torstai 8. tammikuuta 2009

Minun on vaikea ymmärtää ei-duaalin tilan kokijaa, jolle kieli on täysin poissuljettu tästä tilasta tai sen ilmaisemisesta - jolle ei-duaali tila on ilmaisematon. Onko tämä väistämätöntä?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On kaveri, jonka sisäinen dialogi uinahtelee ja lakkailee yhtenään, ja palatessaan on aina hieman hankalaa muistaa ja tehdä maailma. Ja eihän nukahteleva ja lakkaileva sisäinen dialogi ole sekään kaksinaisuus, vaan kolminaisuus, moneus. Dualismi hajoaa ja hajosi jo dialektiikkaan, vastakohtien keskinäisriippuvuuteen. Asubjektiivisuus, josta ja jossa filosofiakin puhuu, ei ole sen enempää subjektiivisuutta kuin antisubjektiivisuutta. Minuudet tulevat ja menevät, puhujat kuulijoineen.

Ei kieli ole kaksinaisuus eikä kieli lakkaa kun ja jos sisäinen dialogi lakkaa. Metsä jatkaa silloinkin puheistumistaan vaikkei sen muisti yhteen puuhun mahdu, mahdu kuin fragmenttina. Joskus runofragmenttina, runoutumisena.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Kenties tuohon suuntaan. Mutta kysymykseni on edelleen, miksi niin monet advaita-filosofian edustajat tai ihmiset, jotka "elävät ei-duaalissa tietoisuudessa" tai monet muutkin heränneet tai valaistuneet (you name it) näkevät kielen rajoittuneena ilmaisukeinona, jolla ei ole pääsyä niihin kokemuksiin ja olemisen tapoihin, joissa he elävät tai joita he ylläpitävät.

Anonyymi kirjoitti...

Suattasko olla silviisii, että monet advaita-tyypit mieltävät kielen indoeurooppalaisen prototyyppinsä kautta tiukkoine subjekti-objekti -syntaksin jyrkkine dualismeineen ja jähmeine persoonarakenteineen. Ja kuvittelevat universalismi-päissään, että kaikki kielet ovat samanlaisia kuin indoeurooppalaiset ajattelua ohjaavine syntaktisine metafysiikkoineen.

Raikkaampaa ja eettisempää paikallista ajattelua löytyy myös indoeurooppalaisistakin kieli-ihmisistä - mainittakoon mm. Sapir ja Whorf, Heidegger ja varsinkin Merley-Ponty.

Iso suomen kielioppi on aika jännää luettavaa, siitä huomaa kuinka huonosti kreikan ja latinan pohjalta kehittynyt kielioppiapparaatti soveltuu kuvaamaan suomea ja kuinka fennistiikan haasteena on luovalla tavalla "kotouttaa" kieliopin terminologiaa ja käsitteistöä suomeen suostuviksi.

Ja vielä tämä helmi, jota kannattaa aina mainostaa:
http://www.netn.fi/198/netn_198_pylkko.html

Universalismin ja paikallisuuden kielifilosofiat ovat yksi tärkeä taso, mutta en väitä, että kaikki hermeneutiikan ongelmat sillä vielä ratkeavat, universalismista luopumalla - entä matematiikan kielten universalismit, varsinkin matemaattisen platonismin näkökulmasta, ja toisaalta kategoriateoria? Mutta siihen suuntaan, täällä nyt tässä kielessä, että kokemus ja kokeminen eivät välttämättä edellytä kokijaa, ainakaan sisäistä kokijaa ("ego") joka kokee ulkoista todellisuutta. Vaan että kokemista, olemista ja aikaa (kaikissa muodoissaan) ei voi erottaa toisistaan.