tämän blogin tila viidennensadannen merkinnän kohdalla
Viisataa merkintää, otsikko liikaa oikealla, fokus hukassa, kirjoittaja liian kiireinen Kirjan parissa, ei mitään jatkumoa suhteessa vanhempiin merkintöihin, paitsi peittämisen jäljet, väistöliikkeiden este-etiikka, huonosti maustetut vihjailut henkilökohtaisista kokemuksista, joista ei julkisesti kerrota, säteily kaiken sen läpi muutamiin silmäpareihin, ajatukset korjata tilanne, mietteet kolmesta ekologiasta, muistikuvat vatsanpohjan koettelusta, naapurin naurua pihalta, kerran tunnissa humiseva jääkaappi, hylättävät asunnot ja liian täysi kirjahylly, siitähän tämä alkoi, oli vain tyhjiä hyllyjä, nyt ne ovat tupaten täydet, ei paluuta alkuun, aloitan alusta, ei suunnitelmia jatkosta, hylättyjä luonnoksia, katkaistuja ajatuksia, ajateltuja katkoksia, lopettamattajättämistä, huolimattomia silmäyksiä ulkopuoliseen, ei vieläkään linkkilistaa, ei rohkeutta haukkua ja kiittää kaikkea sitä mikä yrityksiensä vuoksi ansaitsisi hakkuja ja kiitoksia, hengityksen paluu ja poistuminen, hengitykseen palaaminen ja pikainen unohtaminen, vielä muutama minuutti jääkaapin hurinaa, nesteen kiertoa jäähdytinjärjestelmän ohuissa metalliputkissa, ikkuna auki, naapurin laulua, lukukelvottomia pilkutettuja lauseita, ei vieläkään lisää piirroksia, ei kaaosmandaloita teille, ei valokuvia, ei ääntä, pellit on kiinni, tuhlausta ja odotusta, ainakin kaksi keskeneräistä käsikirjoitusta, joista en halua edes vihjata, äkkisyvää ajankulua, äkisti loppuvia päiviä, puhelinsoitton katkaisemaa lepoa, aamuherätys aina vähän aikaisemmin, flunssan vaeltelu päässä, se varmaan tunnustelee, keneen se on joutunut, minä yskin, en ole sopeutunut, nainen ja mies joille puhun, naiset ja miehet joille kirjoitan, ihmiset, sinä siinä, jääkaapin hiljentyessä, päiväpeitto, lattiamatto, puuhella, työpöytä, tuuletusikkuna, männynjuuri, sinkkiämpäri, kukkakaali, kellonviisari, villalanka, paperikääre, lattialista, musta, savunvalkoiset seinät, akustinen basso, ympärikäännetty kartta, varautunut johto, kulunut vyö, tippunut lehti,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti