tiistai 22. tammikuuta 2013

muutama minuutti 8.10.2012




Lause joka korjaa kaiken.


Kirjoitusvirhe joka löytää rinteeltä näköalapaikan.


Viimeiset minuutit valossa ennen kuin parkkipaikka jää talojen varjoon.


Harakka nauraa selän takana.

Eläimille annetut merkitykset joita kukaan muu ei tunne.


Vaikeudet joista alkaa pitää.

Sateenläpäisy.


Kymmenen vuoden turkoosi pannu.


Kahtijakautuva yhteiskänsä.


Paneutuva mieli.

Sumea mieli.

Tahallaan sumuun.

Kävellä vuolaalle ojalle täysin sumun peittämän pellon yli pellavahousuissa ja lenkkareissa jotka kaikki kastuvat läpimäriksi märässä viljassa joka yltää lantioon.

Uittaa kumisaappaan viipaleita sateenjälkeen tulvivassa ojassa.

Rakentaa pato joka upottaa puoli lähiötä.

Esimerkiksi - tai saada mieleensä satunnainen muistikuva.

Neljä minuuttia ennen ikkunan avaamista.

Lintu joka on itseasiassa ihmeellisen vihreä, mutta jota aina luullaan mustavalkeaksi.

Valo joka muuttaa kaikki värit.

Värit jotka koko ajan muuttuvat. Valo joka kulkiessaan kääntää värejä esiin ja piiloon.

Harmonioiden harmonia - miten yhdeksänminuutin ajan kirjoitetun kokonaisuus voisi olla elävä?

Jano. Tarve saada raitista ilmaa.

Rivi per kymmenen sekuntia. Tai kaksikymmentä.


2 kommenttia:

Vesa Haapala kirjoitti...

Hieno, kirjoita tänne useammin!

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Oh... toiveesi toteutunee, ainakin vähä vähältä, vähän väliä.