"unelmien virtuoosi"

Oli nimittäin erityisen hämmentävää katsoa, kuinka jokin (kamera) kuin jättiläiskäärme lähestyi kaukaa ylhäältä lavaa, sen keskellä mikrofoniständin edessä seisovaa kaunista mutta neutraalia naista, joka alkoi laulaa, käärmeen silmä asettui aivan hänen kasvojensa eteen, hieman yläpuolelle. Valkokankaalla vaikutelma oli tietysti toisenlainen kuin 1960-luvun pieniltä tv-ruuduilta. Laulava pää skannattiin kohde-esineeksi eri kulmista esityksen aikana: solisti ei katsonut kameraan, vaan kamera katsoi. Kamera oikeastaan tarkastelullaan rakensi esiintyjän katsojan sisään, esiintyjän, joka oli pelkistyneessä ja eleettömässä olemisessaan miltei puhdas ihminen. Kuvan rajaus piti myös mikrofonit ja tekniikan piilossa, joten kaiken kaikkiaan kyseessä oli antroposentrisen kuvahypnoosin luomisesta tuhansille silmille, mutta siten, ettei kukaan katsojista voinut häiriintyä kotonaan toisten läsnäolosta, vaan saattoi uppoutua aivoihinsa palavaan puhtaan naisen ikoniin. ”Televisio pienentää kaiken paitsi lähikuvakasvot.”