jouluksi ja uudeksivuodeksi

ks. myös Kaltio



Kiitos. Kiitos.   Kiitos. Kiitos. Kiitos.
 Kiitos. Kiitos. Kiitos.   Kiitos. Kiitos.

uusi runo blogitekstiksi

joukko puolituttuja, joku tuntematonkin - ja kukapa ei olisi -
kääntyy kohti uuden julkaisun välähdystä unohtaakseen sen sitten

jonain päivänä on työtä vain elää, sietää aikaa jota ei ole
mitään ei tapahdu, koska myöhemmin tapahtuu
voimia ei ole, koska ne menivät aiemmin
suunta puuttuu, koska mahdollisuudet kuljettiin loppuun

miten sellaista vapautta sietää, joka vapauttaa itsestään
ilman kärsivällisyyttä jossa kasvaa vapaus itseen
pilkun puute korostaa kärsivällisyydenkin puutetta

tässä kirjoittaessa pulputan suodattimen läpi
niin kirjoituksen intensiteetti on keskinkertainen
ja sisältö analyyttisen koskettamaton;
vietän aikaa säkeiden parissa

jos en pulputtaisi suodattimen läpi
et voisi lukea tätä tästä

salaisuus painaa
enemmän kuin näppäimistö kestää


- tämän kutistuvan jupinan loppunasautukseksi:
kynä ja lehtiö sen sijaan kestävät mitä vain painoa
ja pimeän joulukuun nurmella kukkii leinikki

m e t o d i

Metodi

kun saan impulssin laulaa

laulan improvisoiden ja äänittäen
lause tai säe tai säkeistö kerrallaan

ja niiden välissä miettien juuri niin kauan kuin tarvitsee
aloittaakseni uuden lauseen tai säkeen

tavallaan kirjoittaen laulua
ja säveltäen melodiaa

hetkellisten havaintojen, muistojen ja päähänpälkähdysten saattelemana

välillä voi vetästä jonkun soolon jotain muuta
tai vaikka kommentoida jotain
jatkaa tai lakata

Tällaisen metodin huomaan luoneeni taskussa kulkevan äänittimen kanssa
Niin olen kai aina laulanut, mutta nyt olen tunnistanut sen ja ehkä ottanut tietoisempaan käyttöön, sekä saanut talteen

hahmottumaton raikkaus pimeässä

tulleet menevät
menneet tulevat

"farewell my black balloon"

Kaaosmandala Killssien biisiin.

lauluiksi kirjoitettua 2004

polaarisointu, kukon silmämuna pyörähtää

kuivaa metsää roikkuu patoaltaassa

vangittua hiivaa, vangittua ääntä

lepakko painaa kyntensä yhteen

valoruumis, ahdas rakennus

hätääntynyt ravistelee matkalaukkua



*  *  *

jos tahdot suojella jumalaa

ota käsiisi nyrkkiraudat

jos tahdot suojella kuningasta

ota kynä ja kirjoita

jos tahdot suojella itseäsi

alahan pukeutua

jos tahdot suojella pakkasta

revi jalkasi tanssiin

jos tahdot suojella jumalaa

ota otsaluuhusi silmä

jos tahdot suojella kuningasta

älä teroita älysi miekkaa

jos tahdot suojella itseäsi

piirrä harhasi tarkkaan

jos tahdot suojella kuolemaa

tartu käteeni

      ja kosketa ihosi ristiriitaa

      kosketa omaa äärimmäistä kipuasi

kosketa viimeisen liikkeesi

auki jäävää haavaa

  *   *   *

kello soi

pimeästä läpi pimeään

unen pohjan läpi

nukuin hetken ja hän ripustautui harteilleni

puhu hiljaa puhu

lumen läpi uuuh...

kello soi, käy raskaaksi kantaa

ruuhi uupuu lahovirtaan

kuun silmät ympäri taivasta

nukuin kellossa, oli pakko tarttua kuparikieleen

pimeästä läpi pimeään

istu hiljaa

unen pohjan läpi

puhu, kello soi

noin vuoden 2004 kannettomasta muistikirjasta

 "SF", eli
 muovinen harakka
jonka varjo on
  täsmälleen saman-
   lainen kuin
      oikean harakan

herkkyys ja sen yli (looking forward to my life)

kuten moni, george martin ihmettelee että seksin näyttäminen televisiossa tai siitä kirjoittaminen
saa ihmiset reagoimaan
mutta samantasoinen kuvaus väkivallasta ei räpäytä kenenkään silmiä

katoin joskus yhden tai kaksi jaksoa game of thronesia
enempää en pystynyt
ei niinkään seksi tai väkivalta sinänsä vaan asenteet joilla henkilöhahmot oli kirjoitettu niitä viljelemään
olivat liikaa

ahne naiminen, kirkkaan laskelmoitu väkivalta
en mä tarvi niiden näkemistä televisiossa
kun voin katella omaa ahneuttani ja laskelmointiani kaiket päivät


kahta sileää kiveä
hierretään vastakkain
kuuntelevassa huoneessa


sit kun on jotenkin tarpeekseen katellut kaikenlaisia päiviään
yöllä herää
hankalaan tunteeseen, vatsa puhuu, mutta niin hitaasti ja hiljaa ettei siitä saa selvää kuukausiin

sit kun selvää tulee
ei jää epäselvää

kahvia jää aina kuppiin
jokin kuun vaihe
tai ilmakuva räjähdyksestä, harakanpesä


radiohaastattelijan ääni pehmenee tunnin aikana
jonka hän viettää kaiken menettäneen, jotain löytäneen kanssa
lapsen äänellä vanhuuden kynnystä lähestyvä nainen kertoo miten kohdata itsensä

salliva käännös
vasempaan rakennusten ympäri, pensaiden kukkia ja siemenkotia kohti ojentuva
vastaanottava kosketus

vastaanpanematta odotan kärsivällisesti selkäni takana
sisuksissani
ja katselen ja kuuntelen, miten aivot ja sydän, pallea ja raajat tappelevat itseään vastaan

kannoin sinua kädessäni
ja tietä ylittäessämme kerroin että nyt etenen vakavasti, seriously
"seriously and desireously", kikatit, ja joku vastaantuleva puolituttu virnuili meille

... deserious, desireous, desirous
jäin pohtimaan sanan mahdollisuutta. olen valmis tulevaan;
aasinnahkahanskat käsissä karsin ruusuja, nätisti, vaikka näyttääkin massamurhalta

Marja Mattlaria livetallenteina

Marja Mattlarin kappaleita on kiusallisen hankalasti löydettävissä internetistä, osittain artistin marginaalisuuden, osittain hänen mediaan liittyvien valintojensa vuoksi. Siksipä onkin ilo, että Mattlar on perustanut YouTube-kanavan, jonne on ensimmäiseksi ladattu viisi videota Jyväskylän konsertista viime vuodelta, muun muassa hänen hittinsä Lintu sekä omiin suosikkeihini kuuluva Etkä sinä minua, jota olen joskus esittänytkin.

Mattlarin musiikki, sanat ja laulu on kipeänkaunista ja syvästi koskettavaa kuunneltavaa, sitten taas viileän tietoista ja joskus epätoivon lävitse loistavaa kirkkautta. Suosittelen ihan kaikille tätä laulaja-lauluntekijää, yhtä harvoista suomalaisista pitkänlinjan trubaduureista.

Luonnos sivusta, joka tulee Kaltioon syksyllä

Teen tänä vuonna Kaltioon vapaamuotoista sivua, ja tässä erään eilen valmistuneen sivun varhainen hahmotelma muistikirjasta.

antaa vanhan muodon sulaa

modernin maailman koskemattomat

Futiskisojen lisäksi eteläisessä Amerikassa tapahtuu muutakin; toistaiseksi tuntemattomasta syystä Perun alueelta on havaittu siirtyneen Brasiliaan joukoittain vielä modernin maailman koskemattomia intiaaneja. Luultavasti syynä on laittomat hakkuut tai vastaavat intiaanien kotialueilla. Kohdatessaan modernin maailman ensi kertaa nämä ihmiset altistuvat taudeille, joille heillä ei ole resistanssia. Flunssakin on tällöin tappava. Kansainvälisten sopimusten ja kansallisten lakien mukaan Perussa että Brasiliassa olisi taattava näiden heimojen oikeus elää alueillaan häiriöttä.

Lisää aiheesta: Survival International.

"Kynnys kutsuu yli"

Nuoren Voiman Runous 2013 -numerossa julkaistiin esseeni "Kynnys kutsuu yli - eräitä kokemuksia runokirjoista", josta on näköjään tekstinäyte lehden sivuilla.

Essee on suppea versio itsestään ja uuden runouden lukemisen kokeilusta, jota enteilin tässä blogissa aiemmin. En siis ollut lukenut uutta runoutta juurikaan ehkä muutamaan vuoteen. Alkuvuonna otin lukeakseni isot pinot viime vuosien runokirjoja lähinnä kirjastosta. (Rajauksena tosin oli, ettei Poesian tai Palladiumin kirjoja, niiden vastaavat kun toimittivat NV:n runousnumeroa.)

Noista pinoista muutamat kirjat jäivät ensivaikutelmien jälkeen tarkempaan lukuun ja noista muutamista neljää käsittelen tuossa esseessä. Jos tilaa olisi ollut, olisin pohtinut esseessä vielä ainakin Antti Salmisen Nollankuoren ja Kai Niemisen Alan oppia -kirjan kynnyksiä ja tapoja koskettaa tai muuttaa lukijaa, ehkä joitain muitakin kirjoja. Kynnystä kuvailen esseessä näin: "Kynnys edustaa havainnon tai ymmärryksen rajaa, jonka ylitys muuttaa lukijaa ja suhdetta kirjaan. Silmän edessä hius hajottaa huhtikuun valoa väreiksi. "

Prosessissa kävi ilmi pari juttua: runouden lukeminen siitä kirjoittaakseen on edelleen varsin raskasta työtä ja runouden lukemisen kuvaaminen toisille ymmärrettävällä tavalla on sekin varsin työlästä. Mielekästä se on siinä määrin kuin siitä oppii itse ja ehkä myös siinä määrin kuin mahdollinen lukija oppii myös jotakin. Pedagogista kirjallisuusesseistiikkaa? No, ehkä sitten niin.

Nyt kävi vanhanaikaisesti niin, etten jaksa muistaa, mitä muuta tästä aiheesta piti sanoa, joten jätän tähän.

Kutsutaiteilijaksi Saaren kartanoon

Koneen säätiö kutsui minut Saaren kartanoon syyskuusta ´14 huhtikuuhun ´15. Se on lahja aikaa ja tilaa, joita pitkäjänteiseen työskentelyyn tarvitsen.

Terveisiä Houtskarista. Täällä olen pääasiassa ollut toukokuun alusta Visuaalinen partituuri -ryhmän kanssa, ylihuomenna poistuminen.

Olemisen taiteen ja esitystaiteen ristiriita (Satu Rekolalle)

Sille, joka tekee olemisen taidetta esiintyminen on outo harhapolku. Sama koskee vaikkapa kirjoittamista, joka pyrkii havahduttavaan prosessiin ja sen suhdetta kirjoitusten julkaisuun, kirjalliseen julkisuuteen.

Kuitenkin esiintyminen on yhdessä olemisen muoto. Kenties omituinen muoto ja tarpeettomien tapojen kuorruttama, mutta esiintyminen rakentuu yhdessä olemisen perustalle.

Ihminen ei ole yksin. Ihmisenä oleminen on mahdollista vain suhteessa toisiin ihmisiin sekä ei-inhimillisiin olentoihin.

Niinpä esiintymisen pelkistäminen, yhdessä olemisen ytimen löytäminen siitä, voi auttaa silloittamaan olemisen taidetta esiintyvään taiteeseen tai esitystaiteeseen.

Esiintymisen pelkistäminen saattaa tehdä jotakin tilanteille ja tavoille, joissa ja joilla esiinnytään.

Tässä kaikessa ei ole mitään ns. uutta esitystaiteen kannalta, mutta kenties yksittäisten esiintyjien tai esitysten kannalta uutuutta on jäljellä. Uutuutta olennaisempiakin laatuja voi löytyä.

Esiintymisen pelkistäminen yhdessä olemisen ytimeensä mahdollistaa erilaatuisten esiintymisen tapojen kasvua.

kääntämättä jää (Kimmo Ylöselle)

sikäli kuin omaa hajuaan ei tunnista
voi itseltään piiloutua
ja piiloutuessaan hajuihinsa
nenältään
syödessään jotain ulkomaisia makeita hedelmiä
muuttaa hajuaan
tai kun alavatsaleikkauksen jälkeen
virtsankarkailun tullessa tiheäksi
kuin juomalasin täyttäminen
ei enää tunnista
huoneeseen muuttanutta
pistävää pilveä
pälvikaljuisia zhu zhu petsejä mekkaloimassa
lastensängyssä kiemurtelevien unien
ympärillä
ja näppäriä runoilijoita, jotka laatii
tällaisia amerikkalaisen
saati japanilaisen
nukketuotannon huomioonottavia
huulikireitä säkeitä
sitäpaitsi onko sellaisia kirjoittelijoita vielä jossain?
seinän takana surmataan hyttystä
se sotkee kämmenet
käsien omaan vereen
äänetön kännykkä hiertää hermoston sähkökemiaa
en olisi uskonut
että saunakuntoni
on enää edes näin hyvä; reilusti yli
alikapeiden maalien
du ska översätta dit hela livet och sen pituinen se
vetoketjut niskassa tai takapuolessa
kananmunia ja pannu
hukatut esineet
löytymättömät esineet
pilaantumattomat maitotuotteet
muovikalvotetut pahvilootat
sirpaloituvat kiteet
niiavat ranta-aitat
salaisuudet ja paljaat jalkapohjat
soratiellä hypähdellessä
reitille läsähtää korkeuksissa sulateltu hyönteisenjäänne
ja siihen voi pysähtyä
tunnustamaan heikkoutta
tunnustelemaan rajoja
auringon ylivoimaa
kuumuuden vaivihkaista
sisäelinten kääntämistä
hymyä huolimatonta
kun aallot näkökentässä
läheisten ja etäisten kaislikoiden välissä
yksilöityvät koko poukaman laajuudelta
ja korppi
nimeää
karkeilla melodioillaan
kaikki sukulaiseni

gradu

Graduni epävirallisten hoitojen sääntelykysymyksestä on julkaistu sähköisesti.

En ole varma, miten suhtaudun siihen mahdollisuuteen, että analyysiäni käytetään poliittisen keskustelun välineenä. Selvää tietenkin on, että poliittista aihetta tutkiessa näin voi käydä. Olen helpottunut ja tyytyväinen, että tuo on nyt valmis.

Esseitä suomalaisesta kokeellisesta proosasta

Anna Hellen ja Juri Joensuun toimittama "Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran verkko-antologia Esseitä suomalaisesta kokeellisesta proosasta julkistettiin eilen perjantaina Keski-Suomen Kirjailijatalolla Jyväskylässä. Antologia löytyy osoitteesta

http://mahdollisenkirjallisuudenseura.net/"

Minulta kokoelmassa on mukana laajahko teksti Keijo Virtasen Leimuavasta hiljaisuudesta.

vavista matolla ja huokaista syvään kohti ikkunaa, jonka yllä puiden latvat ja niitä koskettamatta tuulessa kiertää kaksi kurkea, nousevat mataliin pilviin ja vapauttavat spiraalinsa kohti pohjoista

Tiernapojat, ydin

"sitä taivaallista ystävyyttä, joka meidän kaikkemme ylitse käy"

kirjaskorpioni vessapaperirullassa

yksikkö = monikko

aikava

Oma sivu Kaltiossa tänä vuonna

Tänä vuonna teen vapain käsin sivun kokoista vakipalstaa Kaltioon, joka on näteimpiä ja luettavimpia lehtiä Suomessa. Tiedossa on kuvaa ja tekstiä, runoa ja muotoa. Vuoden ensimmäinen Kaltio on ilmestynytkin (vaikka nettisivunsa tätä kirjoittaessa näköjään nrossa 6/2013), joten ottakaahan selvää, mitä oheisista hahmotelmansirpaleista lopulta todella kehkeytyi. Yhtään lehteen päätynyttä jälkeä tai viivaa ei tuossa alla ole nähtävissä, lähtökohtia vain. Jumala-teemaiseen kakkosnumeroonkin on jo valmiina sivu, jonkinsorttista painotuoteanimismia.

*    *    *

Kokemuslähtöisestä kritiikistä

(Peräisin Kritiikin uutisista 1/2014)

Kulttuurijournalismi on liian henkilökeskeistä. Teoskeskeinen näkökulma mahdollistaa kirjoittamisen kokemuksesta ja vaikutelmasta, mikä on taiteelle välttämättömin inhimillinen rakenne. Taiteen kytkentäkaaviossa nimenomaan kokemusten tai vaikutelmien kiertokulku yhdistää yleisöä, teosta, työtä ja tekijää. Kokemusten pitkäjänteinen ja tarkkanäköinen jakaminen laajentaa sekä kriitikon että yleisön taidekäsitystä ja vastaanottokykyä, mikä taas ruokkii tekijöiden ymmärrystä työstään. Tätä varten olisi hedelmällistä, jos eri alojen taidekritiikissä olisi tilaa esseistiikkaa lähentyville, yksittäisiä teoksia laajempia ilmiöitä tai yksittäisten teosten aivan yksittäisiä piirteitä valottaville teksteille. Kriitikon täytyy voida kuvailla ja tulkita laajimman ja pienimmän mittakaavan kulttuuri-ilmiöitä: yhden tekijän tai ryhmän tuotannon ja vuosikymmenen ilmiöiden laajuudesta yksittäisten säkeiden ja eleiden tarkkuuteen. Tällaisia artikkeleita tarvittaisiin aika paljon – niin ne myös tuottaisivat yleisöä, joka niiltä ensialkuun ehkä puuttuisi.

Tästä näkökulmasta esimerkiksi kirjallisuuden journalismia määrittävä sesonkiajattelu on harhapolku. Kulttuurijournalismin tulisi voida aktiivisemmin nostaa esiin kiinnostavia ja koskettavia teoksia ja ilmiöitä siitä riippumatta, miten ajankohtaisia ne tai niiden tekijät juuri tällä kvartaalilla sattuvat olemaan. Kriitikon näkemyksen täytyy olla laaja ja pitkäkestoinen. Ilman tällaista näkemystä yleisölähtöinen kirjoittaminen typistyy taiteen esittelyksi ja promootioksi. Näkemyksellistä on, kun kirjoittaja kykenee ymmärtämään taidetta suhteessa julkilausuttuihin estetiikkoihin, mutta sitoutumatta niihin kokee teoksia myös henkilökohtaisen taidekäsityksensä lävitse. Ei tarvitse olla kyse taiteentutkimuksesta.

Kokemuslähtöinen, tarkkuuteen pyrkivä journalismi ottaa huomioon lukijan uteliaisuuden ja tarpeen vaikeita kysymyksiä kiertelemättömään elävään kohtaamiseen. Ajattelun ja kirjoittamisen laatu on ensiarvoisen tärkeää. Lähtökohtani on, että havainnoimalla tarkasti ja ajattelemalla selkeästi voi taiteesta kirjoittaa erilaisia yleisöjä kiinnostavalla tavalla. Jos tämä ei ole mahdollista, kulttuurijournalismilla ei nähdäkseni ole mitään syytä tavoitella asianharrastajia suurempaa yleisöä. On kuitenkin selvää, että taiteella ja taidekirjoittelulla voisi olla laajempi yleisö kuin nyt.

Rainer Maria Rilke Kirjeissä nuorelle runoilijalle asettaa kritiikin ja taiteen rakastavan ymmärtämisen vastakkain – tämä vastakkainasettelu on turha. Rakkaus ei merkitse leväperäistä myötämielisyyttä eikä kritiikki sydämetöntä politikointia. Kritiikki, kuten esseistiikkakin, on taidemuoto. Tärkeää on, että kritiikki, esittely, esseistiikka tai haastattelu pyrkii välittämään kokemuksiin perustuvia vaikutelmia teoksesta, sen kontekstista ja/tai tekijästä. Vedin kevään 2013 Kaarinan kirjastossa runopiiriä, jossa tavalliset kiinnostuneet lukijat jakoivat lukukokemuksiaan. Idea, joka myös toteutui, oli tehdä runojen kokeminen ja ajatteleminen helposti lähestyttäväksi.

Tällä voisi olla journalistisia sovelluksia eri muodoissa ja tekstityypeissä. Teoskokemuksen korostaminen ja teoksen ja muiden elämänilmiöiden yhteyksien osoittaminen voi olla joillekin yleisöille innostava kulttuurijournalismin muoto, kun etsitään tapoja tehdä eri taiteita ymmärrettäväksi ja kohdattavaksi. Onko mahdollista kirjoittaa niin, että syntyy uusia yleisöjä? Hypoteesini on, että kokemuslähtöinen, kirjoittaja-katsojan ruumiillista ja tajunnallista kokemusta korostava näkökulma on eräs mahdollisuus tähän.

Pari kasvia (tekstiviestejä)

Vanha uutinen.

Malmin lentokentän laidalla
suunnitelma purkaa luonto, rakentaa.

Noidat suojelivat seudun, seutunsa.

Löytyi ketonoidanlukko,
hiljainen,

kaavojen haaksirikko


 * * *


Oon nähnyt tänään vuorenkilvet jotenkin...
Kuukausiin ne ei oo tulleet nähdyiksi.
Juttelen näköjään sulle mielessäni.
Lähdin vähän ulos.


 * * *


Ensimmäinen kasviviesti on Salmisen Antille; luin Nollankuorta ja nukahdin sitten herätäkseni kohta. Kirjan rytmi oli jäänyt päälle, huomasin mieleni tuottavan samankaltaista. Luonteeni mukaisesti vähän laveampaa. Kirjoitin sitten Antille tekstiviestin, kertoakseni mieleen muistuneen vanhan uutisen. Antti tunnisti ketonoidanlukon saniaiseksi. Toinen kasviviesti on päivän kasvihavainto, jonka lähetin sille jolle näköjään mielessäni juttelen.

(repost, 12.11.2010)

”Katoavuus virittää kielen suurelle preesensille.

Näe jo nyt läsnä ja poissa niin et hänen mentyään joudu sanomaan: vasta nyt ymmärrän.”

- Mirkka Rekola, Maailmat lumen vesistöissä

Kolme ystävää tuli luokseni. Söimme ja puhuimme. Tuli puhe kuolleista läheisistä ja kuolemasta, mikä keskustelu yllättäen taukosi. Tuli hiljaista. Hiljaisuus jatkui, se oli hyvin kaunista. Se jatkui minuutteja. Sitten yksi heistä avasi kurkkunsa ja lauloi. Pian puhuimme jälleen. Hänen piti lähteä aiemmin kuin muiden. Mutta hänen jälkeensä tuli vielä eräs ihminen. Taas tuli puhe kuolemasta - ja tuli hiljaista. Hiljaisuus kesti sen aikaa, että sen varmasti kuuli. Jatkoimme keskustelua muusta.

Taiteiden oppimisesta

Monialla sanotaan, että oppiakseen jonkin taiteen täytyy tuntea sen traditio, sen tavat, ennen kuin niitä voi mielekkäästi rikkoa.

Huomaan, että oma tapani oppia taiteet on ollut vähän toisenlainen.

Mulla ei ollut juurikaan runouden tuntemusta, kun aloin kirjoittaa runoja. Opin kirjoittamalla. Valtavia massoja tuotettuani, alkoi näkyä, mikä on olennaista, missä voi kehittyä, mikä kiinnostaa ja innostaa, millainen työskentely on mahdollista.

Samoin opin tussimaalausta niin, että alan vaan sotkea ja vähitellen tajuan, millainen jälki kiinnostaa ja missä tilassa minun täytyy olla, että sellaista syntyy.

Myös esitystaiteen suhteen prosessi on ollut hyvin tämänkaltainen: luopua esityksen rakenteista, jotta paljastuu, mitä esiintyminen on, mikä siinä voi tuottaa kiehtovia ja eläviä hetkiä.

Paljon on vielä opittavaa. Tradition ja poetiikkojen ja tekniikkojen oppiminen on eräs tuki kaikelle taiteen opiskelulle, mutta ei kovin keskeisen tuntuinen omalla kohdallani.