myös maan päällä niinkuin taivaissa
Henkisten ja hengellisten liikkeiden suhtautuminen seksiin on järjestelevä, vanhanaikaisten ja muodikkaiden järjestysten tapa tarhata seksiä on usein päinvastainen, mutta aina järjestelevä, tietynlaisia kokemisia normittava eikä kaikkea kokemista normalisoiva . Seksiä joko pitäisi olla enemmän tai vähemmän, sitä pitäisi suunnata tai padota, henkistää, tehdä joksikin mitä se ei jo luonnostaan ole. Samalla hoetaan miten luonnollista se on ja pyritään muuttamaan sen luonto. Gurdjieffilaisesta esoteriasta olen omaksunut väitteen, että seksuaalienergia on korkeaoktaanisin polttoaine jota ihmiskeho tuottaa luonnostaan. Mutta ihminen voi jalostaa sitä ja erityisesti myös muita polttoaineitaan myös vielä täpäkämmiksi liemiksi tietoisella työllä ja tarkoituksellisella kärsimyksellä. Alan tässä kohtaa elämääni tulla yhä useammin semmoiseen tuntumaan, ettei seksuaalisuuden järjestely vanhanaikaisin tai muodikkain tarhaamiskonstein ole tarkoituksellista kärsimystä vaan älyllistä seksin nypläystä, mikä ei luonnostaan liittyisi seksiin ja minkä seurauksena paljon enemmän kuluu kallisarvoisia ja hienojakoisia aineksia kosmisessa energianmuuntimessani eli ihmiskehossani. Antaa ruumiin ruumistella. Älkää paimentako sitä! Kyllä se tunnistaa omat rajansa ja ylittää ne lempeimmin tavoin. Älkää paimentako! Siat! Menkää itseenne, älkää häpypypyhäkouluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti