tiistai 14. huhtikuuta 2009

Se kaluaa samaa luuta pohtii eräitä minulle tuttuja runoja. Kevyesti parasta mitä niistä muistan lukeneeni.



EDIT 20.4. >>>

Olen jo useita kertoja miettinyt, miksi väitin Maaria Pääjärven esseetä kirjastani "kevyesti parhaaksi mitä muistan siitä lukeneeni". Olen lukenut siitä muutaman muunkin jutun, jotka ovat tavalla tai toisella koskettaneet omaa suhdettani kirjaan pidemmin kuin hetkellisesti. Mutta kenties Pääjärvi tavoittaa jonkin sellaisen puolen (kieli ja ruumiillisuus) runoista, jonka merkityksellisyys on minulle ilmeistä mutta ilmeisesti jäänyt enimmäkseen sivuun kritiikeissä. Ei tosin voi väittää, etteivätkö kritiikit olisi ruumiillisuutta mitenkään huomoineet. Pääjärven teksti ei ole välttämättä kritiikki ollenkaan, vaan pikemmin (pienois-) esseistiikkaa, mikä tekee siitä ajattelultaan monihaaraisempaa. Pääjärvi ei myöskään näytä jumiutuneen yhteen (positiiviseen tai negatiiviseen) vaikutelmaan runoista, vaan hänellä on jossain mielessä elävä ja jatkuva suhde runoihin ja niiden kieleen (- joka toki ehkä katkesi juuri nyt, jos hän luki edellisen lauseeni, hahah -), luenta on muuntumisen prosessissa ja vaikuttaa lukijaan, runoihin, niiden toisiin lukijoihin ja myös niiden ensimmäiseen lukijaan, eli kirjoittajaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Jonimatti, olen iloinen tästä palautteesta.

Olen usein oikeastaan surrut kritiikkiä kirjoittaessani, että siinä lajissa on hyvin rajallisia tapoja ilmaista lukemisen keskeneräisyys. Sen lähtökohta on, että jokin on luettu, loppuunluettu. Minulle se ei ole kovin luontevaa, koska jos olen lukenut jonkun asian loppuun, en ole ollut siitä kovin kiinnostunut missään vaiheessa.

Suhteeni kirjaasi ei katkennut eikä se varmaan katkeakaan, sanoitpa mitä vaan :) Sinulla on ihan erityinen ja harvinainen tapa kirjoittaa ruumiista ohi ns. vallitsevan diskurssin, jota minusta sovelletaan kaikessa keskustelussa ruumiillisuudesta, tarkoitan psykoanalyysista ponnistavaa perinnettä. Jotenkin pelottavasti siitä on muotoutunut vallitseva tapa puhua ruumiillisesta kokemuksesta taiteessa ja etteipä jopa kokea. En tiedä. Joka tapauksessa olet löytänyt jonkun avoimemman vyöhykkeen.

- maaria

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Tuosta lukemisen keskeneräisyyden ilmaisusta voisi ehkä ajatella niinkin, että käytännössä kaikki lukeminen on ainakin mahdollisesti kesken, joten keskeneräisyyttä ei tarvitsisi ilmaista muutoin kuin niissä lukemistapauksissa, joissa keskeneräisyys on jotenkin leimallista tai erityislaatuista.

Toisaalta olisi kiinnostavaa pystyä ilmaisemaan juuri noita erityislaatuisia keskeneräisyyksiä.

Mutta on myös olennaisia tekstejä, joiden lukeminen kertaalleen riittää jollekulle - mikä ei tarkoita sitä, etteikö luentaa voisi laajentaa, vaan sitä, että siihen ei ole erityistä tarvetta.


Tapani kielellistää ruumiillisuutta lienee jossain mielessä sukua vaikka Jerzy Grotowskin jutuille, vaikken suoranaisesti teatteria teekään. Samoin erilaisissa keho- ja hengitysterapioissa tai kehollisissa mystiikan muodoissa on ruumiiseen liittyvää kieltä, joka voi inspiroida. Reich ja Rosen vaikka. En tosin tiedä, missä määrin näillä vaikutteilla on konkreettisia yhteyksiä runoihini, eikä sillä ole minulle juuri nyt mitään väliäkään.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

+ noi terapia/mystiikka -juonteet voi olla enemmän tavassa olla ruumiissa ja havainnoida ruumiillisuutta, eikä välttämättä aina suoraan säkeissä ja kielessä.