maanantai 15. marraskuuta 2010

"runouskeskustelusta" ja vaikea kysymys

Seuraavan linkin takana on pitkällistä ja monipolvista, dramaattistakin Varjonyrkkeilyä runouskeskustelusta, jota Kasper Salonen tämän hetken viimeisimmässä kommentissä kiittää, mutta kommentoi: "Kaiken tän luettuani ja mitä moninaisempien ajatusten herättyä tuli mieleen (paitsi että pitäisi mennä nukkumaan) että sopisikohan mulle paremmin muutaman uuden runon lukeminen tai jonkun mun oman tekeleen editointi, kuin tähän keskusteluun liittyminen."

Tämän voisin allekirjoittaa (joskin suluissa lukisi muuta kuin "nukkumaan" ja voisihan sitä lukea uusien sijaan vanhoja runoja).

Nettikeskustelun tukirankana on loputtomasti assosioivien mielien tekstuaalinen yhteenliittymä. Loputtomasti assosioiva mieli ei voi ajatella mitään spesifiä ja tärkeää, pelkistynyttä ja tarkkaa, vaan lähinnä yleisiä aiheita. Kaikki yksityiskohtainen luenta ja analyysi vaatii muutakin kuin loputonta assosiointia. Nettikeskustelun moottorina on tunteellisesti reagoiva persoona, joka kiinnittää itsetuntonsa usein juuri loputtomasti assosioivan mielen kohteisiin. Tämä tukiranka-moottori-koneisto tuottaa taukoamatonta selvitystä (esim. tämä postaus taitaa enimmäkseen olla sitä), joka parhaimmillaan tuottaa puitteita tarkalle ajattelulle, uusille havainnoille ja muulle sellaiselle, mutta itsessään on silkkaa ja loputonta harhaisten minäkuvien ylläpitämistä tunnereaktioiden ajamalla assosioinnilla. Tästä syystä koen, että jonkin runokirjan avaaminen tai muutaman säkeen kirjoittaminen on olennaisempaa kuin runouskeskustelu netissä.

Miten nettikeskustelussa sitten voisi paneutua johonkin tunteellisesti vähemmän automaattiseen ja ajattelultaan tarkempaan kirjoitteluun?

Lisäys:
"Emme voi olla toistemme itsetunnot", kirjoitin jossain - ihanteellisessa keskustelussa kukin on itse vastuussa reaktioistaan ja ilmaisuistaan - mutta keskustelu ja ajattelu on silti jotakin enemmän kuin itseriittoisten yksilöiden vaihtoa. En sanoisi, että keskustelu jaettua ihmisten kesken, koska sen kokonaisuus nimenomaan ei ole jaettua. Ihanne... (Tämäkin kaipaa lisäyksiä, ehkä myöhemmin, ehkä ei.)


Lisäys 2:

Tärkeää julkisessa taidekeskustelussa olisi erottaa yksityinen persoona ja julkinen työ, ja jos se tuntuu mahdottomalta, synnyttää niiden välille mahdollisimman vähän negatiivisia kierteitä ylläpitävä suhde. Mikä on kirjallisen työn päämäärä? Suhteessa päämäärään voi nähdä, mitä tarvitsee tehdä ja mitä ei.

9 kommenttia:

yks Kake kirjoitti...

aina löytyy jotain, joka on vielä hiukan olennaisempaa kuin.

oleellinen, epäoleellinen, ydin, periferia, kaupunki, bönde, keskeinen, marginaalinen, voittaja, häviäjä ja sitä rataa, jonkun sopii elellä periferiassa ja kiinnostua sellaisista epäolennaisuuksista kuten vaikka runot. mitä ne ovat ilmastonmuutokseen verrattuna?

terveisin,

tunteellinen & harhainen minävalokuva

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Vertaus on suhde - jokaisen kirjan, runon, lukukokemuksen, kritiikin ja kirjoitustilanteen haaste lienee se, millä tavoin runo(us) on yhteydessä kokonaisuuksiin, mitä se katalysoi, sulattaa, purkaa, rakentaa... eivät olennainen ja epäolennainen (vaikkapa ne) ole toisiaan poissulkevia vaan nimenomaan toisiaan muovaavia.

yks Kake kirjoitti...

se, että keskustaa ei ole olemassa ilman reunaa, yläosaa ilman alaosaa etc. taitaa olla tautologinen totuus.

sitä minä vaan, että ihmiset voivat keskittyä ja innostua mistä vaan ja hyvä niin. olennaisuuksien erottaminen epäolennaisuuksista on aina vähän niin ja näin. mutta mikäs siinä jos sillä on positiivisia vaikutuksia.

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Sähköinen keskustelu alkoi muistini mukaan takaperoisen pervona; 1980-luvullakin keskustelupalstoilla lennätettiin nimettöminä lokaa ilmeisen innostuneina siitä että oltiin mukana sähköisessä, silloin uudessa systeemissä.

Onko jotakin perin takaperoista jäänyt niistä ajoista jäljelle; on. (Kts suomi24 - lähes pervot höpölötinät.)

Kehitymme mielestäni koko; tämä Jonimaton blogin keksustelu yhtenä esimerkkinä. Kommentteja tunnutaan kuitenkin vierastettavan ja kun uskalletaan avata kommenttiluukku niin innostutaan läträämään sanoilla kuten pieni lapsi päästyään kylpyyn.-)

Minäpä itse muiden mukana.

Uskon siis että kyllä runoudesta opitaan vielä keskustelemaan netin pulinapalstoilla, kommenteissa, blogeissa.

Vaatii hieman itsetunnon vahvistumista että uskalletaan kirjoittamalla omalla nimellä panna itsensä alttiiksi nurkkan takaa sivaltavalle kökköilyn heitolle. (Suomi24 keskustelut alkavat tympiä; asia kuin asia on kuulemma homojen puuhaa tms. En itse käy mutta perheeni toinen internetkone siellä käy, ja joskus en voi olla kuulematta suullista kommenttia.-)

Mutta mitä muuta runokaan on kuin keskustelua.

vastataan siihen mitä ei kysytty, kierretään kysymys keksimällä uusi ja parempi.

Nettiin sopii bittejä, ongelma on lukijoiden kyllästyminen tyhjään huminaan?

Loppuun kolmirivinen, piristeeksi:

teekuppi läikkyy --
höyryävä kannu
purpattaa tyhjää

(Tavuja on 5-7-5; muuta en silti määrittelisi.)

Juhani Tikkanen kirjoitti...

ps. anteex lytihäiriöt; istun junassa, läppärini näppis on ahdas.

Ja tavunlaskukin taisi mennä pieleen.

Nyt pitäisi siis hävettää.

Santeri Satama kirjoitti...

"En sanoisi, että keskustelu jaettua ihmisten kesken, koska sen kokonaisuus nimenomaan ei ole jaettua."

Kryptinen lausahdus (varsinkin näin irrallaan), jota en osaa lähestyä kuin palauttaen keskustelun keskuksen (ja sitä ympäröivien piirien) perusmuotoon. Arkkityyppisesti nuotipiiri, jossa tulta ympäröi ihmisten (ja koirien ym eläjien) piiri, jota ympäröi metsän piiri, jota ympäröi taivaan ja maan piiri jne. Jossa jaetaan paitsi keskusnuotion (tai muun keskuksen) lämpöä ja tuntoa, piirin puheita ja kuulemisia, hiljaisuuksia ja kosketuksia kaikissa samakeskisissä piireissä ja niiden kokonaisuudessa.

Väitän siis, että keskustelun samakeskisyys ei voi koskaan olla muuta kuin jaettua jakamista.

Santeri Satama

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

... kai toi ajatus aukenee vähän, jos aattelee, että "kokonaisuus" on "jakamaton", siis jotakin muuta kuin erontekojen summa... pitäis ehkä palata tähän, jos.

Santeri Satama kirjoitti...

Tällä analyyttisellä tarkkuudella olen ehtinyt ajatella 'jakamattomasta kokonaisuudesta':

1§ Kokonaisuus ja osat ovat dialoginen (keskinäisriippuva) oppositio.

2§ Reduktionismin mukaan kokonaisuus on osiensa summa. Holismin mukaan kokonaisuus on aina jotain enemmän ja jotain muuta kuin osiensa summa.

3§ Jaettuutta voidaan ajatella sekä reduktionistis-analyyttisesti että holistisesti, molempi parempi. Jakamattomuutta ei voida ajatella ainakaan selkeästi ja kokonaisvaltaisesti, jos ollenkaan, sillä ajattelussa on aina myös kvantittunut, epäjatkuva ja osittava aspekti. Käsitteet ja sanat karkeistuvat kokemisen ja ajattelun virrasta asteittain ja kerroksittain.

4§ Holistinen tai tarkemmin sanoen holografinen jaettuus tarkoittaa, että kokonaisuus on kokonaisuudessaan läsnä jokaisessa osassaan. Silloinkin kun osat, esim. keskusteluun osallistuvat näkökulmat, kokevat vieraantunutta erillisyyttä kokonaisuudesta, unohdusta alkuperästään.

5§ Osien ja kokonaisuuden keskustelusuhde, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, on dynaaminen, alati muuttuva. "Et voi astua kahta kertaa samaan virtaan", kuten Herakleitos sanoo.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

jakamaton, mahdoton, kirjoitettava (jätän tähän)