu kyllä. Analyysiin ei ole tuollaisessa yhteydessä tarvetta, mutta vaikutelmien julkipuhuminen ja kuunteleminen tuntuu minusta tärkeältä.

Puhutaan aina, että runouden yleisö kaventuu ja vain runoilijat lukevat runoja tai etteivät edes he. Mutta mitä voisi tehdä yleisöjen kasvattamiseksi, tuottamiseksi, kouluttamiseksi tai houkuttelemiseksi esiin? En tiedä, mutta tuntuu tarpeelliselta tehdä tällaista kokeilua. Millään tavalla tämä ei rasita poetiikan pohtimisen tai runojen kirjoittamisen työtä, luultavasti päin vastoin runolukupiirin vetäminen ruokkii kirjoittamistani, siinä määrin erilaisesta runouden parissa tapahtuvasta työskentelystä on kyse. Sen näkeminen, miten erilaiset lukijat kokevat runoutta, on mielenkiintoista.

Ilmeisesti ihmisillä on erilaisia tarpeettomia käsityksiä kuten "runous on vaikeaa, en ymmärrä sitä", "runous on liian henkilökohtaista jaettavaksi", "runoutta voi ymmärtää vain kirjallisuudentutkija", tai jotakin. Kuitenkin elämme ns. tietoyhteiskunnassa, jonka perustoiminnot jo ovat  mentaaliselta rakenteeltaan monimutkaisempia ja vieraampia ihmisorganismille psyykeineen kuin suurin osa runoudesta.

Kynnys runouteen tai runonlukijaksi ryhtymiseen on juuri niin matala kuin kukin itselleen sallii.

Välitilinpäätös

Tärkeää työtä on kumittaa yli-innokkaan kirjastonkäyttäjän lyijykynällä tekemät alleviivaukset ja rajaukset Mirkka Rekolan "Syksy muuttaa linnut"-kokoelman sivuilta.

Muutoin olen kirjoitellut muutamia pieniä esseitä, joista erään hengityksen poetiikasta ja kokemisesta Antti Salmisen kanssa Väen tunto -artikkelikokoelmaan. Toinen tulee julki Kaltiossa myöhemmin tänä vuonna, siinä "Syksy muuttaa linnut" on esillä. Erään esiintyvän runoilijan pohdinnan kirjoitin Tamperelaisen kirjakaupan ja kirjallisuusyhteisösolmun Tulenkantajien antologiaan, joka ilmestynee lähikuukausina. Ja kirjoitus rakkauskirjeen mielestä ja luonteesta on tekeillä, sekin Kaltioon.

Jo yli vuosi sitten ilmestyi Kukkia-ryhmän dokumenttikirja, johon kuvitin ja kirjoitin englanniksi esseen esityksistä, joita heiltä näin. En äkkiseltään löytänyt mitään tolkullista linkkiä tuohon Tero Nauhan ja Karolina Kucian kirjaan (ISBN: 978-952-5858-04-4). Kuvat on täälläkin: 1 ja 2.

Parnasson viime numerossa oli muutama "kuvateksti", kuten Karri niitä nimitti. Myöhemmin tänä vuonna, lokakuusta lähtien Jyväskylän Taidemuseossa Olli Marttilan retrospektiivinäyttelyn yhteydessä saan esittää jotakin muuta kuvallista materiaalia viiden muun Ollin taiteilijaystävän rinnalla.

Olentulo, kirjoitusta -niminen runoteos on melkein valmis. Muut käsikirjoitukset ovat tekeillä, samoin suomalaisen epävirallisen terveydenhoidon sääntelyprosessia ruotiva gradu, joka ensimmäisenä valmistuu.

Itku ja synonyyminsä

tuhertaa itkua

itkeä
märistä
parkua
vollottaa
kyynelehtiä

vaikeroida?

Tuleeko sinulle mieleen muita itkemisen synonyymejä?

Noh, Synonyymisanakirja:
itkeminen, kiljunta, kyynelehtiminen, niiskutus, nyyhkytys, parku, poru, valitus, vetistely, voivottelu, suru, harmi, pillittää, rääkyä, nuhertaa, nuhrata, tuhrata, nysvätä, nyhertää, nyyhkiä, nyyhkyttää, puhjeta

Mutta ei "suru" tai "voivottelu" ole itkemistä.

kävelin metsässä
lumeentallattua polkua minuuk-
sieni
jännityk-
sieni
hajanaisuuk-
sieni
kasvaessa
ja sulaessa pakkasessa

fälthare
fältherre

vaikutelmia 25.-26.1.2013

EKHO; jotenkin alan uskoa, että tanssijat tarkoittavat eleillään niitä tiloja, joissa unta vasten, heräämistä vasten käy, vailla aietta, pyristellen, kiertäen mahdollisuutta, josta ei tiedä; pyöri eivät vain dervissit - Rea-Liina kertoo nähneensä Beninissä pyöriviä henkiä, suuren vaatteen sisällä kieppuvia ja välillä käveleviä olentoja, jotka toisinaan kaadettiin ja näytettiin: sisällä on heinää ja ehkä joku käärme.

Vatsani oli pari viikkoa sekaisin; mutakakun, suklaakakun ja suklaan syöminen ystävien syntymäpäivää juhlien tuntui parhaiten sopivalta ruualta pitkään aikaan.

Pyöräilen pikatien viertä pyörätietä ison kuun valaistessa. Pikatieltä pengertä alas vilistää myyrä, mutta ei uskalla pyörätielle. Se jää etsimään penkereestä putkikasvien välistä jotain reittiä. Minne se aikoo?

Kotia lähestyessä päätän, että postilaatikossa on tärkeä kirje. Lehtopöllö lähtee aukiolta ja lentää valonheittimen alta metsikön reunaan, en enää näe sitä. Postilaatikossa Suomen Luonto, kannessaan tunturipöllö. Lehtopöllöt ovat olleet viime päivinä melko hiljaa - ehkä pesiminen on jo hyvässä vauhdissa.

Yritänpä vähän kääntää Bülent Raufia: "Se, mikä On, aina On. Se on nyt kuten Se aina oli ja aina tulee olemaan - Sillä ei ole Mennyttä paitsi Mennyt Tässä eikä Tulevaa erillään Tulevasta Nyt. Siinä mikään ei muutu, ainoastaan kehkeytyy. Joka hetkessä Se on muuttuvassa asennossa. Kaikki Sen asennot ovat Sen omaa varausta ja Sen mahdollisuuksia olla Itsensä kanssa. Sille ei ole uutta tulemusta eikä vanhaa tulemusta. Kaikki sen tuleminen on Sen omia vaiheita siinä mikä On. Toista kuin Se ei toista ole. Se on Ainoa, Ainoakertainen. Sille kaikki on Kauneutta ja Kiitollisuutta."

Antaa sen olla. Kun on pilviä on kuin ei olisi päivää, vaan ei ole yö.

Pysähdyin yöllä Piispanristin bussipysäkille pleksikoppiin istumaan kirjoittaakseni ylös muutamia paranoideja ideoita tulevan varalle, menneisyydestä. Polkupyörän selässä syntymätön, melodinen ja vauhdikas punk täyttää pääni ja kieleni, pakkasesta riippumatta.

Förillä jäätyneen joen yli, vaihdoin muutaman sanan ja katseen tunteamattoman ystävän kanssa. Ei tarvitse antaa eikä ottaa huomiota; sitä vuotaa yli juuri sen verran kuin on tarve.

On värit vuodenajoilla, vuorokaudenajoilla, säätiloilla. En nykyään löydä taivaalta Pegasosta, mutta Orionin, Ajomiehen ja Härät näen joka ikinen pilvetön ilta.

Akustinen bassokitara nojaa senkkiin jonka avattua kantta vasten makaa läppäri, jota napputtelen, kirjoitus saa basson kolisemaan.

"myötäle"

muutama minuutti 8.10.2012

Lause joka korjaa kaiken.


Kirjoitusvirhe joka löytää rinteeltä näköalapaikan.


Viimeiset minuutit valossa ennen kuin parkkipaikka jää talojen varjoon.


Harakka nauraa selän takana.

Eläimille annetut merkitykset joita kukaan muu ei tunne.


Vaikeudet joista alkaa pitää.

Sateenläpäisy.


Kymmenen vuoden turkoosi pannu.


Kahtijakautuva yhteiskänsä.


Paneutuva mieli.

Sumea mieli.

Tahallaan sumuun.

Kävellä vuolaalle ojalle täysin sumun peittämän pellon yli pellavahousuissa ja lenkkareissa jotka kaikki kastuvat läpimäriksi märässä viljassa joka yltää lantioon.

Uittaa kumisaappaan viipaleita sateenjälkeen tulvivassa ojassa.

Rakentaa pato joka upottaa puoli lähiötä.

Esimerkiksi - tai saada mieleensä satunnainen muistikuva.

Neljä minuuttia ennen ikkunan avaamista.

Lintu joka on itseasiassa ihmeellisen vihreä, mutta jota aina luullaan mustavalkeaksi.

Valo joka muuttaa kaikki värit.

Värit jotka koko ajan muuttuvat. Valo joka kulkiessaan kääntää värejä esiin ja piiloon.

Harmonioiden harmonia - miten yhdeksänminuutin ajan kirjoitetun kokonaisuus voisi olla elävä?

Jano. Tarve saada raitista ilmaa.

Rivi per kymmenen sekuntia. Tai kaksikymmentä.

you know darling, we are with the same sun
no matter where we are on this earth

talvikirjoitusta / Lazare, deuro exo!

aurinko määrää, pakko totella
puro matalalla, pohjakiviä myöten
toiselta puolen näkee rantakuusikot

toisena päivänä näin tiehen jäätyneen hiiren
ja parkkipaikan reunassa puolikasta kookosta
nokkivan naakan

nokat näyttivät pohjoiseen
kahden korpin ylittäessä minut
ja voivalantien

ja voi lehtopöllöjä
auringon laskiessa heräävät
tarkat kuin kukot