”Jokaisen etiikka käsittelevän esityksen täytyy lähteä siitä tosiasiasta, että ihminen ei ole eikä hänellä ole olemassa tai toteutettavanaan mitään olemusta, historiallista tai henkistä kutsumusta tai biologista kohtaloa.”
Näin kirjoittaa Giorgio Agamben kirjassaan Tuleva yhteisö. Maksiimia on vastutettava, sillä ei voida lähteä siitä, että tietäisimme "tosiasiaksi", mitä on "ihminen" tai mitä "ihmisellä" "on" tai "ei ole".
2 kommenttia:
Tämä on erittäin mielenkiintoinen kommentti, koska tavallaan tulet formuloineeksi uudella tavalla Agambenin alkuperäisen ajatuksen -- jota kommentilla "vastustat". Seuraava kommentaattori voisi sitten sanoa, että "ei voida lähteä siitä että ei voida lähteä siitä, että." jne. jne. Miksi ei? Loputon regressio.
Agamben nähdäkseni pyrkii formuloimaan samanlaisen "perustattoman" etiikan "epälähtökohdan" kuin sinäkin, mutta muotoilu on kirkkaampi.
Onko mahdollista, että sana "tosiasia" kuulostaa korviisi tässä yhteydessä liian vahvalta, metafyysiseltä päsmäröinniltä? Mielestäni ei ole kyse metafysiikasta (joka ehkä menisi tässä tapauksessa jotenkin niin että "ihminen on/ei ole tällainen, joten kerronpa nyt mitä pitää tehdä" tms. jne.), vaan yrityksestä tuoda näkyviin metafysiikan rajoja, ja rajoja sille mitä/miten etiikasta voidaan puhua. Agambenin ele ei ole lukkoonlyövä, vaan wittgensteinilaisesti kielen ja ymmärryksen rajoja esiin piirtävä.
Agambenhan voisi halutessaan muotoilla ajatuksensa samaan tapaan kuin sinäkin:"ei voida lähteä siitä, että meille olisi annettuna tosiasia, että ihmisellä olisi jokin…" Tuleva yhteisö kautta linjan vastustaa kaikkea suoraviivaista olemusajattelua, mutta tunnistaa myös ne filosofiset ongelmat, joita sisältyy olemusten kieltämiseen/nurinkääntämiseen.
Hyvä kommentti, kiitos. Palannen tähän kysymykseen (täällä tai toisaalla), kun sulattelen ja palautan mieleen. Pitäis esimerkiksi lukea Tuleva yhteisö uudestaan, mikä ei tule tapahtumaan ihan tällä viikolla.
Nähdäkseni ei ole mikään tosiasia, että ihmisellä ei ole sellaista-tai-tällaista olemusta. "Ihmistä" on pidettävä avoimena kysymyksenä, joka liittyy kaikkeen (biologiseen, henkiseen, historialliseen, etc.). Näin ollen on mahdollista, että ihmisellä ja myös etiikalla on jokin ihmisen ulkopuolinen painopiste, jota ei tunneta, ja johon siksi ei voida perustaa tämänhetkistä etiikkaa, eikä etiikka voi olla muuta kuin tämänhetkistä, joten käytännöllisesti katsoen olen toki samankaltaisessa asennossa ja tilanteessa ajatuksineni kuin Agamben. Jokin ero tässä kuitenkin tuntuisi olevan.
Tavallaan se identiteetitön oleminen ihmisten seurassa, jota Tuleva yhteisö minun muistissani edustaa, voidaan nähdä "toteutettavana henkisenä kutsumuksena", joka on kaikenlisäksi ihmiselle lajityypillinen (toki hyvin samankaltainen kuin minkä tahansa yhteisöjä muodostavan organismin vastaava toiminta) mutta kenties jollain tapaa historiaa pakeneva tapa olla.
En ole mitenkään erityisen allerginen metafysiikalle, sitä on kaikessa puheessa kuitenkin taustalla, ja jos ei ole, niin mitä puhe silloin voi koskettaa...
On totta, että Agamben ei lyö juuri mitään lukkoon - mutta olemuksen poissaolosta hän tuntuu olevan kiusallisen varma, ainakin ko. lainauksessa. Voi olla, että jos palaisin Tulevan yhteisön ääreen, näkisin Agambenin ajattelun vivahteet tarkemmin. Sehän on ihan loistoteos ja tää mun juttuni tässä aika satunnaista reagointia.
(& kuten eräs ystäväni ehkä huomauttaisi, puhe "ihmisestä" on epätarkkaa, pitäisi puhua "meistä" tai jotakin sinne päin.)
Lähetä kommentti