Jakautunut kananmuna ja Mirkka Rekolan täsmällinen analyysi meidänkin aikamme pettävyydestä

Johannes Setälä, taiteilija-shamaani, on lausunut: "Mikään ei ole ulkopuolella kaiken."

 

                                         *    *    *

 

Hesari haastatteli kansanedustajaksi Li Anderssonin tilalle nousevaa Johannes Yrttiahoa.

Haastattelussa on kiintoisa kohta:

" Eurovaalien alla esimerkiksi viestipalvelu X:ssä kokoomusaktiivit
ovat väittäneet Yrttiahon olevan putinisti ja venäjämielinen. Myös
vasemmistoliiton puoluelehti Kansan Uutisten kolumnissa Yrttiahon on
syytetty puhuvan kuin "aito putinisti".
Yrttiaho huomauttaa, ettei yksikään näistä tahoista ole koskaan
perustellut kunnolla sitä, mitä he venäjämielisyydellä tai
putinismilla tarkoittavat tai sitä, millä perustein nämä termit
yhdistetään häneen.
”Nämä ovat täysin häikäilemättömiä ja törkeitä väitteitä. Putinin
puolue on militaristinen ja oikeistolainen, minä olen rauhanihminen
ja vasemmistolainen. Nähdäkseni ei ole pienintäkään mahdollisuutta

tehdä tällaista kytkentää.”"

Yrttiahon kuvaava leimaaminen ja hänen puolustautumisensa kuvastavat sitä miltei maailmankuvallista jakautuneisuutta, joka ihmisten välillä näyttää tällä hetkellä vallitsevan mitä tulee turvallisuuspolitiikan tai Suomen globaalin roolin suhteen. Ainakin julkisessa keskustelussa tällainen jakautuminen näyttäytyy selvänä - aitojen ihmisten tavanomaiset näkemykset voivat olla toisenlaisia, miksei ja toivottavasti. Kysymykseni on: millä keinoin Yrttiahon kriitikot ja hän itse voisivat ymmärtää yhteisesti maailman tilaa?

Seurauksena tästä jakautumisesta on vaikkapa tällaista: jos argumentoi DCA:ta (Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyösopimusta) kannattavalle kansanedustajalle sopimuksen heikkouksista ja huonosta asemasta, jonka se antaa Suomelle valvoa lain toteutumista Yhdysvaltain armeijan toimissa, vasta-argumenttina todetaan: 1) väitteet perustuvat vanhoihin valheellisiin näkemyksiin (siis suomettumiseen ja neuvostoriippuvaiseen taistolaisuuteen tai johonkin tällaiseen? en tiedä), 2) osoitetut ongelmat sopimuksessa ovat vain sanahelinää, todellisuudessa Yhdysvallat tulee noudattamaan Suomen lakeja kiltisti. Keskustelua ei helposti voi jatkaa.

Seurauksena jakautumisesta on myös se, että "jälkisuomettumista" puidaan nyt innokkaasti ja analyyttisesti ( hyvä niin),  mutta ei nähdä suomettuminen 2.0:n toteutumista Suomen ja USAn/lännen väleissä tässä hetkessä. Ei nähdä Venäjän ja Israelin kansainvälisen/läntisen kohtelun räikeää erilaisuutta. Yms.

On vaikea nähdä, miten keskustelukulttuuria, jota HS:n haastattelussa Yrttiaho mainitsee miltei epäterveeksi, voisi kovinkaan helposti moninaistaa. Mistä tuoda suhteellisuudentajua, täysin erilaisten katsantokantojen liennyttävää kohtaamista, julkiseen keskusteluun? Kuka, missä ja miten sen saisi aikaan? Aika tässä tietenkin on eräs tekijä - ajassa kaikki muuttuu. Mutta suhteellisuudentajun puute ehkä säilyy.

 

 

Alla Mirkka Rekolan Pettymyksen aika -runo, myöskin Hesarista, joskin alkuvuodelta 1991, jolloin Kylmä sota oli hiipumassa, Persianlahden sotaa eli pikkudiktaattorien demokratialla murskaamisen sotia aloiteltiin ja Neuvostoliitto vielä tukahdutti Baltian itsenäistymisprosessia aseellisesti, kunnes luovutti. Runossa mainittu Mirkan -- poliittisesti sitoutumattoman "empiirisen mystikon" (E-L Manner) -- isä oli Viron vapaussodassa taistellut oikeistomielinen aktivisti.

Helsingin Sanomat, Kulttuuri 2.2.1991


Mirkka Rekola: Pettymyksen aika


Aina on eniten niitä jotka pitävät

“tuosta” eivätkä pidä “tästä”,

heillä on siihen oikeus.

Mutta kun he pitävät sitä ajatteluna

he eivät tiedä että

heidät on ajateltu jo, heidät ja heidän

mielipiteensä

kaikin tavoin käyttökelpoisiksi.

Eivät he sodasta pidä, tietenkään,

mutta mielellään he tappavat.

Niin että ne jotka ajattelevat

puolesta ja vastaan

ovat tässä sodassa, puolesta ja vastaan

me olemme tässä kahtiajaossa.

Heti kun vanha kahtiajako

oli mennä, täytyi saada uusi tilalle.

Sillä ihminen on neuvoton olento,

ihminen on neuvoton heti

kun häneltä viedään tämä ajatusmalli.

Niin huono ilmakehän asukas

että on muuttanut asuinsijansa

räjähtäväksi palloksi.

Mikä pystysuora yritys

olla vastaan

sitä mikä on puolesta ja vastaan.

Siinä sinä olet hiljainen tähystäjä.

Ja minkä puolesta sitten puhut.

Ellet ihmisen mahdollisuuden.

Se on linnun kysymys sinun silmissäsi

veden avunhuuto ja maan, niillä ei ole

sinun käsityksiäsi, koskaan

ne eivät olisi tehneet tätä sinulle.


*


Mutta ei ilman kahta siipeä lennä.

Mutta ei lennä jos ne lyövät vastatusten-.

Perhosen kuva kun se on nostanut siipensä ylös,

purje, mutta ei se silloin lennä.

Meri on kapea täällä, maa pitkä, maa kapea,

jokaiselle se on yhtä syvä, hauta.

Älä nyt puhu noin. Isäsi on näissä riveissä,

hän ei mene Baltiaan enää

mutta ääni häneltä jäi sinne, Marienburgin tienoille,

tänne vain kuiskaus. Eikä nyt sitäkään enää.

Vaikeneminen. Meri niin kapea. Kaikki me vaikenemme.


*


Tammikuun keltainen valo ja pakkashuuto.

Yötaivas jota sinä pidät silmällä.

Mihin sinä nyt ojentaudut

siinä on sinun kotisi, tänään täällä,

huomenna muualla. Et tiedä milloin

muutut pakolaiseksi, ellet jo ole.

Vähän sinä muutenkin tiedät. Ettet halunnut

uskoa julmuutta, ei sydämesi koskaan.

Ettet halunnut, se on ehkä ainoa todistus

siitä että sinulla oli oikeus pettyä.


26.1.1991

 

"

Jodie Ginsberg, chief executive of the Committee to Protect Journalists, told Al Jazeera she was “delighted” at the news of Assange’s expected release.

“If Julian had been extradited to the US and prosecuted under the Espionage Act … it would have had serious implications for journalists globally who seek information in the public interest, classified documents, and who then publish them in the public interest,” she said from New York.

“Remember, of course, that Julian is not a US citizen. He is an Australian citizen and if he had been brought to the US and had he been prosecuted, that could have meant that journalist anywhere seeking to publish information about human rights abuses, as WikiLeaks did, could have found themselves pursued and prosecuted as the US had done with Julian.”

"

 Ihminen helposti luulee että hänen ajatuksensa ovat hänen omiaan.

Mutta eivät ne tule hänestä, eivätkä ne hänelle jää.

Vaikka hän istuisi hiljaa huoneessaan, ovet ja ikkunat säpissä, älylaitteet ja verkot sumpussa, hän vuotaa, hän vuotaa kahteen suuntaan tuota järveä, jossa niin luullaan olevan järkeä.

Ei se mitään, ihminen, ei se mitään. Et enää pelota sitä, joka sinua saa kokea. Kokea kuin verkkoja siinä järvessäsi.

 Raija-Leena Punamäki kirjoittaa täsmällisesti blogitekstissä ”Aseistautumisen lupaama turvallisuus” Suomen ja USAn puolustusyhteistyösopimuksen kontekstista: ”

Sotilaallistumisen uuskielen kursseilla olemme sisäistäneet sen, että Amerikan Yhdysvaltojen maanpuolustus on nyt myös meidän tehtävämme. Kukaan ei halua olla häirikköoppilas ja kysyä, miten on maantiedon laita: puolustettavammehan on toisella mantereella. USA:n turvallisuutta on puolustamassa 700 sotilastukikohtaa Lähi-idän, Kaakkois-Asian, Afrikan, Euroopan ja Amerikan 80 maassa (Vine, 2020) ja nyt myös Suomenlahdella ja Arktisten alueiden läheisyydessä. Ymmärrämme, ettei suinkaan ole kysymys Yhdysvaltojen maa-, ilma- ja merirajojen konkreettisesta puolustamisesta, vaan meidän länsimaisten arvojen, demokratian, ylivertaisuuden, tasa-arvon, turvallisuuden, itsemääräämisoikeuden, kilpailukyvyn, lähimmäisenrakkauden ja osallisuuden vientiponnisteluista. Tärkeää on myös se, että USA:n sotilastukikohdat sijaitsevat strategisesti lähellä luonnonrikkauksia, jotka takaavat meidän elämäntapamme.”