Mitä on etsintä?

Turun Sanomien myötämielisessä kritiikissä kirjastani Ohjattua kerhotoimintaa niille joiden sydämessä läikkyy Jaakko Mikkola kirjoittaa: "Tekijän aiemmassa tuotannossa läsnäolleet henkisyyden teemat pilkahtelevat paikoitellen esiin myös uutuusteoksen riveiltä. Puhujan etsintä ei ole luonteeltaan hengellistä. Subjekti pyrkii havahtumaan vastavuoroiseen sinä-minä-suhteeseen kaiken olevaisen kanssa ja kehittämään läsnäoloaan äärimmilleen."

En yleensä kommentoi kritiikkejä, mutta tämä kohta herättää monia kysymyksiä, joita mieluusti pohdin näin julkisestikin (vai onko harvasti luettu blogi "julkinen" teksti?). Mikkolan luennassa siis tuotannossani on läsnä "henkisyyden teemoja", joita hän lukee myös kerhotoiminnasta, jonka "puhujan etsintä ei ole - - hengellistä". Usein hämmentävä erottelu tai samuus käsitteiden henkisyys ja hengellisyys välillä tuottaa kuvauksessa semanttista hälyä, jota en aivan käsitä. Ehkä ainakin sen verran käsitän, että kerhotoimintaa onnistuu avoimuudellaan jättämään tilaa tekijänsä kannalta kenties yllättävälle luennalle, eli kriitikko kertoo luentaa kuvaillessaan yhtä lailla itsestään kuin lukemastaan

(sillä voisin hyvin sanoa kerhotoiminnan toteuttavan sitä, mitä esitän esseessäni "Runous hengellisenä harjoituksena" vuoden 2010 teoksessani Ei mikään itsessään, ja käytännöllisyydellään mahdollisesti ylittävän sen. Mutta kriitikon eriävä näkemys on tietenkin eräs lukukokemus, jonka sallin, vaikken ehkä ymmärräkään sen sisältöä tai syitä eli tulkintaan johtaneita havaintoja kirjani teksteistä).

Jos luetaan Martin Buberia, "havahtuminen vastavuoroiseen sinä-minä-suhteeseen" on nimenomaisesti hengellistä. Mutta jos hengellistä on "kristillisyys", kuten hengellisyys toisinaan kapeasti suomen kielessä määritellään, ei kirjani kenties sitä ole (ainoa nimeltämainittu henkiolento teoksessa lienee jänisten emuu). Mutta jos "kristillisyys" on rakkauden kaksoiskäskyn mukaista elämää, on se määriteltävissä juuri sanoilla "vastavuoroinen minä-sinä-suhde kaiken - - kanssa".

Vaan mitä on kristillisyys tai hengellisyys, uskoakseni sitä me emme tiedä.

Henkisyyshän käsitteenä on avaran sekava ja voi tarkoittaa mitä tahansa kulttuuritoimnnasta, runoista ja humanismista new age egonpurkupossessioleikkeihin tai Rainbow-heimoiluun tai mindfulness-kliinisyyteen, joten henkisten teemojen käsittely voi periaatteessa tarkoittaa mitä vain tekstiä, jossa ei pitäydytä biomekanistissosiaalisessa taloudessa.

Myös mietin, mitä kaikkea merkitsee Mikkolan kerhotoiminnasta lukema puhujan pyrkimys "kehittää läsnäoloaan äärimmilleen", mutta tämän luennan lähteet tekstistäni voin helpommin arvata. Puhujani saattaisi kurtistaa kulmiaan, ja toivoa, että kehittämistä assosioidaan filmikuvaan enemmän kuin kehonrakennukseen, mutta jättäisi vastuun mielleyhtymistä kuitenkin lukijalle.