"lakota freedom delegation"

Tässä uutisessa kerrotaan, että Lakota-intiaanit (tai jokin heidän ryhmittymänsä) on julistautumassa irti Yhdysvalloista ja perustamassa itsenäistä valtiota.

Esitys 9: herkistyminen ja säikytys - muistijäljen mekaniikkaa

Ihminen joka puhui herkkyydestä, että tulisi olla herkkyyttä kuunnella vaikka vain sitä kun kahta kiveä hierretään vastakkain, lähettää minulle videon, jonka toimintaperiaate on ihmisen tuudittaminen idyllisen audiovisuaalisen ärsykkeen ja kiinnostustaherättävän (joskin lähtökohtaisesti fabuloidun ja keinotekoisen) tekstuaalisen viestin kautta rauhalliseen tarkkaavaisuuden tilaan, joka särjetään sekunnin murto-osassa ilmestyvällä rääkyvällä hirvityksellä. Järkytys tämän vittumaisen vitsin äärellä on tietysti arvattava, ja luultavasti erittäinkin ohimenevä, mutta myös herkkyydenvastainen ja potentiaalisesti tuottaa sellaisia havaintomuistisolmuja, joihin perustuu esimerkiksi autokolarissa traumatisoituminen. Tällaisen traumatisoitumisen mekaniikka perustuu ymmärtääkseni pitkälti säikähdyksen aikaansaamaan hengityksen salpautumiseen tai hypereventilaatioon, joka tuottaa aivoihin ja kehoon häiriötilan, josta jää jälki. Jos ihminen muistaa (tahallaan tai vahingossa) hengittää tällaisessakin tilanteessa, on oletettavaa, ettei traumaattista muistijälkeä jää. Puheena oleva video tietystikään ei muilta osin vertaudu autokolariin, mutta sen säikäyttämismekaniikka on yhtenevä. Tällainen ristiriita herkkyyspuheen ja säikytysvitseistä intoilun (?) välillä tuottaa aiheetonta raivoa. Niin, Odradekista voisi todeta vielä, että sen erinomaisuus oli niissä hetkissä, joissa tilaan ja ihmisryhmään synnytettiin herkistymisen tila, esimerkiksi juuri äänille.

Esitys 8: Odradek-muunnelmia

Kävin katsomassa Kiasman teatterissa Toisissa tiloissa -ryhmän Odradek-muunnelmia, jonka nimi tulee Kafkan novellista. Totaalisuutta tai kokonaisuutta jäin esityksestä kaipaamaan.

En innostunut siitä, kuinka demonstratiivisten esitysten tai julkisten harjoitteiden alussa opasmaiseen tapaan verbaalisesti kerrottiin, että tulevat tapahtumat ovat "turvallisia", "outoja" tai "vaarattomia". Katsojan osa oli tehty vähän liian helpoksi. Ehkä ihmisille, jotka eivät käyttäytymisen vierautta kestä se on hyvä juttu. Itse kaipaisin enemmän jotain sellaista tilanteen ja olemisen muutosta, joka on kokonaisesti tuntematon, eikä hallittu... tai hallittu täysin tavanomaiselle vieraalla tavalla.

Odradekin "outous" näytti olevan ryhmän muodostama tapa käyttäytyä, siis jotain omaa meininkiä, yhteistä, joka jaettiin myös yleisön aistittavaksi (mutta ei kokeiltavaksi aivan). Ehkä tässä tavassa olla oli läsnä "alkuliman" ongelma, josta Grotowski kirjoittaa - siis oli purettu käyttäytymisen kaavoja, mutta näennäisen taantuneen lattialla kouristelun perustalle ei kasvatettu mitään toista intensiteettiä, vaan se sinänsä kollektiivisena toimintana katsottiin riittäväksi. "Alkulima" tuottaa satunnaisesti orgaanista intensiteettiä, mutta ei lainkaan välttämättä.

Samaten Odradekin idea huomaamattomuudesta tai piiloutuvuudesta ei juurikaan tullut esiin konkreettisesti, vaan lähinnä juonnonkaltaisissa demonstraatioiden esittelypuheissa. Siten Odradek oli kuvitelma, illuusio tai käsitetaideteos ennemmin kuin konkreettis-ruumiillis-sosiaalinen poikkeustila, johon esityksessä kyllä annettiin ainekset. Minulle tuli sellainen olo, että ryhmä varmasti olisi päässyt pidemmällekin ja syvemmälle vieraan toiminnan ja huomaamattomuuden tutkimuksessa, kokemisessa ja tuottamisessa. Etenkin huomaamattomuus, vaivihkaisuus ja sen käytännön ilmaisu olisivat ansainneet perusteellisempaa huomiota.

Nyt esitys oli tehty hyvin katsojaystävälliseksi, eikä sen kokonaisrakennetta tai -intensiteettiä ollut viritetty kovinkaan tarkasti. Hetkellisinä tilanteina muunnelmat olivat toinen toistaan hauskempia, jotkut vavahduttaviakin, mutta kokonaisuutena ne toivat mieleen lähinnä tavanomaisen performanssiklubin tai performanssikurssin esityspäivän. Tiiviiltä ja päämäärätietoiselta esitystaiteen ryhmältä odottaisi enemmän. Ehkä tällä kertaa oli keskitytty liikaa "ajatteluun", johon esityksen tiedote kertoo meiningin pohjautuvan. En ole nähnyt muita ryhmän esityksiä, joten en voi verrata tätä kokemustani ryhmän yleiseen tasoon, vaan ainoastaan siihen mielikuvaan ja maineeseen, joka ryhmästä on kiirinyt korviini.

Pidin kyllä esitystilanteesta, jossa katsomon infrastruktuuri purettiin, ja odradek-nukkehahmoista tehtiin esityksen tarkkailijoita, mutta jotenkin analyyttinen prosessi omassa päässäni ei kytkeytynyt pois päältä, tai jokin toinen ei päässyt esiin. Osittain tämä on tietysti henkilökohtainen "ongelma", minun mielenihän oli osa tuota esitystä, etenkin itselleni. Merkittävää on myös, että esityksen saksofoni-trio oli mainio, eikä lainkaan ärsyttävä, kuten voisin saksofoni-triosta ensialkuun luulla.

Tarkempaan esityksen ruotimiseen en nyt ryhdy. Näitä asioita tulen pohtimaan enemmänkin, joten Toisissa tiloissa on aiheuttanut ainakin esitystaidetta koskevien perustavien kysymysten esiinnousemisen. Saa nähdä, kirjoitanko aiheesta tähän blogiin tulevaisuudessa.

ps. Kafkan Odradekista kirjoitetaan Maailmankirjoissa, tuossa mainiossa kirjallisuuskeskustelun portaalissa.

kirjeenvaihtajat jyväskylän runokentältä

Sekä Risto Niemi-Pynttäri että Ville Luoma-Aho kirjoittavat eräästä Jyväskylässä tapahtuneesta runouskeskustelusta varsin kiintoisalla tavalla toisiaan täydentäen. Kun Villen kirjoitusta kommentoi vielä kolmaskin keskusteluun osallistunut runouden ystävä, välittyy tilanteen kokemisen moninaisuus ja keskustelun luonne kiehtovasti. Jyväskylän runoskene, tai itse asiassa vain eräs merkittävä osa siitä, on paljastettu!

ilkkuvat lapset
voisiko lapsi tappaa itsensä
avata ja näyttää meille
mitä on nähnyt

hyperaktio
voisiko rannejänne jakautua
ja silti yhtenä kuin aarremato
tunkeutua syntymisen poimuihin

actus purus
voisiko sadepisaran pysäyttää ilmaan
kerämään vettä, ilmajärveä
jonka läpi sukelletaan

purussa
liimapalkkitehtaan kulmalla
hautautuneena vanha ikkuna
ja sen taakse painautuneet kasvot

elävää musiikkia sähkösäilykkeinä

Mikko Nenonen on laittanut lisää hyvää musiikkia kuunneltavaksi. Viisi uutta laulua löytyy linkkisivun alaosasta, mutta kannattaa kuunnella niitä edeltävätkin kappaleet.

Uusista biiseistä neljä ovat "Keskeneräisiä", joista M. kertoo näin:

"'Minä olen jokainen pääskynen' -kappaleen teksti on otettu Muinaisegyptiläisestä kuolleiden kirjasta ja 'Univirren' sanat ovat Kerttu-Kaarina Suosalmen samannimisestä runosta."

Minua keskeneräisyys, äkillinen loppuminen ja muutama tunnistettava "virhe" viehättää, kuten luonnosmaisuus yleisemminkin. Musiikkia joka on sukua Lichtenbergin Töherryskirjoille tai jollekin Novalikselle.